ÄlyVähä

[matleena]

.
.
.
.



MEREN KYYNELEET

Syntymäänsä katui meri. Itki rantojaan,
saariansa puuttomia, autioita vaikersi.
Vuokset mereen virtaavat
sai meren sylin kyynelhelmisen.
Lahdelmiaan tyhjiä meri valitti.

Kiviholvit mahtavat peitti rannat jyrkät.
Ei niitä laineet luoneet
ei merituulet tuoneet
oli nousseet lohkareet meren onkaloista ikivanhoista

Kuolleet kalat, , puut metsän, ruokokaislikko
Ei kalastaja verkkojaan mereen heittänyt
ei onkimies rantalaiturilta onkeaan mereen laskenut.
Ei sukeltaneet helmenkalastajat veteen jääkylmään
se  surmannut hetkessä oisi  pyytäjän,

Ei pesi merilinnut
päällä kivilohkareen
lokki, valkolintu joskus istahtaa
sekin kohtaloaan valittaa
yksinäistä
joka valkolinnun tänne opasti.

Iltarusko, aurinko ohjasivat valheelliset säteet purppuran
läpi harmaan pilviverhon taivaan.
Siihen oli  tyytyminen meren
läpi kyynelten.

Niin eli meri elämää
jota kadehtinut ei-kukaan.

Lohdutus, heikko. Kauniita ne kivet oli.



matleena-14
.

[matleena]

.
.
.



ARS MUMMOLAN AITTA

Mummon lasikokelma se oli.
Aitassa varmassa tallessa verkkoikkunan takana.
Ettei kukaan veisi näitä vanhoja hillopurkkeja
eikä vanhoja lehmänkelloja.
Tai muuta arvokasta vanhaa tavaraa.
Muistojen vuorta, tavaravuorta.

Se oli esiintynyt ensin tuvassa
Siitä sai pappa tarpeekseen
sanoi :
" Mitä kummaa vanhat hillopurkit täällä tekevät
pimentämässä näköalaa. "
Oli poistuttava purkkien ja kellojen lakattava
kilisemästä tuvassa.

Oli siirryttävä aittaan kilisemään.

Siellä oli äänelle tilaa.




matleena-14
.

[matleena]

.
.



ÄÄNIEN ELÄMÄ

Ne olivat kuin minttupastillit
kuin lelulaatikon lelut
kuin kirjavat hyrrät.
Niitä ne eivät ole.

Ne ovat elämän osa.
Ainutkertainen, uusiutumaton
jäljittelemätön osa.
Ei tule samassa samaa ääntä
maailma kuulemaan.

Ne säilyvät triljoonia vuosia.
Jäävät kun ei ihmiskuntaa enää ole.
Jos tulevat tulevat
ne kuuntelevat niitä ja sanovat
- Voi ei. Ei tästä mitään ymmärrä.
Roskaa. Mitä lie.
Viekää tuhoamoon -.

Vasta silloin ovat ne poissa.
Ne elämän äänet.

Tyhjät kuoret, - lelulaatikkoon.



matleena-14
.

[matleena]

.
.




MELKEIN OIKEAT NUKET

Ne istuivat kiviaidan vieressä leikkipuistossa.
Naapurin Iinkeri oli tuonut ne ulos ottamaan aurinkoa.
Kun ne olivat niin kalpeita ettivät ne sairastu.
Inkeri sanoi että aurinko on hyväksi iholle.
Minä mietin saisivatko ne pisamia kuten Inkerillä ja minulla.

Niiden nimet olivat Lise, Matilda, Ingrid ja Lidia.
Niillä ei saanut leikkiä kukaan. Ei edes Inkeri.
Sai vain katsella koska Inkerin äiti sanoi että
ne olivat hienostonukkeja, liian kalliita leikkeihin.

Ne olivat ihan kuin oikeita tyttöjä.
Eivät nukkeja ollenkaan.
Minä katsoin niiden jalkoja.
Ne olivat kuin aitaseipäät. Hirveän laihat.
Katsoin oman Liisanukkeni, äidin tekemää, jalkoja.
Liisan jalat olivat pulleat.
Liisa oli oikea nukke.
Nuo toiset olivat vain jäljennöksiä.
Eivät nukkeja ollenkaan.
Valenukkeja.

Minä en kadehtinut Inkeriä enää yhtään
Minulla oli oikea nukke.



matleena-14
.

[matleena]

.
.




