ÄlyVähä

[Juulianna]

TAIVAS

Ei ole Taivaan olemus ollenkaan Kirjan mukainen. Kirja on kirjoitettu joskus kaksituhatta vuotta sitten. Kaikki on muuttunut. Taivaskin tietenkin pysynyt muutoksessa mukana. Ei muuten tulisi yhtään mitään eikä mistään. Pönöttäminen on nykyisin rikesakon uhalla kielletty. Ei taivaassa käyskennellä eikä kirmailla harput kätösissä pitkin kukkaketoja valkeissa kaavuissa kultakruunut päässä. Ja veisailla päivät päästään virsiä.
Ei sinnepäinkään.
Valkeat vaatteet ja harput otetaan esiin vain juhlapäivinä ja juhlatilanteissa. Niinkuin esim. silloin kun taivaseen tulee uusi asukki. Silloin on juhlat riippumatta siitä kummalle osastolle, tavalliselle vai erikois, tulija sijoittuu.
Taivas on tavallinen pikkukaupunki. Nimeltään Taivaskaupunki. Siellä tehdään työtä.

Kaupungin pääjohtaja, pormestari on Isä Taivainen, lapsille Isi vaan. Tavallisille taivaskansalaisille Isä. Joka aamu huristelee Isä työhön Araratin asumalähiöstä keskikaupungille Taivaan kaupungintalolle ihan tavallisella Honda Civicillä, aj. 55 tuh., ei millään Rolls Roycella niinkuin tyhmempi saattaisi luulla. Manailee katujen kuoppia, liian hitaita liikennevaloja. On otettava liikennejaosto puhutteluun Ja pikapuoliin. Taitaa ke....sormikin vilahtaa ... joskus. Tai ei kai sentään. Löytää tänäaamuna parkkipaikan yllättävän helposti. Tavallisesti saa hakea taivaan kissojen ja koirien kanssa.
Meinaa pinna palaa.

Saapuu Isä Taivainen työhuoneeseensa.
Siellä odottaa mahtavat pinot rästiin jääneitä töitä. Kuka on tullut ja mennyt, lähtenyt kuka minnekin. Taivaasta ei sinne mustaan paikkaan ketään lähetetä, vaan Taivaan eri paikkoihin lähetetään työtä tekemään. Pelloille, rakennuksille jne. Kasvihuoneisiin. On sitä Taivaassakin syötävä.
Isän ahtaan työhuoneen vasemmalla puolella on huone jossa työskentelee Jeesuskristus. Taivaan Isän pojan huone. Siitä eteenpäin valtiovarainjohtaja Pietaripyhä, joka vartioi kopissaan Taivaan avaimia. On kaksoiskappaleet, abloyt kaikista Taivaan tilojen avaimista sekä iso kultainen avain Taivaan porttiin.
Tulee sisäasiainjohtaja Gabrielarkkienkeli ja lapsiasiavaltuutettu Marianeitsykäinen. Gabrielia Maria joskus piloillaan kutsuu karkkienkeliksi koska usein karkkia tarjoilee ... Marialle. Gabriel vuorostaan kutsuu Marineitsykäistä Pikkukukakseen. Viatonta, ystävien kesken leikkiä tämä. Piristystä. Rakennusinsinööri, eläinaktivisti Joosef kun on vielä esikartanossa odottamassa pääsyä Taivaskaupunkiin. Oli matkoilla Maassa pitkin poikin kierteli. On nyt eristyksissä pienen flunssan takia..
Kaikissa huoneissa on nykyaikainen, viimeisin ATK. On kännykät, on näyttöpääteet. Musiikki tulee keskusradiosta. Usein soi poppi, jatsi, räppikin jota Isäkin on yritellyt.
Huomasi turhaksi, ei opi.

Päivä uutterasti työskennellään. Alenee pinot Isän pöydällä huomattavasti. Päästään töistä, kaikki samat aamuiset manailut edessä. Ruuhka vain on vieläin kamalampi. Suoranainen kaaos. Nyt pinna tosissaan kiristyy. Vilahtelee se....
Saapuu isä rivitalohuoneistoonsa, kaksioon Araratin lähiöön. Vaihtaa oloasun, pois takki ja kiristävä kravatti. Reinot jalkaan. Syventyy Taivasuutisiin, lehteen odotaessaan nakkikeiton valmistumista. Taivaskanavaa vähän tuijottaa mutta eihän sieltä tule kuin uusintoja. Kiinni kyllästyneenä nappaisee. Ja sitten nakkikeitolla ja ruispuikulalle. Voilla ja metwurstilla. Kevytmaitoa, ei täys, se lihottaa. Jälkiruuaksi rusinasoppa.
Emännöitsijä, mastercheef Marttaneiti ne on laittanut. Isä ei ole mikään erityinen kokki.
Lähenee nukkumaanmenoaika.

