Kirjoittaja Aihe: ÄlyVähä  (Luettu 438404 kertaa)

matleena

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 999
  • Saturnus Sininen Planeetta Alfa II
    • Profiili
Vs: ÄlyVähä
« Vastaus #105 : 14.10.2012 12:13:52 »
.


 MARATON

Suvi parastaan yritti.
Eikä jäänyt Yritykseksi.
Kauniita, lämpimiä, olivat kesäiset päivät.  Kesää ja Lomaa vietettiin.
Matleena sitä Lomaa vietti. PikkuVeikka ei. Katkera oli Veikka.  Minkäs teit.
Ensi syksynä alkaisi tämä Koululaiselämä Veikallekin. Siihen asti oli ilman Lomaa tultava toimeen.
Samoin alkaisi Hiljaisen Jokimerirosvon, Tanelin
Koulu.
Kovin pojat jo syksyä vartosivat, Koululaissäätyyn siirtymistä.
Oli Matleena valistanut, kertoillut, ettei suinkaan ole mikään paras Olotila  ollenkaan, - tämä Koululaisuus.
Piti oppia ja osata.
Vielä oli Matleenalla Lomaa jäljellä, ei sopinut nyt kouluasioita murehtia. Eikä niitä murehtinutkaan Matleena, vielä olivat uimiset, hypinnarut pallopelit, varsinkin se Naapurin uutuus, Sulkapallo, tärkeimpiä.
Pikkupoikien kanssa, oikeastaan oli Matleena vahtina, yhdessä joella pulikoimassa käytiin.
Sininen väri naamaan hankittiin.

Nyt sattui niin, tuli Äidille ja Isälle meno Isokaupunkiin.
Ei otettu tälläkertaa Mukulakuntaa mukaan, vaan hankittiin lapsenvahti, Serkkutyttö Kirkonkylältä. Oli vähän vanhempaa vuosimallia tämä Serkkutyttö.
Oli Matleena kovin tätä pestaamista, lapsenlikkaa, vastaan. Yritti kovin todistella, jotta kaksinkin pärjäisivät, Matleena ja Pikkuveikka.
Sekä Nalle-Haukku tietenkin.
Ei tätä kuitenkaan huomioitu.
Lähtivät LinjaPiilikyydilla Äiti ja Isä Isokaupunkiin.
Tuli Lapenlikka, -  Päivi.

 :-\

Oli tämä Lapsenlikkatyttö vain muutaman vuoden vanhempi Matleenaa.
Vaan oli kovin ollakseen.  Hienoa Neitiä piti esittää. Nyt tietenkin myös Aikuista, Määrääjää.
Ei tykännyt asiantilasta Matleena, ei Pikkuveikka.
Heti alkoi Käskytys.
Ei uimaan ilman lupaa, ei naapuriin. Oli Serkun, Päivin, aina tiedettävä, missä kukakin oli.
Ja mitä teki.
Ei noin kovaa vahtia ollut Äitikään pitänyt. Vähän enemmän oli lapsiinsa luottanut.
Vaan ei tämä Hieno Neiti,  - Päivi.
Nalleenkin suhtautui yliolkaisesti.  Koiranrakki, Joutenolija, Kiusankappale. Tämän Nalle tietenkin vaistosi.
Ei Nallekaan mitenkään ystävällisesti Päiviin suhtautunut. Ei alkuunkaan.
Kun Päivi pihamaalle ilmestyi, alkoi Koiralinnassa välitön haukku ja ulina, murina. Irvistely.  Päivi tästä viis välitti, komensi Nalle hiljaa olemaan, mitä Nalle ei tietenkään tehnyt. Niinpä suvipäiviä nyt säesti alinomainen koiranhaukku, Ulina.
Aamulla olivat Vanhemmat lähteneet.
Alkoi jo Iltapuoli koittaa.
Pirtissä istui Matleena. Päivin Seuraneitinä. Ei päinvastoin. Kertoili Päivi kaikki poikakaverinsa, joita tuntui olevan loputon jono. Ei kiinnostaneet Matleenaa.
Pakko oli kuunnella, mitä sanoi Jaska, mitä sanoi Kalle.
Kuinka tykkäsivät.

Äkisti huomasi Matleena Pikkuveikan pihamaalta puuttuvan.
Vaiennut oli Nallekin. Päivi nyt sisällä pirtissä istuksi. Ulos molemmat tytöt Veikkaa huutelemaan.
Ei kuulu, ei näy. Päivi, Matleena  Joelle, uimapaikalle säntäämään.
Ei sielläkään. Isokosken yksinäinen kohina, ärjyntä, vain ylhäältä joelta kuului. Sinne ei Veikka menisi, oli Koskenlaskija-Pentin Melkein-Hukkumisesta lähtien Koskea Veikka pelännyt.
Huudeltiin, etsittiin kaikki puimalan alusetkin.
Ei näy, - ei.
Huomasi Matleena polkupyöränkin poissa olevan. Olisiko Tanelille leikkimään kuitenkin ilman Päivin lupaa lähtenyt. Kiireellä matleena Tanelille suuntasi, Päivi kotimieheksi, jos sattuisi Veikka ilmaantumaan. Ei ole Tanelillakaan. Taneli kyllä kotonaan oleili.
Nyt iski tyttöihin tosi Hätä.
Paniikki.
Vanhemmat kaukana Isokaupungissa, matkaa oli melkein kuusikymmentä kilometriä.
Eikä ollut puhelinta kummassakaan paikassa.

 :-[

Ilta joutui, pimeni, oli jo loppukesää.
Matleena jo itkua väänsi, Ei ollut tippa kaukana Päivinkään silmistä.
Päätettiin Sulkapallo-Naapuriin turvata.
Vanha-Emännälle sekä Kalle -Sulkapallovaarille asia selitettiin. Oli puhelin tässä naapurissa.
"Oottas ny, mä ku muistele, et sen teitin Enon naapur, minne ne nyt vanhemmat Enollenne meniä, sen nim ois ollu Suikkanen. Pitää ny kumminki heille eli veisvätten sanaa vanhemmille, jot on poika katosis."
Siinä samassa soi Talon puhelin.
Kalle -vaari vastaamaan. Nauroipa nyt Kalle-Vaari puhelimeen.
" Se onkii nyt sille tää assii, jot on löytyny se katonnu Pikkuveikka. Ol pyöräilly Isokaupunkii tei vanhempie peräsä. Ei hätäpäivää kuulema oo. Kovin o vaa väsyny. Olia siin aikamoine reisu vaa pyöräl nin piene miehe ajaa."
Silmät lautasen kokoisina kuuntelivat tytöt Vaarin selostusta.
Että uskalsi Veikka.
Valtatiellä kulki jo siihen aikaan melkoisesti autoja, melkoinen liikenne oli. Lisäksi oli tie kapea ja mutkainen. Ei oltu vielä asfalttiakaan lasketttu tiehen, soratietä koko matka oli. Koko Isokaupungin läpi oli pitänyt vielä kovan urakan päätteeksi ajaa.
Mistä muisti osoitteenkin.
Syvä helpotus kuitenki oli.
Ei enää hätää Veikalla.
Hiukka jäi Matleenaa vaivaamaan, miksi ei Kalle-Vaari Matleenaa pyytänyt puhelimeen. Lohduttautui, oli puhelin vielä niin tuore keksintö. Olikohan Vaari kuvitellut, puhelimeen voi vain yksi puhelun aikana  puhua. Ei muiden ääni kuluisi.
Ehkei Vaari tosissaan tiennyt.

 :D

Parin päästä saapuivat sekä Kadonnut Veikka että Äiti ja isä kotiin. Eivät Veikalle vihaisia olleet, siunalivat ja ihmettelivät vain.
Lähettivät Yläkertaan hiljaisia Kiitoksia.
Oli Veikalla sisua. Sekä kuulemma kova ikävä yllättänyt Veikan.
Jo saman päivän iltana.  Mutisi ja torui Äiti, toista kertaa ei tuollaiselle Maratonille lähdetä.
Autojen alle voi noin pieni pojannaskali jäädä. Hyvinkin voi, säesti Isä, - muodon vuoksi.
Taisipa olla Isä salaa ylpeä Veikka- Pojastaan, melkomoisesta Sisusta.
Kuusikymmentä kilometriä. Siihen ei Isä itsekään noin vain kylmiltään kykenisi. Vaan Veikka kykeni.
Sen Veikka jo pikkupoikana suoritti.
Veikka, 6 - v.

Maratoonari.
.
« Viimeksi muokattu: 14.10.2012 13:08:08 kirjoittanut matleena »

matleena

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 999
  • Saturnus Sininen Planeetta Alfa II
    • Profiili
Vs: ÄlyVähä
« Vastaus #106 : 15.10.2012 09:56:04 »
.


LAKRITSI

Oli Matleena pienenä Saita.
Omastaan kiinnipitävä, saita, itara suorastaan. Ja kade.
Ei tullut kuulonkaan että olisi edes koskea antanut kiiltokuviinsa, leluihin, mihinkään omaansa.
Tai pois antanut, lahjoittanut.  Taivashan siinä olisi revennyt. Matleenan pieneen niskaan tipahtanut.
Väinö- Merenkulkijan askartelemat Nukenvaunutkin suunnitteli  naapuriston tyttöpuolisille Mukuloille tuntikorvausta vastaan vuokraavansa.
Sen vuokrausliikeidean tyssäsi Äiti heti alkuunsa.
Sanoi korjaavansa vaunut nukkeineen parempaan talteen ellei moiset haavekuvat vuokraustoiminnasta Matleenan päänupista ota haihtuakseen.
Niinpä oli Matleenan nukkeaan ja vaunuja ilmaisin lainattava naapurien tytöille.
Kulki vieressä sydämistyneenä, kiukkuisena, suu mutrulla , silmä kovana vahti.
Naapurin tyttö vaunuja ilmaisin nyt työnsi.
Kiukutti.



Tulipa sitten Äidille Puotiin lähtöpäivä taasen esille. Omavaraisia oltiin maitopuolen suhteen,
kaupasta oli kuitenkin haettava monta muuta elintärkeää asiaa, joita ilman ei tultu missään nimessä toimeen. Kortilla oleva kahvi sekä sokeri. Sekä tietenkin tärkein, ne Karkit.
Niiinpä sonnustautui Äiti Puotireissulle. Matleena vietiin Naapurin Tädin silmälläpidon, tarkan,
alaiseksi siksi aikaa. Kulki Puotireitti synkän metsän halki oikopolkua, jossa alati olisi Matleenaa kauppatavaroiden lisäksi saanut kanniskella.

Ihan mielellään jäi Matleena Naapuriin, saihan sitten tuliaisina Puodista Karkkia. Aina oli saanut.
Äiti palasi , kotiutui Matleenakin.
Nyt olikin Puotituliaisina matleenan rakastamaa lakritsia, sellaisia paperipäällysteisiä pötkylöitä, joissa musta pojan naama päällyspaperissa komeili. Paperitkin Matleena säästi, ne sentään menivät vaihtoon rahana kauppaleikeissä. Ei olsi niistäkään itarana luopunut. Pakko oli, jos aikoi leikkikaupasta jotain hinkuamaansa tavaraa ostaa, vaikkapa käpylampaita navettaan.
Olsiko sana kiirinyt Äidin Puotiressusta, Karkeista, naapurin pienen Tanelinkin korviin.
Joka tapauksessa saapui Taneli kyläilemään melkein välittömästi.
Matleena Lakupötkönsä paperistaan kuorittua sai. Siinä seisoi Taneli nyt ovensuussa, odottavan näköisenä. Matleenan Lakritsia vilkuili.



Tämän tietysti Äiti huomasi.
Huomasi miten Tanelin Lakritsia mieli teki.
Kaihoten katseli, ei vain pyytää kehdannut.
Komensi Äiti matleenaa antamaan Tanelinki Lakritsipötkösta haukata.
Kirvelevin sydämin, Pihimatleena sen salli. Käskystä, ei tietenkään mitenkään muutoin.
Taneli haukkasi, Matleena tiukasti, pihisti, Lakusta kiinni piti
KILJAISU
Veret seisottava, ilman täytti.
Matleena se kiljui.
Niin tiukasta ja nuukasti , pienen kynnen mitalta olisi matleena Tanelin Lakupötkön päästä puraista antanut, itara, nuuka kaikesta oli tyttö.
Taneli pelästyi perinpohjin Matleenan kiljumista. Yhtyi parkumiseeen, oli Äidillä kaksi kilpaa kiljuvaa Mukulaa rauhoiteltavanaan.
Toinen huusi kiukusta.
Ei kivusta niinkään. Ilkeneekin nyt sormiin purra kun toinen hyvää hyvyyttään Lakritsia jakelee.
Toinen parkui säikähdyksestä,.
Ei ymmärtänyt Taneli Matleenan sormia haukanneensa.
Vihdoin sai Äiti Parkujat, molemmat hiljenemään. Otti ja puolitti tasatarkkaan lakritsin, toinen puoli Matleenalle, toinen Tanelille.
Ihme kyllä, Matleena sovinnolla tähän tasajakoon suostui.
Tai oliko niin ihmekään.  Ei toista kertaa halunnut Tanelin sormiaan pureksivan.
Eikä Äiti olisi enää minkäänmoisia haukkaamisia sallinut.

Seurasi tästä se, sovinnolla Matleena Lakritsit,  Karkit kaverin, paikalle ilmaantuneeen kanssa jakoi.
Oli omat kyntyset vaarassa liikaa nuukaillessa.
Oppia ikä kaikki. Tämäkin asia ihan sormenpäitä myöden.