HENKI ENTINEN

Ikkunalautaa ne koristi
vanhat siniset pullot
vanhaa rosoista lasia.
Mummolan vintiltä
olin ne varoen kantanut
jottei kolinasta suutu henki pullon.

Ei suuttunut muttei puhunutkaan
ei toiveitani toteuttanut
Iltaisin istuin ja sille juttelin
ei suvainnut Simsalabimiä lausua.
Oli mennyt kai menojaan
sinne pullojen pullotaivaisiin.

Sitten päätin kerran siivota
kuinkas ollakaan
osui pulloihin varsi imurin
pullon lattialle kupsahti.
Nyt löytyi Henkeenkin puhetta.

Kilikilikalikalirikräkskilikalikili
kuului kun Henki manasi.
Se taisi olla viimeinen puhe
mi Hengen suusta kuultihin.

Oli pullotkin varmasti entiset.
Ei tarvinnut puhetta odotella.

Näin ,,,  jotain sinistä ikkunasta luikahti.




matleena-14
.

[matleena]

.






MATKA KESKEN


Oli jäänyt kesken matka
rannalle unohdettu, sementtiin valettu
vanha ankkuri.
Se edelleen kuljettajaansa odotti
maailman suurilta meriltä.
Noutajaa kanssaan purjehtimaan
viimeinen matka.

Se toivoi loppua toisenlaista.
Se odotti vesiä vapaita
tummia tuulia
kuiskaavia aaltoja
meriä rannattomia
horisonttia harmaata
sen näkisi viimeisen kerran.

Kuva viimeinen muistissa
kuva merestä sinisestä.

Köysi katkaistaisiin.

Se oli perillä.





matleena-14
.

[matleena]

.
.




AMMONIITTIPRINSESSA


Meri julma, petollinen, armoton
upotti  se  muinoin  Atlantiksen
suuren mantereen, salaperäisen
Atlantiksen tarujen.
Oli kukoistaneet taide, sivistys
Vaan kaiken halusi
meri säälimätön.

Minä synnyin raunioihin Atlantiksen
synnyin meren onkaloihin, leviin vihreisiin.
Aikaan jolloin merihrviöt merta hallitsi.
Meren tursakset täällä jakoivat elontilani.

Sain koristelun kauniin aalloista tummista
meren hiekanjyväsistä kuullon, hionnan.
Meren kalliot kotiloni kiilloitti
joka kertoo tarinan tuhansien vuosien.

Minä kilmalsin ja loistelin, moni kadehti
ruhtinaat, merenkulkevaiset mua tavoitteli
vaan harvoin minut kukaan löysi
olin omaisuutta meren, en maallisten.

Kimalsin jumalatar Afroditen helmikruunussa
merenjumalan, Poseidonin makuusalissa
Kraken, hirviöjumala kanssaan kilpaili
herruudesta meren, omistuksestani.
Oli Poseidon valtiaani.

Näin kului vuodet tuhannet.
Minä vanhenin.
Syntyi uudet sukupolvet ammonin.
Väistyttävä oli, tie annettava
minä muutuin, kivetyin.

Nyt raunoilla Atlantiksen, pylvään suojassa
minä aikaa vanhaa kaivaten, meren loistoa
yksin muistelen.

Ei enää palaa se.
Vain minä, minä koskaan en katoa.

En saa  rauhaa meren sylissä
minä, ammoni.

Merten kirottu.




matleena -14
.

[matleena]

.
.
.
.




TULEVA

Se oii pieni poika tyhjässä näyttelytilassa
tuijotti tyhjää, maalamatonta  taulupohjaa.
Valkoisena se avautui.
Tyhjänä.
Ei tiennyt poika että se oli tulevaisuutensa
avoimena,  piirtämättömänä.
Rajoittamaton se oli.
Vielä.

Ei tiennyt kun siihen ilmestyi yksikin pista tai viiva
oli tulevaisuuden suunta annettu, raja valmistettu.
Siihen vedettäisiin lukemattomia viivoja, pisteitä.
Elämä kokonaisuudessaan.
Niitä viivoja ja pisteitä  ei enää voinut pyyhkiä pois.

Minä tiesin.
Minä olin tuo pieni poika.

Minun tauluni on täynnä viivoja ja pisteitä
rajattu jo kauan sitten.

Se on täynnä.
Elämästä eletystä täynnä.

Tulee uusi, valkoinen taulu.




matleena-14
.

