TAPETIKEIVERI
Kesä oli , lämmintä riitti.
Metropolitanissa jatkui kaikki suurinpiirtein entisellään, mitä nyt jotain hyvin pientä ja mitätöntä.
Viisari-Villekään ei nyt lähiaikoina ollut napin painalluksiaan suorittanut, en siis Pommiaamuun, eli nukkunut matleena rokulliin.
Poika kävi nyt Tarhassa leikkimässä päivisin, kotonaan lapsia hoitava rouva oli hoitosuhteen irtisanonut, ei syytä maininnut, mutta erittäin vahva epäilys matleenalla oli, ilmitappeluthan ne, ainaiset, rouvan oman samanikäsen pojan kanssa. Mätkittiin suoraan sanottuna toista säälimättä turpiin. Vuorotellen. Olipa suksisauvakin kerran toisella aseena ollut.
Haukkukin oli rauhoittunut, vanhemmiten Haukun sukukuntaan kuuluvien kuulo yleensä heikkenee, Haukulla tapahtui sekin, niinkuin kaikki muukin päivastoin. Kuulo parani, huomattavasti. Se oli jopa Matleenan, Ruokinta-Automaatin puheen alkanut kuulla, jossain määrin sekä jossain, ilmeisesti itse valitsemassaan kohdin. Kuinka sattui millonkin Haukulle asia sopimaan. Pojan, Puoijumalan, äänen oli aina kuullut. Oli myöskin lopettenut, vihdoin, kenkien puruluuna pitämisen, -viisi paria-,
verhojen riekaloimisen, -neljä paria-. Ylenaikaisen, yhtämittaisen ruokakupin hampaissaan kanniskelun , kantapäilläni kuppi kolisten tallustelun, lopettanut Automaatin vainoamisen, jota kesti joskus tuntikaupalla. Kun ei Automaatti heltynyt kuin ruoka-aikaan, otti ja kyllästyi kupin kalinaan.
Kissainhostaan sensijaan se ei irti päässyt. Ne olivat ja pysyivät ikuisina Isoinhokkeina. Varoa piti puistovisiitillä kokoajan. Kahdella keksillä toimi nyt makuupaikalle paluu. Ei enää harjoiteltu agilityä kanssakulkijoiden suureksi iloksi ja riemuksi.
Rottavaari Miu-Miung oli ainoa huushollisssa jolla ei tuntunut mitään pahempia murheita olevan. Hiljaisen, pienen äänensä, vikinänsä korotti, mutta harvoin sekin. Eläkeläispäiviään tyytyväisenä yksiönsä nurkassa eleli.
Saapui Matleena päivänä eräänä, leivänpäällysten ansaitsemispaikalta poika kainalossa, asunnolle Nukkumislähiöön. Jo kerrostalorappuun kuului Haukun kovaääninenen mekastus. Sai Koiruuden vaiennettua, tai paremminkin Poika sai, kotiuduttiin taas, olohuoneesen astui.
Huomasi tuijottavansa olohuoneen seinän alaosaa, sieltä oli repäisty , irroittu melko siististi.
Tapetti,
iso palanen, suorakaiteen muotoinen . Ei toiminut nyt, jos ei isommin muulloinkaan, tuo järkivähä. Haukkua syyttävästi mulkoili, ei se syylliseltä nyt vaikuttanut, ei luimuillut lainkaan. Sitäpaitsi koheltava Haukku, ikiliikkuja, ei olisi noin tarkkaan työhän pystynyt. Vaikkakin oli matalalla sijaisevaan ikkunalautaan melkoisen säännönmukaisia kuvioita koverrellut aikansa kuluksi, ynnä sohvapäydän kulmat olivat saaneet uuden muotoilun. Huvikseen ihan. Pohti Matleena ongelmaa perinjuurin. Ei millään sytyttänyt. Ei. Poika taas kainaloon, naapureita haastattelemaan, olisiko heillä antaa valaistusta asiaan, olisiko mitään outoa kuulleet, nähneet jne. Tapetintuholaispoppoon ehkä asunnon tienoilla hiippavan havainneet.
Ei, ei oltu , ei useammassakaan paikassa.
Isännöitsijä oli lomalla, sijaista ei ollut, huoltomies ei tapansa mukaan ollut tavoitettavisissa, ei puhelimeen ainakaan vastannnut. Hankalaksi asian teki, että tapetti oli tämän taiteijan, Birger Kaipiasen suunnittelema, Kellolinnut nimeltään, edellisten asukkien jäljiltä vielä. Oli senverran tyyris tämä nyt tuhottu tapetti, ettei Matleenan rahavarannoillani sitä olisi hankittu. Ei ratkennut, ei valjennut, perin outo Tapettivisa. Illalla ei tahtonut uni silmään tulla, mietti millainen mahtoi olla tämä asuntooni yhtäkkiä pesiytynyt olio, jonka ruokalistaan sisältyivät tapetit ? Mikähän muu oliolle jyrsittäväksi kelpaisi ? Hieman pelottikin, mikä asunnossa vieraili, tai kuka.