Olisiko vallan kamalaa jotta ottaa Isä jokailtaisen hömpsyn konjamiinia unensaantiin. Muuttihan Poikansakin veden viiniksi jonkun Kaanaan häissä kun oli ängennyt liikaa poppoota häihin. Pääsi loppumaan viini talosta. Olisiko ollut jotain Rannanjärven tai Pukkilan Jaskan esi-isiä siellä hillumassa.
Pitäisi oikeastaan lähteä vielä taivaan golradalle, klubille, golf on Isän lempparilaji, mutta nyt on jo liian myöhä.
Isä sukeltaa untuvapeiton alle. Laittaa suuret kämmenensä ristiin, suuret jotta voisi laajemmalti siunata ja siunaa lapsensa Maassa ja täällä Taivaassa. Siinä vierähtääkin pitkä tovi kun pitää elukitkin muistaa. Muistaa kaikkia pahantekijöitäkin toteamalla jotta jonkun äidin poikia ja tyttöjä nekin on.
Isä kääntyy lappeelleen.

Ja pääjohtaja, Isä Taivainen nukkuu.
Huomenna on kaunis, uusi päivä.

Semmoinen on Juulin Taivas.

juuli


    


NIITTY SININEN

    Takana vanhan kaupungin, sen laitakatujen
    on luona roskalavojen
    niitty sininen.
    Se piilossa on ei sinne ihminen eksy.
    Ei ole tietä
    karttaan merkitty.

    Oikeastaan se ei ole niitty lain
    se sanoo niityksi itseään vain
    kun ei ole lintuset, sirkat kuulemassa.
    Sillä ei ole ystäviä
    se on vain pieni töyräs mäen
    reunalla metsikön.

    Kaunis se on,  tiedä ei itse
    miten kauniin hohteen töyräs sai
    kun varjossa vanhojen kuusien
    jälkeen kesäyön hämärän
    silmänsä siniset avasi.

    Silloin puhkesi lauluun lintuset
    hymyili aurinko.

    Solisi puro kiitoksen
    niitylle siniselle.

    Niitty, se niitty niiaili, kukoisti niin.


    ts-2015

loppu

[Juulianna]

  Paljon puhutaan nykyisin koulukiusaamisesta. Syitä siihen löytyy pukeutumisesta, erikoisesta ulkomuodosta, kotioloista. Melkein mistä vain. Lasten mielikuvitus on melkoinen. Vaan on se mielikuvitus tai sen puute melkoinen vanhemmillakin. Se alkaa jo nimenannosta tälle uudelle kansalaiselle. Olisko kenties parempi antaa joku muu , tavallinen nimi  töppöstelijälle kuin tytölle  Valio, Varma, Mainio, Bunlög joista ei tiedä onko ne tytön vai pojan niinkuin ei näistäkään Wellamo, Launo, Keimo. Kasper ja Jesper tuo mieleen Kolme iloista rosvoa. Yksi käytetty kumpaankin sukupuoleen  on Kaino.
Toisaalta kun nyt ei pitäisi sanoa poika eikä tyttö niin nimi jota molemmin puolin käytetään sopii hyvin.
Ei sanota enää Teiksi eli teititellään vanhempia.  Ettei mene oppi niinkuin pikkupojalle jolle äiti piti esitelmää kun hänen oli sanottava vanhempiaan Teiksi. Meni hetki ja äiti keitteli puuroa. Poika seisoi vieressä katselemassa ja ilmoitti: " Teiksi siinä vaan puuroa keittelee. "

Kirjailija Kiannon lahjakkuus puhkesi myös osaksi lasten nimissä:
Orvokki Helmi Simpukka, Otso Tähtivalo, Veijo Virmo,
Viena Karma Sirkka Salama Kesäheinä Saarenruusu Pikku-Hilkka,
Jormo Gabriel Sotavalta,  Sorjo Uolevi Sotaprinssi,  Raida Tsikko Tellervo, Marjatta Iltatähti.

Kyllä ne yhden Launon voittaa.
.

[Juulianna]

...

Kuvia avaruudesta, suihkari n. 10 km ( kai ) korkeudesta.

[Juulianna]

 



Hyvää Päivää.

Minun nimeni on Ediht Mäki - Huistonen.
Eläkettä saan, ikää karttunut. Aikoinani olin postfröökynä. Asuin omassa pikkumökissäni kera kissojeni, kolme viliskanttia minulla oli.
Nyt kävi kuitenkin, jotta tuli tämä jätepömpelilaki. Oli se minunkin hankittava. Ensinnäkin se oli hirvittävän kallis, ei riittäneet säästöni, otettava lainaa pankista. Tämä se oli kaiken pahan alku ja juuri. Jo ottaessani sen, tiesin, etten koskaan sitä maksamaan pystyisi.
Ja niinhän siinä kävi.

Vaan minä olin viisas. Olin saanut lainana säästöjäni vastaavan summan eläkettäni vastaan. Mökkiäni ei kiinnitetty. Olin ovela, otin ja myin pojalleni mökkini näennäisestä summasta. Kahdenkymmenen vuoden maksuajalla.
Kun laskuja ulosoton kautta alettiin karhuta, minulta otettiin luonnolliseti laina eläkeestäni, vaan mökkiin ei pystytty. Säästyi suvulla.
Vaan asua en voinut siellä mökissäni, en enää päivän askareista selvinnyt ilman apua. Ehkä muutoin, vaan oli kantovesi. Niinpä sai poikani päähänsä. Heillehän jäi yksi tyhjä huone, kun vanhin mukula lähti muualle opiskelemaan. Kotona oli enää vain nuorin, hemmoteltu pojanmäntti, pahatapainen lisäksi.

No, mikäs siinä, minä otin ja muutin.
"Meidän uusi sisäkkö" , laski poika leikkiä.   En olisi tullut jos olisin tiennyt. Oli melkoinen komento ja elo tässä perheessä.
Oli miniä kiukkuinen, hienosteleva, ruotsia puhuva, bättre folket. Komensi koko huushollin valtikkansa alle. Ei ollut vastaansanomista pojallani eikä pahemmin Tällä nuorella sällinalulla, jota pojakseen kutsuivat.

Miniä kiukkusi, vaati minua hoitamaan ruuanlaiton, tiskit, perheen lellityn villaKoira Tutun ulkoiluttamisen. Tutu ulkoili. Ei tullut mitään ulos Tutusta ulkona, vaan tuli välittömästi sisällä eteisen parketille. Kummatkin asiat. Olen varma jotta Tutu virnisteli pahailkisesti.
Sällinalku humusi kaikeniltaa kera kavareiden, samaa maata, kotiin kolisteltiin kolmen maissa yöllä. Jokaikinen yö. Josko voisi harventaa, tai ainakin hiljaa tulla, sain vastauksen Frouvalta, jotta nuoren pitää itseään toteuttaa saada. Ei siis muutosta. Aamuherätykset jatkuivat, melkein aina tasan klo kolme.
Hoidin lopulta koko talouden. Siivosin, buunasin, pesin pyykin, ikkunat.

Lainasin sällinalulle lisäksi rahaa. Jota en koskaan takaisin saisi.
Olin piika.
Kesti tätä kauan ennenkuin älysin nämä palvelutalot. Kerroin muuttavani sellaiseen, nousi hirvittävä metakka. Miniä huusi ja kirkui, jotta onko tämä nyt palkka kaikesta huolenpidosta ja hellyydestä mitä on isoäiti saanut. Eikö minulla ole sydäntä.
" On. On minulla sydän. Se vaan ei kauaa tätä rumbaa kestä. Joten kiitän huolenpidostanne, kiintymyksestä sekä kaikesta hyvästä, minkä olen saanut. Mutta minä lähden." Miniä itki kiukun kyyneleitä, sällinalku virnisteli. Poika oli nolon näköinen. Osasi edes poika hävetä. Tutu istui vieressäni remmi suussa. Mutta tälläkertaa eteisen parketin siivoaisi joku muu kuin minä.
Seuraavana päivänä lähdin.

Hetkeäkään en ole katunut. Ei ole mikään ryhmäkoti tämä, tämä on kuin hotelli.
Ihanaa, ah ihanaa, on nyt Elo. Joka ilta muistan Taivaan Isää kiittää tästä paratiista. Harvoin käy pojan perhe, ei siedä Frouvan hienostoklyyvari vanhusten ummentunutta hajua, kuulemma. Hyvinpä heillä sen sieti sisäköllään. Vaan ei heitä ole suuremmin ikäväkään.Nyt on minulla, Edith Mäki- Huistosella, kerrankin taivaallinen olo.
Pois en lähde ennenkuin jalat edellä.

Kiitos, Taivaan Isä.
Edithin on hyvä olla.

Iloisin Terveisin



Edith.
.

[Juulianna]

USVA

Usva kesän laaksossa vaelsi
se niityn ja pellot peitti
hiipi metsään himertyvään
se oli kuin lukin seitti.
Joka  niemeen, notkoon
samettiverkon  heitti.

Oli sillä hiukset silkkiset,
se oli kuin kasteista mettä
mökin pienen pihamaan verhosi
siihen ei kysynyt lupaa.
Sävyt harmaan ja sinisen
varjoili
laaksoon himmeän
leimasi merkin.

Se saapui hämärään tupaan
ei siihenkään kysynyt lupaa
kietoi vaippaansa pehmeään
tuvan ainoan nukkujan.

Usvasiivillään suojasi nukkujaa
lepatti kuin perhonen yön.
Viipyi aamun purppurapilviin.

Se  nukkujaa siunasi.


juuli-16
.

[Juulianna]

Ihan vielä ei kannata joulukiltiksi rynniä. Tulee stressi vielä. Siitä liiasta kiltteydestä. Joten voi rauhassa muistella iakoja kultaisia, aikoja menneitä. Laps `poloinen, paitaressu oli entisaikoina, joskus muinaisuudessa lukuisten uhkakuvien, tosien sekä aikaisten mielikuvituksen alaisena täysin lainsuojattomana elävä olio. Vaan näin sitä ennen mukulasta aikaiseksi vartuttiin. Kun ohitettiin töppöstelyaika.
Lainkuuliasiksi kansalaisiksi tultiin.

Tärkein oli joulun alla joulupukki, jonka tontut, ne liikkuvat sekä lentävät , joulun aikoina kaiken lapsipolon tekemisen kirjasi. Varsinkin kaikki tottelemattomuudet. Ihan joka rakosessa, välikössä kytiksessä olivat. Vaikka miten Mukula yritti, aina pääsi lipsumaan kilttiysote. Seurauksena sitten merkintä  sulkakynällä tontun muistilehtiöön. Nykyisin  nokialaiseen naputeltaisiin.
Kaivossa , sinne kurkistaessa, vaanii kaivon herra Peikko Pontus.
Aapiskukko, se olikin kiltti, ahkerasta tavaamisesta se jopa joskus palkitsi , aamulla karkki tyynyn alla. Metsään salaa hiipatessa vei metsävelho lapsirassun luolaansa, järven tai joen rannoilla hiippäili salaperäinen vesihiisi. Talon katolla tai puihin kiipeämisen seurauksena sieppasi pilviveikkonen mukaansa. Maakellarissa asusti karmea, rupinen pottukeisari, joka empimättä lapsiraukan lantuksi tai pahemmin vielä turnipsiksi taikoi.
Saunassa ei saanut saippuaakaan silmiin menessä itkeskellä, koska silloin saunan takana asustava saunatonttu nappasi ulisijan kainaloonsa.
Kuu oli juustoa ja tähdet reikiä taivaankannessa, josta enkelit tiirailivat lapsosen vaellusta uskomusten viidakossa. Ukkosella taivaalla jyristeli ukkosherra, jota ei tarvinnut pelätä.
Valehtelusta seurasi nurkkaan seisomaan joutuminen,
PikkuVeikan kiusaamisesta tukkapölly.

Pitkään ihmettelyn aiheita olivat sellaiset iso-herrat, uhrilleen vielä tuntemattomat, kuin herra Tupen Rapina ja herra Koivuniemi. Näihinkin sitten myöhemmässä vaiheessa  tutustuttiin paremmin.
Kaikenkaiset haltiat, keijut , mörömatit, noidat,ämmit, hiidet sekä menninkäiset asustivat omissa koloissaan. Pitkä oli lista jota pikkumukulan, reppanan, oli noudatettava tarkasti.
Muutoin tuli kylään herra Tupen Rapina.
Oli ruokailun säännöt sitten erikseen, ruokapyödässä ei saanut nauraa ei pelleillä, ulosmarssi seurasi säännön rikkomisesta. Nukkuma-aikoja noudatettiin, ei tullut mieleenkään kiukutella.
Tiskivuorot oli jotain salaperäisestä lainkirjaimesta johtuen vain tyttöpuolisilla. Kun poikapuolinen mukula pakotettiin  tiskaamaan, piti laittaa tuvan ovi lukkoon, jospa sattuisi vaikka naapurin Taneli tulemaan kylään ja näkemään noin arvoa alentavassa puuhassa.
Kesäisin haravoitiin heinäpellolla sekä kasvimaata kitkettiin, syksyllä pakollinen marjametsä. Ei auttanut, tehtävä oli, vaikka kuinka uimaan mieli teki.
Seuraukset änkyröinnistä hyvin tiedettiin. Kova oli kohtalo silloin.
Ihme kyllä, pahempia traumoja eikä ongelmia myöhäisemmällä iällä kuitenkaan listan laajuudesta huolimatta ilmennyt.

Olisiko nykyisin näillä vanhoilla säännöillä mitään tekoa ja asemaa mukulan varttumisessa. Nykyisin jo tutti suussa olevilla tulevaisuuden toivoilla ilmenee mitä oudoimpia oirehtimisia. Ehkäpä oirehdittiin vanhaan hyvään aikaankin.
Sitä ei vain muisteta tai olla  muistavinaan.
Tiedä häntä.

juuli
.

[Salmari]

Kuvia avaruudesta, suihkari n. 10 km ( kai ) korkeudesta.

Et ole tainnut koskaan olla suihkarin kyydissä, kun kuvittelet, että suihkarin lentokorkeudesta voi nähdä yhtä aikaa Kolumbian ja New Yorkin. Kyllä siinä pitää kuule olla reippaasti 6000 kilometrin korkeudessa, että noin laajoja alueita saa samaan kuvaan.

[Juulianna]

NUMMERO

Teki kevät tuloaan.
Kotopirtin nurkalle metsikköön ilmestyisivät kohtapuoleen sinivuokot. Ynnä rentukat ja sammakonkutu pellonojiin. Aines Juulin nuijapääkasvattamolle, jokakeväiselle. Huolimatta että lasipurkki verannan ikkunalla oli äidin inhokki no 1. Juulin muistin mukaan ei yhtenäkään keväänä purkista loikiskellut ikkunalle iloisia saammakkopoikia. Oli hulautettava kasvattamonsa pellonojaan. Toinen vaihtoehto oli hyyskä. Sinne äiti ne vedet muutoin kumoisi poikineen kaikkineen.
Koulua käytiin vielä. Uusvanhoilla pyörillä poljeskeltiin. Hartaasti odotti Veikka kesälomaa. Jo joulusta lomaa oli kaihoillut. Juuli oli jo tottunut lomailija. Ainoa oli hyvä puoli se että lukea sai päivät pääksytysten. Kummankin koulunkäynti oli kuitenkin jo voitonpuolella. Lomakaan ei niin hirveän tärkeää enää ollut kun tiesi sen kohta tulevan.

Pitäjässä oli nyt tärkeä vaihe menossa. Oli tulossa kunnallisvaalit. Veikka eikä Juulikaan sentään äänestämään vielä päässeet mutta sivusta sitä kuitenkin pakosta kuulivat.
Aikuisia tämän tietenkin kiinnosti tavattomasti. Ei ollut ollenkaan sama miten kunnan asioita seuraavat neljä vuotta hoidettaisiin. Saako Kotorinteen peltotie avustusta vai ei. Voiko haristunutta puusiltaa enää mopolla ajella. Puhumattakaan naapurin kuikui-isännän, kuikuin koska aloitti lauseen kuin lauseen kuikuillaan, kui kui se nyt sillälailla..., jaloelikkolauman, lypsikkien kuljettelua kestäisi ropottipamenpojan vahtimille sänkipelloille. Sen ropotttipaimenpojan jonka lankoihin olivat sekä äiti että Juuli mopon kahauttaneeet. Äiti peräti kuikui-isännän selän takaa. Kuuro oli isäntä. Veti paimenpojan lankoja kun äiti lensi mopolla isännän taitse sivusta valtaojaan ettei ajaisi isännän päälle. " Kui,,kui, mitä sinä siel tehet" oli isännän kommentti.

Puotiriessulla katseltiin vaalimainoksia latojen seinillä. Monenmoista naamaa siellä leveästi hymyili. Puodissa oli puheenaihe taattu. Kuka yrittää ja kuka ei. Kuulemma oli Ketkäläismuorin hulttiopoika Reiskakin meinotellut. Äitinsä sai estettyä kun uhkasi Reiskan mierontielle ajaa.

Vaan tosissaan asian otti isäntämies, Seppäsen Leevi. Oli jo yhden kauden istunut ja tullut tulokseen jotta hyvä oli arpeeti. Kelpasi valtuustosalissa kunnantalolla istuskella ja kunnan asioista päättää. Hyvinkin jouti varsinkin talviaikaan. Maaanvljelystouhunkin hoiti jo aikamiespoika Matti.
Sitten ei kun uudelle kaudelle yrittämään. Ei kuitenkaan ollut ollenkaan varmaa se pääsy Leevillä. Oli joltisenkinmoinen joukko insinööriä, merkanttia ja kosmetologia. Puotineideistä ynnä pankkineideistä ei ollut suurtakaan vaaraa.

Aloitti Leevi-isäntä suurenluokan vaalimanööverin. Löysi ykskaks uusia ystäviä mökin akoista, ukoista, keskenkasvuisistakin. Oikein sydänystäviä joille ei ennen lippareuhka puotijonossa noussut. Kahvipaketti poikineen löysi tiensä mökinakan köökin kaappiin. Ja iltakahveista tuli Leeville oikein sielunasia. Ei akat pahakseen panneet. Saihan siinä kahveepaketin . Kyllä sen edestä Leevin itsekehuja kuunneltiin. Mukulat oli innoissaan Leevi-sedän yhtäkkisistä kyläilyistä. Aina oli karkkipussi povessa.
Montakin.

Satoi tai pastoi körötteli Leevi-isäntä pikkuvallulla, Mersulla ei olisi kelirikkoisia kärryteitä päässyt, mökinakkoja kahvipaketti istuimen alla haastattamaan. Puhui ummet ja lammet maailman tilanteesta, mistä ei itsekään kärryllä ollut. Akat ei ensinkään. Oman pitäjän asioista haasteli harvinaisen vähän. Ehkä siksi kun ei halunnut toisten, toivonsa mukaan tulevien äänestäjiensä vastakkaisia mielipiteitä kuulla. Olla erimieltä.
Eikä siinä kaikki. Höylisti lupautui Leevi akkoja puotiin, sairastuvalle, permanenttiin kuskaamaan. Ukkoja pankkiin sen harvan kerran kun rahaa tuli. Uusia kesälipokkaita sovittelemaan kirkonkylän kenkäpuotiin.

