Nyt jurppii tai"kyrsii" kuten Katainen sanoisi.
Mutta alusta. Sai ajokortin v:1961, maaseudulla, opetusluvalla. Pitihän sitä kortti olla kun työssäni tarvitsin. Autoa ei ollut.
Aikaa myöden tuli "reittä myöden" pihalle auto, jota innokkaana aloin käyttää. Aviomies kyllä valitti, että tulee tulonsiirtoa meiltä yhteiskunnalle, kun vaimo käyttää autoa. Maksoihan se työnantaja pientä kilometrikorvausta, mutta minä pidin auton käyttökunnossa.
Myöhemmin pystyin hankkimaan oman menopelin. Oli sinistä Opel Kadettia, keväänvihreää Nissan Cherryä, beesiä Toyota Corollaa ja viimeksi punainen Renault Megane.
Jäätyäni eläkkeelle pidin tiukasti kiinni niin ajokortista kuin autostakin. Miten sitä mökille menee kimsuineen ilman autoa?
Viimeinen niitti oli, kun vein vanhan autoni merkkikorjaamoon määräaikaishuoltoon, hinta 1200 ekee. Auto tuskin on sen arvoinen. Poikani uhkaa panna minut holhoukseen. Ja ihan syystä.
Huomenna menen rähjäämään merkkihuotoon. Ei se mitään auta, mutta saan ainakin sanoa, että tämän "puljun" ovia en enää aukaise!
Jos lasken kaiken: bensat, huollot, vakuutukset, ajonauvoveron ym. ajan samalla rahalla monta peninkulmaa bussilla tai taksilla.
Vaan siinä se seisoo pihalla, pakkasessa. Pyhä lehmä. Enkä siitä mitenkään voi vielä luopua. :twisted: