.
JUDOKA
Olipa taasen päässyt valtaan Prinssi Syksy.
Taivaalla purjehtivat nyt valtaisat sadepilvet, syksytuulet puista viimeisetkin lehdet riipoivat.
Oli koulu alkanut, uusvanhoilla pyörillä tämä koulumatka taittui, niin Matleenalta kuin PikkuVeikaltakin.
Ekaluokkalaiselta.
Ei Veikka kuitenkaan Matleenan seurassa koulun pihaan suostunut saapumaan, oli Matleena tähän alakastiin kuuluva, likka-säätyyn. Yhdessä Taneli ja Veikka loppumatkan pyöräilivät.
Matleenalla oli taasen omat kaverit, tärkeät likka-kaverit.
Nämä puolestaan eivät pikkupoikia miksikään laskeneet. Kiusankappaleita, harmeja olivat.
Niin kului syksy.
Sateinen, harmaa, ankea syksy.
Matleena innolla kaiken käsiinsä saavan luki. Veikka ei lukemisesta niinkään perustanut, Tanelin kera pyörillä soramontussa harjoitettu triaali oli tärkeämpää.
Niinpä oli Matleenan lukuharrastuksella arvaamattomat seuraukset...
[
Oli Matleenan luku-into valtaisa.
Kesän mittaan oli kertynyt, ilmeisesti, tai varmasti, Maalari-Enon uudessa matkalukussaan rahtaamia kuvalehtiä melkoiset nivaskat. Ja nämähän irtopainoksiksi, lehdet, matleenan käytössä kuluivat. Urheilusivutkin perin tarkoin tutkittiin..
Ei koulussa kylläkään juuri mielisuosiolla urheiltu, juostu tai korkeutta hypätty. Oli perin vastahankaista urheilu matleenalle.
Nyt keksi Matleena perin outoa, kiinnostavaa lukemista kuvalehdistä.
Löysi Matleena Judon. Ylimalkaista opastusta.
Ja sekös nyt Matleenan mielen täytti, valtasi. Lehdistä luki, peilin edessä eteisessä harjoitteli tämän taistelulajin, mikä lie jaappaninmaalta tuotu, eri otteita. Oli tyyny vastustajanaan. Kerranpa erehtyi Nallenkin turkkiin tarttuamaan. Oli Nalle ihan eri mieltä, irviteli siihen malliin jotta loppui Matleenalta sinni. Mirkku-Kolli sensijaan pahasti suhisi, ei uskaltanut tähänkään tarrata. Vanhemmatkaan eivät oikein harrastusta hyväksyneet.
Tyttölapsi ja Judo, ei ole olleenkaan sopiva pari tämä.
Eivät varsinaisesti kuitenkaan evännetkään, olettivat innostuksen ohi hetkessä menevän. Vaan eipä mennyt. Oppi kuin oppikin itsekseen joklaisia heittoja, hyppyjä, kaikenmmaailman ilmaveivejä. Näki itsensä jo mustan vyön haltijanakin.
Eikä mennyt ihan seuraamuksitta tämäkään villitys...
Ulkona, vaihteeksi sovinnossa leikkivät Matleena sekä Pikkuveikka. Olivat Äiti ja Isä kylään lähteneet. Toki jo Isot Mukulat voi keskenään jättää.
Hyvin kaikki sujuikin, Veikka, ei tosin omasta tahdostaan, suostui jopa hypinnarua pyörittämään. Matleena vastavuoroisesti Veikkaa olkapäällä juoksutti. Oli siis rauha maassa.
Vaan eipä ollut kauan.
Eteiseen palailtiin, punaposkisina, iloisina kumpikin.
Vaan vielä oli Veikalla tämä paha tapa, irvistely. Vaikka oli yhtenään kielletty, ei Veikka irvistelytään ollut luopunut. Taas otti eteisessä Veikka hurjimman ilmeensä käyttönsä, matleenalle irvisteli.
Ja sekös Matlleenan sisun sai kiehahtamaan.
Seurauksia ajattelematta tempaisi Veikan otteeseensa, käytti nyt lukemaasa irvistelevään PikkuVeikkaan. Ponnisti kaikki voimansa,
Veikan ilmaan lennätti.
Niin lensi Veikka suoraan eteisen vaatekomeron takaseinään.
Vauhdilla.
Ei ollut ovea komerossa, helposti, kovin keveästi, lensi Veikka oviverhon läpi.
Ja Huuto.
Seurasi hirveä kiljunta, korvia repivä.
Veikka parkui minkä kurkusta ääntä lähti. Ja sitä lähti.
Kuoroon yhtyi Matleenakin, säikähdyksestä. Pirtissä olevan Nallen haukunta, ulvonta säesti molempia.
Vihdoin, aikansa huudettuaan, ääni loppui, hiljeni Veikka.
Työlla ja tuskalla sai Matlleena pojan pudonneitten vaatteiden, henkareiden irtautuneen verhon, seasta pois tulemaan.
"Heität uudestaa, heität varmalla. En tuu." kuului komerosta.
Vihdoin Veikka tuli.
Mutta surkeaksi tuli Matleenalle tämä tempaus, - Veikan ilmaveivi. Oli luvattava Veikalle koko syksyn ajan kaupasta tuotu karkkiosuus. Vaitiolosta ja kantelusta hyvitys.
Ei auttanut muukaan nyt. Oli saatava Veikka pysymään vaiti heittelystään, oli suostuttava. Olisi muuten seurannut Herra Tupenrapinan vierailu, kotiarestia nyt ainakin. Eikä se tytöille ollenkaan sopinut.
Koko syksyn katseli Matleena sivusta, kuinka Veikka kaikki karkit naposteli.
Naama virneessä.
Ei jäänyt tämä Äidiltä huomaamatta. Matleena osuutensa Veikalle, suosiolla ihan, luovutti.
" Ei maita nyt. Tulee Hammaspeikko. "
Oli matleena - vakiovastaus Äidin uteluihin.
Salaa kuitenkin muutaman karkin avatusta karkkipussista pihisti.
Eikä soimannut omatunto ollenkaan. Maistuivatkin paljon paremmilta, salaa kun sai ne itsekseen piilossa imeskellä.
Judon, vaivalla opiskellun, harrastaminen loppui siihen paikkaan. Eikä, ei ollenkaan aikonut vielä keväänkin karkkiosuuttaan Pikkuveikalle luovuttaa. Siispä mieluummin luopui Judostaan.
Tuskin siinä paljon menettikään.
Hammaspeikkoa ei suussa näkynyt, ei kuulunut.
Ei näkynyt myöskään Veikkaa vaatekomerossa.
Ei pudonnut oviverho,
- toistamiseen.
.