Oli kylän laitamilla oma pikkumökki Marjamäen Aaretilla. Oli ikämies jo Aaretti. Oikeastaan jo aika vanha. Ei ollut Aaretti ollenkaan kiinnostunut politiikasta, tuskin tunsi sanaa. Oma kessumaata, kissojaan, kanojaan hoiteli. Vanhapoika oli Aaretti.
Sai Aarettiin sen verran eloa Leevi-isäntä iltakahvipoikkeamisillaan että sai Aaretin äänestykseen lähtemään. Höylisti kyydin tarjosi niinkuin mökkienkin asujakunnalle. Eri kertoina kuitenkin ettei päässyt muut kuulemaan kun Leevi nummeron toisille akoille ja ukoille vannotti. Niin teki Aaretillekin. Komensi tiukasti vielä vaiti olemaan muuten ei hevonen kesällä Aaretin vaivaiselle peltotilkulle töihin joutaisi.

Lähdettiin sitten vaalisunnuntaina Mersulla ajelemaan kahteen mieheen kohti kunnantaloa, äänestyspaikkaa. Aaretti etupenkillä. Lippa silmillä, niska kyrmyssä. Pelotti kun ihan ihmisiin tässä mentäisiin. Kuinka sitä ollenkaan osaisi. Oli maitolaiturilla naiseläjiä, kylän akkoja. Toisilleen totesivat: " Siinä nyt Aarettia viedään. Äänestämään se menee. Ketähän se sekin...nii juu. Sitähä se."

Perille tultiin , kunnansaliin astuttiin. Oli väkeä sali täynnä. Käteltiin tutut ja siinä sivussa vieraammatkin niinkuin ei olisi vuosikymmeniin nähty. Vaikka eilen puodissa viimeksi. Juhlatilaisuus oli nämä vaalit. Seisoskeltiin ryhmissä, puhuttin ja juoruttiin kaikki pitäjän asiat. Yksityisetkin vähän hiljempaa. Kulmien alta vilkuiltiin kopista poistujia. Ketä se tuo...
Jäi Leevi-isäntä toisten isäntien ja silmäätekevien kanssa tarinoimaan kun Aaretti kohti koppia köpitteli. Ei kyselty Aaretilta passia eikä muutakaan henkilöllisyystodistusta. Turhaa se olisi, ei Aaretilla ikipäpäivinä semmoisia ollut.
Joten koppiin sulkeutui Aaretti. Älysi verhotkin eteen vetää. Ei mennyt kuin hetki kun verhot taas avautuivat. Siellä seisoi avuttoman näköisenä Aaretti verhojen välissä. Kuulúi, ei niinkään hiljaa :
" Mikäs se olkaa se sun nummeros Leevi ku minä se jo kerkisi unohtia. Vaikka sinä se nii monest sanot. Se paper missä se ol ylhiäl unohtu piilii."
Jostain syystä tuli Leevin juttukavereille kiire ulos. Nauramaan kun ei siinä kehdannut.

Pääsi Leevi istuksimaan kunnanvaltuustoon vielä seuraavaksikin kaudeksi.
Kahvitus siis kannatti.

juuli
.

[Juulianna]

[Juulianna]

SINÄ

Sinulle annan sydämeni.
Lahjaksi, ilmaiseksi. En mitään pyydä vastineeksi.
Se pieni hinta on tästä rakkaudestani. Tunteesta
niin suunnattomasta.
Hyvin syvästä.

Talvi väistyi. Saapuessa kevään sen huomasin.
Hiljaa, varkain tuli. Kun ymmärsin oli myöhäistä.
Mitä katuisin. Tunne, kaipuu, ihana on rinnassa.
Tunne palava. Tunne kuin kaatuisi koko maailma.
Kuin salama se liekkiin leimahti.

Ota tämä tunne vastaan.  Kerta tämä ainoastaan.
Ei tule koskaan toista.
Mun ainoani olet, mun aarteeni, olet mulle kaikkeni.
Kuin vuoripuro keväinen, virtaa, sykkii rinnassani.
Älä mua torju.

Ota sydämeni.


Juuli - 12

     




RUUSUPUU

Aarnimetsän laidalla se seisoi
kurkotti sinisiin pilviin.
Ikivanha puu.
Se oli nähnyt sadat sateenkaaret
taivaan sinessä liitelevät kiurut.

Oli kaarna harmaa
rungon peittänyt vihreä sammal.
Se  oli  ruusupuu.
Puhkeisivat ruusut keväisin
luovat ruusutarhan  rungolle.
Punaiset, hehkuvat ruusut.

Saapuivat muuttolinnut kaukaa
rakensvat pesän oksanhaaraan
liversivät librettonsa.
Silloin hymysi vanha puu.
Se oli taas nuori.

Rakastuneet istuivat sen juurella
pitelivät kädestä, vannoivat valan
kaiversivat kirjaimet sen runkoon.
Sydämen.

