ÄlyVähä

[matleena]

RAKKAANI

Kesken alkavaa kevättä
pimeni kaunis aurinkopäivä.
Tuli sysimusta, synkkä yö.

Luulin tuntevani surun.
Nyt ymmärsin etten ollut tiennyt mitään.
Vain  hiuksenhienon, mitättömän  palan.

Painajaisuneksi luulin.
Ei ollut.
Olin valveilla.
Yksin.
Rakkkaani oli  poissa.

Kevään tuulessa kuulen kuiskauksesi,
sinivuokossa näen katseesi.

Rakkaani.
Sinua onnenvuosista kiitän.

Sanomattomasti ikävöiden

juulimatleena2017

[matleena]

MATKA

Rakkaani, sinut kirkkomaahan saatoin
matkalle viimeiselle.
Väsyneet askeleet hiekkaan painautui
kuin luoksesi tahtoen.
Sydän surusta särkynyt, mieli sortunut
ruusukimppusi  kyynelvirrasta kastuen.

Ruusut arkullesi  hiljaa laskin
onnenvuosista kiitin.
Matkaa kaunista,
unta ikuista,
suojassa enkelin siipien
rakkaalleni pyysin.

Pensasaidalle kirkkomaan
pieni varpunen  lennähti,
visersi, toi tiedon taivaasta
on suojassa rakkaani.


juuli/matleena2017

[matleena]

KENNOT

Minun sieluni oli lävistänyt rautaseiväs,
musta, terävä, kylmä.
Koko ajan se hallitsi, pisti.
Päivisin se oli haalea, öisin jääkylmä.

Vähitellen se haurastui levyksi
sydämen verhosi.
Siihen uraantui  kennoja
jotka saivat hiljaiset  värit,
sinisen, ruskean, keltaisen.
Punaista ei ollut
eikä sitä  koskaan tulisi.

Osa oli tyhjiä.
Tyhjinä ne pysyisivät ajan loppuun asti.




juuli/matleena 2017

[Anniliisa]

Kauniita sanoja noissa runoissasi Matleena.Saat varmaan noista  ajatuksistasi voimaa jaksaa pahimman yli.Voi kun osattaisiin sanoa jo aikaisemmin ne sanat jotka usein vain jäävät  sanomatta.Eräs sairaalan pastori kertoi joskus että usein kuoleva ihminen eniten katuu sitä elämättä jätettyä elämäänsä joka olisi ollut mahdollinen valinta elämän aikana.

[matleena]

Kauniita sanoja noissa runoissasi Matleena.Saat varmaan noista  ajatuksistasi voimaa jaksaa pahimman yli.Voi kun osattaisiin sanoa jo aikaisemmin ne sanat jotka usein vain jäävät  sanomatta.Eräs sairaalan pastori kertoi joskus että usein kuoleva ihminen eniten katuu sitä elämättä jätettyä elämäänsä joka olisi ollut mahdollinen valinta elämän aikana.

Kiitos. Niin se on. Sitä olen minäkin hyvin paljon miettinyt, myös niitä sanoja jotka olisi saanut jäädä sanomatta. En uskalla niitä  ajatella.

mtl

[matleena]

SURU

Minun sieluuni syöksähti musta suru
arvaamatta, lupaa kysymättä
toi mukana sisarensa, tumman itkun.
Valtava, syvä, tuhoava suru.
Polttavat kyyneleet.

Tallasi muruiksi ilon, riemun
oven avasi, ne tuuleen sirotteli.

Se asettui  taloksi
suru ovenvartijaksi.
Ei aikoneet poistua.
Kumpikaan.

Se juhli yöt
se juhli päivät
tummat kyyneleet sitä ruokki.

Ulkopuolella kukki ruusu, tulenpunainen
odotti vuoroaan.
Se joutuisi odottamaan kauan... kauan.

Loppuisiko siltä aika...



matleena2017

[matleena]

TASKUSYDÄN

Monta iltaa minä sitä virkkasin
sydäntä
keltaista
en vielä tiennyt rakastitko sinä minua.

Tapasimme ensi kerran
annoin sydämeni
sujautit sen farkkujesi taskuun
niiden rispaantuneiden.

Sanoit
et koskaan sitä pois ottaisi
sydämeni seuraisi sinua  ikuisuuksiin.

Lähtösi jälkeen pakkasin tavaroitasi
farkut huomasin
laitoin  käteni taskuusi
sydämeni ei ollut siellä
olit pitänyt lupauksesi

sydämeni seurasi sinua ikuisuuksiin.



matleena2017

[matleena]

YLPEÄ SURU

Meren rantaniityllä astelin
kivelle istahdin.
En kesän kukkia huomannut
en sirkan siritystä kuullut.
Rakastani kaipasin, itkin.

Viereeni istahti outo perhonen
haastella alkoi,kielellä perhojen.

" Katso, mitä olet minulle tehnyt
Oli siipeni mustat ennen
nyt väri vain reunassa hehkuu
surusi vei värini
kun itseltäsi väri musta loppui.

Sinä suret suruasi, et rakasta nää
Et muista kuinka viisas, kiltti,
hän sinua rakasti.
Palvoi maata alla jalkojesi,
hyvän kaiken sinulle antoi.

Sa muuta surusi toiseksi
muuta suruksi ylpeäksi
se antaa ylpeyden kaipuuseen
et sure suruasi enää. "

Pois lennähti perho
Minä pyyhin kyyneleeni.

