ÄlyVähä

[matleena]

.





STADILAINEN


Minä olen nimeltäni myyrä Matias.
Maalla ruispellossa minä asustan.
On täällä elo tukalaa
ateriat perin tiukassa.
Oli ollut morsiokin
se kuulu hiiri Hillevi.
joka Hepokatin matkaan karkasi.

Päätin muuttaa kaupunkiin.
Ei tarvi kaivella mullassa ja mudassa
aina astella saappaat kurassa.
Elää puolinälässä sateessa ja kylmässä
syksyisin  ruista sai vähän tähkäpäistä.

Siispä eikun menoksi,  laukun pakkasin
mukaan eväsrasiaan kaksi kastikaista.
Suureen metropolitaniin minä matkustin.

Siellä riitti ihmetystä, silmät pyöristyi.
Talot oli korkeita suuria kuin vuoret.
Oli meteli vallan kamala
ihmiset kuin muurahaiset ympäriinsä vaelsi.
Kiire johonkin oli kaikilla.
Mikä parasta, kun ei ollut turhan nuuka
aterian aina sai roskalavasta.

Annas olla ylittämään lähdin katua
aamuruuhkassa.
Ihmisiä väistelin enkä  huomannut
kun tuli ratikka kovaa vauhtia.
Minuun törmäsi, ajoi suoraan varpaille
katuun lennätti.
Murtui multa ukkovarvas
minä sain kaupungista ihan tarpeeksi.

Maalla taasen elelen lammen rannalla
vähän vielä onnuskelen saappaat kurassa.
Se ei mitään haittaa
onhan mulla makoisana

suussa mansikka.




matleena -14
.

[matleena]

.
.



KIRJE

Heippa.

Mummo kuule kun minulla on oikein suuri huoli
Ei minulla niitä paljon ole muttä tämä on kamalaa.
Mulla koulu hyvin menee, vähän laskento haittaa
mutta koskee tämä kumminkin kouluasiaa.
Kun mun takana istuu iso poika, aina mua kiusaa
mua se heittelee paperipalloilla
jos  ei muuta keksi niin letistä se vetää.
Vaikken minä sille mitään puhu, en  katsokaan
niin aina tunnilla se supattaa
että mitäs pimpula.

Minä en ole mikään pimpula, minä olen Paula
siksi se pimpulaksi  mua sanookin
kun on olemassa semmonen laulu
että pimpula pampula paimenpoika
heitä konttisi jo naulaan.
En minä mitään reppua heitä
mitä se oikein luulee.
Välillä se kutittelee mutta  ei se oikein uskalla
kun mua alkaa naurattaa ja opettaja huomaa.
Kumminkin väiltunnilla se lakua tarjoilee
vauhtia antaa keinussa,
pyörittää hypinnarua.

Neuvo mummo kiltti mitä minä oikein teen.
Mutta älä neuvo pahasti
kun minä taidan

siitä pojasta ihan vaan  pikkuisen tykätä.




Juuli-14
.

[matleena]

.





YÖN NEITI

Ilta himertynyt.
Sininen usva
metsään, niityille laskeutunut.
Pilvet purppuraiset mereen, lepoon vaipuneet
Linnut librettonsa laulaneet,
pään siiven suojaan painaneet.
Vain meri hiljaa lauloi, kuiskivat kaislat.
Luonto tumma, sininen.
Ääneti meri, metsä.
Kuunsilta hopeinen pilviin piiloutunut.
Oli rauha öinen
aika yön valtiaan.

Minä vaelsin puistossa vanhan linnan
hämäryyttä  ihailin.
Tuoksui vanamo valkoinen
yön perhoset huokutti.
Lehmuset vanhat hiljaa huokaili
tornipöllö tornissa huhuili
puolisoaan etsi.

Minä hiljakseen vaelsin, ei kiirettä ollut mulla.