[matleena]

.
.





KORKKARIKIRAHVI

Kaupungilla minä astelin
yks`kaks kadunkulmassa kohtasin
minä neiti Kirahviin.
Se oli kaunis niinkin muistinkin
suuret silmät, pusuhuulet
kaula kuin joutsenella.
Ehkä vähän oli pitempi.
Ihan yhtä itsetietoinen
kuin viimeksi
kun suojatiellä sen päälle  törmäsin.

Ei aikaillut neiti Kirahvi
muitta mutkitta kyseli :
" Sinä päällleajelija, lähtisitkö kanssani
kenkäostoksille.
Minä tahdon korkkikset, oikein piikkarit."
En millään voinut estellä,
niin lähdettiin korkkareita etsimään

Astuttiin muotipuodin ovesta
laajeni  silmät myyjättären
suu aiku lopsahti.
" Korkkarit mulle, kymmensenttiset,
tulipunaiset hermekset. "
Myyjätär numeroa tiedustella tohti.
" Jospa toisit ensin kuusiymppiset,
ne varmaan on sopivat "
ilmoitti korkeuksistaan neiti Kirahvi.
En tiedä mistä myyjätär taikoi näkyville.

Niitä neiti Kirahvi sovitteli
peilin edessä keikaili
vihdoin kuului tuomio :
" On nämä ihan sopivat,
vasen vähän varpaan kohdalta puristaa
ohi menee se kun aavikolla pasteeraan.
Kirahvinuorukaiset kaikki minä hurmaan
tulee esiin sorjat sääreni. "

Puodista poistuttiin
jäi myyjätär simät suuriksi
kun korkkareilla koikkelehti neiti Kirahvi
oli vähällä taas jäädä alle auton.
Torvet soi, kuski keskisormea vilautti
kun neiti Kirahvi pitkin katua purjehti.

Katosi kaupungin vilinään
neiti Kirahvi.
Suvaitsi sanoa näkemiin
sekä kiittää avusta.

Täytyy todeta
oli näky hullunkurinen.
Oikein ei askel sujunut.



matleena 2014
.

[matleena]

.
.




KUUT

Kovakuoriainen minä olin
syksyn viljapellossa olin aterialla.
Ihan tavallinen pelto,
tavallinen kovakuoriainen.
Syksyn kuulas yö.

Taivaalle nousi monta kuuta
se ei ollut tavallista
en koskaan ollut nähnyt moista.
Näkyikö jo silmissä vanhoissa
kuuta monta, erilaista
Ne tuliko minua noutamaan
Oikein saattueella.
Tuli.

Minä nousin  mukaan kauneimman
ylös pilvihin kohottiin.
Tuuli lempeä kuiskaili
tähdet kirkkaat lohdutti :
 " Sä olet matkalla arvokkaimpaan
mitä koskaan voisit tuntea.
Se on kauneinta, se on hartainta.
Mutta koskaan voi et palata, "

Minä kohosin luo Luojan viljapellon
en halunnut palata.




Juuli2014

[matleena]

.
.




KERTTUPATLJOONA

Kaunis aamu kun heräsin aurinko hymysi.
Ikkunasta vilkaisin kesken aamukahvin.
Voi kauhistus, mitä näin.
Silmät suljin, ei näky haihtunut
oli leppäkerttuarmeija rannan vallannut.

Pulla suussa minä alas portaita säntäsin
nikonin mukaani sieppasin
oli näky sellainen joka täytyi ikuistaa.

Rannalle saavuni,  totta oli, kerttuja satoja
rantahiekalla ryömi, harhaili.
Angry Birds seassa lenteli.
En suuntaa minkäänlaista niillä huomannut.
Ääntä ei mitään kuulunut, ei kertut viserrä.
Olin valmina kuvaamaan,
kun saapui rantapoliisi.

"Huomenta rouva. Aikaisin olette liikkeellä.
Mutta kysyä täytyy onkos nuo kaikki
teidän perillisiä.
En ole kellään nähnyt moista lapsilaumaa
kuinkas te  jaksatte huolta kaikista kantaa."

Simäni levisi, jäi suu auki, mitä poliisi höpisi
ei nuo kertut lapsia ole vaan leppäkerttuja
Hulluja tänä aamuna täynnä koko maailma
Nappasin kameran vauhdilla hotelliin pakenin.