Nyt suren ylpeästi.



matleena2017

[matleena]

MEREN KUKKA

Olen meren kukka
meren usvapilvellä utuilen
nosti tuuletar utupilvet
taivaan syvyyksiin.

Meren, taivaan sini on värini
kuvakseen ne minut loi
sinensä lahjoitti.

Katselen merta kimaltavaa
lumihuippuisia aaltoja
kultavalkeita hiekkarantoja
atolleja turkooseja
joen suistoa hopeista
saaria vihreitä.
Tiiran huudon ma kuulen.

Yön tuikkivat tähdet on ystäviäin
kuuntyttäret kultasillalla kisailee
kukinnoistani seppeleen sitoo.

Auringon nousun purppura
minut aamulla  herättelee.
Sen säteet minua kuljettaa
aikojen hämärän taa.

Meren tytär, kukka sininen
vain  hetken ma olla  saan.



matleena2017

[matleena]

SURUSIIVET

Ne oli surun utusiivet
mi sydämeen  liejaili.
Valkeat kuin lumi
kuin sinipilvet hauraat.

Kun oli tuska tuhoisin
ne siivet sulki.
Surun muruiksi
ne pohjaan sielun
piilotti.

Vain hetkiseksi.

Päivisin muuttui  suru
arki vaati askareensa
Saapuessa illan suru mielen valtasi.
Tiukkaan nuppuun surusiivet
sulkeutui.
Vain pieni  surun säde  esiin pääsi
uneen tunkeutui.

Milloin kokonaan pois veisi surun
edes muruja
avaruuteen leijuisi.

Ei enää tukehduttaisi.



matleena2017

[matleena]

LAATIKKOTALOT

Meillä oli koulun retki museoon
Ummehtuneeseen,
vanhojen kirjojen tunkkaiseen hajuun.
Mikään ei kiinnostanut
kunnes näimme  talot.

Laatikoissa esi-isämme olivat eläneet
syntyneet, kasvaneet, kuolleet.
Talon tai laatikot olivat arkkitehtimme
restauroineet suuren tuhon jälkeen
atomisodan
vikaamista muistoistaan.

Eläimet ja ihmiset asuivat
pienissä puulaatikoissaan.
viljelivät tuhoontuneita peltojaan.
söivät peltojensa tuotteita.
Sairastuivat,
kuolivat melkein sukupuuttoon.

Me asumme kuplissa
atomisodan jälkeen rakennetussa
missä on ilmastointi hapelle, ilmalle
emme syö  kiinteää  ravintoa,
viljelykset olivat atomituhkaa.

Me nautimme  pillereitä
lisäännymme koeputkissa.
Yöt me nukumme seinälokeroissa
erilisissä lokeroissa jokainen.
erillisissä lokerotaloissa.
Meillä on vuosi 2200.

Laatikkotaloissa elettiin
arvailujen mukaan vuotta 2050.

Silloin oli ollut vasta yksi atomisota.



juuli2017

[matleena]

SYDÄMENI RASIAT

Huomasin ne vasta tänä aamuna
sydämen pohjalla
viimeisellä reunalla.
Ilon rasiat.

Ne olivat olleet siellä kauan
odottaneet
kunnes suuri suru hellittäisi.
Suru ei ollut poistunut
mutta nyt ilmaantuivat
elämämme säilytetyt  ilot.

Ne olivat pienissä rasioissa
jotka tulvivat esiin lohduttavina
kun ne avasin
Kaikki onnen, ilon hetket.

Vain yhtä en voinut avata
sen päällä oli ruusukimppu.
Sekin oli ilon rasia.
Ruusukimpun toisin muassani
kun Sinut kohtaisin.

Siellä missä nyt olet
sinne minä tulen.



matleena2017

[matleena]

MEREN KIVETTYNEET

Meren pohjassa olivat kivet
kivettyneet tunteet, muistot.
Pinnalla ne olivat  keinuneet
aikojen saatossa meren syvänteeseen
uponneet.

Kaikki tunteet, muistot
viha, rakkaus, kateus, ilo,  suru
kun olevaiselta tunteet muuttui, katosi
pohjaansa  meri ne upotti
Väreet veden särmät niistä hioi.

Yhtään punaista ei sureva nähnyt
ei mustaa iloitseva.
Ne meri salasi
antoi tunteen kuluttaa itsensä loppuun.
Lopun kivesi.
Jos kivet avautuisi
kumpi myrskyn nostaisi
suru vaiko ilo.

Näkisikö vain sen mitä tunsi.



matleena2017

[matleena]

ENSIMMÄINEN

Syvälle korpeen, pois ihmisten mailta
metsälampeen pikkuiseen
oli syksytär lehden lennättänyt.
Siihen sen jätti, pois riensi
tuuli hiljaa nyt lehteä keinutteli.


Oli lämmintä vesi
sen huomasi keijut
jotka hiuksiaan huuhteli.
Ei tienneet oli veden lehti  lämmittänyt.
Menninkäiset mi  puun takaa kurkisteli
ei muistaneet,  tulisi syksy
toisi monia lehtiä muassaan.

Lehdet uudet ei  lampea lämmittäisi
oli kuurassa maa
alle lehtien keijut nukahtaisi.

Hiljaista olisi kaikki.

Vain tuuli lehteä keinutteli.



matleena2017



 

[matleena]

Tuodaan syksy sisällekin...

matleena