Äkkiä muuttui luonto puut, pensaat vihreää kultaa hohti
Ilma tuoksuista sakeni.
Näin neidon, tuli minua vastaan, se ilmassa leijui
vaatteessa valkeassa. Se säteili kuin smaragdi hohtoa vihrää
En tiennyt mistä tuli, minne matkalla, luo ystävien kalmistoon
En osanut pelätä.
Se oli Linnan Vihreä Neiti, aave vaeltava.
Se lipui hiljaa luokseni, ei maata jalat koskettaneet

Tuli luo, minua puhetteli äänellä vainajien.
" Sinä. Sinä olet nuori. Minä sinua neuvon
älä koskaan vapaaehtoisesti lähde elämästä.
Ei suuren rakkauden, ei vuoksi kenenkään.
Se tuottaa suuren kaipuun, tuskan valtavan.
lähde vasta kun on aika luokse Isän palata."

Se katseli minua hetken, virkkoi vielä,
" Se totuus on ".
Hiljaa se jatkoi matkaa luo kalmiston.
Luokse ystävien. Manan majoille menneiden.
Se himertyi, ei näkynyt enää,  oli kadonnut.
usvaan vihreän puiston.

Minä mietin sanoja neidon.
Oliko neito vuoksi rakkauden  itsensä surmannut
Ikuisestiko vaeltaa puistossa linnan etsien kuuntelijaa.
neito yksinäinen, harvoin ihmistä tapaa.

Minä päätin  en
elämää, ainoaa  pakene.

Elämältä  tahdon kaiken.

Aivan kaiken.




matleena -14
.

[matleena]

.




VARTIJAT

Ne roikkuivat ruosteisessa, risaisessa verkkoaidassa
kuin myrskytuuli olisi ne siihen vihassaan viskannut.
Ihmsten salaisuuksien, elämän, tiedon vartijat.
Ne oli pantu paljon vartijoiksi.
Kukaan ei tiennyt mitä ne salasivat.
Rakkautta, vihaa, elämää, kuolemaako ne suojasivat.

Ne  eivät tienneet itsekään
joskus ne miettivät olisiko hyvä jos ne tietäisivät
oliko parempi olla tietämättä
ei ollut ketään kelle ne kertoisivat.

Ne eivät kertoneet tiedosta kuin valituille.
Kätköistään tiedot salaisesti antoivat
ettei kukaan vaan kysyisi mitä sinä sait.
Minun elämäni kulku on yksin minun
sitä ei luovuteta muille.

Vuodesta vuoteen, kesästä talveen
roikkuivat aidan, aina ruostuvamman varassa .
Ei kukaan välittänyt miten aika niitä raiskasi.
Ne olivat  selvyys, ei niitä kukaan miettinyt.
Niiden oli vain oltava.
Nähtävä ilo. kyyneleet, koko kirjo.
Lohduttaa , iloita kera vartoitaviensa ei voineet
iloita, surra.
Mutta ne tiesivät, näkivät kaiken.

Kerran ne ne lahoaisivat nekin.
Ne voitiin aina korvat uusilla, aidassa roikkuvilla.
Kukaan ei niitä enää kaipaisi
paljon vartijoita, paljon nähneitä
ränsistyneitä

postilaatikoita.





matleena-14
.
.

[matleena]

.


Äiti

Taivaan erikois-osasto

Äiti kiltti, tiedän hyvin, niinkuin Sinäkin, etten ollut mikään erikoisen kiltti tyttö. En viihtynyt pahemmin prinsessahameessa,mihin halusit minut nätisti pukea. Puolustuksena .. kellohameessa kylläkin. Se taisikin olla huonoista puolista paras. En pystynyt olemaan kikattelematta ruokapyödässä. En tehnyt kunnolla läksyjä. en halunnut sovinnolla ainakaan kitkeä porkkanamaata, haravoida heinäpellolla. Vahtia pikkuveikkaa. Päinvastoin. Olin veikalle hirvittävän kade. Ja ilkeä. Vuosikausia.
Sinä kärsit.

Kiusasin Mirkkukollia vaikka Sinä monesti kielsit. Monesti kielsit kiukuttelun, vaatimiset,  oikut milloin minkin tavaran haluamiseen. Ei ole puolustus etten minä ymmärtänyt että raha ei kasva puussa. Minä ymmärsin kyllä oikein hyvin. Silti oikkusin.

