Kirjoittaja Aihe: Linnut.  (Luettu 60459 kertaa)

Hemuli

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 979
    • Profiili
Linnut.
« : 19.10.2012 11:26:39 »
Taas on se aika, kun pikkulintujen ruokinta on aloitettu.

Vilkkaasti näkyy ruokailijoita käyvän. Viime talvena myöhemmin katosivat melkein tyystin, miksi lienee kato käynyt, sitä ei tiedä.
Pikkuvarpusia on ollut jo ennenkin ja niin on nytkin sekä viherpeippoja ja tietty tinttejä, tali-sekä sinitiaisia.
Siinäpä ne melkein ovatkin mitä meidän lintulaudalla käy. Niin ja käpytikka pitkän nokkansa kanssa käy talia hakkaamassa ja silloin kyllä talipötkö hupenee.

Lehmäin myötä ovat monet linnut kadonneet. Pääskyset eivät enää pesi navetan vinnillä, kun ei ole ovet auki kaiken kesää, että pääsisivät sinne ja varpusetkin ovat melkein hävinneet, joskus jopa talvella kaipaa niidenkin tirskutusta.
Keltavästäräkit olivat laitumella vakiovieraita, melkein vieressä hyppivät lypsyllä oltaessa, eipä ole niitäkään enää näkynyt, tässsä kotona niitä ei koskaan ole ollutkaan.
Västäräkkipari pesii joka kesä jossain pihapiirissä, ovat vakiovieraita ja syksymmällä ilmestyy sitten poikaset pyrstöään keikuttamaan.

Isommista linnuista naakat ovat oikea maanvaiva, ennen asustelivat vain kirkkojen liepeillä, nyt ovat levittäytyneet joka puolelle. Täällä sanotaankin naakkaa "kirkk'hakkiseksi".
Tässäkin kylässä varmasti on pesä joka käyttämättömässä savupiipussa, meillekin kun ehtivät eräs  kesä tehdä piippuun pesänsä, kun oli käyttämättömänä kesäaikaan.
« Viimeksi muokattu: 19.10.2012 11:28:29 kirjoittanut Hemuli »
- Unohda virheet joita ei voi korjata,
mutta älä erehdysten tuomaa oppia. -

Annuska

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 789
    • Profiili
Vs: Linnut.
« Vastaus #1 : 21.10.2012 09:18:00 »
Naakkoja on meilläkin paljon.Joitain vuosia sitten oli pulut ongelmana.Pesivät tuonne katon reunojen alle.Hermostuttiin kun oli pulunkakkaa joka puolella.Laittoivat jotkut verkot sinne ja pulut hävisi.Naakat tuli kai sen jälkeen paitsi etteivät pääse talon katonreunan alle pesimään.Tuossa vastapäätä koululla kylläkin pesi naakkapari katon alla.Siinä on joku kolo mistä emo lujahti sisään ja kuului poikasten meteli.Näkyi tähän meidän ikkunaan ja tuli seurattua naakkaperhettä.
On tässä variksia,harakoita,varpusia,räkättirastaita,tiaisia ja tikkakin välilllä jossain nakuttelee.Kesäisin näkee pääskystenkin lentelevän ja västäräkin pyrstöään heiluttelevan.

Lintulaudalla käyviä lintuja emme voi seurata koska kerrostalossa ei saa laittaa lintulautoja mihinkään ikkunoille eikä parvekkeille.Mukavahan niitä olisi katsella.

pauliina

  • Vieras
Vs: Linnut.
« Vastaus #2 : 21.10.2012 14:52:36 »
 Lähimetsässä asustelee 15 valkohäntäkauriin populaatio,joka päivä käyvät pihapiirissäni,syöden melkein kaikkea mitä eteen sattuu osumaan. Kun piti kiirutta niin omenoita sai jonkin verran itselleenkin, muuten puun aluset tyhjeni öiseen aikaan.

 "Vanhan pirtin" savupiipussa on pesinyt jo kymmenkunta vuotta naakkaperhe. Kiva niitäkin on seurata vaikka ovatkin aika kovaäänistä porukkaa ja ovat niin sosiaalisia että isot laumat pyörii välillä ympäristössä. Parina vuonna pirtin alustassa eleli supikoirapentue,nyttemmin olen tukkinut kaikki mahdolliset reiät. Pikkuisia vipeltäjiä siellä riittää :),niille olen ikävä kyllä antanut myrkkyä.