Silloin itki puu  kirkkaita kyynelhelmiä
se pelkäsi rakkauden päättyvän.
Palaisivat pikkulepinkäiset keihästämään
saalistaan piikkeihin punaisten ruusujen.
Harmaalle rungolle
putoili veripisarat.

Puu ikävöisi,  harmaantuisi.
Jäljellä  rakkaudesta haalistuneet arvet.
peitossa vihreän sammaleen.
Ne eivät tottele aikaa ne olivat ikuisesti.
Muistuttaisivat onnen ajasta.

Rakastuneet eivät vielä saapuneet.
Ruusut hehkuivat  tummaa punaa.

Hylätyn rakkauden
hylätyn ruusupuun
aikaa ei ole.

Eli hurmassa nuoruuden ruusupuu.

 

Juuli2015




LOVE

Minä olin metsän sieni, ihan tavallinen kanttarelli.
Kun hehkui värit syksyn minä rakastuin etanaan.
Ei siinä kauan aikailtu
muutti luokseni asumaan.

Se tuki varttani hentoa, minä sateelta suojasin.
Mietin minne johta tieni kun etanaan turvasin.
Meni kesä, tuli syksy, myrsky metsässä myllersi.
Yhä jatkui yhteiselo.
Luonto talvea odotti.

Tuli talvi,  valkean hunnun heitti ylle mun lakkini.
Kuinkas ollakaan, miten sattuikaan
lähti etana matamaan.
Jätti minut kuin rukkasen.

Matkasi muille maille, minä jäin tukea vaille.
Minä käperryin, minä luhistuin
se oli minun loppuni.

Vaan syksynä tulevana
kohtaan etanan uudestaan.


juuli-13
.

[Juulianna]

ODOTUS

Aatto joulun on hiljainen.
On tupa pienoinen
Päre seinällä himmenee.

Armastain odotan luona pienen ikkunan.
Armastain hetkellä illan saapuvan.
Ensi lumi maahan on satanut.
Pihlajat vierellä aidan lumisina nuokkuvat.
Askel tuttu siellä ei käy.
On lumi valkea.
Vieraassa maassa,  vieraasta ikkunasta
katsoo mun armaani.

Maahan vieraaseen armaani sotimaan.
Oli  jätetettävä  tienoot omat, rakkaat.
Vieraan maan vieraille oville
mentävä kolkuttamaan.
Vieraassa maassa,  vieraassa pihassa
astelee mun  armaani.

Sota julmaa.
Sydäntä kylmää.
Sanoja ymmärtämään ei armaani kyennyt.
Halki vieraan maan kulki  ase  kädessään.
Multa vieraan, en armaani tahdo jäävän.
Rukoilen, saapua anna kotimaahan vielä.
Jo huomenna saapuu armaani, rinnalleni.

Yö.
Syttyy tähti.
 
Päre pihdissä himmenee.
Pihapihlaja vieressä aidan tielle katselee.

Turhaan odotan.
Aamu valkenee.
Ei saavu armaani.

Luojani,
käännyn puoleesi
maalla vieraalla varjele.
Palata kotiin anna.
Tuo jouluksi luokseni.



juuli

[Juulianna]

[Juulianna]

REISSUENKELI

Minä orvokkiniityllä taivaan hipsuttelin
varoen orvokkeja kastelin,
ettei liikaa vetta ne saisi
kun taskussa essun hakulaitteeni kilahti.

Sielta Taivaanisä kuulutti
" Heti paikalla toimistooni. "
Kujeita luulin jo tehneeni
paikalle nolona hiivin.

Huoli ohi, se koskikin matkaani
lausui Taivaanisä vakaasti :

" Sinä ota ja liitele pinnalle Maan
siellä alettu on joulua juhlimaan
Sinut suojaksi lasten tarvitaan.
Ehkä vähän aikuistenkin.
Mutta muista on liikenne ruuhkainen
liitele varoen, väistä oikealta tulijaa.
Muista sääntöjä liikenteen noudattaa.
Eikä hurjastella saa ollenkaan.
Tässä on lentolippusi. "

Niin matkaan lähdin mä iloiten
oli taivas tumman sininen
tähdet kannellaan tuikutteli.
Kuu pilvestä kurkisteli.
Sen kultaista siltaa mä liitelin.

Minä saavuin illalla pinnalle Maan
Taivaanisälle viestiä tekstaamaan
uudella nokialaisella
jotta hyvin perille pääsin.

Eteiseen minä hiljaa hiivin.
Eihän se salassa onnistunut
oli Mirkkukissa eteiseen paennut
lasten jouluriemua.
Pyysin Mirkkua hiljaa olemaan,
se lupasi vaieta minusta
jos kermatilkan se saisi.
Sen komerosta mä noudin.

Astuin varoen tupaan pienoiseen
vähän myöhästyin oli käynyt jo Pukki
lapset innolla lahjojaan availi.
Oli autoja, oli nukkeja.
Silmät kilpaa kera kuusen säteili.

