Tuli mieleen tähän pulinanurkkaan, notta ei hajoais aiheet ihan joka suuntaan, kun sallaatistakin on puhuttu valokuvaketjussa, niin tässä pulinanurkassa puhun hieman sallaatista.
Olen pidemmän aikaa tehnyt itselleni seuraavanlaisen sallaatin:
- yksi pussi pakastevihanneksia, Rainbow, taikka Apetit, muutkin käy, hinta noin 40 senttiä
- viipaloi, taikka palastele mukaan valkosipulisuolakurkkuja, tai vast, jonkin verran.
- jos on tomaattia, niin yhden, tai kaksi, koosta riippuen palastele sinne sekaan
- ripauttapas hieman merisuolaa hyppysissäs, niin notta maku paranoo
- siihen päälle sallaatinkastiketta ja tietysti Rainbown:n sinaappista, tai tomaattista.

Ja tuossapas koko mössö. Annoksen hinnaksi laskin noin 50 senttiä.
Kuvan sallaatissa on kastikkeena sinappinen kastike. Mutta itse suosittelen nykyisten kokemusteni perusteella tomaattista. On maittavampi, ehottomasti.
Taste It, vapaasti hyödynnettävissä. Snipe, "Löna sej att bruka"