 Pikkulinuille en vielä ole siemeniä laittanut,niitäkin on kohtuullisesti tässä metsän laitamilla :)

 

Hemuli

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 979
    • Profiili
Vs: Linnut.
« Vastaus #3 : 25.10.2012 17:11:51 »
Pauliina kertoi valkohäntäpeurojen käyvän putsaamassa omenapuiden alustat.

Meillä supikoirat kävivät jo marjapensaiden alaoksat tyhjentämässä ja sitten, kun omenia alkoi putoilla, oli niiden vuoro,
pehmeät ja makeat Huvitus-omenat tuntuivat olevan niiden herkkua, mutta niiden loppuessa, muutkin kelpasivat.

Eniten  harmitti ne sontakasat, joita jättivät nurmikolle...

Linnut ovat kohta jo puoli säkkiä auringonkukan siemeniä syöneet, tätä menoa tulee "konkka" ennen kevättä.
- Unohda virheet joita ei voi korjata,
mutta älä erehdysten tuomaa oppia. -

espen

  • Vieras
Vs: Linnut.
« Vastaus #4 : 25.10.2012 17:31:30 »
 Hemuli, laitappas taas, kun olet näppärä niissä, avaa vaikka uusi ketju, missä voi seurata WEB-kameran kuvia linnunpesistä ja/tai muistakin luonnoeläinten seurantapaikoista.

Siihen sitten voi joku toinenkin laittaa jonkun linkin, jos löytää mielenkiintoista seurattavaa.

Hemuli

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 979
    • Profiili
Vs: Linnut.
« Vastaus #5 : 25.10.2012 21:10:18 »
Hemuli, laitappas taas, kun olet näppärä niissä, avaa vaikka uusi ketju, missä voi seurata WEB-kameran kuvia linnunpesistä ja/tai muistakin luonnoeläinten seurantapaikoista.

Sinne ne jäivät kaikki linkit Matin foorumille, ei mulla niitä missään omalla koneella ole.  :(
Se on kyllä vahinko, sillä löytyishän sieltä monenmoista katsottavaa.

Eikä kait tähän aikaan vuodesta paljoa linnunpesissä taida seuraamista olla!  ::)

- Unohda virheet joita ei voi korjata,
mutta älä erehdysten tuomaa oppia. -

Justiina

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 1190
    • Profiili
Vs: Linnut.
« Vastaus #6 : 25.10.2012 23:00:25 »

Eikä kait tähän aikaan vuodesta paljoa linnunpesissä taida seuraamista olla!  ::)

Joskus Pönttökamera-sivustolla seurattiin talitiaisen talviasumista linnunpöntössä. Muistelen, että lintuja voi seurata web-kameroiden avulla Pönttöfoorumissa. Talvella ei taida olla montakaan kameraa käytössä. Olisikohan vielä tintin yöpymisiä seuraava kamera käytössä?

Joskus vuosia sitten seurasin karhun talvipesää ruotsalaisessa eläintarhassa.
En malta nyt tarkistaa sivustoja kuukkeloimalla. Tulin vain kurkistamaan, onko täällä ollut liikettä tänään.

Kohta pitää aloittaa talvisyöttö. Ei vielä ole aloitettu, kun linnut ovat pysyneet metsissä. Meillä ei ole vielä satanut lunta, mutta jokohan huomenna tulee.

Nukkukaa hyvin!

pumpuli

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 903
    • Profiili
Vs: Linnut.
« Vastaus #7 : 27.10.2012 07:52:21 »
Aamun lehti kertoo, että kotikaupungissani on ollut lintujen kännibileet. Tilhet ovat syöneet käyneitä pihlajanmarjoja ja olleet pitkin maata "tillintallin". Nyt ovat varmaan krapulassa!  ;D

Hemuli

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 979
    • Profiili
Vs: Linnut.
« Vastaus #8 : 03.11.2012 13:02:11 »
Tänä viikonvaihteena bongataan joutsenia.
Lähden katsomaan vieläkö järvellä näkyy niitä.
- Unohda virheet joita ei voi korjata,
mutta älä erehdysten tuomaa oppia. -

espen

  • Vieras
Vs: Linnut.
« Vastaus #9 : 03.11.2012 13:12:24 »
Tänä viikonvaihteena bongataan joutsenia.
Lähden katsomaan vieläkö järvellä näkyy niitä.

