Isäni veli piti kyläkauppaa 1950-luvulla. Eräänä kauniina kesäisenä päivänä, jolloin hän oli käväisemässä saaressa mökillään, me kyläkunnan keskenkasvuiset keksimme, että serkkupoikani, kiltti sellainen, kiipeää isänsä kaupan varaston avonaisesta yläikkunasta sisälle (jostain tikapuut keksimme) ja VARASTAA meille kokonaisen laatikollisen laksitsapatukoita. Tuumasta toimeen ja kohta pidimme lakritsikekkerit.
Seuraamuksista minä en muista mitään, kai me pieni puhuttelu saatiin.
Toisen kerran sama toistui ja serkkupoikani järjesti meille laatikollisen pillilupeja. Sitten vaan metsään joukolla polttamaan ne.Aikuisempina mietimme, että tulipalon vaara oli kai ollut olemassa. Mutta joku on todennut, että pillilupi kuulemma sammui hyvin herkästi! Se ominaisuus kai esti metsäpalon!
Nyt kymmenien vuosien jälkeen nauramme serkkupojan kanssa asialle, mutta totisinta totta juttu oli aikanaan.