Piti vain ensin sormilleen saada.
.
« Viimeksi muokattu: 19.01.2013 03:32:07 kirjoittanut matleena »

matleena

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 999
  • Saturnus Sininen Planeetta Alfa II
    • Profiili
Vs: ÄlyVähä
« Vastaus #107 : 16.10.2012 12:49:53 »
.


SILKKIHAME

Oli Suvi.
Oli Enon Syntymäpäivät.
Oli Matleena varttunut. Poikakin olemassa.
Metropolitanissa työssä käyvä, Lokerossa kerrostalossa asustava ansioäiti oli Matleena.
Vanhan kaavan mukaan, oli Mummolassa Suviaikaa viettämässä taas kerran koko Matleenan Joukkue.
Poika, Haukku, Rottavaari Miuming.
Eipä olisi voinut kukaan kuvitellakkaan muualla lomaa vietettävän. Olihan Matleena yhden Etelänmatkan Espanjan tumman yötaivaan alle tehnyt. Silloin kadonneeksi Policelle huonetoveri Grand  Lady ilmoitti.
 Eipä voittanut se Mummolan lomia, ei ollenkaan.
Siispä täällä ratsasteli Poika Pappahuimannilla, vähääkään Armoa tuntematta, entiseen tapaan pajupusikossa Taistoja käytiin. Vähääkään Armoa tuntematta, entiseen tapaan, kaiveli Haukku Äidin kukkapenkkejä. Ja päivät pitkät vietti Rottavaari häkissään.
Eikä valituksen sanaa kuulunut.
Nyt kuitenkin oli tullut kutsu Enon syntymäpäiville Iso-Mummolaan, Isojärven rannnalle.
Päälle tietenkin parasta piti hankkiman.
Puettiin Silkkihame.

Arvokkaat, suuret Juhlat olisivat tiedossa Mummolan väelle.
Kovalla tohinalla ryhdyttiin vaatevarastoja katsastamaan, josko löytyisi Juhlaan sopivaa päällepantavaa. Tietenkin kävisi niin, jotta naisväen kaikki asusteet olivat jo kertaalleen Suvulle esitellyt, ei siis voisi toista ketaa samoja käyttää.
Ei millään voisi.
Vaan nokkelaa, perin hoksaavaista oli tämä Mummolan Naisväki näissä Vaatehtimisasioissa. Eihän nyt joka juhlaan tarvitsisi uutta hankkia, kalliiksikin kukkurolle kävisi sellainen meininki. Hyvin kävisi laatuun vaikkapa Äidin Matleenalta mekko lainata. Ei likikään kaikkia Matleenan, itse asiassa perin vähäisiä, mekkovarastoja olleet sukulaiset, Iso-Mummolassa juhlivat, nähneet. Mistä tiesi Suku kenen mekko Äidin yllä oli.
Miehet saivat kelvata entisissä, jo monen juhlan nähneissä tummissa puvuissaan.
Poika sensijaan katsoi tilaisuutensa koittaneen, juhlat kunniaksi piti saada välttämättä uudet farkut, siniset sekä ehdottomasti vain Jamekset, aidot kelpasivat. Ei kuuloonkaan halpatuontimaan tuote.
Saihan Poika tahtonsa helpostikin läpi. Pappa  eiKultapalaltaan toki uusia farkkuja kieltänyt. Vaikka  farkut, ihka aidot Jamekset, maltaita maksoivatkin. Tottakai, ilmanmuuta, kuului Papan vastaansanomaton lausunto.
Niinpä aurinkoisena, kauniina kovin, koitti Juhlapäivän aamu.
Alkoi naisväellä vimmattu itsensä Juhlakuntoon laittautuminen.

Viimeisen päälle, TipTop piti naisväen oleman.
Ei suortuvaakaan kampauksessa saanut irrallaan roikkua. Tuntikaupalla istuttiin, ehostettiin, lakattiin, puuteroitiin, harjattiin. Hajustettiin.
Viimein, viimeinkin, tuntien aherruksen jälkeen, oli valmista. Saumat suorassa, hiukset melkoisessa lakkakerroksessa.
Miesväki oli tuntikausia jo valmiina istuksinut, lueskellut, pihamaalla kävellyt, ääneen manaillut naisväen perinpohjaisuutta.
Kun Naiset sitten juhlamekoissaan, Äiti matleenan silkkihameessa, pihamaalle ilmestyivät, huomasi miesväki, jotta kannattihan se, kannatti, kovin olivat kauniita nämä täydellisen muodonmuutoksen kokeneet, kauniit perhoset.
Kelpasi näiden seurassa hyvinkin, oikein hyvin esiintyä.
Haukku tupaan teljettiin. Äiti mielessään hiljaa toiveen esitti, ettei ihan kaikkia huonekalujen jalkoja tällä välin koloille jyrsittäisi.
Mutta lähdön hetki juhlaväelle koitti. Autoon ahtauduttiin. Poika tällä kertaa etupenkkiosuuden sai, väitti kivenkovan muutoin uusien Jameksiensä takapenkin ahtaudessa kurttaantuvan. Eikä kurttu-Jameksissa millään, ei millään juhlia voisi.
Kuskiksi Pappa.
Äitiä ei tällä kertaa, inttämisestään huolimatta, rattiin päästetty.
Oli jokaisella omat, huimat kokemukset tästä Sorateiden Virtuoosin ajotyylistä. Ehjinä haluttiin perille Juhliin päästä.
Pitkän, kilometrikaupalla kestävän ajamisen jälkeen Juhlakalun pihamaalle saavuttiin.



Oli JuhlaTalon pihamaalle jo melkoinen määrä Juhlakansaa kertynyt.
Kerranhan sitä tasakymmeniä täytettiin, oli Eno suuret Juhlat järjestänyt.
Oli katettu pihamaalle , isolle nurmikolla, vastajetulle, Ruokapöytä valkoisin liinoin,  kauniiden pihapuiden varjoon. Paikoilleen hiljakseen asetuttiin ison pöydän ääreen, alkoi ruokailu.
Ensin skoolattiin tietenkin Juhlakalun kunniaksi. Pidettiin nämä välttämättömät, Juhliin asiaankuuluvat puheet. Päästiin viimein ruokailemaan. Monenmoiset herkut oli Enon Rouva juhlapäytään avustajineen valmistellut.
Eno oli tunnettu, kova Kalamies. Niinpä kalaa olikin pitopöydässä tarjolla sen kymmeneen sorttiin valmistettuna, arvailla vain sopi mitä oli mikin nimeltään. Kyllä kelpasi Väen juhlia.
Ja  Väki juhli.
Iltasella oli tarkoitus ladossa, jonka lattian Eno oli tanssitilaksi kunnostanut, haitarin säestysellä tanssahdella. Ruokailun jälkeen, kahvittelun , halusi Äiti kuitenkin puheen Veljelleen päivän kunniaksi pitää.
Juhlakansa hiljaa odotti.



Nousi Äiti, - vaan äkisti takaisin istui.
Juhlakansa edelleen vaiti, ihmetellen nyt Äitiä tuijotti.
"Tuota, tuota, en nyt puhukaan, Onnea vaan toivotan, Onnea ja Menestystä."
Sai Äiti punoitukseltaan, hämmentyneenä lausutuksi. Mikäpä siinä, olivat juhlijat hieman pitempään puheeseen varautuneet, mutta kelpasihan se toki lyhyempikin. Kun ei kerran pitempää puhetta nyt aikaansaatu. Jostain syystä
Matleena kummeksuen Äitiä vilkuili, niin tuntui tekevän myöskin osa juhlaväkeäkin. Mikähän sille nyt oikein tuli, tyystin kun noin vaikeni. Paikallaan vain hiljaa vielä istui, kun muu ruokaväki jo tanssilatoon alkoi siirtymään, jalalla koreasti pistämään.
Äiti vain istui ja istui paikoillaan.
Matleena kysymään hämmästynennä, menikö ehkä booli noin pahasti jalkoihin.
" Ole höperehtimättä. Ei varmasti mennyt.  Vaan otti ja repesi tämä hame, helkutti, kokonaan halki takapuolesta. Pidä nyt siinä sitten minkäänvaltakunnan juhlapuhetta, hame halkinaisena , takapuoli paistaen. Minkä ihmeen hameen sinä oikein minulle järjestit. Ei ne ennen ole hameet istumisesta repeilleet."
Matleena nauruun purskahti, oli tosiaan pitänyt hametta melko lailla. Hauras silkki enää repeämättä näitä juhlimisia kestänyt.  Nauru kuitenkin välittömästi tyrehtyi, kun Äiti supatti :
"Milläs tämä Naureksija nyt kuvittelee minun juhlimista jatkava. Takamus vilkkuenko. Allin hameet ovat minulle liian isoja kaikki. Tämä repeillyt körtti enää ompelua kestä. On minun jollain keinolla tästä tuolistakin päästävä pois. Vai kuvitteleeko Hirnuja, että tässä yönkin istuksin. "
Ei kuvitellut, ei ollenkaan näin tapahtuvan. Vaan Matleena nyt varjona Äidin takana, takamusta hipoen, auton luokse asteli. Autossa olisi teippiä, joka nyt ainoana pelastuskeinona hameen paikkamiseen nurjapuolelta koettiin.
Ei lue hätä lakia.
Niin tehtiin. Jotenkin teipit kankaassa loppuillan pitivät. Matleena varmisti Äidin tiukassa vanavedessä, etteivät teipit kävellessä repeilleet. Näköesteenä toimi  Matleena.
Kovin olisivat kummeksuneet juhlijat tapausta. Vanhassa mekossakos se Sisar juhlimaan oli tullut. Eikö nyt senvertaa mekkoon olisi rahaa ollut laittaa.
Uusi Mekko juhliin yleensä hankittiin.
Ei tanssinut Äiti Enon Juhlia.
Ei ainuttakaan valssia lattialla pyörähtänyt. Tiiviisti, tiukasti samalla tuolilla istui koko pitkän Juhlaillan.

Loppui Piina Äidiltä viimein.
Matleena tiukassa vanavedessä  Juhlapaikalta poistuttiin.
Autolle. Kotiin.
Hiljaa istui autossa Äiti. Hipihiljaa Matleena.
Kotona sitten kuultiin. 
Äiti kovaäänisesti ilmoitti mitä mieltä oli Matleenan vaatevarastosta. Ja takuuvarmaksi asian ilmoitti.
Mitään ei jäänyt  epäselväksi.
Ikinä ei kuuleman mukaan Matleenan rytkyjä enää huolisi. Alasti mieluummin kuljeskelisi.
Hävetä oli saanut silmät päästään.
Takamuksista halkipoikki revennyt Hame.
Viimeinen kerta Matleenan rytkyissä.
Ei ikinä enää.

Kulki Juttu Kylällä.
On siinä esimerkillisesti Äidistä huolehtiva Tytär. Koko JuhlaPäivän kulki tiukassa vanavedessä.
Ettei Vanha Äiti vain lankeemaan pääsisi.
Ihan malliksi toisille kelpaa.

.
« Viimeksi muokattu: 16.10.2012 16:55:41 kirjoittanut matleena »

matleena

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 999
  • Saturnus Sininen Planeetta Alfa II
    • Profiili
Vs: ÄlyVähä
« Vastaus #108 : 18.10.2012 12:43:41 »
.


EPSANJANMAA

Ensimmäisenä Työelämän lomakesänä
päätti matkustaa MatleenaNeito  Espanjaan.
Aurinkorannikolle.
Senorien, senjoriittojen, toreadorien, matadorien, härkien , muletojen maahan.
Kuuman Auringon alle Etelän Maahan.
Kun kerran päätti niin matka myös tehtiin.

Niinpä löysi Matleena itsensä eräänä iltayönä Espanjanmaan lentokentältä.
Valtava Etelän punainen kuu hopeisena Etelän tummalla taivaalla, lämmin, tuoksuva, oli tämä Etelän Maa.
Siitäpä sitten Hotelliin , jossa huomasi Matleena seisovansa silmäkkäin, kättelevänsä, Maailmankansalaista, todellista, elävää Grand Ladya, tulevaa huonetoveriaan. Lady oli jo monet vuodet, ajoittain, viettänyt eläkepäiviään Espajassa.
Lady oli  venäläinen emigrantti.
Hänen Armonsa, jonka Matleena mielesssään Ladyksi nimitti, ryhtyi oitis, lupaa kysymättä, pyytämättä Matleenan vt. Isoäidiksi, otti siipiensä suojaan kokemattoman matkaajan.Olipa todella Matleenalla nyt tehtäväänsä tarmolla syventyvä suojelija.Ladyn pukeutuminen oli aivan oma lukunsa.
Vaatisi viikkolehden sivustot kuvaamaan tätä vaikuttavaa esiintymistä, tyylikkyyttä, asujen vaihtoa tilanteen mukaan. Ja ne HATUT. Milloinkaan ei Matleena ollut eikä ole vieläkään, tavannut vastaavaa Desing-kokoelmaa. Oli sulkaa, harsoa, rusettia, lieriä, kaikki äärettömän hienoja , elegantteja
Lädy oli sormenpäätään myöden LADY.