Kaikki sinä siedit . Sinä rakastit minua.

Rakas Äiti. Voisitko sieltä taivaasta erikois-osastolta antaa minulle anteeksi.
Siksi kun minä, kaikista tuhmuuksista huoimatta rakastin Sinua, Äiti, äärettömän paljon.

Sinä olet minun koko maailmani.

Nyt olet pois ja minulla on kova ikävä.

tyttäresi matte


pss. Kerrothan Isällekin terveiset.

tyttärenne matte

psss.   Älä ahmi sitä taivaan hyvää täytekakkua. Tulee massu pipiksi.
Lähetän tämän pikkenkelikuriirin mukana. Kävi kyselemässä onko postia.
.
 
matte
.

[matleena]

.
.




KÄRPÄSAURINKO

Se oli minun maailmani aurinko
pimeinäkin kesäpäivinä hehkui
niityllä toisten aurinkojen seassa.

Jokaisella meistä oli nimikkoaurinko
ei saanut vierailla toisissa auringoissa
vaikka mesi oli varmaan
paljon makeampaa.

Se lähetti ympärilleen valkeita säteitä.
Ne eivät sammuneet
paitsi syksyllä jota ei ajatella kesällä.
Tulee syksy,
se on kaukana.

Ehdin monta kertaa auringossa käydä.




matleena-14
.
.

[matleena]

.
.




UNEN UNIKOT

Veripunaisina ne hehkui, unieni unikot
loistivat purppuranpunaa , suvea juhli
taigalla karulla.
Niitä sanottiin kukiksi kuoleman
ken niitä näki unessaan
oli itsensä, surunsa vanki.

Oli kauneus yksinkertainen
punahehku, väri veren, muoto.
Sen luonut oli äiti luonto.
Taiga leimusi, taivas sininen
pilvet valkeat purppuran toisti.

Tuli sielusta niiden kuvastui
taiga liekehti, hehkui liekit.

Minä ne näin, ne kuiskasi
varo, pois täältä ennä
vaarasta sinä, lintu pieni
pois, pois kiirellä lennä.

Minä lensin pilviin, korkeuksiin
en alas katsonut.
Tiesin siellä hehkui
kuoleman unikot

veripunaiset.





Juuli-14
.

[matleena]

.
.




PAKENIJA UNEN

On unieni maailma, maailma värien.
Sinne suruja, ahdistusta pakenen.
Ei kysele, ei se moiti
ei mitään tahdo tietää elostani.

Se kulkee kuun kajossa
sen hopeisessa sillassa
sylissä öisen,
tumman taivaan
avaruuden rannattoman.

Hiljainen, äänetön on se maailma.
Rauhan satama.
Värit mustat ahdistuksen maassa mataa
surun tummat sävelet niitä saattaa
ajaa pelko takaa.

Jos saa vallan ilo
liekehtii maalma.
Säkenöi riemua kirkas avaruus.
Aukeaa usko uus.

Ei kestä se
jo päivä kajastaa.

On mentävä
ei katso aamu yön tanssia.




Juuli-14
.

[matleena]

.
.




IHANA KESÄ

Se on alkanut.
Ihana kesä.  On alkanut jo muutamana kymmenenä vuotena mutta nyt päätettiin perheen kesken että tämä kesä eletään täysillä. Kun muut kesät ovat jotenkin vain luikahtaneet ohitse. Syksy tuli ihan puun takaa. Mutta nyt, nyt nautitaan.

Tavalliset toimet, mitä nyt pientä kevääseen kuuluu, suursiivoukset, pation raappimiset, tuoksuvatelmaryteikön poistaminen sieltä kun alkoi olla vain Tarzania ja Janea vailla. Isä olisi Tarzaniksi suostunutkin, lapset Skitoiksi mutta äitikkä ei Janeksi itseään mieltänyt. Ei suostunut puissa roikkumaan. Oli naapurikin niin lähellä.. Se haave siis haudattiin 
kiukkuisten vastalauseiden kera.