Joutui Poika tiukkaan kuulusteluun.
" Kuules nyt. Oletko sinä vaikka vahingossa tapettia autokilpailussa , sinä tai Mäkisen Timppa päin ajaneet. Kerropas nyt. Ei Äiti ole vihainen.. kerro."
Pitkä, salaperäinen, - minä tiedän-, silmäys Äitiin, sitten se sieltä tuli.
" Juu. En. Juu. Minä tiiään mikä se o. Se o TapettiKeiveri. Varmalla. Sata vetoo." TapettiKeiveri.
Levisivät Matleenan silmät suunnilleen teeetassin malliin .
" Että siis ...Mikä ? Keiveri mikä ?!! Missä sinä sen olet nähnyt tai mistä sinä sen tiedät. Keiveri...
Mikä Pi...kröhmm...Pimpulan Keiveri ?
Poika vakavana selvittämään:
"Juu. Se Keiveri kävi Jarinkin Himassa. Varmalla,. Sata vetoo. Kävi."
No juu, tämähän sitä nyt, uhmaikää ja mielikuvitusta . Ei kannata nyt päätään vaivata. Eikä Poikaa valehtelusta syyttää. Ohi menisi aikanaan ... Keiverit.
Sitten eräänä päivänä Poika oli taas muuntautunut Idolikseen, timppamäkiseksi, Suureksi Rallimieheksi, kaahasi pörräten, kuolan leuasta roiskuillen pitkin villapaidan etumustaa, pikamatkoja autollaan lattiatasossa. Kurkotteli äkkiä olohuoneen sohvan alle, aikansa pitkään tuijoteltuaan, koukki sieltä kätösiinsä sinne lennähtäneen paperilapun jossa luki selvin kirjaimin :
"Olkaa hyvä, laittakaa viesti, tapetin nimi ja numero ylös paperille, tapetoimme seinän uudelleen. Numero ja nimi puuttuu. Terv. MAALARIT."
Jaahas, silleen sitten. Ei ollut Matleeena ollut ollenkaan ollut missään puheissa juttusissa enkä tekemisissä minkäänlaisten maalarien kanssa, ainoa maalari jonka tunsi oli eno, joka ei tänne tulisi luvatta tapettiani reviskelemään. Pojankaan ikä ei vielä riittänyt tapetoitiurakoita sopimaan. Asunto oli oma, tosin pankin kanssa yhteinen vielä, ei päässyt vuokraisäntäkään tapiseeraamaan.
Joten uudelleen ikuisesti hukassa olevaa, krantusti puheteltavaa Herra Huoltomiestä kiinni yrittämään. Nyt tämä yhteydenotto onnistui, tärppäsi n. kymmenennen soittoyrityksen jälkeen. Sekä tietoakin salaperäiseen tapettituhoon löytyi.
Oli suoritettu taloyhtiössä, uusi kun oli talo, peruskorjaustarkastus, jossa oli huomattu sisäseinässäni olohuoneessa halkeama, tapetti siinä oli revennyt. Maalarit siitä kappaleen mallikseen tapettipuotiin irroitelleet. Olin sen halkeaman itsekin huomioinut, en vaan sitä tärkeänä pitänyt, oli mitätön eikä haitannnut. Nyt tämä uusiotapetointi suoritettaisiin Taloyhtiön vakuutuksen laskuun.
Hyvä, asia oli nyt selvinnyt. Ei tarvinnut enää iltasella moneen otteeseen mietiskellä, josko ansioissa ollessaaan asunto pikkuhiljaaa jyrsittäisiin alkutekijöihinsä, pelkät alastomat betonielementit sekä vessapaperirulla jäljelle vain jäisivät.
Tuuli oli tämän maalareiden viestin, parvekkeen oven auki ollessa sohvan alle pölläytttänyt. Uusi tapetti tuli aikanaan, kauan siihen tosin aikaa kului, mutta tuli kuin tulikin vihdoin. Tarkasti sai syynätä jotta eron huomasi.
Unikin palautui entiselleen, oli Tapettimörkö oli uudet uhrit löytänyt, uusiin tapettimaisemiin jyrsimään muuttanut. Tosin ilmestyi tähän juuri uusittuun tapettiin alaosaan värikynästä ilmeisesti peräisin olevia kuvoita, mutta ne vain hieman synkeähköä tapettia elävöittivät.
Oranssi väri sopi erinomaisesti siniseen tapettiin. Vieraiden toimesta usein huomioitiinkin, sopivuus. Huomauteltiinkin jopa uuden tapetin hankinnasta.
Tapettia ei kuitenkaan, tästä kuvoinnista huolimatta,
ei hankita, ei uusita.