Kamarissa nukkui se pikkuinen
minä istuin viereen kätkyen
silitin pikkuista poskea.
Taisin itkeä tirauttaa onnesta
ihmeen tämän kun nähdä sain.
Ihan aamuun minä pientä vartioin.

Koitti aamu.
Taivaaseen lähdin palaamaan
Tuvan väelle jätin hellät hyvästit.
Varoen minä taivaalla liitelin
Muistin väistää oikealta tulijaa.
Kuu-Ukolle Joulua toivotin.

Isä Taivaisen toimistoon astelin
matkaraportin tarkan annoin.
Pyysin siunausta ihan kaikille
Ihan eritoten mainitsin :

" Isä, suojele pientä kehdossa nukkujaa. "


j-tuula-16
.
.

[Juulianna]

On tainnut Suomi liittyä ihan lopullisesti  hikittämismaiden kerhoon. Harjoittelee vielä ennen lopullista ilmastokäännöstä.
Mikäs siinä.
Aamulla on katse tiukasti keitttiön klasissa kun yritetään saada selvää kumpaa tänään sieltä ylhäältä annetaan, luntaa vai vettä . Vaiko ihan räntää tuuppaa. Kun ei saada selvää laitetaan kissa ulkoilemaan. Jos kissa on kuiva ei sada ja jos on mkä on märkä sataa. Jos on lunta turkissa niin lunta sataa. Räntää ei saa havannoitua kun se ehtii turkissa sulaa. Se on kissa  arvaamaton. On voinut ottaa vaikka sateenvarjon eikä silloin lopullista ja kuvaa säästä saada.

Saisi oikeastaan sataakin. Työttömänä kun aloitettu ulkoilu. Nyt ei tarvi pusikossa kaahata kuin ohjus niinkuin Jukolan viestissä. Hyvin omintunnoin voi syventyä lehteen tarkistamaan joko hallitus vielä istuu siroilla takamuksillaan ja lujalla tahtotilalla vie Rinteen maillia eteenpäin kunhan hätistivät ensin Rinteen pois malliaan toteuttamasta. Samalla vikaisee mitä nerokasta on taas keksitty työttömille, sellaista siis niinkuin ennenkin jota työtön ei pysy toteuttamaan.Olisi pitänyt helikopteri olla että pystyy säädetyssä ajassa käymään eri paikoissa.
Paha juttu oli Rinteen ero. Se kun jäi minulle 100 € velkaa, vaalipuheessaan lupasi.

Nyt on aikaa kirjoitella lehtien foorumeille vaikkapa ottaa kantaa saako ne Isismuijat tulla Suomeen vai ei.  Tai lapset. Miehiä ei ole laskettu mukaan.
Tämä poppoo on sentään tehnyt monta vuotta työtä eikä syljeskellyt vokin käytävillä.  Tulemisissa on se huono puoli ettei taida meiltä ammattia vastaavaa työtä löytyä.
Baarissakin voi sateella istua kaljaa ryystämässä. Voi toki muutenkin mutta sade tekee niinkuin luvallisempaa. Ei se baari ole ainoastaan työtä vieruksiville joita työttömät kuulemma ovat. Saa sinne eläkeläisetkin kaljaa mennä kittaamaan.
Niinpä siis taidankin lähteä kun kissa tuli läpimärkänä takaisin.
juuli
-

[Juulianna]

Kaikenlaista sitä yksinään pällistellessä tulee mieleen...

VANHA - SUPERVANHA

En suostu, en ala vanhaksi.
Supervanha.  Oikeinko supervanhaksi tässä.
Ei minulle, luonnostaan ikuisesti nuorena pysyttelevälle Neidolle tuo titteli sovi. Alkuunkaan ei.
Sensijaan voin hyvällä omallatunnolla alkaa uusnuoreksi.
SE tapahtunee näin:
Hankin silkonit, golgatehampaat,, rasvaimu, botox-ruiskeet,
ellei kauneusleikkausta, istutehiukset, irtoripset, rakennekynnet, vaihtovärit piilolinsseihin,
jooga -tunnit, uimahalli, sauvakävely, voimatreenit, trampoliini, ym. voimistelu-, urheilumuotoja.
Niin tietenkin, golf sekä tennis unohtui. Jetset-lajit.
Lisäksi hankin n. kakskytviis vuotta nuoremman Tiger-namupala-uroksen näytille, seuralaiseksi.
Alan Seksuaalineuvojaksi.
Perustan uuden seksilehden, päätoimittajaksi alan.
Käyttöön lisäksi kiitäminen pintapaikoissa, varsinkin clubeilla ja muissa tapaamispaikoissa.
Yökerhoissa.
Aurinkolomille Etelän jetsetmuotipaikkoihin usein matkustelen.
Eiköhän se uusnuoruus, ura uusi näillä eväillä urkene.
Vai vielä supervanhaksi tässä.
En ehdi.

juuli