Hotellin huoneessa, kaikessa rauhassa
ikkunasta taas vilkaisin.
Ja- voi kauhistus, isä taivainen
leikki rannalla lapsilauma iloinen.




mtl 2014
.

[matleena]

.
   On vihdoinkin koittanut syksy. Ihana kaivattu syksy. Koko kesän odoteltu. Kun ankarien helteiden aikana oli tukehtua. Silloin kaihoili vilvoittavaa syksyä. On niin suloista se viileys.
Saa pukea päälleen uuden kamelinkarvaulsterin. Lierihatun, syksykorkkarinilkkurit, hansikkaat. Joita ei helteellä voinut ajatellakaan. Oli tyydyttävä meikeläisen Calvin Kleinin sortseihin jotka just ja just näkyivot Pierre Cardinin t-paidan alta. Ja saman häiskän sandaaleihin. Jotka kummatkin, t-paita ja sandaalit muistuttivat erehdyttävästi tavallisia pukimia.
Nyt pääsee lähimarkettiin keekoilemaan uudessa kamelikarvaulsterissa. Hukkanen saa tyytyä tavalliseen välikausipalsaan ja lippikseen. Niinkuin helteilläkin farkkusortseihin ja lippikseen. Crokseihin. Se on nimittäin rumaa kun mies on koree.
Markettipuotiin kun menee ei ole liian kuuma. Mutta huono sisäilma on. Kun ei kärsi pitää kylmyyden ja sateiden takia ovia auki niinkuin kesällä. Ei se huono ilma muutoin tee haittaa mutta ulsterissa kassajonossa naapurin rouvan kanssa juorutessa saattaa uhata pikkuinen pyörtyminen.  Ei sekään mitään. Ei pyörtyillä kesällä eikä ole mahdollisuutta päästä ensiapuun komeiden ambulanssipoikien hoivatessa.
Ja ne sateet. Saa kävellä paljaspäin ja antaa sateen kastella tukan siinä sivussa vaatteetkin läpimäriksi. Sadevesi kun on erinomaista hiustenhoitoainetta. Ja iholle varsin hyväksi. Ei voita kesähelteet kun nahka kiristyi tai paloi.
Ja vielä parempi on kun tulee markettien edustalle peilikirkas, luistava jää. Saa korkonilkkureissa esittää kaikki taitonsa, piruetit ynnä muut luistelutaidot jotta pysyy pystyssä. Eipä esitetä kesällä crokseissa.
Kaikista parasta on kuitenkin ne kuutamoyöt. Ei häiritse himmeä kuutamo niinkuin kesällä aurinko läpi yön silmiin porotti. Hiki lensi eikä unesta tietoakaan.
Miten on ihana aamulla  kun aamutakkisillaan kiirehtii postilaatikolle.  Siinä varmasti herää. Kesällä ei herännyt. Toikkaroi puolinukuksissa puoliin päiviin ankarssa, tukalassa helteessä.
Vielä ne  viileät yöt. Saa  nukkua villasukat, ne kutittavat jalassa. Vetäistä ne peiton alle lämpimään palelemasta. Kesällä ei sitäkään voinut kun ei palellut.

Ihana, hurmaava syksy.
Tervetuloa.


mtl 2014.

[matleena]

.
.




PETOJEN ISIS


Minä vihaan sinua, kuu.
Sinä loistat öisellä taivaalla kuin pedon merkki.
Lähhttp://www.goldenage.fi/goldenage_kansio/keskustelu/index.htmletät säteesi valaisemaan pahuuden tekoja.
Olet petoksien, valheiden, surmien enkeli.
Suojelusenkeli pahuuden tiellä.

Sinun kelmeän, kuolemaa uhkuva kajosi valo
antaa merkin niillekin saalistajille
jotka päivän valoa kaihtavat.
Viidakon pedoille, ihmispedoille.

Sinussa tiivistyy kaikki pahuus, julmuus
joka ei siedä pävän kirkasta valoa.
Sinun nimiisi vannovat kaikki päivän nousua
kaihtavat.
Murhamiehet, varkaat, raiskaajat, vakoojat,
kaikki paha.
Et ole kaunis vaikka hymnit sinua ylistävät.
Olet julma ja paha.
Verinen sinun kulkusi halki taivaan kannen.
Sinä et rakkautta tunne.

Se minne sinä johdatat ihmismielen
siltä tieltä ei paluuta ole.

Olet pahan alku ja juuri.
Sinä et muutu koskaan.