Jo vapusta halusi mukulakunta päälleen kesävaatteet vaikka oli kylmä kuin venäläisen siellä. Oli pakko antaa vähän äitikän periksi. Katui kovasti kun kolmea flunssaista mukulaa yhtàikaa sänkyyn hoiteli. Vaan terveitähän niistä tuli. Ja taas kesäkuteet. Onneksi  ilma vähän lämpesi.
Sen jälkeen alkoi etsintäpartion tehtävät. Siis mukuloiden vastaperustettu etsntäpartio.  Tehtäväkuvaan kuului etsíä vintiltä, komeroista, kaikista mahdollisista paikoista äitikän kesäcarderobi. Isällähä oli aina sama, puku tai shortsit ja teepaita. Äiti oli itsestään selvänä partion päällikkö.
Niin sitten tonki mukulaluma ei niin halullakaan kaikki kaapit, hyyskänkin, likapyykkikasan. Ja löytyihän niitä. Vaikka ei niistä ollut paljon iloa. Osa kutistunut talven aika niin ettei mennyt vetskari kiinni. No, jäi jotain ja niinkuin äitikkä isälle valitteli jotta enhän minä tarvikkaan, enhän minä koskan minnekään pääse...vai...vai...

Oli tehtävä se suursiivo.
Ikkunat, lattiat, kaapit. Sen tiimoilta käytiin monta mielenkiintoista ottelua. Kuka pesee ikkunat, kuka tamppaa matot jnejne loputtomiin. Lopulta huomasi äitikkä jotta kaikki oli jäänyt omalle osalle. Miten se se nyt näin. No, oli läksyt, oli matsit, oli kaverit, oli kaikki muut harkat ja taas jnejne...
Ei auttanut. Oli pantava essu eteen ja kumihanskat käsiin ja menoksi. Meni viikko muuta puhdasta tuli.
Ätikkä näytti vanhalta suolamuikulta.

Hoideltiiin kunnialla mukuloiden kevätjuhlat. Laulettin kun laulettiinkin suvivirsi. Sen aikana tosin pienimmäinen säntäsi lavalta kesken esityksen äitikän syliin. Pissit housusissa. Oli alkanut pelottamaan ihan kamalasti.  Tärvääntyi siinä äitikänkin uusi kevätmekko.
Mutta sattuhan sitä. Pienintä tosin hävetti ankarasti, mutta niin hävetti äitikkääkin toisten äitiköiden silmäykset.

Äitikällä on uusi pyörä.
Ja tänä kesänä aikoo aivan satavarmasti myös pyöräillä sillä. Kukkakedoilla, merenranalla. Jopa kuutamolla. Kuunnella lintusten aarioita ja ihailla kesää. Haistella kesätuulta.
Sen äitikkä  tekee.
Sitä ei estä mikään.
Paitsi ehkä perhe. Tai ainakin yrittää. Mutta  yrittämiseksi se jää.

Äitikkä pyöräilee.



matleena
.

[matleena]

.
.



ANNA`S RUM

Anna`s rum sitä sanottiin
mummolan yläkerran vanha huone
vanhat tuolit.
Kuiskailtiin, siellä kummitteli.
Minä en sitä uskonut.
Mikä eli ei voinut kummitella.

Minä tiesin että huone hengitti
tuolit muistoja kuiskaili.
Olin ripustanut uudet verhot
sinistä silkkiä.
Halusin tuolien viihtyvän
tapettien kertovan tarinaa
mummosta ja vaarista.

Ne kertoivat.
Minä en väsynyt kuuntelemaan
Uudet verhotkin kuunteli.

Hiljaisina iltoina.




matleena -14
.

[Kreivi]

Mitä kieltä on "Anna's rum"?

Tämän kuvan huone on Belgiassa.

Mitä sinun suomen kielen dosenttisi tykkää näistä runoelmistasi?

[matleena]

.



KENGÄT

Kesäniityllä astelin
keskellä apilankukkien, seassa sinisten lupiinien.
Varoen kuljin etten maahan polkisi.
Laidalla niityn huomasin vanhan, maatuneen kellarin.
Oli paikalla seissyt talo.
Ei saatossa ajan kestänyt.
Pois oli lahonnut.

