Kirjoittaja Aihe: Ruokaa ja leipomuksia.  (Luettu 121565 kertaa)

Hemuli

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 979
    • Profiili
Vs: Runebergin tortut.
« Vastaus #45 : 04.02.2013 18:54:09 »
Huomenna on Runebergin päivä ja täytyy (huom. täytyy!) tehdä Runebergin torttuja.
Meidän ikuinen lapsi on niin kaavoihin kangistunut, että kuuluu tehdä milloin sitä ja milloin tätä.
Kuuluvatko tortut muiden perinteisiin?

Ohjeita on aina ennen lehdissä pilvin pimein, mutta olen hyväksi havainnut vanhan reseptin, josta on kova hakeminen, kun en ole saanut sitä kirjoitettua "repsettikirjaani", vaan se ajelehtii monien muiden lehdistä leikattujen reseptien mukana jossain laatikon pohjilla. Jospa tänään....

Runebergin tortut.

200 g voita
½ dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 munaa
50 g mantelirouhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 dl keksimuruja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa
vadelmahilloa

Kostutus ( en kostuta)
1 dl vettä
1 dl arrakkipunssia ?
2 rkl sokeria

Pinnalle
vadelmahilloa
1 dl tomusokeria
½ rkl vettä

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan.
Laita taikina muffinsivuokiin ja tee keskelle kuoppa. Laita kuoppaan lusikallinen vadelmahilloa.
Paista 200 asteessa.

Mikäli haluat kostuttaa tortut, kiehauta kostutusliemen aineet keskenään ja sivele torttuihin.
Lisää vielä vadelmahilloa torttujen keskelle
Tee tomusokerista ja vedestä kuorrutus ja pursota hillosilmien ympärille.

Hyvää Runebergin päivää!
- Unohda virheet joita ei voi korjata,
mutta älä erehdysten tuomaa oppia. -

pauliina

  • Vieras
Vs: Ruokaa ja leipomuksia.
« Vastaus #46 : 04.02.2013 19:45:37 »
 Toki Runebergin tortut kuuluu tähän aikaan vuodesta. Yksinäisenä en viitsi enää tehdä,mutta ostaa pitää. Niissä on iso hintahaarukka,eikä ollenkaan hintavin taida olla paras.Ostin viime viikolla Fazerin, muuten hyviä mutta äklön makeita olivat.

Hemuli

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 979
    • Profiili
Vs: Ruokaa ja leipomuksia.
« Vastaus #47 : 06.03.2013 11:18:48 »
Nyt ei kehuta leipomuksilla, olen hermoromahduksen partaalla!

Tein puolentoista litran pullataikinan, en koskaan nostata taikinaa vaan leivon "lonkani" heti.
Taikinasta tuli kuusi lonkaa ja kun tuli aika laittaa ensimmäiset uuniin, niille ei ollut tapahtunut mitään.
Silloin välähti - hiiva on edelleen jääkaapissa.
Iski pieni paniikki, mutta eihän sille enää mitään voinut, vai olisiko?
Laitoin kuitenkin lonkat uuniin ja kokeilin mitä niistä tulee. Eihän niistä tullut oikeastaan mitään. Ei ne ruskistuneetkaan ja oli melko taikinaista "klittiä" mun tekeleeni. Mitähän olisi, kokeilisko vielä korpuiksi, mitään rapeita korppuja niistä ei ainakaan tule.

Nyt on ainakin hiivaa uuteen taikinaan, tänään en kylläkään viitsi tehdä toista satsia, mutta huomenna on päivä uusi.
Ja varmana muistan ainakin hiivan siihen taikinaan laittaa.
Oli muuten ensimmäinen kerta kun näin kävi, mutta niin se on, että vanhuus tulee, ei maha mittään!
- Unohda virheet joita ei voi korjata,
mutta älä erehdysten tuomaa oppia. -

Justiina

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 1190
    • Profiili
Vs: Ruokaa ja leipomuksia.
« Vastaus #48 : 06.03.2013 11:53:11 »
Harmi! Niin iso taikina pilalla.
Mutta toisaalta tuntuu helpottavalta ajatella, miten joku toinenkin unohtelee. Minulle sattuu ja tapahtuu keittiöhommissa jollen keskity lujasti tekemisiini.
Puuro palaa pohjaan, maito kiehuu hellalle, leivinjauhe vaihtuu soodaan (ja maistuu leivonnaisessa), milloin mitäkin.

Likilaskuisesta pullasta ei taida helposti syntyä korppuja. Voisiko kokeilla kastella viipaleita maidossa ja paistaa köyhiksi ritareiksi? Pullavanukasta uunissa? Voi olla sama "tinaisuus" tallella.

