.
YÖN NEITI
Ilta himertynyt.
Sininen usva
metsään, niityille laskeutunut.
Pilvet purppuraiset mereen, lepoon vaipuneet
Linnut librettonsa laulaneet,
pään siiven suojaan painaneet.
Vain meri hiljaa lauloi, kuiskivat kaislat.
Luonto tumma, sininen.
Ääneti meri, metsä.
Kuunsilta hopeinen pilviin piiloutunut.
Oli rauha öinen
aika yön valtiaan.
Minä vaelsin puistossa vanhan linnan
hämäryyttä ihailin.
Tuoksui vanamo valkoinen
yön perhoset huokutti.
Lehmuset vanhat hiljaa huokaili
tornipöllö tornissa huhuili
puolisoaan etsi.
Minä hiljakseen vaelsin, ei kiirettä ollut mulla.
Äkkiä muuttui luonto puut, pensaat vihreää kultaa hohti
Ilma tuoksuista sakeni.
Näin neidon, tuli minua vastaan, se ilmassa leijui
vaatteessa valkeassa. Se säteili kuin smaragdi hohtoa vihrää
En tiennyt mistä tuli, minne matkalla, luo ystävien kalmistoon
En osanut pelätä.
Se oli Linnan Vihreä Neiti, aave vaeltava.
Se lipui hiljaa luokseni, ei maata jalat koskettaneet
Tuli luo, minua puhetteli äänellä vainajien.
" Sinä. Sinä olet nuori. Minä sinua neuvon
älä koskaan vapaaehtoisesti lähde elämästä.
Ei suuren rakkauden, ei vuoksi kenenkään.
Se tuottaa suuren kaipuun, tuskan valtavan.
lähde vasta kun on aika luokse Isän palata."
Se katseli minua hetken, virkkoi vielä,
" Se totuus on ".
Hiljaa se jatkoi matkaa luo kalmiston.
Luokse ystävien. Manan majoille menneiden.
Se himertyi, ei näkynyt enää, oli kadonnut.
usvaan vihreän puiston.
Minä mietin sanoja neidon.
Oliko neito vuoksi rakkauden itsensä surmannut
Ikuisestiko vaeltaa puistossa linnan etsien kuuntelijaa.
neito yksinäinen, harvoin ihmistä tapaa.
Minä päätin en
elämää, ainoaa pakene.
Elämältä tahdon kaiken.
Aivan kaiken.
matleena -14
.