Opetti Lady Matleenapolollle, tämän sangen puuttelliset käytös-, ruokailutavat merkille pantuaan, Hienostoneidon tavat.  Sukeutui Matleenasta osittainen Hovineito.
Aamupäivät jäädytti Matleena itseään Rannalla. Ketään muita Aurigonpalvojia siellä ei näkynyt. Oli liian kylmä. Vaan Matleena viis veisasi. Makasi valkealla  hiekalla.
Paleli.
Iltapäivät  kuluivat uima-altaalla.
Hotellin puutarhassa palmujen varjossa. Ladyn tarkoin valitsemassa Herraseurassa. Tähän armoitettuun Herraseuraan kuului Kauppaneuvos Vanhempi, , jonka kera, mukaanlukien Neuvoksen Aikamiespojan, Nuorempi, seurassa sujuikin valkoisten liinojen peittämässä, kynttilöiden valaisemassa, Ruokasalissa kaikki ateroinnit. Matleena tunsi itsensä olutkapakan tarjoilijaksi, kyyppariksi näiden , Ladyn, Neuvoksen seurassa.

Mihinkään et mennyt.
Et mihinkään.
Ilmoittamatta Ladylle tarkkaa reittisuunnitelmaa. Kellonaikaa milloin palaisit.
Lisäksi osoittautui tämä Neuvoksen Aikamiespoika innokkaaksi oppaaksi Matleenalle eli nyt Madeleinelle, kuten Lady oli uudelleen Matleenan ristinyt.
Syntyi siis täydellinen, hienostunut, Seurue.

Päätti Madelein repäistä.
Irrottautui  Aatelisseuruestaan, lähti omille retkilleen.
Päätyi Yökerhoon.Tulista Flamencoa. Surullista Fadoa.
Mustia Eteläkatseita .Tanssia aamuyöhön.


 
Yökerho ovensa sulki. Huomasi Madelein joutuneensa suomalaisten porukoissa jatkoille hotelliin. Juhlat venyivät tietenkin aamuun ja pienessä hiprakassa saapui Madelein omaan Hotelliin. Sielläpä odotteli hermostunut, huolestunut, kiukkuinenkin vt, IsoÄiti, Lady, hukkateille joutunutta suojattiaaan.
Varsin sekavassa mielentilassa
 " Madelein,  Kultaseni.  Kuinka sinä saatoit noin minut huolestuttaa. Olin hirvittävän huolestunut katoamisestasi, ilmoitin sinut Espanjan POLICELLLE. Kadonneeksi. "
Siis Espanjan Poliisille.
Voi Auta Taivas.

Kotiinlähtö olisi parin päivän kuluttua.
Ilmoitus olisi kiireesti peruttava. Ei pääsisi liikkumaankaan ilman pelkoa olkapäähän tarttuvasta Policen kourasta, eikä luultavasti pääsisi normaalia tietä edes maasta pois.
Sen sortin Hoivaaja oli Lady.
Lady puihui Espajaa.  Peruttiin tehty ilmoitus. Sitä ennen vaati Lady kuitenkin juhlallsen vakuutuksen, ettei tämä vaarallinen Harharetki toistuisi.
Toistu, - Ei.
Vannoi nyt kiukkuinen Matleena.
Ei tosiaan  halunnut uutta etsintäkuulutusta kontolleen.
Niinpä sujui, loppuloma Aurinkorannikolla oikeastaan sangen miellyttäväksi osoittautuneiden Ladyn, Neuvoksen sekä Aikamiespojan hellässä huomassa ja varjeluksessa.
Olipa lomasta hyötyäkin. Korjaantuivat Matleenan varsin puuttelliset Pöytätavat.
Hienostuneet nyt oli.



Lipaston laatikkoa kaivellessa sattui silmiin  Espanjanmatkan aikainen taskualmanakka, johon lyhyitä lausahduksia kunkin päivän kohdalle mahtui.

Oli mm. seuraavaa :

1. PÄIVÄ. Ei sada. Lähtö Seutulasta. Saattoi lentoasamalle espanjalainen, Suomessa asuva Poikaystävä.

2. PÄIVÄ: Sataa. Kylmä Perillä Espanjassa. Nouti lentoasemalta suomalainen, Espanjassa asuva Poikaystävä. Iltap. ei sada. Rannalla 2 t., yksin, ei muita. Kylmä. En ruskettunut. Ruokailut Vuorineuvos & Pojan kanssa. Sama pöytä. Yökerho myöhään. En tanssinut, sanoin olevani saksalainen. Huonekaveri Grand of Lady paheksui.

3. PÄIVÄ Sataa. Iltap. ei sada. Rannalla 2 t., yksin, ei muita. Kylmä. En ruskettunut. Ruokailut Vuorineuvos & Pojan kanssa. Sama pöytä. Yökerho myöhään. En tanssinut. Lady paheksui.

4. PÄIVÄ. Sataa. Iltap. ei sada. Rannalla 2 t., Kylmä. Yksin. En ruskettunut. Espanjanpoika myi simpukankuoria. Annoin pesoja, en tiedä kuinka paljon. Poika tuli hyvin iloiseksi. Ruokailut Vuorineuvos & Pojan kanssa. Sama pöytä. Yökerho myöhään. En tanssinut. Lady paheksui.

5. PÄIVÄ. Sataa. Iltap. ei sada. Kävin Malagassa. Kylmä. En rusketu. Otti vossikkakuski kuvan, istun vossikassa. En ajellut. Annoin pesoja, en tiedä kuinka paljon. Kuski tuli hyvin iloiseksi. Ruokailut Vuorineuvos & Pojan kanssa. Sama pöytä. Yökerho aamuun. En tanssinut. Lady sekä paheksui että oli oli ilmoittanut Policelle kadoneeksi. Perui ilmoituksen.

6. PÄIVÄ. Sataa. Kylmä. Kotiin. Malagaan saattoi suomalainen, Espanjassa asuva Poikaystävä.

7. PÄIVÄ. Ei sada.  Kotona. Kuuma Lentoasemalta haki espanjalainen, Suomessa asuva Poikaystävä. Rusketun.

Lisäksi tipahti kalenterin välistä Äidille postittamatta jäänyt rantamaisemapostikortti, jossa luki :

" Heipsan, Äitikkä.
Hyvin meni matka. On hienoa täällä. Kuuma.
Hieno hotelli ja mukava Huonekaveri. Rusketun.
Oikein on monenlaista menoa ja meininkiä.
Ihanaa.
terveisin. Matleena."

Niin.
.
.
« Viimeksi muokattu: 18.10.2012 15:05:55 kirjoittanut matleena »

kropsu1

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 391
    • Profiili
Vs: ÄlyVähä
« Vastaus #109 : 19.10.2012 07:02:23 »
.


EPSANJANMAA

Ensimmäisenä Työelämän lomakesänä
päätti matkustaa MatleenaNeito  Espanjaan.
Aurinkorannikolle.
Senorien, senjoriittojen, toreadorien, matadorien, härkien , muletojen maahan.
Kuuman Auringon alle Etelän Maahan.
Kun kerran päätti niin matka myös tehtiin.

Niinpä löysi Matleena itsensä eräänä iltayönä Espanjanmaan lentokentältä.
Valtava Etelän punainen kuu hopeisena Etelän tummalla taivaalla, lämmin, tuoksuva, oli tämä Etelän Maa.
Siitäpä sitten Hotelliin , jossa huomasi Matleena seisovansa silmäkkäin, kättelevänsä, Maailmankansalaista, todellista, elävää Grand Ladya, tulevaa huonetoveriaan. Lady oli jo monet vuodet, ajoittain, viettänyt eläkepäiviään Espajassa.
Lady oli  venäläinen emigrantti.
Hänen Armonsa, jonka Matleena mielesssään Ladyksi nimitti, ryhtyi oitis, lupaa kysymättä, pyytämättä Matleenan vt. Isoäidiksi, otti siipiensä suojaan kokemattoman matkaajan.Olipa todella Matleenalla nyt tehtäväänsä tarmolla syventyvä suojelija.Ladyn pukeutuminen oli aivan oma lukunsa.
Vaatisi viikkolehden sivustot kuvaamaan tätä vaikuttavaa esiintymistä, tyylikkyyttä, asujen vaihtoa tilanteen mukaan. Ja ne HATUT. Milloinkaan ei Matleena ollut eikä ole vieläkään, tavannut vastaavaa Desing-kokoelmaa. Oli sulkaa, harsoa, rusettia, lieriä, kaikki äärettömän hienoja , elegantteja
Lädy oli sormenpäätään myöden LADY.



Opetti Lady Matleenapolollle, tämän sangen puuttelliset käytös-, ruokailutavat merkille pantuaan, Hienostoneidon tavat.  Sukeutui Matleenasta osittainen Hovineito.
Aamupäivät jäädytti Matleena itseään Rannalla. Ketään muita Aurigonpalvojia siellä ei näkynyt. Oli liian kylmä. Vaan Matleena viis veisasi. Makasi valkealla  hiekalla.
Paleli.
Iltapäivät  kuluivat uima-altaalla.
Hotellin puutarhassa palmujen varjossa. Ladyn tarkoin valitsemassa Herraseurassa. Tähän armoitettuun Herraseuraan kuului Kauppaneuvos Vanhempi, , jonka kera, mukaanlukien Neuvoksen Aikamiespojan, Nuorempi, seurassa sujuikin valkoisten liinojen peittämässä, kynttilöiden valaisemassa, Ruokasalissa kaikki ateroinnit. Matleena tunsi itsensä olutkapakan tarjoilijaksi, kyyppariksi näiden , Ladyn, Neuvoksen seurassa.

Mihinkään et mennyt.
Et mihinkään.
Ilmoittamatta Ladylle tarkkaa reittisuunnitelmaa. Kellonaikaa milloin palaisit.
Lisäksi osoittautui tämä Neuvoksen Aikamiespoika innokkaaksi oppaaksi Matleenalle eli nyt Madeleinelle, kuten Lady oli uudelleen Matleenan ristinyt.
Syntyi siis täydellinen, hienostunut, Seurue.

Päätti Madelein repäistä.
Irrottautui  Aatelisseuruestaan, lähti omille retkilleen.
Päätyi Yökerhoon.Tulista Flamencoa. Surullista Fadoa.
Mustia Eteläkatseita .Tanssia aamuyöhön.


 
Yökerho ovensa sulki. Huomasi Madelein joutuneensa suomalaisten porukoissa jatkoille hotelliin. Juhlat venyivät tietenkin aamuun ja pienessä hiprakassa saapui Madelein omaan Hotelliin. Sielläpä odotteli hermostunut, huolestunut, kiukkuinenkin vt, IsoÄiti, Lady, hukkateille joutunutta suojattiaaan.
Varsin sekavassa mielentilassa
 " Madelein,  Kultaseni.  Kuinka sinä saatoit noin minut huolestuttaa. Olin hirvittävän huolestunut katoamisestasi, ilmoitin sinut Espanjan POLICELLLE. Kadonneeksi. "
Siis Espanjan Poliisille.
Voi Auta Taivas.

Kotiinlähtö olisi parin päivän kuluttua.
Ilmoitus olisi kiireesti peruttava. Ei pääsisi liikkumaankaan ilman pelkoa olkapäähän tarttuvasta Policen kourasta, eikä luultavasti pääsisi normaalia tietä edes maasta pois.
Sen sortin Hoivaaja oli Lady.
Lady puihui Espajaa.  Peruttiin tehty ilmoitus. Sitä ennen vaati Lady kuitenkin juhlallsen vakuutuksen, ettei tämä vaarallinen Harharetki toistuisi.
Toistu, - Ei.
Vannoi nyt kiukkuinen Matleena.
Ei tosiaan  halunnut uutta etsintäkuulutusta kontolleen.
Niinpä sujui, loppuloma Aurinkorannikolla oikeastaan sangen miellyttäväksi osoittautuneiden Ladyn, Neuvoksen sekä Aikamiespojan hellässä huomassa ja varjeluksessa.
Olipa lomasta hyötyäkin. Korjaantuivat Matleenan varsin puuttelliset Pöytätavat.
Hienostuneet nyt oli.



Lipaston laatikkoa kaivellessa sattui silmiin  Espanjanmatkan aikainen taskualmanakka, johon lyhyitä lausahduksia kunkin päivän kohdalle mahtui.

Oli mm. seuraavaa :

1. PÄIVÄ. Ei sada. Lähtö Seutulasta. Saattoi lentoasamalle espanjalainen, Suomessa asuva Poikaystävä.

2. PÄIVÄ: Sataa. Kylmä Perillä Espanjassa. Nouti lentoasemalta suomalainen, Espanjassa asuva Poikaystävä. Iltap. ei sada. Rannalla 2 t., yksin, ei muita. Kylmä. En ruskettunut. Ruokailut Vuorineuvos & Pojan kanssa. Sama pöytä. Yökerho myöhään. En tanssinut, sanoin olevani saksalainen. Huonekaveri Grand of Lady paheksui.

3. PÄIVÄ Sataa. Iltap. ei sada. Rannalla 2 t., yksin, ei muita. Kylmä. En ruskettunut. Ruokailut Vuorineuvos & Pojan kanssa. Sama pöytä. Yökerho myöhään. En tanssinut. Lady paheksui.

4. PÄIVÄ. Sataa. Iltap. ei sada. Rannalla 2 t., Kylmä. Yksin. En ruskettunut. Espanjanpoika myi simpukankuoria. Annoin pesoja, en tiedä kuinka paljon. Poika tuli hyvin iloiseksi. Ruokailut Vuorineuvos & Pojan kanssa. Sama pöytä. Yökerho myöhään. En tanssinut. Lady paheksui.

5. PÄIVÄ. Sataa. Iltap. ei sada. Kävin Malagassa. Kylmä. En rusketu. Otti vossikkakuski kuvan, istun vossikassa. En ajellut. Annoin pesoja, en tiedä kuinka paljon. Kuski tuli hyvin iloiseksi. Ruokailut Vuorineuvos & Pojan kanssa. Sama pöytä. Yökerho aamuun. En tanssinut. Lady sekä paheksui että oli oli ilmoittanut Policelle kadoneeksi. Perui ilmoituksen.

6. PÄIVÄ. Sataa. Kylmä. Kotiin. Malagaan saattoi suomalainen, Espanjassa asuva Poikaystävä.

7. PÄIVÄ. Ei sada.  Kotona. Kuuma Lentoasemalta haki espanjalainen, Suomessa asuva Poikaystävä. Rusketun.

Lisäksi tipahti kalenterin välistä Äidille postittamatta jäänyt rantamaisemapostikortti, jossa luki :

" Heipsan, Äitikkä.
Hyvin meni matka. On hienoa täällä. Kuuma.
Hieno hotelli ja mukava Huonekaveri. Rusketun.
Oikein on monenlaista menoa ja meininkiä.
Ihanaa.
terveisin. Matleena."

Niin.
.
.

Kyllä nyt Matleena mun lempeni sai kolauksen.
Mitens  sen meidän kihlauksenkaan mahtaa käydä, kun oot ollut noin
huikentelevainen..
Sormus-rahastakaan ei enää olisi puuttunut muuta kuin 99%.
Jurppii se jos sulla on suomessa ja epsaniassa asuva poika-ystävä,,nyt sit olis
vielä satakunnassa asuva- suomalas-Ugrilainen poikaystävä.
Kyls ainaskin saat pistää välit poikki sen espanialasen kans,, ja maksaa lento
sille espaniaan .. oot tainnu elättääkin sitä "kyytä povellas".
NO,,palataan asiaan..

matleena

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 999
  • Saturnus Sininen Planeetta Alfa II
    • Profiili
Vs: ÄlyVähä
« Vastaus #110 : 19.10.2012 11:50:52 »
.

    Kropsu.
 Ei oo enää.
Ihan rauhassa voit jatkaa Sormusrahojen keräämistä.
Eipä siitä paljon puutukkaan.
Nyt mennään telkkua tuijottamaan.

matleena

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 999
  • Saturnus Sininen Planeetta Alfa II
    • Profiili
Vs: ÄlyVähä
« Vastaus #111 : 19.10.2012 13:48:32 »
.


NÄKÖRATIO

Oli saapunut KotoPirtin Kyläkuntaan,
Syrjäkylään tämä uusi Ihme  Isosta Maailmasta.
Näköradio eli Televiissio.
Niin sitä Hienommat Ihmiset kutsuivat.
Isän Serkkumies, Isotalollinen, sen myöskin ensimmäisinä talouteensa hankki. TeleviissioPuotilainen, Edustaja, ovelle ilmestyi.
Siitä lähtien oli Isä kuin kissa pistoksissa. Puhui ja laklatti jatkuvasti, alati, tästä Ihmehärvelistä.
Kuva liikkuvana, juoksevana pirtin nurkkaan saapui siinä Laatikossa. Taisi olla  Serkkumiehelleen kade. Elokuvat, niissäkin liikkuvat hahmot sekä tapahtumat jo kauan olleet tuttuja, mutta että tämä Ihme
jokaiseen tölliinkin oli mahdollista saada.
Jankutus sen näkemisestä Isotalollisen pirtissä paikanpäällä jäyti ja kaiveli  Isän sielua pohjamutia myöden. Liekö yölläkään enää nukkunut. Unta Ihmeestä näki. 
Aamusta iltaan, illasta aamuun pulina, jankkaaminen jatkui.
Lopulta petti Äidin sinni.

 Kuului :
"  Sinne mennää ja just tästä paikasta sinne Serkkumiehelle. Yhtään en enää tuota samaa virttä kuuntele. Nyt justiinsa mukulat takit päälle, Nyt lähetään. Tästä paikasta. Matleena Isän, Pikkuveikka Äitin tarakalle. Hopoti, Hopoti. Kiire, Kiire. Äiti ei enää yhtään vitkutelua hyväksy."
Aiheetonta oli hopotus. Kukaan ei taatusti vitkutellut.
Niin lähdettiin Isotalollista kohti isotietä pyöräilemään.
Kaunis oli taasen syksysää.
Matleenan lapsuudessa kaikki ilmat olivat. Tuli taivaalta sitten vaikkapa äkeitä. Nyt kuitenkin Aurinko loisti. Värikylläiset syksylehdet hehkuivat.
Polki Isä hirmuista vauhtia.
Kiire Televiission näkemiseen oli.



Saavuttin Isotalon pihaan.
Suureen avaraan tupaan astuttiin.
Jalat moneen kertaan rappuhavuihin hangattu, oli Isotalon Hetti- emäntä kovin tarkka siisteydestä. Pitäjänkuulu.
Nyt pitäisi Matleenan Suuren Unelman, pilvissä tähän asti liidelleen, toteutua. Vaan eipä vaan Matleena mitään erinomaista pirtissä huomannut. Ei, vaikka kuinka tarkasti joka nurkan, ovienkin tausta tiirasi.
Ei mitään missään , ei.
Poru jo  kurkkua kuristi.
Vaan Hetti- Emäntä, ystävällinen, ilmoitti:
" Jaa. Tytär ihmettellee, miss se Näköraatio o. Tuolha se o nurkas tuon valakose liina ala . Pittää olla pöyttuuki, jot ei aurinko pääse lassii haalistammaa. Ei tuu siel mittä viel kahtee tuntii, ohjelmaa valmistelloot siel. Mut sit tullooki Rinsessa Ruusune. Hää jok ylenaikaa nukkuup. Ja Rinssi sitte herättellee."
Juotiin kahveet, Otto-Isäntä, äkkipikaisuudesta, kiukkuisuudesta kuulu, ei malttanut taaskaan olla ilman sanomisia:
"Kuka se taase tuo kohvi noin kuumaks keittänt, joha täs suuvärkki pallaa."
Hetti- Emännälle tuttua tämä oli. Tokaisi vain jotta kahvia lienöö aika vaikia kylymäks kiehuttaa.
Oli tavattoman pitkä tämä kaksi tuntia matleenalle, kuin nälkävuosi. Ei tosin tyttö mitään nälkävuosista tiennyt, oli vaan aikaisten kuullut sanovan.
Pikkuveikka veteli unia Isotalon sivustavedettävällä puusohvalla. Ei tiennyt Matleenan pitkistä minuuteista tuon taivaallista.
Mutta nyt.
Nyt alkoi tapahtua.



Nousi Isotalon Poika leveän honkaisen pöydän penkiltä.
Vilkaisi taskunauristaan.
Varmisti vielä ajan isosta kaappikellosta.
Totesi AJAN koittaneen.
Televiissio sopi siis avata.
Hetti-Emäntä huolellisesti pöydän kulmalle pellavaisen, valkean pöytäliinan, Televiission suojana olleen , laskosti.
Näki Matleena elämänsä ensimmäisen Televiission.

Ruskea, iso, ovellinen Laatikko.
Ovet avasi hitaasti, varoen Serkkupoika, näkyviin tuli musta lasiruutu. Sellainen vähän ulospäin pullistunut oli. Matleenan katseli simät pyöreinä, mitänhän nyt, ei tuosta ainakaan mitään liikettä eikä puhetta tullut.
Isäntä oli Talon Koneenkäyttäjä. Ei saaneet muut Televiissiota käynnistää Nappulasta, joka alalaidassa mustana kiilteli.
Harkiten, huokaisten , painoi Isäntä Mustaa Nappulaa.
Ja silloin näkyi, mutta ei ollenkaan mitään ihmisiä. Näkyi  Matleenan pettymykseksi vain salamoita, harmaata kuin lumisadetta. Kuului melkoinen Rititä ja Pauke.
" Hajosiko se, menikö se nyt rikki,  "   hädissään kiljaisi Matleena.
" Älä huolehi, eipä vaine. Tekköö alussa aina nuin. Ennenku päässee lämpimäks ja ihmisset sielä valamiina paikoillaa olemaan. Sit alakaa ohojelema"
Rauhoittui Matleena.
Nähtäisiin sittenkin jotain.

Alkoi viimein Rinsessa-elokuva.
Matleenalle ihmeiden ihme.
Silmät suihtirenkaina kuvaa seurasi.
Ei taatusti päässyt yksikään liike Ruudussa, se oli Lasin nimi, ohitse. Musta ja valkoinen oli kuva.
Mutta eipä päässyt Aikaisiltakaan.
Herkeämätättä ruutua, kuvaa tuijotetiin. Ja hiljaa, hipihiljaa piti olla kaikkien. Pirtissä kuului vain Televiission ääni sekä kaappikellon raksutus. Hyvä kun Matleena kunnolla hengittäkään uskalsi.
Loppui  elokuva aikanaan. Isäntä vakaasti, harkiten Mustasta Napista taas painoi..
Pimeni Laatikko.

Hetti-Emäntä Televiission taasen pellavatuukin alle huolella peitteli. Kahveelle kuului taas käsky.
Jostain syystä kyläillessä Isotalossa,  SerkkuIsäntä toistuvasti halusi kuulla Pikkuveikan Lauluesityksen.
Ei voinut tätä laulutemppuilua Matleena käsittää. Matleenasta,  myös Aikaisista Pikkuveikka lauloi pahasti päin seiniä. Ei ollut nuotista tietoakaan.
Oli Näköradiota annettu katsoa.
Ei kehdannut Äiti kieltää.



Riipaisi PikkuVeikka päästään lippalakin. 
Oli  kerinnyt laittaa.
Asettui ryhdillä Pikkumiehen Lauluasentoon.
Aloitti:
" Suutarinyttären pihalla kasvaa kaunis pihjajapuu, suutarintyttären aitasta kuuluu kuiskaus, eikös... "
Silloin näki ilmeisesti, naamasta päätellen, Äiti muutakin kuin suutarin kuun.  Käski  Veikkaa hetipaikalla vaikenemaan.  Siististi laulamaan.
Alkoi nuotin vierestä virittyneen Esityksensä Veikka uudestaan.
"Kun minä oli pikkuinen Poika, tuli tyttäret mieleheni. Mamma otti vitsan ja rapsutteli, kyllä tyttäret mielestä..."
Ei ehtinyt pidemmälle.
Äti suoraastaan rääkäsi, naama punaisenkirjavana,
 löppuu tämä Laulanta just tähän paikkaan. Meidän sakki poistuu välittömästi kotirintamalle lauleskelemaan.
Isäntä tiesi erittäin hyvin Väinö-Merenkulkijan sekä Ylykämies-Wilijamin opettaneen Veikalle, Älyämättömälle, nämä laulut Äidiltä salaa. Kieltänyt Äidin kuullen laulemasta. Ei Veikka tiennyt ettei sovi kylässäkään näitä lauleskella.
Isäntä-Otto nauroi. Suu levällään hohotti.
Äiti vihainen kuin ampiainen.

Kotiin jonkinlaisessa , välttävässä mielentilassa pyöräiltiin.
Eipä Veikalle vihaisia enää oltu. Mitään tämä ei tiennyt pahaa tehneensä.
Matleena oli asiasta tiukasti asiasta toista mieltä. Oikein tarkasti Veikka tiesi.
Oli aina tiennyt. Veikka.
Nukkumaan.
Valot , Tilley-lamppu, kaasuvalo, sammuksiin.



Unessa seikkaili Rinsessa Matleena Rinsessalinnassa. Kukki kukat, puro solisi. Lauleli. Kukkia kedolta keräsi.
Aamu koitti, aamupuuro. Pöydässä kuului sitten Isän jyrkkä päätös.
Ei vastaväitteitä sietänyt.
" Meille ostetaan sitten heti TELEVIISSIO. "
Ja ostettiin.

On siitä lähtien töllö Matleenan nurkassa seissyt,
ei mikään ihme enää ole.
Hyvä kun avata viitsii.

Silloin tulee Rinsessa Ruusunen.
.
« Viimeksi muokattu: 19.10.2012 16:04:48 kirjoittanut matleena »

matleena

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 999
  • Saturnus Sininen Planeetta Alfa II
    • Profiili
Vs: ÄlyVähä
« Vastaus #112 : 21.10.2012 02:39:09 »
.


REKKARIT

Tuli Syksy.
Alkoi Matleenan Koulu.
Niin alkoi nyt kauan kaivattu, jopa unta yöllä nähty, Pikkuveikankin Koulu.
Hyväksyttiin vihdoin tähän korkea-avoiseen Koululaissäätyyn Pikkuveikka.
Oli Veikka onnessaan, oikein tukehtua tärkeyteen meinasi. Asiaa auttoi myöskin se, paras kaveri naapurin Taneli,  Hiljainen Merirosvo, oli Koulutaipaleen myös aloittanut.
Oli tämä hiljainen Taneli, paitsi paras kaveri leikeissä, myös Kulmakunnan paras Tappelija, minkä vuoksi Veikka Tanelia arvostikin. Nämä nahistelut kuitenkin heti sovittiin, ei kaunaa pikkupojat kantaneet.
Oli Matleenalta yhdessä hujauksessa mustasukkaisuus hävinnyt, syynä oli yksinkertaisesti hypinnaru, hypinnarun pyöritys.
Kovin epäili  Äidin Veikalle painavan mielipeensä julki tuoneen. Tiettyjä seurauksiakin ennustellut saapuvaksi, mikäli ei sujuisi Veikalta tämä hypinnarun pyöritys.
Sujui se.
Matleena hyppi. Veikka, tosin naama happamana, pyöritti.
Vaikka irvistelisi, kunhan pyöritti, oli Matleenan vankkumaton mielipide.
Kesä oli kauniina ilmojaan lahjoitellut väelleen, heinätkin , kaikki elot jo korjuun saatu.
Niin sitten koulumatkakin kauniissaSyyssäässä aloitettiin.

