.
.
Taikoja on tehty aikojen alusta. Aikojen alussa sattiu tämäkin tarina... Juhannus kun oli.
Oli nyt se Juhannus. Aatto. Taiat , loitsut elävät hurjaa buumia. Hiukan on mummolta perittyä muinaista pakanauskoa Matleenallakin. Yrittää vähätellä mutta siellä se sielun pohjilla lymyilee.
Sai Matleena päähänsä jotta nyt viimeistään pitää noudattaman näitä vanhakansan juhannustaikoja ja kopeleita. Jos aikoo vielä yljän saada. Niitä konstaja, jotka varmoiksi ja vedenpitäviksi on todetut. Mikäs siiinä. Jalka oli mikä oli vaan Enoveikan reinot mahtuivat.
Ensinnä suunnisti tätä taikamenoissa erittäin tärkeää vesi-ilmiötä, lähdettä metsiköstä haeskelemaan. Ei ennen ollut moista luonnoilmiöitä havainnut lähistöllä. Vaikka oli ikänsä asunut. Ei havainnut nytkään. Vaikka se vanhan tarun mukaan pitäisi siellä puputtaa.. Päätteli mielessään jotta saa tiheän kuusikon lävitse virtaava valtaoja nyt lähteen virkaa toimittaa.
Sinnepä sitten Juhannusehtoona könysi. Puoliyötä kyhnäsi ojan reunalla itikoiden, pahasisuisten, näin keskikesälla, kupattavana. Valtaojaa tiiraili. Eipä näkynyt ylkää, ei. Sensijaan näkyi runsaasti rupisammakoita. Näitä ei kuitenkaan erityisemmin tehnyt mieli pussailla edes sen yljäksi muuttumisen toivossa.
Kyllääntyi, palelikin, päätti yljän ilmestyspaikalta kotiin naapurin heinäpellon kautta , kukkaisten toivossa suunnistaa. Oli reinot likomärät, ojasta vettä hörppäsi. Pääsi naapurin pellon laitaan, alkoi erilaisia kukkaisia etsiskelemään. Vähän väilä oli liukastua lehmien liukumiinoihin. Kerran taisi lentääkin rähmälleen. Se mitään haitannut. Ylkä oli löydyttävä. Viis kasoista. Märistä reinoista. Siihen ylkäuneen tarvitiin kukat seitsemää sorttia tyynyn alle.
Päätti samantien tärkeän taian, heinikossa ilkosillaankieriskelyrituualin suorittaa. Ei ehtinyt kuin alkuun, kuului pentareelta rykäisy. Naapurin peräkammaripoikamiesisäntähän se siinä ryiskeli. Melkein Matleenan hameenhelmoille. Hetken kuvitteli Matleena yljän jo viimein ilmestyneen.
Vaan ei kauan kuvitellut.
Oli vihainen ja kiukkuinen tämä ylkämieheksi kuviteltu isäntä. Komensi karjuen Matleenan siinä silmänräpäyksessä kokoamaan hynttyynsä ja poistumaan lanaamasta hienojen, kantakirjapihvi-elikoitten eväksiä.
Sai Matleena jalat alleen. Kukkaiset sentään mukaansa ehti siepata. Kun kotiin pääsi, suolasilakoita kurkkunsa kymmenkunta nakkeli. Niitäkin ahtamalla näki yljän. Kuulemma. Se ylkä sitten hakee morsiolle vettä.
Heräsi yöllä kaameaan janoon. Itse oli kraanalle suunnattava. Ei näkynyt yhtään ylkää.
Sensijaan aamusella totesi Matleena allergiansa johtuen kukkaisista , ties mitä olivat, puhjenneen Kukkaiset tyynyt alla tuhanneksi muruseksi liittaantuneet.
Oli kukkaan puhjennut tämä Matleenan allergia.
Silmät turposivat niin ettei ylkää olisi nyt tunnistaisikaan. Vaikka vieressä seisoisi. Hyvä kun yleensä mitään näki. Lisäksi huomasi saaneensa pahanlaisen flunssan valtaojan vieressä päivystyksestä. Kieriskelyrituaalista.
Ei ollut näkynyt ylkää, ei vilaustakaan, kummassakaan paikassa. Flunssainen, allergiaansa aivasteleva, silmät melkein umpimuurautuneena päätti Matleena mielessään jotta oli viimein kerta kun ylkiä näköpiirinsä Juhannuksena tai muinakaan öinä kaihoilisi. Lisäksi nosti Enoveikka hirveän metelin lantaantuneista, läpimäristä reinoista.
Matleena sallii yljille mielihyvin Juhannusrauhan.
Aina.
.