Hemuli

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 979
    • Profiili
Vs: Ruokaa ja leipomuksia.
« Vastaus #49 : 06.03.2013 15:25:39 »
Hepskukkuu!
Selvitty on tämänkin päivän katastrofista, mutta sieppaa kyllä vieläkin.
Ei niinkään paljoa harmita ne aineet kuin se työ, en m i l l ä ä n viitsisi alkaa taas huomenna leipomaan!
Niitä tekeleitä ei voi todellakaan käyttää minkään, on ne sen sortin leivonnaisia, eikä ole edes mitään eläimiä mille ne syöttäisi...

Olen minäkin pienempiä töppäyksiä tehnyt, laittanut kakkutaikinaan leivinjauhetta soodan sijasta ja jotain muuta vastaavaa,
mutta - aina roiskuu kun rapataan....

Kaikesta huolimatta hyvää pikkulauantain jatkoa teille nettiystävät!
- Unohda virheet joita ei voi korjata,
mutta älä erehdysten tuomaa oppia. -

pauliina

  • Vieras
Vs: Ruokaa ja leipomuksia.
« Vastaus #50 : 06.03.2013 16:34:53 »
Kyllä se siitä,Hemuli,iloks muuttuu. Joskus oon muistanut hiivan hiukka liian myöhään...sekotin melkein valmiin taikinan joukkoon,en muista minkämoista tuli.

 Pääsiäisen leipomuksetkin kohta on ajankohtasia,rahkapiirasta ainakin.

Piikatyttö

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 661
    • Profiili
Vs: Ruokaa ja leipomuksia.
« Vastaus #51 : 06.03.2013 21:03:44 »
Hemuli, tekeville sattuu! Ja tapahtuneelle vielä joskus nauratkin.

Unohdin kerran rusinakakkuannoksestani soodan. Sekoitin sen pieneen jauhoannokseen ja haarukalla "sotkin" sooda-jauhoseoksen vuokissa olevaan taikinaan. Hyvin kohosi kakut.

Minä olisin saattanut latoa pullapitkot (Hemulilla hauska nimitys pitkolle) takaisin taikina-astiaan ja vesi-hiivaseoksen olisin alustanut jälkikäteen. En tiedä, mitä siitä olisi syntynyt, muuta kuin harmillista lisävaivaa.

Hemuli

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 979
    • Profiili
Vs: Ruokaa ja leipomuksia.
« Vastaus #52 : 07.03.2013 10:44:02 »
Aurinkoista aamupäivää täältä Hemulin köökistä!

Kaksi lonkaa on uunissa hyvin nousseena - kaksi ainoastaan siksi, että jauhoja ei olisi piisannut useampaan ja kauppaan en mene ennen kuin huomenna.
Pakko oli leipoa, meillä isäntä tarvii sitä pullan siivua kaffeen kanssa. Pullan siivua muistan kotona lapsuudessa sanotut pytkyksi, se on jäänyt melkein unohduksiin, mutta pitko on lonka ja lonkana pysyy.

Oli mullakin mielessä tuo piikatytön ajatus, mutta oiskohan sen hiivan saanut siihen taikinaan vielä "sotkettua"...

Tästä taikinasta nyt tuli melkein jatkokertomus, mutta eiköhän tämä jo riitä.
- Unohda virheet joita ei voi korjata,
mutta älä erehdysten tuomaa oppia. -

kropsu1

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 391
    • Profiili
Vs: Ruokaa ja leipomuksia.
« Vastaus #53 : 07.03.2013 12:05:56 »
 Toi Hemulin käntynsiivun ,vanhanaikanen nimitys, onkin ollut pitkään unohduksissa.
Empäs oo pytkynimeä kuullut aikoihin käyttettävän,, vaikka huittislaisuus istuukin
lähiympyröissäni puheissa.
Olisko että lonkasta joka oli palmikoitu, leikattiin siivuja, mutta suorasta lonkasta
pytkyjä..
 Olikos se Hölmölän emäntä kun hiivat unohti taikinasta , ja heitti sen
uuniin  lonkien perään.. sellastakin ammoisessa lapsuudessani kerrottiin.
 

Hemuli

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 979
    • Profiili
Vs: Ruokaa ja leipomuksia.
« Vastaus #54 : 01.05.2013 09:56:40 »
Herätys ja huomenta!

Munkkitaikina on nousemassa ja pian alan pyörittelemään rinkilöitä. En ole koskaan tehnyt niin, että kohonneet pikkupullat pyörittelisin rinkuloiksi. Olisi ehkä helpompi tapa.
Näin lehdessä ohjeen rahkamunkeista ja oli jääkaapissa pari purkkia rahkaa laitoin ne taikinan liemeen ja lisäksi 3 desiä maitoa. Antaas kattoo millaisia niistä tulee.

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, kelpaa ihmisten juhlia vappupiknikeillään.
- Unohda virheet joita ei voi korjata,
mutta älä erehdysten tuomaa oppia. -

Piikatyttö

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 661
    • Profiili
Vs: Ruokaa ja leipomuksia.
« Vastaus #55 : 01.05.2013 20:22:13 »
Hemuli, munkkisi olivat varmaan suussasulavia. Minä nautin toisten tekemistä munkaista ja simasta tänä vappuna.