Oli taas Hankaluus Veikan Auvoiseen Koulunkäynti-Onneen pesinyt.
Oli perinyt Veikka Matleenan vanhan, ennestään matleenallekin vanhan, sinisen polkupyörän.
Matleenalle nyt uusi Uusvanha hankittu, suurempi, kasvanuthan oli  Juulikin..
Veikka ei tahtonut vanhaa pyörää, riiteli, murjotti, kieltäytyi jopa kouluun menenmästä sillä Romiskolla. Kaverit nauraa, -  tekosyyllä.
Vaan ei tehonnut nyt mikään Vanhempiin. Ei ollut varaa hankkia kahta pyörää, hintaa oli sodan jälkeen vanhoillakin pyörillä, hyvä jos onnistui saamaan.
Veikka nuristen suostui kohtaloonsa, ei kun ei tullut uutta Pyörää.
Niinpä sitten poljettin koulumatkat, kumpikin vanhalla pyörällä.

Hyvin lähti alkuun käyntiin  Veikankin koulutaival.
Innoissaan oli uusista kirjoista. Nyt oppisi sen kallisarvoisen lukemisentaidonkin, saisi itse Aku-Ankkansa, Tex Willerinsä luettua.
Ei ollut ottanut Veikka huomioon yhtä, tai ei montaakaan asiaa. Oli itse opiskeltava, opeteltava tämä lukeminen. Ei se Opettajan sanojen, vain puhumisen perustella päähän lukutaito iskostunut. Ei oppinut kuuntelemalla pelkästään lukemaan. Oli itsekin ajateltava.
Tämä oli  Veikalle yllätys.  Paha yllätys.
Nyt tahtoi Koulun jälkeen käydä niin, läksyt tuppasivat jäämään toiselle sijalle. Harrastukset, ne entiset elintärkeät, ennallaan yritetiin pitää.
Ei niistä olisi tingitty. Ei ainakaan läksyjen takia.
Niinpä jatkoi Veikka harrastamissaan, Taneli hyvänä , samoin kyllästyneenä tavaamiseen, kouluun ylipäätään, perässä kulkevana seuralaisena.

Oli Vahempi Väki poikia tarkoin valistanut, ei ollut joessa kalaa.
 Ei ollut koskaan ollutkaan, eikä tulisi. Ei sopinut lujaa paikkakpaikoin virtaava, mustanpuhuva vesi kalojen elinpaikaksi.
Tätäkös pojat uskoivat. Tuntikausia istuttiin onki kourassa joen penkereellä. Mitään ei koskaan saatu.
Ei kalan kalaa.
Tosin väitti Taneli kivenkovaa, kaksikin eri kertaa , Kyrmyniska Ahvenen kivenkolossa Tanelia tiiranneen. Ihan suoraan silmiin tiirasi. Olipa Taneli osannut lukea Isokalan suusta tai kidasta, sanatkin.
"Sinä vain kuvittelet minut onkivasi. Vaan ei käy laatuun semmoinen."
Näin kertoili Taneli, silmät lautasen kokoisena.
Niin pojat onkivat, ei sintin sinttiä.

Toinen intohimo oli autojen, läheisellä valtatiellä pörräävien autojen rekisterinuomeroiden keräily.
Tähän oli ollut vaikeata saada lupaa vanhemmilta. Vakavien lupausten jälkeen, ei ajotielle sitten mennä, penkalla istutaan.
Tietä ei saisi ylittää.
Pojat saaneet vihdoin luvattuaan luvan. Oli istuttava Kotopirtin puoleisella tienvarrella.
Tämä oli  harrastus numero Yksi. Heti kahvipaketista saatavien auton keräilykuvien jälkeen. Nämä liimattiin kaupasta saatavaan kansioon perunalla, keitetyllä. Hyvin piti, kun varovasti käsitteli. Oli näitä muutenkin, kullanarvoisisa, varoen käsiteltävä.
Matleena  ei niihin saanut sormellaankaan koskea.
Eipä niitä autonkuvia, pahvisia läpysköitä, Matleena kaivannutkaan.
Oli  oma Ison Tytön Muitovärssykirja, kiiltokuvia täynnään.
Siihen Tyttökavereiden Muistovärssyjä kerättiin.
Lisäksi luki Matleena .
Ihan kaiken.



Olivat saaneet Pojat, ankarin ehdoin, pitää tämän keräämisharrastuksen.
Läksyt kuitenkin oli  tehtävä ensin. Ei muuten puhettakaan valtatien penkalla istumisesta. Pojat tekivät läksynsä, pakon edessä tosin. Kuinka tarkkaan ja ajatuksella ne tehtiin, oli kokonaan toinen asia. Tämä nähtäisiin sitten joulutodistuksessa. Numerot oman tarinansa kertoisivat.
Joka tapauksessa kouluvihkojen sivut tuntuivat täyttyvän numeroista sekä kirjaimista, joten harrastus, rekisterinumeroiden keräily tienpenkalta käsin, sai luvan jatkua.
Vaan saipa tämä keräilyinnostus nolon lopun.
Tähän asti olivat Pojat istuksineet hiljakseen tienvarsipenkalla, rekisterinumerot aina ne nähdessään ruutuvihkoon ylös ottaneet. Eikä tästä ollut poikkeusta tehty. Kertyi pian vihko numeroita täyteen. Tarkkanäköiset Pojat matkankin päästä rekisterit erottivat.
Mutta sitten välähti tuuma, ei kovi hyvä, Poikien päässä.
Niinkuin Pikkupoikien päässä nyt yleensä tuppaa kaikenlaista välähtelemään.
Luvallista ja luvatonta.
Tässä  tapauksessa Luvatonta.



Keksivät pojat, pysäytetään Auto.
Miltähän se tuntuisi, oikein Auto pysäyttää.
Keinoja ja eri tapoja alettiin tosissaan miettimään.
Laitettiin ne tosiviisaat Pikkupojan päät yhteen, mietittiin, Tanelilla se sitten välähti.
"Otetaan lakanat tai jotain, ämpärit päähän. Seistään keskellä tietä ne päällä, ei kukaan tunne.
On pakko Auton pysäyttää. Sitten juostaan kovaa karkuun metsään. Ei ne vanhat ukot perässä pysy."
"Juu, niin tehdään." Innostui toinen sankari, Veikka.
Ämpärien pihistäminen kotoa  ei ollut temppu eikä mikään.
Yö nukuttiin, aamulla kouluun.
Koko päivät raksuttivat kahdet Pikkupojan aivot pysäyttämis-tempun ympärillä. Taneli, senkummemmin kuin Veikkakaan, ei oppinut eikä kuullut Opettajan opetuksista sinä päivänä yhtään mitään.
Päästiin kotiin, läksyt tehtiin.
Nyt vain oivaa tuumaa toteuttamaan.
Moit, Heit, läksyt tehty, huikattiin kotiväelle.



Sitten menoksi.
Suunnattiin kohti pysäytyspaikkaa. Hieman , eikä ihan hiemankaan pelotti Poikia. Nyt ei olla luvallisella asialla, en tasantarkkaan tiesi kumpikin Viliskantti. Mutta päätetty on tämä, ja se myös tehtäisiin.
Aluksi istuttiin tienvarsipenkalla,  ämpärit vieressä. Kytättiin jännitys korkealle kohosi, yksinäinen auto.
Ja tulihan se sieltä.
Ajaa körötteli pahaa-aavistamaton Ajaja kohti Poikien Tienvarsipäivystyspaikkaa. Ei tietenkään mitään odottanut tapahtuvaksi.
Vaan nytpä loikkasivat pojat , keskelle tietä auton lähestyessä .
Ämpärit päähän.

Pakoon säntäsivät Auton jarruttaessa.
Nyt alkoi tapahtua, tapahtua sellaista, mitä Pojat eivät missään tapauksessa osanneet odottaa.
Auton äkkijarrutus, pysähdys. Pojat  pakoon säntäsivät kovinta mahdolllista vauhtiaan, minkä kintuista lkinä lähti.
Vaan eipä ollutkaan Kuski  Poikien odottama vanha, kompura ukko.
Oli vielä vireä nuori Mies, paljon nopeampi kintuistaan kuin nämä pikkupojat. Peräkanaa Kuski ja Pojat metsään pinkaisivat. Siinä metsä ryskyi, linnut laulunsa lopettivat, kun nämä kolme rytysivät täyttä karkua.
Pojat huusivat jo hädissään apuakin. Ei pysähtynyt Mies, Pojat juoksukilpailussa, takaa-ajossa helposti saavutti.
Niskasta tarttui sankareita.
" Mitä se tämä on. Kenes poikia te olette ? Vai sillalailla, nyt mennäänkin sitten vanhempien juttusille. Heti. Mars- Mars. Niinkuin olis jo. Liikettä kinttuihin."
Niin marssivat Pojat.
Kauhuissaan ja häpeissään. Nyt ei laula Kunnian Kukko. Kotiarestia tulisi ja lujasti. Jos nyt sillä edes selvittäisiin. Karata ei kannattanut, Mies oli jo juoksutaitonsa osoittanut, eikä se ollut huono ollenkaan. Kiinni saisi ja saisi heti.
Molemmat.
Kotiin , pirttiin, - Isä keinussa istui.
"No, mitä nyt ?" kysyi. Aavisti Isä jotain, oli silmäys ylen synkeä.
Mies selittämään, tärisevistä, nyt lakananvalkeista Pikkupojista ei siihen ollut. Itkua väänsivät molemmat.
Jos oli Mies vihainen, oli Isä sitä kaksinverroin.
Ärjyi suorastaan.
Mies piti ankaran, perusteellisen saarnan Pojille. Uhkaili näiden tuolla menolla, noilla konsteilla, itsensä vielä linnaan, vankilaan hommaavan. Mikä sitten eteen Pikkunaskaleille. Odottivat raitavaatteet, vesi ja leipä Liikenteenvaarantajia.
Nyt Pojat jo ulvoivat.
Mies oli hiljaa, niin oli Isäkin. Olivat saaneet Pojat ajattelemaan tekonsa
seurauksia.
Oli tarkoituskin.



Pojilta saatiin hetken kuluttua ymmärrettävääkin puhetta  :
" EI me eikinä enää. Nyt tiedetään. Ei me vaan ajateltu."
Tähän uskoivat nyt sekä Mies että Isä. Olivat Pojat niin pelästyneitä, kauhuissaan suorastaan.
Hyvä kun eivät housut kummaltakin kastuneet.
Rauha saatiin aikaan.
Veipä Mies Pojat lupauksen kunniaksi limpsoille, pullalle, jätskille Maalikylään baariin. Isälle kahvit tarjosi.
Nyt tarina sai , tällä kertaa, Onnellisen Lopun.
Lupasipa Mies tulla Isää vielä auttelemaankin, liiterin korjaukseen pestauitui. Wilijamin traktoriajelun seurauksena syntynyttä ammottavaa reikää paikkailemaan.
Piti Poikien lupaus.
Rekisterinumeroista ei kumpikaan Poika sietänyt  puhuttavan.

Myöhemmällä iällä sietivät sitten hyvinkin, sekä Autoja että rekisterinumeroita.
Siihen kuitenkin oli vielä matkaa, tätä Ämpäriseikkailuaan ei kumpikaan kuitenkaan koskaan unohtanut.
Ei ollut tarkoituskaan unohtaa.
Oli oikein hyvä vähän muistaa.
Oikein hyvä.
.
« Viimeksi muokattu: 21.10.2012 14:54:04 kirjoittanut matleena »

matleena

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 999
  • Saturnus Sininen Planeetta Alfa II
    • Profiili
Vs: ÄlyVähä
« Vastaus #113 : 22.10.2012 16:00:16 »
.


SINIKUKKAINEN KELLO

Kesä alkoi jo olla lopullaan.
Puut syksyn kultaa lehdissään väläyttelivät. Aamuisin  kuura maata hopeoi.
Yöt tummia. Syksy auttamattomasti tuloaan teki.
Tämä syksy oli Matleenan elämän Virstanpylväs, oikein Merkkisyksy.
 Meni Matleena Kouluun. ihan oikeaan Kansakouluun. Ensimmäiselle luokalle.
Nyt oppisi laskemaan ja lukemaan.  Lukemaan oikeasti. Pienen Matleenan harras toive oli toteutumassa.
Ei tarvitsisi aina mummoa tai muuta aikuista, lukemisen hienon taidon osaavaa pyytää. Ei tuntunut aina sopivankaan.



Lähti Matleena ensimmäiselle Koulutielleen.
Yksin.
Ei Äitiä huolinut mukaan saattamaan.
Ei kuuleman mukaan ollut muillakaan.
Vaikka vielä ekaluokkalaisia oltiinkiin.
 Äiti vähän loukkaantui, mistäs matleena sen noin varmaksi tiesi.
Matleena pysyi kannassaan, Äiti kovin  pettyneenä luovutti.
Olisi pienen tyttönsä saattaa halunnut.
Yksi sitten taivalsi Matleena koulua kohti. Pieni sydän jännityksestä lepatteli.
Vatsaa nipisteli.