Varjo hämärä kulki mielessäni
Lähemmäs astelin
Näin kiviseinän lohkareet sortuneet
turvekaton ruohottuneen jossa matara kukki.

Sisään varoen ryömin, oli sortunut ovi.
Oli hämärä, kostea kellari
hyllyt irtoilleet, homeiseen lattiaan pudonneet
koloissaan seitit lukin.

Seinustalla näin pienen nukkuvan kenkäparin
mietin kenelle lie oli aikanaan kuuluneet.
Ne minut huomasi.
Silmiään raotteli
ne ei enää ääntä saaneet, ne minulle kuiskaili.

" Me muistamme  pienen tyttösen
joka niityllä kulki riemuiten.
Soitti sinikellot, lintuset liversi.
Perhot lennähti pienelle kädelle, tyttönen hymysi.

Päättyi sota.
Pula-aikana meidät hankittiin pienelle tytölle
salakaupasta tiskin alta.
Olimme liian suuret, varaa ei ollut valita.
Pieni jalka lipsahteli.
Hyvin kuitenkin hypättiin hypinnarua
kesäisellä nurmella.
Ruutua kinkattin, potkittiin kiveä.
päivänkakkarat, pikkuiset lintuset ystävinä.

Varttui tuo pikkuinen tyttö
kävimme ahtaiksi
meidät kellarin hyllyllle siirrettiin
sinne unohdettiin.
Me tyttöstä kaipasimme
ei palannut, ei meitä muistanut.

Päättyi kesä.
Minä palasin kaupunkiin.
Kengät olin mukaani ottanut
Kunnniapaikalle kamariin
ne piirongin päälle asettelin
Siinä ne muistojaan hymyili.
Hymyilin minäkin.

Minä olin muistanut
minä olin tuo tyttönen.




Juuli-14
.

[Kreivi]

Lainaus Golden Age -portaalin etusivulta kuvien liittämisestä http://www.goldenage.fi/goldenage_kansio/keskustelu/index.html

Kuvien liittäminen


Keskusteluun liitetyt kuvat eivät saa sisältää hyvien tapojen tai lainvastaista aineistoa. Kuvien lähettäjän on omistettava kuvien tekijänoikeudet, tai lähettäjällä tulee olla tekijänoikeuksien omistajan lupa käyttää kuvaa. Jos kuvia otetaan verkosta, on ilmoitettava jutun yhteydessä lähde, josta kuva on kopioitu.

Kuvan on liityttävä tekstin aiheeseen ja omien kuvien käyttäminen on hyvinkin suotavaa. Kuvan resoluutioksi on asetettava 72 kuvapistettä/tuuma Tarkistakaa, ettei yhdessä viestissä olevien kuvien yhteinen muistitila ylitä 100 kilotavua. Yhden kuvan koko voi olla enintään 500 x 350 tai 350 x 500. Suosittelen lisättäväksi kuvia sivun alareunassa olevan "lisää liite ja muut asennukset" -toiminnon kautta.

[matleena]

 .
Katsos vaan,, vanha tuttu riesa Sniperhän se siinä taas mielipuuhissaan. 
.
matleena

[matleena]

.
.




KESÄ JA KUKKA

Ne ilmestyi takaa leikkimökin
pikkuinen käsi ja keltainen kukka
oli piilossa siellä
naurava suu ja takkuinen tukka.

Piilosta sieltä vain rapina kuului
siellä hiirulainenko hihitteli.
Pikkuisen näkyi punainen poski.
Ei hiirulla poskea punaista
harmaat sillä viiksikarvat
ei se ollut hiiru.

Kukahan se takana piileksi
oli ihan mahdoton arvata.
Kunnes kuului kuiskaus
hihityksen seasta :

" Tää on sulle tää kukka
sen kukkapenkistä äidin
minä salaa lainasin.
Ei äiti tiedä.
Vaikka tietäisikin
ei olisi ollenkaan äkäinen
kun kukan sulle antaisin."

Minä kiitin ja niiasin
salaperäistä antajaa.

Varmaan pikkuinen keiju.



matleena-14
.