Kun viimeksi tein ns. rinkelimunkkeja, kohotin pullat ja "muotoilin" ne rinkulaksi. Ei ollut pelkoa, että "saumakohta" pettää!

Annuska

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 789
    • Profiili
Vs: Ruokaa ja leipomuksia.
« Vastaus #56 : 30.07.2013 18:33:46 »
Eikö kukaan ole Vapun jälkeen leiponut mitään tai tehnyt jotain hyviä ruokia. Onkohan kaikki olleet yhtä laiskoja kuin minäkin. En nimittäin ole leiponut kakkuakaan koko kesänä. Josko syksyn sato saisi kohta innostumaan minutkin. Toivotaan että niin käy.

leea

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 67
    • Profiili
Vs: Ruokaa ja leipomuksia.
« Vastaus #57 : 30.07.2013 20:13:35 »
Toki vapunkin jälkeen on leivottu,,älä ole ollenkaan huolissasi Annuska.

Raparperipiirkka oli kesäkuun suosikki...ja sitä saikin tehdä uunipellisen melkein joka päivä.

Pojan pojan perheeseen syntyi vauva kesäkuun puolivälin paikkeilla ja isomummolla on hyvä syy  vierailla piirakka rasian kanssa heidän luonaan,,,siis,,,niinkuin piirakan varjolla kulkea vauvaa kattomassa.  (Tuppervaaran suorakaiteen mallinen juhlakupu on hyvä piirakan kuljetuksessa)

Löysin pari vuotta sitten netistä sellaisen ohjeen kun Maisemakahvilan raparperipiirakka,,,on tosi mehevää ja maukasta...suosittelen...myös puolukasta, punaherukasta ja karviaisesta olen tuolla ohjeella tehnyt piirakkaa. Ehkä pikkasen isotöinen tehdä, mutta tulos kyllä korvaa vaivan.

Nyt on sitten vuorossa mustikkapiirakka, ohjeita vaihtelen mielialan ja kaapista löytyvien aineiden mukaan.Myös vadelmista syntyy hyvää piirakkaa.

Kesäajan leipomiset ovat tuollaisia helppoja ja marjaisia,,, talvella sitten  pullaa ja kakkua !!

Hemuli

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 979
    • Profiili
Vs: Ruokaa ja leipomuksia.
« Vastaus #58 : 31.07.2013 10:04:07 »
Eikö kukaan ole Vapun jälkeen leiponut mitään tai tehnyt jotain hyviä ruokia. Onkohan kaikki olleet yhtä laiskoja kuin minäkin.

Pakkohan sitä ruokaa on laittaa kesälläkin ja leipoa pullaa, mutta mitään kokeiluja ei ole tullut tehtyä.

Olen kaksissa juhlissa tänä kesänä saanut niin hyvää kasvisgratiinia, että sen tekemistä pitää kokeilla, vaikka tiedän, että isäntä ei siihen kajoakkaan. (On vielä keksimättä nikki sohvalla makoilijalle!  ;) ) Niin siitä gratiinista - ostin kukkakaalia ja jotain pakastevihannessekoitusta, missä on parsaakin, sitä kun en kaupasta löytänyt ja ne aion laittaa vuokaan, ruokakermaa ja Koskenlaskijaa sekä juustoraastetta päälle. Saa nähdä, mitä siitä sitten tulee...

Tässä muuten leean piirakan ohje. Olen joskus tehnyt samantapaista piirakkaa laittamalla raparperin tai marjojen tilalle omenahilloa.

http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/maisemakahvilan-raparperipiirakka
« Viimeksi muokattu: 31.07.2013 10:43:48 kirjoittanut Hemuli »
- Unohda virheet joita ei voi korjata,
mutta älä erehdysten tuomaa oppia. -

Annuska

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 789
    • Profiili
Vs: Ruokaa ja leipomuksia.
« Vastaus #59 : 31.07.2013 12:49:33 »
Herkullisen näköinen piirakka tuo Maisemakahvilan piirakka. Nuo piirakat on siitä hyviä että täytettä vaihdellen saa aina erilaisen herkkuleivonnaisen. Samaa pohjaa voi käyttää moniin makeisiin piirakoihin.

Minulla oli oikein hyvä sienipiirakan ohje ja viimeksi kun muutettiin niin se  hävisi johonkin ja kyllä on harmittanut.  Enkä muistanut mitä kaikkea siihen tuli. Noita ns. suolaisia piirakoita on myös monenlaisia.

Nyt ajattelin keittää ruuaksi perunoita ja käyttää yhden patapussin. Poika toi nyt kesälomallaan erilaisia patapusseja meille kun ovat elintarviketehtaassa työssä. Otankin tuon kanapadan.
« Viimeksi muokattu: 31.07.2013 12:53:10 kirjoittanut Annuska »