Koulun pihassa seisoi jo aiemmmin tulleita.
Matleenan mielestä  kaiken osaavia, isompia Koulukkaita.
Luokka oli suuri.
OpettajaNeiti outo. Oli taulu. Harmooni . Kaikki
Kovin oli outoa, mutta lukukirjan, uuden saatuaan alkoi koulunkäynti jo paremmalta tuntua. Saatiin kyniä, vihkoja, laskukirjakin. Siitä ei Matleena pahemmin perustanut.
Oma pulpetti, kannellinen oli saatu. Tosin se piti vieraan tytön, Mirin kanssa jakaa. Opettaja selvitti nimet, antoi lukujärjestyksen, mitä ei Matleena oikein vielä ymmärtänyt.
Ihan outoja eivät kaikki Kaverit sentään olleet, oli naapuritalostakin ensimmäisellä luokalla Tyttö. Päivi.
Kotiin saatiin nyt lähteä.
Jäi Matleena vielä koulun pihalle Uutta Oloaan ihastelemaan.
Yksin.
Sattui läheisen pihalehmuksen alle vilkaisemaan.
Vilkaisi toisenkin kerran.
Siinä se oli maassa.

Oikein kaunis. 
Ottamaan kutsuva
KELLO
Leikkirannekello. Sinisiä Lemmikkejä oli koristeena rannekkeessa.
Matleena tiesi varsin hyvin, Kello olisi opettajalle, joka vielä luokassa järjesteli seuraavaa päivää, palauttaa. Mutta eipä tehnyt Matleena niin.
Kello oli niin kaunis. Matleena päättikin sen itse pitää. Oikestaan Matleena syytti kelloa. Sehän suorastaan kutsui ja kehoitti,
" Ota minut, ota minut, minä olen niin kaunis. "
Matleena tiesi varsin hyvin tekevänsä nyt väärin. Oikein väärin. Pujotti kellon vieraan, sinisen Kellon ranteeseensa.

Taivalsi kotiin.
Ei Kelloa kukaan alkuun huomannut.
Ruokapäydässä sitten jysähti.
Ensin tiukkasi Äiti, mistä oli Kello kotoisin.
Yritti matleena asiaa kiemurrella.  Miri antoi, ei uskottu.
Sitten jyrisi Matleenan vähän pelkäämä isä :
"Mistä se, nyt heti sanot, heti paikalla."
Nyt itki jo Matleena, katui ottamistaan katkerasti. Mikähän tästä oikein seuraa, kielletäänkö kouluun meno kokonaan. Tämän Iso- Rikoksen teki. Omi toisen tavaroita.
Äiti päätti ettei asia tähän jää, aamulla lähtisi äiti Matleenan matkaan kouluun  Opettajaneidin juttusille. Matleena Puhutteluun  mukaan.
Tietenkin.



Koko yön kärvisteli Matleena kammottavisssa Synnintunnoissa.
Omatunto ilkkui ja soimasi.
" Varas, Varas. "
Aamu sitten koitti, koko Koulumatkan itkeä tihrusti pieni Matleena.
Syvästi tekoaan katui.
Oppilaita, uusia ja vanhoja, oli koulunpiha täynnään, kun itkevää Matleenaa Äiti läpi joukon raahasi kädestä pitäen opettajan huoneeseen. Opettajien asuntoihin mentiin eri ovesta, nyt näkivät kaikki Matleena tehneen jotain Rikollista, Pahaa, ihan kaikki pihassa seisoksivat.
Äiti kertoi, laittoi Matleenan lisäksi omin sanoin tekonsa kertomaan.
Itki Matleena, itki Äiti, itki OpettajatarNeiti.
OpettajaNeiti sanoi anteeksi kaiken antavansa. Matleenan piti tästälähtien olla toisen omaisuutta omanaan pitämättä. Lisäksi tiesi Opettaja kenen sinikukkainen Kello oli. Kertoi Sinikellon omistajalle, pkkutytölle, puun alta pihasta sen haravoidessaan lehtiä löytäneensä.

Opetus, perin, oli tämä Matleenalle.
Sen koommin ei toisen omaisuuteen ole Matleena kajonnut.
Eikä ikinä kajoa.
Ei.
.
« Viimeksi muokattu: 22.10.2012 19:46:58 kirjoittanut matleena »

matleena

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 999
  • Saturnus Sininen Planeetta Alfa II
    • Profiili
Vs: ÄlyVähä
« Vastaus #114 : 23.10.2012 12:18:24 »
.


PAPAN SILMÄKLASIT

Pääsi sattumaan Papalle, Isoisälle  vanhoilla päivillään.
Hajamielinen kun oli.
Unohtumaan tuppasi yksi sun toinenkin asia.
Asusti Pappa Pikkukaupungissa,  ei ertyisen pitkä matka minnekään ollut.
Vaan tahtoi sielläkin osoite toisinaan  hukkaan joutua.
Näin Papalle sitten kävi .

Rauhallisesti sujui Papan elo PikkuKaupungissa.
Oli maalta sinne lähemmäs palveluja muuttanut.
Yksiössään eleli.
Kaupat vieressä, sauna alakerrassa, telkkari, radio. Kuntokin vielä kohdallaan. Kävelylenkit, joka iltaiset . Kauppareissut hyvin sujui.
Ainoa mikä tuppasi Papalla reistaamaan, oli tuo näkökyky.
Silmäklaseja jo pitkään, moniaita vuosia oli käyttää pitänyt. Niitäkin tosin vain lukiessa. Muutoin näki eteenpäin Kaupungilla hyvin tallustella.

Tulipa sitten Papalle asiaa keskustassa sijaitsevaan Rautapuotiin.
Vasarako, vai saha, hukkaan joutunut.
Joka tapauksessa asiaa oli.
Pappa RautaPuotimatkaa suunnittelemaan. Tarkisti aina lähtiessään, tapoihinsa Tarkkana Vaarina kuului, hella, valot, avaimet, silmäklasit mukana. Täytyihän sitä nähdä, millaisen vasaran hankkisi. Ettei ihan kropoa myytäisi vanhalle miehelle.
Kaunis oli Syskysää, lehdet värejään hehkutti.
Sadetta ei lähimaillakaan.

Lähti Pappa.
Saapui kadulle, jossa Rautapuodin olisi Papan muistin mukaan pitänyt sijaita.
Vaan eipä vain sijainnut.
Pappa hoksasi lähettyvillä puhelinkioskin, sieltä luottelostahan voisi osoitteen, Puodin, tarkistaa. Onko edes koko kaupungissa ollenkaan enää. Sinne sitä Pappa suunnisti. Klasit kaivoi, luetteloa plarasi.
Eipä löytynyt.  Puoti ilmeisesti kokonaan toimensa lopettanut.
Eipä sille sitten mitään mahda, tuumaili Pappa, kotiin vain lähdettävä suuntaamaan. Jäätiin nyt ilman vasaraa. Jospa vaikka vanha kuitenkin jostain ilmestyisi.
Jonkin matkaa rauhallisesti kotiin suunnisti.
KelloPuodin näyteikkuna Pappaa kiinnosti.
Vaan ei katseltukaan kelloja ei. Klasit unohtuneet puhelinkoppiin, sinne torin reunalle.
Pappa juoksujalkaa, vetreä kun oli, takaisin koppiin.
Ei ollut klaseja enää, ei.
Joku hyväkäs ne jo talteen korjannut jouten maleksimasta.
Pappaa suututti, ei auttanut kun klasinsa menettäneenä kotiin palata.

Osui  kulku torin laidalla maleksivan joutilaan Jokapaikanväinöjen ohitse. Huomasikin siellä omituista kauppaa käytävän.
Seisoskelevassa MiesSakissa kaupattiin kiivaasti Papan klaseja eniten tarjoavalle.
Oli  Joukko senverran hurjan ulkomuodon omaavaa, ettei tohtinut Pappa suoralta kädeltä klaseja omikseen väittää.
Hetken fundeerasi Pappa.
Sitten sytytti.
Osti omat klasinsa Pappa takaisin. Ei maininnut sanallakaaan, jotta hänenhän ne.
Tinki kuitenkin. Tämä oli,  tinkaaminen,  Papalla verissä. Ilman sitä ei ostettu minkään näköistä tarviketta. Epäiltiin Papan Maitopuodissakin tinkaavan.
Tuumaili Pappa jälkikäteen, jotta tulivathan ne moninverroin halvemmaksi ostaa sovinnolla Laitapuolen Kulkijoilta takaisin.
Kuin optikolta uudelleen lääkärissä käynteineen hakea.

Sekä säästyi kulkemisen vaivat.
Sekä  peräti halvalla sai, kuulemma, Pappa Silmäklasit.

Hyvin näki Pappa taas Aviisinsa tavata.
Pappalassa taas kaikki hyvin.
.
« Viimeksi muokattu: 23.10.2012 17:28:07 kirjoittanut matleena »

matleena

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 999
  • Saturnus Sininen Planeetta Alfa II
    • Profiili
Vs: ÄlyVähä
« Vastaus #115 : 24.10.2012 15:32:46 »
.


KASVATTAMO

Pieni Tyttö oli edelleen Matleena.
Vaikka nyt peräti Koululainen, Ekaluokkainen virallisesti olikin. Oli, Pikkuveikasta huolimatta, varsinkin Isän pikkuinen Matleenarulla.
Matleenaa " Rulla " kiukutti.
Rulla muka. Mikä Rulla.
Rulla oli alkunsa tuutulaulusta " tuu, tuu tupakkirulla " saanut. 
Ei tahtonut olla minkäänvaltakunnan rulla Matleena. Ei siitä kuitenkaan kiukutellut, nyt oli parempi olla kiltisti.  Pikkuveikka muutoin saisi kaiken Sylin ja huomion.

Veikan irvistelyt jatkuivat.
Jatkuivat myös Matleenan Veikan tukkaan kahahtamiset, sekä Äidin Matleenan pörröön.
Pitkän talven jälkeen koitti kuitenkin Kevät.
Pääsi matleena pääsemättömissä olevassa eläinrakkaudessaan mielipuuhaansa, sammakonkutua lasipurkeissa eteisen ikkunalla kasvattamaan.
Oli kuin oikea akvaario.
Ainakin melkein.



Ojasta kanniskeli veden ja sammakonkudun ulkoeteisen ikkunalle Matleenarulla.
Paljon oli kutua. Jos ei edellinen nuijapääkasvatus onnistuisi, sai uutta kutua tilalle.
Ei pulaa tullut.
Tarkoituksena Kutuviljelmällä oli tuottaa mustia sammmakonpokia, nuijapäitä.
Matleena kasvatti ja vahti.
Äiti inhosi.
Lopulta kyllästyi Äiti. Kieltäytyi luovuttamasta enää ainuttakaan lasipurkkia Kutuviljelmän käyttöön.
Etoi sielusta, kuulemma.
Vaan eipä tiennnyt Äiti.
Oli Matleenalla oma lasiastiavarasto.

Läheisestä, tiheästä pellon takana sijaitsevasta kuusikosta oli matleena suuren kuusen juurelta löytänyt pullovaraston, tyhjiä pulloja kuusen alus täynnä. Kuusen juurella lojui tyhjä viina- sekä kaljapulloja lukuisa määrä. Ensin ihmetteli Matleena. Oli kuullut kyllä Korpirojutehtaista, niistä oli Väinö-Merenkävijä iltaisin kertoillut, joutessaan. Nyt oli tämmöinen Tehdas ihan likettyville perustuksilla.
Ei Matleena silloin tiennyt paikan historiaa, Korpipaari oli Hieroja-Annin Yläkämiehen, Sulahasen, Jouttola. Ei antanut Anni Yljän nurkissaan viinaa viljellä, joten metsään, synkkään kuusikkoon, pois näkyvistä Suloho Paarin pystyyn pisti, oikein A-oikeuksin. Oli metsä sama, mistä Yläkä myöhemmin polkupyörineen ilmestyi.
Nyt olivat nämä kolmen vartin tyhjät , puhtaat pullot mitä sopivimpia akvaarioita Matleenan sammakkoviljelyyn.
Piti vain huuhtaista , ei halunnut kehittyvien nuijapäiden heti juovuksisa pulloisssa uiskentelevan.
Nypä alkoi kova tenttaaminen , mistä pullot kutuineen ikkunalle oikein ilmestyivät. Ei ollut Äidin mielestä kotonurkissa ylimääräistä pullovarastoa, tarkkaan kaikki käytetty marjamehujen säilömiseen.
Ei auttanut Matleenan kuin kertoa.
Äiti salamana kuusen juurelle rynnisti.
Ihastui ikihyviksi pullomäärän, nytpä ei loppuisi mehupullot heti alkuunsa. Aivan oikein päätteli
Matleena, marjastukset syksyisin vain lisääntyisivät.
Nyt kuitenkin Äiti lisäpulloja saadessaan näin oudolla tavalla, salli Matleenakin yhden Viljelmänsä kukkapurkkiensa vieressä hoidella.
Ihme ja kumma.
Kudusta tosiaan pulloissakin kehittyi näitä Äidin Inhokkeja, nuijapäitä.
Niitä Matleena innolla kauraryyneillä ruokki.



