Hyvää Huomenta
Minun nimeni on Rauno Rimpisuo.
Rauski vaan. Vain Sinulle.
Olen ammailtani oikeasti sorvaaja, nyttemmin uudelleenkouluksen jälkeen
pölynimurikauppias.
Alkoivat nuo hommelit sorvin ääressä tympimään.
Etsiskeltiin Lehdessä juuri sopivasti edustavan ulkomuodon omaavia nuoria miehiä imurikauppiaksi. Muuta vaatimusta ei sitten esitettykään. Tietenkin piti supliikki olla kunnossa. Ja minähän omasin molemmat edellytykset, imureista en herttasen pöläystä tiennyt, vaan senhän koulutuksella hoideltaisiin. Kolme viikkoa istuskelin jonninjoutavilla iltakurseilla. Siitä sitten vaan ihmisten oville, kelloa rimputtelemaan.
Ovat imurini huippuluokkaa, se näkyy hinnassa tietenkin, maksaa vajaat kolmetonnia, siis euroa.
Sitä ei kerrota, ovat imurit todellisuudessa teknisesti täysin halvempien imurien luokkaa, imuteholtaan sekä varustuksiltaan. Ei näissä mitään bakteeritapposuodatinta ole, on vain myyntivaltti. Nytpä sitten myyn bakteerintappokoneita, minä, Rauno Rimpisuo, myyntitykki Rimpisuo.
Iltaisin käyn ovikelloja rimputtelemassa. Kelan listolta olen yksinäiset Mummukat muistiinmerkinnyt.
Että tätä rataa se ilta sujuu.
Ovikelloa rimpautan, avataan. Avaaja yksi niistä listaamistani mummukoista. Tietenkin yksin kotosalla, ei siis mitään estettä onnistuneelle myyntityölleni.
Esittelen itseni, asiani, sanon tilaisuuden olevan ainutlaatuisen.
Kysyn josko sopii esitellä imuria, Superdeluxus-sellaista. Häkeltynyt mummukka ei ehdi kieltää, olen jo täyttä vauhtia imuroimassa persialaista. Siis mattoa, en sihisevää kissanronttia. Mummukka vieressä hämmentyneenä seurailee. Tyhjennän, jo valmiiksi roskilla ladatun pölypussin. Kysäisen mitä on mieltä mummukka. Eiköhän tehdä kaupat.
Empii, mokoma nyhjäke. Ei osaa sanoa kun on niin kalliskin. Tähän minä jotta hyvä maksaa eikä se tee kuin euron per päivä. Siis ilmainen ihan on imuri.
Vielä empii, aikoo lapsosiltaan kysyä, on kuulemma vanhakin toimiva. Sen jalomielisesti lupaan pois kuljettaa. Ilmaisin. Lisäksi valehtelen naapurin missiksen juuri samanlaisen hankkineen.
Salamannopeasti kaivan paperit, mummukka jo kypsä, ei estele, nimi alle.
Kauppa tehty. Osamaksu. Kolmekymppiä per kuukausi.
Seuraavalla viikolla ohjataan huoneeseeni pääkallonpaikalla tuntematon mies.
Vihainen ja haukkuva, karjuva ilmestys. Koska olen myynyt heidän dementoituneelle mummolleeen kalliin Imurin.
Kauppa purettava, karjuu mies. Tai mennään oikeuteen.
Katson viisaammaksi kaupan purkamisen. Nyt olen viisastunut, otan selville ettei mummukoilla ole kovin läheisiä sukulaisia, perillisiä ainakaan lähistöllä. Jos vaikka Ameriikan mantereella ovat, ei haittaa. Vaan ei ihan naapurissa.
Joka tapauksessa kauppa käy kuin vettä vaan.
Riittää näitä, hyväuskoisia mummukoita.
Ja riittää imureita.
Siitä vaan, ostamaan.
Teidän
Rauno Rimpisuo
Myyntijohtaja
Suomi
Fi
.
