..
NEITI ISOFIKSUN PIKKUJOULU
Oli Matleena Metropolitaniin muuttanut, uudelleen koulun penkkiä kuluttanut.
Ammatin saanut vaivalla ja väellä, valmistunut vihdoin. Nyt kutsui sitten koko elämän kestävä työmaa. Sai töitäkin kättelyssä heti, ei silloin tämä työttömyys ollut maanvaivana. Pääsi piirtämään. Tätä vartenhan oli koulun penkkiä kulutettu. Oli nyt omalla alalla.
Ei ollut vielä Poikaa, ei Haukkua, ei Rottavaari Miumingiä.
Edessäpäin olivat kaikki kohellukset, sekoilut .
Vaan tästä oli se sekoilemisen harjoittelu hyvä alkaa.
Tuumasta toimeen ,,,
Oli muutto ollut melkoinen ruljanssi.
Ensin harras miettiminen, mitä sinne sinne kaupunkiyksiöön mahtuisi, mikä tarpeellista olisi. Kaikkea haluamaansa ei saanut mukaansa, ei yksinkertaisesti pieneen asuntoon mahtuisi. Vintiltä kaiveli vanhoja huonekaluja, olivat ihan käytettäviä. Ei sitäpaitsi ollut uusiin, hienoihin varaakaan.
Muutto-auto saatiin lainaksi sukulaisilta.
Kylmä oli, eikä autossa tietenkään lämmityslaitteet pelanneet. Paleli varpaat, kädet, nenäkin.
Mutta ei sitä autuutta omaan asuntoon, omiin oloihin muuttamista mitenkään haitannut, ei paljonkaan viimat tuntuneet. Ja olihan muutto-autossa katto sentään ja neljällä pyörällä kulki.
Siitä pikkuhiljaa asettui Juulin elämä uomiinsa.
Työpaikalle oli linjurilla kuljettava.
Oli Matleena huomannut, Metropolitan oli valtava, välimatkat pitkiä.
Jo pari kuukautta oli työssä käynyt, kun firma päätti osallistua osastollaan Joulun alla Suurmessuihin Messuhallissa.
Sai suunniteltavakseen tämän messu-osaston, esilletulevat koneet sekä värit, irtoseinät, kaikki. Oli mieleinen työ tämä.
Vaan sattuipa parahiksi tehtaalla lakko. Eivät pojat kangaskehikkoseiniä rakentelemaan suostuneet. Nyt oltiin lakossa. Oli Matleenan tartuttava naulaan ja vasaraan, itsensä pahemmanlaatuiseksi rikkuriksi tunsi. Oli pakko, ei hätä lue lakia. Muuten olisi lopputili luettu. Osasto saatiin valmiiksi , kuljetettiin Messuhalliin, pysytettiin suureen, kaikenlaisten esilleasettajien valtaamaan halliin.
Matleena pestattiin työpaikkansa messuoosaston esittelijäksi. Mukavahan siellä oli päivät seisoskella,tyylikkäitä asiakkaita tuijotella, laitteita esitellä.
Sen mitä just ja just tekniikkaa tunsi.
Kiinnittyi Matleenan huomio ulkoa saapuvaan, huomiota herättävään herraseurueeseen. Suureen johtajaääneen puhui tai paremminkin huusi tämä joukko, taisivat maan pohatat siinä joukolla liikkellä olla. Kovin oli tyylikästä, vaan oli uhoa, johtajuutta vaikka muille jakaa. Hyvin tunsivat herrat Johtajat arvonsa.
Kuin luonnostaan kävi niin, Johtajat kansoittivat Matleenan pienen messuosaston. Ei olisi Matleena tätä halunnut, oli nyt yksin, paremmin tietävät, osaavat työkaverit jossain muualla, tietenkin.
Herrat oitis huomasivat Matleenan tietämättömyyden, sumeilematta esittivät kysymyksiä. Oli röhkeyttä, ylenkatsomista noissa kyselyissä. Matleenalla ei tietenkään hajuakaan mitä tekniikasta kysyivät. Erään isomahaisen Johtajan mielestä,, ilmoitti suureen ääneen,, ei itseään esitellyt, saisivat paremmin laitteet tuntevan paikalle palkata.
Kiukutti Matleenaaa, outo oli vielä koko firmassa, ei vielä osannut.
Päättyihän se piina. Toista osastoa pommittamaan lähti seurue.
Helpotuksesta huokasi Matleena.
Vaan oli illalla meno oikein ravinteliin työkavereiden kanssa.
Ihan Pikkujoulut.
Se tiesi taas uuutta mekkoa, nyloneita, meikkejä,. Kampaajalle ei raaskinut mennä, pieni palkka ei yksinkertaisesti kaikkeen riittänyt. Tupeerasi, sansegal, amarnylonit, saumat suoraan, äidiltä saatua chanelviitosta tupsaus.
Valmis oli.
Ravintolaan sisälle, pöytätilaus odotti. Paikoilleen asetuttiin, ruokalista läpikäytiin, tavalliseen tuttuun, oopperaleipään päädyttiin. Oli halpakin, sopi Matleenan kukkarolle.
Katseli Matleena ympärilleen. Joka pöydässä valkoinen liina, kukat hehkuivat. Kynttilät, pienet, liekkejään välkyttelivät. Orkesteri parhaillaan soittimiaan viritteli, siis alkaisi tanssi. Oli Matleena innokas tanssija, kovin nautti musiikista, tanssimisesta. Loistavat olivat puitteet nyt verrattuna seurojentalon saliin, missä oli ensitanssi-askeleet ottanut.