Vihdoin petti Äidin sinni.
Komensi matleenan pellonojaan kasvattamonsa huljauttamaan. Ei enää ilkene katsella, etoi jo ajatuskin näistä musstista iljetyksistä.
Oli Matleenan toteltava.
Ei auttaneet Matleenan selvitykset Piolokian harrastamisesta.
Opiskelusta peräti.
Nuijapäät armotta ojaan hulautettava. Muutoin kantaisi Äiti ne omakätisesti ikkunalautaa rumentamasta Ulkohuussiin.
Ei ymmärtänyt Äiti Piolokian opiskelusta yhtään mitään. Sinne pellonojaan  Matleeena katkerana Sammakkokavattamonsa kumosi.

Olipa vaan Luonto järjestanyt asian, ei kauaa Matleena viljelmäänsä surrut.
Pääsisihän kohta hypinnarua hyppimään, ruutua ikkunan alla kinkkaamaan. Sekä oli Kesä, pitkä Kesä Matleenalla uusine leikkeineen. Touhuineen edessä.
Pienessä sielussaan päätteli Matleena,
jotta ei näitä menetettyjä Nuijapääkasvattamoja sureksia kannata.

Olkoot ja menkööt.
.

« Viimeksi muokattu: 24.10.2012 15:59:48 kirjoittanut matleena »

matleena

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 999
  • Saturnus Sininen Planeetta Alfa II
    • Profiili
Vs: ÄlyVähä
« Vastaus #116 : 25.10.2012 06:00:31 »
.


MUSTALAISTANSSI

Jottei pääsisi  arttujen, pakettien,  taiteiden ym, ym.
töpeksinnän jälkeen syntymään mielikuvaa  Matleenan, Epäonnen Haltijattaren Kummilapsen,
Onnen kääntymisestä tavallisen ihmisen tasolle, täytynee tämä harhaluulo oikaista.
Koulua käytiin , vaihtelevalla menestyksllä.
Toisinaan suorastaan etoi.
Toisinaan oli parempiakin päiviä. Piirustus, voimistelu, historia, jopa geometria, niissä Matleena pärjäsi.
Piti kovasti  varsinkin piirtämisestä.
Sekä musiikista.

Tuli taas voimistelu-, jumppatunti.
Oli maisteri päättänyt meidät nuoret neidot tanssimaan opettaa.
Oli kuulemma Aika.
Niinpä opiskeltiin, innollakin, valssit, hidas, wienin, englantilainen, kehruu, tangoargentiina,
tavallinen,, foxtrot, jenkka, humppa, polkka, masurkka, menuetti, poloneesi. Jopa venäläisiä kansantansseja, ripaskaakin hypittiin.
Kaiken piti sitten Kevätjuhlissa kruunaaman oikea Mustalaistanssi.
Oikeiden viulujen säestyksellä. Piti tanssia viulujen soidessa taustalla  Mustalaisruhtinattaren vaikea tanssi.
Tähän vastuulliseen tehtävään valittiin toisinsanoen määrättiin yksi luokan tytöistä.
Kuinkas sattumaan osuikin,  Matleena.

Matleenapa hyvinkin.
Matleena, joka poti siemätöntä Kammoa, Kauhua suorastaan kaikenlaista julkista esiintymistä kohtaan.
Ei tahtonut, ei.
Ei ollenkaan.
Siinäpä vaan oli yksi mitätön Pikkuseikka esteenä. Opettajille ei sanottu tässä vanhakantaisessa yksityiskoulussa tippaakaan vastaan.
Ei sanottu. Seuraukset hyvinkin tarkasti muistissa Matleenallla.
Ei auttanut. Harjoitukset aloitettiin hyvissä ajoin. Esiintymislavalle juhlasaliin raahattiin levysoitin, musiikkina Mustalaismusiikki.
Siinä sitten Matleena musiikin, tamburiinin, jota opettaja käytteli esiripun takana,
säestyksellä pyörähteli, hiipi, ojensi sääriään. Hypähteli, juoksi pyrähteli.
Siis yritteli opetella, tanssia.
Matleena-Ressu.



Koitti sitten se pelättävä Kevätjuhla.
Rehtorin puheen loputtua, ilmestyivät lavalle viulustit.
Oikeat. Oli mustalaistanssin vuoro.
Matleena hikoili. Tärisi, vatsa oli solmussa, kädet vapisi. Harkitsi jopa karkaamista.
Oli mentävä. Oli pakko.
Oli hankittu hieno puku, pitkä musta, leveä samettihame. Kimalteleva röijy.
Renkaita, kultaa muistuttavia, ranteisiin ja nilkkoihin. Pitkä musta peruukki.
Korvarenkaat, kiiltävät ja paksut.

Ilmestyi Matleena viulujen soittaessa esiintymislavalle.
Tanssi, tanssi, eläytyi kauniiseen musiikkiin.
Ihme tapahtui, jännitys oli tiessään.
Kaikki meni oikeaoppisesti.
Yleisökin puhkesi suosionosoituksiin välillä kesken tanssin.
Matleena ei sitä kuullut. Kuuli vain viulujen soinnin.
Viulut soivat, kauniisti.
Matleena tanssi. Viulut itkivät.
Sitten se kauhistus
PERUUKKI IRTOSI.



Peruukki takertui Matleenan  rannerenkaisiin, irtokoruihin, roikkuviin.
Siinä seisoi lavalla Matleena lavalla hirviömäinen hiusesitys esillä.
 Oli pinneillä ja verkoilla liisteröity oma tukka päälakeen litteäksi. Katastrofi.
Kolmesataa Silmäparia tuijotti.
Sisu kiehahti Matleenalla. Kesken en jätä. Ampaisi kulisseihin, kiireesti peruukki takaisin
tamburiiniopettajan avustuksella.
Mustalaisruhtinatar palasi lavalle, tanssimaan. Kukaan ei ihmeeksi viheltänyt. Oli hipihiljaa.


 
Tanssi loppui, vaikenivat viulut.
Kiitti, niiasi Matleena monta kertaa.
Aplodit sai kuitenkin häpeävä Matleena.
Sai ruusuja sylin täydeltä.
Hyvin oli opettaja oppilaansa valmentanut.

Jälkeenpäin kun kaikki oli ohi,
Matleena häpesi todella.
Kukaan ei siitä irtoamisesta sanaakaan hiiskahtanut. Oli taustalla pelko jälki-istunnosta.
Tytöt siitä joukossaan puhelivat. Tanssista.   Poistui Matleena poistui hissukseen paikalta.
Vieläkin häpeää Matleena.

Ei tarvitsisi.
Peruukkejahan irtoilee joka päivä.
.


Ps. Tässä sana mustalais-, nykyisin  romani.
.
.
« Viimeksi muokattu: 25.10.2012 15:37:58 kirjoittanut matleena »

matleena

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 999
  • Saturnus Sininen Planeetta Alfa II
    • Profiili
Vs: ÄlyVähä
« Vastaus #117 : 25.10.2012 16:37:15 »
.


VANHEMPI NAISHENKILÖ

Ei tässä ketään ivata tai naureskella.
Tämän kertoi  ao. henkilön tytär hieman hymyillen.
Joten tämän voinee hyvin kertoa, ei ole mikään salaisuus ensinkään.

Asusteli tuolla kivenheiton päässä Riitta iäkkäine Äiteineen kerrostalokolmiossaan.
Kolmantena kolmiota asusti Riitan jo aikuinen, työssä käyvä poika.
Sopusoinnussa asustivat, kaikki sujui hyvin. Riitta ja poika kävivät vakituiseen töissä.
Olivat näin lamankin aikana työnsä saaneet pitää.
Ei ollut Saneeraaja käynyt, ainakaan vielä.
Niinpä ei kolmikon elelyssä ollut muuta mutkaa,
joskus sitä tuottavaa kuin tämä Muori.

Ei Muori tapellut.
Pitänyt pahaa elämää, juonitellut, kiukutellut.
Saati Alkoa viljellyt päätyönään. Yksin koitti siellä päivänsä kuluttaa. Eikä yksin likikään aina joutunut oleskelemaan, kummallakin, Riitalla sekä pojallaan oli vuorotyö, jompikumpi oli useimmiten vapaalla ja muorin seurana.
Se olikin tarpeen se seuralaisena olo. Muorilla oli nimittäin melko pahaksi äitynyt dementia.
Tuppasi asioita kovin unohtelemaan.
Muori karkaili.
Oli karkaillut jo kauan. Siksipä pantiin ovi yleensä takalukkkoon jos molemmat yhtaikaa töissä olivat, hella otettiin pois päältä. Tapana oli myös että joku tuli Muorin seuraksi niinä kertoina kun olivat yhtaikaa työssä.
Kerran lähti Riitta kauppareisulle, ajatteli, ettei Muori sillä aikaa mihinkään karkaa.
Jätti oven lukitsematta.
Muoripa karkasi.
Muori otti ja lähti.
Oli tätä ennenkin tehnyt. Vaelsi läheisen puiston penkille tai istahti alaoven luona ulkona olevalle tuolille. Tällä kertaa karkuretki suuntautui puistoon kukkia ihailemaan. Ymmärtäähän sen, kukas se nyt aina jaksaa sisällä istuskella.

Täältä penkiltä tavoitti naapurin haukankatse Muorin istuskelemasta.
Arvasi tämän tavat tuntien, karkureissullahan sitä taasen.
Istahti muorin viereen penkille, katsahti muoriin. Hyvin tuntui Muori muuten voivan.
Kysäisi :
" Mitäs tälle meidän Tervaskannolle nyt nykyisin kuuluu. Onko sitä terveenä oltu "
Muori:
" Sellaisen vanhemman naisihmisen kanssahan minä olen nykyisin asustellut, oikein hyvinhän minä jakselen. Toista se on sen vanhemman naisihmisen . Sillä se jo tuppaa ikä vähän reistaamaan."

Sellaistahan se meidän vanhenpien naisihmisten kanssa.
Oikeassa Muori oli.
Alkaa se ikä reistaamaan.

Ainakin Matleenalla .
Toisinaan .
Toistaiseksi.
.
« Viimeksi muokattu: 25.10.2012 16:44:12 kirjoittanut matleena »

matleena

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 999
  • Saturnus Sininen Planeetta Alfa II
    • Profiili
Vs: ÄlyVähä
« Vastaus #118 : 26.10.2012 14:45:00 »
.


AMMU T

Toipui Henkka Kaunottaresta.
Eikan kertoman perusteella hyvinkin entiselleen.
Meno ja meininki pihaviltilla jatkui samanlaisena, viltillä istuksija / makoilija vain vaihtui.
Milloin vanhempaa, milloin nuorempaa, hametta ja farkunpitäjää.

Seuraavakin Kommervenkki tapahtui siellä Eikan kotimökiln tienoilla, omakotialueellla.
Kesäisenä Päivänä päätti  Matleena Eikkaa, Yksieläjää vilkaisemassa käydä.
Oli vähän huolissaankin. Kaikennäköisiä vaivoa oli Iäkkäälle Eikalle ilmaantunut.
Näkö reistasi.  Se ei uutta ollut vaan oli sydäntääkin Ikämies viimeaikoina valitellut.
Siispä vilkaisemaan.

Päivä oli niin kaunis kuin Kesäpäivä ikinään voi olla.
Helotti aurinko, linnut sirkutti. Nurmi tuoksui. Hehkutti Kesä parastaan.
Sinivalkoiset pilvenhahtuvat Taivaanmerta purjehtivat.
Grillailtiin, viltillä istuksittiin mekin, aurinkoa palvottiin. Juoksukilpailua ei Henkan tapaan sentään naapurien piristykseksi järjestetty.
Iltasella sisätiloihin siirryttiin.
Eikka nukkumaan laittautui. Matleena kotiinsa pienen matkan päähän asteli.
Päätti seuraavanakin aamuna Eikkaa tervehtimään lähteä. Oli hyvä Auringonottopaikka Eikan Pihanurmikko. Kerrostaloasukin Ihastus.
Eikka Matleena saapuessa  lähti  kahvia keittiön puolelle kiehauttelemaan
Mennessään vilkaisi olohuoneen ikkunasta ulos, vilkaisi toisen kerran, jatkoi matkaa keittiön.
Palasi ikkunan luo, nyt suoraansanottuna tuijotti ulos. Ihmetteli Matleena tuijottelua.
Mitä Eikka siellä oikein kuvitteli näkevänsä.