Mikä järvi on tähtäimessäsi ?

Hemuli

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 979
    • Profiili
Vs: Linnut.
« Vastaus #10 : 03.11.2012 14:56:19 »
Ei näkynyt järvellä muuta kuin eräs yksinäinen soutelija - varmaankin joku kokemassa katiskaansa.

Heh-heh espen, se on ehkä se kuuluisin lintujärvi näillä leveysasteilla,
vaikka nyt ei näkynyt ensimmäistäkään lintua.  ;)

- Unohda virheet joita ei voi korjata,
mutta älä erehdysten tuomaa oppia. -

espen

  • Vieras
Vs: Linnut.
« Vastaus #11 : 03.11.2012 16:12:46 »
Jassoo, ehkäpä sitten tarkoitit Köyliönjärveä. Onko sama järvi, jonka jäällä piispa Henrikin kerrotaan heittäneen veivinsä?

Onhan hänen kuolemastaan muitakin versioita:

Piispa Henrik (kuoli 20. tammikuuta, noin 1151–1158?) oli legendan mukaan Suomessa vaikuttanut keskiaikainen kirkonmies, joka mahdollisesti oli englantilaista syntyperää. Hän on katolisen Suomen suojeluspyhimys. Pyhän Henrikin legendan mukaan hänet surmasi miestaposta nuhdeltu, nimeltä mainitsematon murhaaja, kansanomaisen surmavirren mukaan hän koki marttyyrikuoleman Köyliönjärven jäällä tai Nousiaisissa Lalli-nimisen, pakkokestityksestä suuttuneen, talonpojan murhaamana.
 
Kaikki tiedot Henrikistä ovat myöhäsyntyisiä, varhaisimmat arvioiden mukaan 1200-luvun lopulta. Henrikin olemassaoloa ei pidetä varmana. Dosentti Tuomas Heikkilän mukaan hän saattaa olla myyttikasaumasta syntynyt sepitteellinen pyhimys. Toisaalta Heikkilä pitää mahdollisena, että Henrik olisi ollut esimerkiksi Uppsalan apupiispa, joka johti Länsi-Suomen kirkollista rakennustyötä 1150-luvulla.

Hemuli

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 979
    • Profiili
Vs: Linnut.
« Vastaus #12 : 03.11.2012 18:28:33 »
Jassoo, ehkäpä sitten tarkoitit Köyliönjärveä.

Metsään meni veikkaus, ei tullut pisteitä eikä papukaijamerkkiä.

Ruokin pikkulintuja ja tykkään seurailla niitä. Viime aikoin on ollut joku uusi pariskuntakin, mutta ovat niin vikkeliä, että kuvaaminen ei onnistu, pitäisi ainakin jalusta olla kameralle, että jaksaisi niitä kytätä. Herralla on ruosteenruskea rinta ja ruskehtava, raidallinen selkäpuoli, rouva on tietysti hailakampi väreiltään. Ei sovi punarintaan, ei peippoon ei, outoja ovat.

Harakat ovat yksiä pahahenkiä, niitä hätistelen pois. Tänään, kun oltiin pois kotoa olivat saaneet rauhassa pitää kestejä. Eilen laittamastani talipötköstä oli yli puolet hakattu ja verkkokin rikottu, ihmeesti saavat siinä talissa roikuttua.
Aurinkonkukkasiemeniä on jo säkki mennyt. Keltasirkkuja ei ole vielä näkynyt, niille pitääkin antaa maahan kauroja,
siinä sitten käy fasaanikin kuopsuttamassa.
- Unohda virheet joita ei voi korjata,
mutta älä erehdysten tuomaa oppia. -

espen

  • Vieras
Vs: Linnut.
« Vastaus #13 : 03.11.2012 19:41:30 »
Meidän pihassa oli tänään punatulkkupariskunta. Ovat lähteneet sieltä metsistä taas tutustumaan tähän  kaupunkielämään

Hemuli

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 979
    • Profiili
Vs: Linnut.
« Vastaus #14 : 03.11.2012 21:09:32 »
Vai  ovat punatulkutkin kaupunkilaistuneet. Olenkin ihmetellyt, että missä ovat.
Ei tainnut meillä viime talvenakaan ensimmäistäkään näkyä.  :(
- Unohda virheet joita ei voi korjata,
mutta älä erehdysten tuomaa oppia. -