Valot salissa himmenivät, alkoi musiikki. Valssipa tietenkin, asiaankuuluvasti.
Kumarsi Matleenalle tyylikäs, niin tyylikäs herra liituraidassa. Välähteli golgatehymy. Tuoksui Brut. Kultaiset kalvosinnapit kimaltelivat solmioneulan kanssa kilpaa.
"Hyvää Iltaa. Kuinka kaunis Neiti on viihtynyt "
No, hyvinpä Neiti. Siitä alkoi kevyt, jokapäiväisiä asoita koskeva jutustelu. Siirtyi puhe työasoihin, Jumaluus kyseli Matleenan työstä ja siitä mitä työstään piti.
Eipä malttanut taas pitää Matleena suutaan kiinni.
Kertoi messuilla olostaan esittelijänä. Johtapoppoon käynnin selosti, arvosteli. Erityisesti arvosteli Isomahajohtajan, tyyliin - mikähän sekin, tosi ilkeä, arvonsa liikaakin tuntevä, tyhjäntärkeä oli koko mies -.
Kuunteli Komistus hymyillen, kyseli mainitsiko ko. Johtaja ehkä, mitä firmaa edusti, sattuiko Matleena kuulemaan mitään sen laatuista. Oli korviin Juulille nimi - Ladymode - tarttunut, sen nyt tälle tanssittajalleen suureen ääneen ilmoitti..
Ladymode hyvinkin , tottakai Komistus oli kuulut tästä isosta tavaratalosta.
Musiikki jatkui, välillä saatteli Komistus pöytäänsä istumaan, taas uudelleen haki tanssimaan.
Kaunista, tanssittavaa oli musiikki, osasivat soittajat työnsä.
Käytiin välillä käsi kädessä puistossa kävelyllä. Oli lämmin ilta. Kuu hopeaa hoti, laineet vielä liplattelivat meren rantaan. Huumaava oli yö.
Tuli valomerkki, Komistus, osasi Matleena jo odottaakin, pyysi jatkoille.
Ei ainakaan Juulin yksiöön. Suorastaan kauhistui Matleena. Ja oliko se sopivaa muutenkaan, empi Matleena. Mutta mukava, rehellisen tuntuinen oli mies oli Jake, tämä Uljuus nimeltään, joten suostui miehen vaatimattomaan kämppään , kuten Jake asuntoaan nimitti, yömyssylle lähtemään.
Taksi otettiin , mies osoitteen antoi, tunnisti Matleena yhdeksi Metropolitanin arvoalueeksi.
Perille hyvinkin tultiin.
Hups. Hups.
Valtava Kartano. Pieni ja vaatimaton kämppä oli tosiaan majapaikka.
Linna oli. Linna.
Ei auttanut, kerjäläistytöksi itsensä tunteva Matleena sisään palatsiin, valtavaan saliin ohjattiin, yömyssy marmorisen takan edessä käteen ilmestyi. Mies pahoitteli sisäkön vapaapäivää, mutta jos miehen
tarjoilemana yömyssy kelpaisi. Kelpasihan se henkeään haukkovalle Matleenalle. Jake toista yömyssyä hakemaan.
Tarttui Matleena pöydällä lojuvaan lehteen, vilkaisi takakantta ,,
- ja kauhistuksen kauhistus, - siinä komeili nimi, jolla vatsakkaan Suurjohtajan alaiset olivat Johtajan firmaa kutsuneet.
Ladymode.
Nyt otti ohraleipä
Manaili Matleena nyt kaiken pölpöttävää suutaan, miksei ollut taas hiljaa. Jake palasi, näki lehden.
Arvasi heti, osoitteen ja nimen siitä Matleena huomannut.
" Valitan. Isomahajohtaja, jonka hurmaavuutta niin ylistelit, on minun isäni, Vuorineuvos Carrells. En voinut sitten enää ilmoittaa kuka olen, en halunnut hyvää taitavaa tanssijaa, mukavaa seuralaista menettää."
Nyt pillastui Matleena perusteellisesti. Kiljui suorastaan :
" Onko laitaa huijata minut tänne saakka. Kun tapahtui se. Vuorineuvoksen haukuin."
Mies totesi tyyynesti :
" Olen samaa mieltä. Hän on itsepäinen, arvovaltaansa sumeilematta käyttävä. Kaikessa."
Jäi suu auki Matleenalta. Tätä nyt viimeksi olisi pojalta, Johtaja tämäkin, odottaa. Omaa isäänsä, Vuorineuvosta alkoi arvostella. Aikansa tuijoteltiin toinen toistaan, miten tässä nyt edettäisiin. Asian ratkasi Matleena, sanoi siitä paikasta kotiin tahtovansa. Jake saattoi taksiin, kotiportille, sanoi tahtovansa tavata.
Ihmeekseen huomasi Matleena suostuvansa.
Mukavahan Jake loppupelissä oli.
Tapailtiin,. Lähtökohdat olivat erilaiset. Eikä siitä sen valmiinpaa kehittynytkään. Raha vei rahan luo, ei tullut Matleenasta Johtajan Frouvaa. Vaan ei pettynytkään. Nuori oli vielä, riittihän noita, poikia vuorineuvoksella tai ilman Matleenalle vielä.
Töihin palasi, hymyili joskus itsekseen. Itsekseen ilmestyivät myös työpaikalle punaiset ruusut. Ei nimeä, vaan arvasipa Matleena. Isomahajohtajan Johtajapoika isänsä arvostelijaa muisti. Aikanaan Matleena omankin löysi, Johtajansa. Ihan ikioman.
Siihen meni , kului vielä vuosia.
Oli Matleena vielä nuori.
Koko maaailma odotti.
.