Vastapäätä kun oli vain tyhjä, heinittynyt tontti. Asuinrakennus, mökki, purettu lahonneena pois.
Aikoja sitten.
Heinittynyt oli täysin. Autio.
Autiotontin vieressä oli joskus sentään katsottavaakin, siellä asusti Isokaupungin Taideoppilaitoksen erikoinen Opiskelijayhteisö, kolhoosimalliin. Nyt oli kuitenkin aamu, tuskinpa sillä mitään erikoisnäytäntöä tähän aikaan oli menossa, unten mailla juhanipalmut vielä. Iltapäiviin.
Ihmetteli Matleena milessään edelleen tuota harrasta ulostuijottelua.  Ei ehtinyt kysäistä.
Kuului ikkunan luota:
" Tules huvikses vilkaisemaan, näätkö saman kuin minä ?"
Meni Matleena huvikseen vilkaisemaan.
Näkihän Matleena
Kaksi LEHMÄÄ.
Siinä ne olivat, lehmät.
Vastapäisellä heinätontilla



Ihan oikeita.
Sulki  Matleena silmänsä. Kuvitteli Harhan haihtuvan.
Ei haihtunut.
Mansikit oli ja pysyi.
Heinätontin viereiseen Taitelijanalkujen kolhoosiin oli myös elämää syntynyt.
Yhteisön senhetkiset Jäsenet istuksivat karnevaali-, sirkusasuja muistuttavissa mielikuvitusta vaativissa pukineissaan talonsa rappusilla, kynät käsissä, lehtiöt sylissä. Näitä lehmiä ilmiselvästi piirustivat.
Hetken kuvitteli Matleena näiden tulevaisuuden miina-äkkijyrkkien ja oivatoikkien lehmät eläviksi malleikseen jostain haalanneen, kangasmalleja miinan tapaan suunnittelevan, peräti ensikesän tuotantoon.
Siinäpä sitä Eikan kanssa tuijoteltiin, pällisteltiin märehtiviä lehmiä kaupungissa, kivenheiton päässä rautatieasemalta.
Molemmat näkivät samat Märehtijät.
Uskottava oli.

Aprikoitiin, mitä tehdään.
Oivatoikilta ei ainakaan mitään mentäisi kyselemään. Sitten Eikalla välähti, jälleen kerran. Soitetaan poliisilaitokselle, jospa siellä tietoa noista salaperäisesti ilmestyneistä Mansikeista olisi.
Olihan siellä, tietoa.
Illalla myöhään oli eläintenkuljetusauto ottanut ja hajonnut juuri näillä kohdin, isommalla kadulla tosin. Tuli eteen pulma, minne lehmät. Ei niitä oikein voi seisottaa ahtaassa kuljetustilassa yhtään enenpää kuin on tarvis.
Joten eräs konstaapeli muisti tämän hyljätyn tontin. Sinnepä sitten Mansikit.  Odottelemaan.
Ruohoa märehtimään. Kunnes uusi kuljetusauto jostain järjestetyksi saataisiin. Sanoi konstaapeli vielä, ettei Eikka ainoa ollut kysyjä eikä ihmettelijä.
Niinpä sitten Eikka vietti unohtumattoman  kesäisen päivän kantaen keittiöstä ämpärillä vettä Elikoille.
Silitellen  ja jutellen.  Liekö uinuneet Farmarivaistot heränneet.
Pysytteli Matleena etäällä, katsoi yhden veden kanniskelijan, seuranpitäjän riittävän.

Kaikkeen  saa varautua
City -Mansikkeihinkin.
.
« Viimeksi muokattu: 26.10.2012 16:14:09 kirjoittanut matleena »

matleena

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 999
  • Saturnus Sininen Planeetta Alfa II
    • Profiili
Vs: ÄlyVähä
« Vastaus #119 : 28.10.2012 12:17:24 »
.



VINTTIMÖRKÖ

Kotopirttiin koitti Suuri Päivä.
PikkuVeikka oli vihdoinkin saanut Koulunalkamisluvan.
Oikein Oikeaan Kansakouluun.
Kauan, hartaasti oli tätä päivää Veikka odotellut.
Lukemaan ei Veikka niinkään ollut halukas oppimaan. Menetteli kuitenkin sekin  muun mukavan sivussa. Enemmän kiinnosti Veikkaa urheilu, -voimstelu, käsityö-, veistotunnit.




Kouluun meno Ensimmäisenä Päivänä sujui suunnitelman mukaan.
Oli tällä kertaa Äidin ehdoton suunnitelma, varsin pitävä, saattaa Veikka Ensimmäisenä Päivänä Kouluun.
Oli Matleena tämän ilon Äidiltä evännyt. Yksin halunnut  Koulutien aloittaa.
Ei Äitiä edes ekana päivänä saattajaksi huolinut.
Ei Äitiä häpeillyt, olipa vain siinä luulossa ettei siellä muutkaan Äidit mukana huseeranneet. Peräti vääräksi osoittautui tämä luulo.  Ei enää toisena päivänä mitenkään saattaminen laatuun käynyt.
Nyt otti Äiti vahingon takaisin. Veikan Kouluun saattoi.
Palailivat sitten Koulusta.
Äiti sekä Veikka, Veikka intoa puhisten, uusia koulukirjojaan esitelle.  Eriskummallinen, outo oli kuitenkin Äidin ilme. Oli Veikka koko ekaluokan kuullen, nimeä opettajan kysyessä, ilmoittanut nimensä :
"Mie oon Pikkuveikka Irvijä. Isin Hevosmies. Ossaan mie laulaakki, jot Suutarintyttäre ja Minäpä olen se... laulanks mie ne nyt."
Ei ehtinyt pidemmälle.
OpettajaNeiti kehoitti laulut laulutunnille jättämään.
Tämä  Irvijä  oli Matleenan kiukkupäissään Veikasta käyttämä nimittelynimi. Ei ollut  ymmärtänyt jotta Veikka sitä tosissaaan nimekseen luuli.
Nyt oli tämän nimen OpettajaNeidille luokassa ilmoittanut erittäin kuuluvalla äänellä. Kuuluvaan äänenkäyttöön oli Äiti Veikkaa  kotona kehoittanut.
Seuraukset saattoi arvata, nauroi Veikalle koko luokka.
Veikka oli Jokirosvopurjehduksen jälkeen muodostunut elämässä Matleenalle varsin tärkeäksi.
Oli Veikan tukkaan kahahtamiset lähes kokonaan loppuneet. Ei Veikka silti irvistelyään ollut lopettanut. Oli Matleenalla tärkeämpää tekemistä nyt, oli tämä lukeminen. Ja voisihan niinkin käydä, ettei Veikka tarpeeksi irvisteltyään, rangaistuksena ollenkaan lukemaan oppisikaan.
Veikan pahaksi pettymykseksi tapahtui veistotunnin kohdalla kuitenkin niin. Joutuivat ensiluokan pojat pannulappuja virkkaamaan. Ei vielä sahaa eikä vasaraa näille pikkumiehille käsiin uskottu. Oli harmittava takaisku tämä, mutta pesäpallo, uusi opittu peli , sen kuitenkin jollanlailla korvasi.
Jonkimoisessa sovussa nyt kuitenkin koulumatkat sujuivat.
Mutta aina  vinksauksia Mukulakunnan päässä liikuskeli.
Tällä kertaa asialla olivat tyttöpuoliset Edustajat.

Oli Matleenan kotona Ullakko.
Suuri avoullakko, ei oltu tänne huoneita vielä lisäilty.
Toimi ullakko kaikenlaisen tavaran, ehjän sekä rikkonaisen, säilytyspaikkana.
Sinne kertyi ullakolle, vinttiin, kaikki ylimääräinen, ei juuri nyt tarpeen oleva Tavara.
Talvivaatteet kesällä ja päinvastoin.
Oli ullakolla jalkapuoli-tuoleja, hetekkaa, matonkuteita, rikkinäisiä astioita, jopa poikkinaisia suksia. Kaikkea mahdollista siellä säilytettiin, mitään ei pois heitetty. Jospa vielä tarvittaisiin, niinkuin rikkinäisiä astioita, jalkapuoli-jakkaroita, öljylamppuja ja muuta tuiki tärkeää.
Vanhat pieniksi käyneet lastenvaatteetkin siellä säilyteltiin. Oli marjakoppaa marjamanian taas puhjetessa. Kattopäreitä, rikkinäisiä ikkunaruutuja. Melkein  mitä vain, tavaraa laidasta laitaan oli ullakolla varastoituna.
Pahan päivän varalle.



Ullakolla kuivatti Äiti talvella. Kesälläkin sadeilmoilla pyykin.
Olikin varsin sopiva tila tämä ullakko siihen tarkoitukseen. Oli ilmava, tilava. Talvellakin vähän lämmin, keskellä kulkevan palomuurin ansiosta. Kovin valoisa ei ullakko ollut, ikkunat vain molemmissa päädyissä, joista toinen tiiraili  sankkaan kuusikkoon.
Eikä ullakolle sähkövaloa vielä oltu vedetty, alakertaan, tupaan ja kamareihin vain. Sielläkin asumisen alussa vain kaasuvalo, Tilley-sukkalamppu. Sen valossa alkuaikoina askarreltu pimeinä iltoina.
Ja hyvin näki.
Varsin mieleinen leikkipaikka, varsinkin sadeilmoilla, oli tämä ullakko Mukulakunnalle. Oli kaikki tarpeellinen kotileikkeihinkin helposti saatavilla, käden ulottuvilla ihan. Monet kahvit oli Äitikin ullakolla
Matleenan sekä naapurin tyttöjen keittämänä, leikisti, juonut.
Nyt nousi tämä Ullakko Tyttökunnan touhuissa, jutuissa varsin tärkeään asemaan. Oli tullut kyläilemään Isokaupungista matleenan serkkutyttö, Siru.
Olipa nyt kertoiltu tyttöjen kesken varsin karmivia Kummitustarinoita, Aavejuttuja. Mistä lienevätkin Matleenan sekä Sirun mieleen juolahtaneet. Siru sanoi nämä tarinat salaa kuunnelleensa Aikaisten Ihmisten tarinoidessa. Kummituksistakin kertoilleet.
Ullakosta alkoivat Tytöt puhua jo Isolla UUlla.
Nyt pääsi  Mustanoita tekemään tepposiaan Tyttöjen Ajatusmaailmassa.



Päätettiin järjestää Äidille, joka ei mihinkään Kummituksiin, Haamuihin, uskonut ensinkään, Iso Yllätys. Joutavia olivat Äidin mielestä kaikki Kummitukset. Höpinöitä tykkänään nämä.
Mutta nytpä sitten näkisi Äiti.
Seuraavan kerran pyykkiä kuivumaan tuodessa odottikin tosi Yllätys Äitiä.
Mitäs naureskeli Tyttöjen jutuille, nytpä näkisi. Ottivat ja väsäsivät Tytöt Olion, ihmisahmon, Ullakon pimeimpään nurkkaan.
Tarvekaluina käytettiin matonkudekeriä. Vanhaa tuolia Hahmon istuimena. Vanhoja vaatteita puettiin kudekeristä kootun , narulla sidotun ihmisrakennelman ympärille. Musta Huivi päähän. Silmille vetäistiin. Vielä löytyi vanha rukki. Asettiin hämärään nurkkaan mummon eteen.
Valmis oli Kehraavä Mummo. KummitusMummo.
Tytöt ryhtyivät tekelettään arvoioimaan. Hyvä.  Erinomaisen näköinen tämä KehraajäKummitus tyttöjen mielestä oli.
Kokisipa nyt Äiti Yllätyksen, tosi yllätyksen.
Suuren jännityksen vallassa jäivät tytöt seuraavaa Äidin pyykkipäivää odottelemaan.
Ja koittihan se.



Saunalla pesi Äiti pyykin.
Ullakolle puhdasta pyykkiä kuivumaan kiikuttamaan koreineen lähti. Nousi ullakolle vievät jyrkät portaat. Kauhistuttava
KIRKUNA
Korvat särkevä.
Pakokauhuinen Kauhunhuuto.
Nyt säikähtivät tytötkin, eivät näin karmivaa kiljaisua osanneet Äidiltä sentään odottaa.
Hirmuisella Kiireellä, juoksujalkaa, kiipesivät tytöt ullakolle, istui Äiti Ullakon lattialla.
Lumivalkoinen oli Äidin naama. Huohotti, sydänalaa piteli.
Pudonnut pyykkikori vieressä lattialla.
Valahtivat Tytötkin vitivalkoisiksi.
Kolme Naisihmistä kiljui Ullakolla.
Ei ollut tarkoitettu näin perinpohjin Äitiä säikäyttää.
Alkoi niiskutusten välissä Anteeksipyytely. Pienten tyttöjen sydämenpohjasta tuleva.
Hetken istui Äiti Ullakon lattialla.
Sitten repesi.

Äiti suuttui perusteellisesti Kolttosesta.
Seurasi tytöille ruokapöydässä melkoinen saarna Isältä. Tyttöjen riehumisen Äiti ilmanmuuta kertoi. Eikä päässeet tytöt  pekällä saarnalla. Ullakolla leikkimiskielto seurasi. Ainakin Jouluun asti kestäisi. Nyt oli vasta alkusyksy. Pitkäksi tulisi aika  ilman totuttuja ullakkoleikkejä.
Perusteellisesti nyt kadutti tyttöjä.
Mikä kumma saikin tuon Ilkeyden. Tosi Pahan teon tekemään.
Itku tuli molemmilta ruokapydässä, vaan ei nyt Itku auttanut. Olisi pitänyt tyttöjen tehdessään tarkemmin ajatellla tekonsa jälkiseuraamuksia. Pahemminkin olisi voinut käydä.

Muutaman päivän leikkikiellon jälkeen leppyi Kiltti Äiti kuitenkin.
Kiellon  perui. Oli tyttöjen kuitenkin pyhästi luvattava nämä Kummitusasiat mielestään unohtaa. Tärkeimpiin leikkeihin oli aika käytettävä.
Halauksiin, lupauksiin ikuisesta Kilttinä pysyttelemisestä päättyi Kummitustarina. Ei ikinään enää Kummituksia mihinkään ilmestyisi.

Ikuisesta Kiltteydestä ei tietoa.
Kummituksia, minkäänmoisia, ei tämän talon nurkissa enää tavattu.

Majaa muuttivat.
.

.
« Viimeksi muokattu: 28.10.2012 15:52:54 kirjoittanut matleena »