Olet petojen jumalatar.




matleena 2014

.

[matleena]

.
.



OMENAENKELIT

Oli taas koittanut syksy, puut lehtensä pudotti.
Oli taivaassa alkanut sadonkorjuu
kasvihuoneen tuotokset, marjat saatava kellariin.
Oli pikkuenkelikomppanja jo työnsä aloittanut.
Oli joukon johtaja pikkuenkeli Hilduuri
se joka meni tokaluokalle.
Toiset, Gunvoori ja Joosefiina oli jo vikalla.

Mehua maijalla keiteltiin, pestiin mehupulloja.
kun soi Hilduurin nokialainen essuntaskussa.
Kaivoi kännyn taskusta esiin, pitkään jutteli.
Huokasi, kikatti  Hilduuri, muille  ilmoitti :
" Se oli pikkuenkelipoika Matias joka tahtoi
meitä kanssansa omenavarkaisiin.

Toinen pilvi  auringosta on omenat kypsyneet
se on mummujen taivasosasto, ihka kissoineen.
Ei mummut omenoita syödä jaksa
eikä niistä kissat perustele.
Mitäs jos kuitenkin mentäisiin sinne varkaisiin
vaikka soimaa se omaatuntoa."

Illalla hipsi Matiasenkeli sinne tyttöjen kammariin
siellä leuhkana tuumasi :
"Rytkyt päälle ja menoksi ennenkuin huomataan.
On sopivasti kuuutamo, nähdään omenat
meitä ei sensijaan nähdä, naamat mustataan. "
Enkelijoukko nokinaamainen toka pilvelle lepatti
vaikka ankarasti sisikunnassa omatunto kolkutti.

Ei päästy alkua pidemmälle
eka puun juurelle ehdittiin
Kun kuului kaamea rääkäisykuoro omenatarhasta
sai Matias jalat alleen, pikkenkelit perässä seurasi
" Mikä se oli, mikä se oli," hoki pikkuinen Gunvoori.
Äkkiä siivet lepattamaan kotopilvelle suuntamaan.

Alas kunnolla  ehditty  kun soi Hilduurin kännykkä
"  Neidit arvoisat sekä jukuri se Matiasenkeli, 
Täällä Isä Taivainen, Heti paikalla kuin olis jo
kaikki Taivaan Konttuuriin . "
Ei auttanut vaikka arvattiin mitä koski tää komento.
Neljä noloa pikkuenkeliä marssi Taivaan Konttuuriin.

Oli Isä Taivainen hirveän vihainen, salamat lenteli.
Kiljui ja mulkoili edessä pikkuenkelien.
" Mitä  tää on, on järki teiltä kokonaan karannut
omenavarkaisiin... mellä on omenia ihan tarpeeksi.
Tätä ei kuitata näin. Marssitte anteeksi pyytämään.
Ei auttanut taaskaan,
nolona enkelit tokapilvelle mummojen juttusille.

Mummot hymyili  sisäänpäin, enkeleille lausahti :
" Myö ko aateltiin lempoako katit keskellä yötä
rääkäisi. Meillä kun katit toimii omenavahtina. 
Menkää rauhassa kotopilvelle, Isälle terviisiä.
Vaan älkää tulko toiste
voi olla kerta seuraavalla Peikkopontus vahtina
Ja se ei pakoon päästä. "

Iloissaan pikkuenkelit ihan juoksuksi pisti.
Mummot ikkunasta menoa seurasi :
 " Kyllä niistä vielä tulee kunnon enkeleitä.
Ei muistettu antaa omenoita matkaevääksi."


maatleena  2014
.

[matleena]

.
.


KASSAKAAPPI

Huone tunkkainen.
Mies vanha, sairas, ei ketään nähdä halunnut.
Ei halunnut kuin vanhan kassakaapin vierelleen.
Ei seinälle, vierelleen jotta koskettaa voisi.
Mies kosketti usein.
Miksi.

Ei kukaan tiennyt kuin ei sitäkään mitä sisälsi.
Kultaako, rojuako.
Aluksi kyseltiin mitä siellä säilytti.
Aina sama:
 " Elämäni."
Lakattiin kyselemästä.

Kului vuosi.
Mies vuoteessa.
Paitsi eräänä aamuna.
Mies  lattialla.
Avattu kassakaappi.
Nyt tyhjä kaappi.

Miehen vieressä pistooli.




matleena  2014
.