Keskustelualueet > Yleinen keskustelu
ÄlyVähä
matleena:
musiikki
http://www.youtube.com/watch?v=YNlBrJkvzg0
nocturno sydämeni laulu vesam. loiri
http://www.youtube.com/watch?v=qiPYe-KEF7s
lapaloma panhuilu
http://www.youtube.com/watch?v=7NDUlMevhMs
two gitars george curmi viulu
http://www.youtube.com/watch?v=ClG2IIh4...re=related
kalinka, viulut vietn. naistrio
http://www.youtube.com/watch?v=8xkaRFUp...re=related
ystävän laulu vesamatti loiri
Heiiiippati
Tähän on tarkoitus matleenan kerätä melkoisia lapsuusmuistoja,
hulluja sattumuksia, runoja, kaikkea Maan ja Taivaan väliltä.
Hauskaa Pääasissa on tarkoitus pitää.
Olen liikuntavammainen. Tämä kirjoittaminen on minulle Henki ja Elämä.
Kirjoitan Satiirin sävyttämällä Huumorilla, sanovat nuo jotka tietävät.
Minä en tiedä.
Talon tapoja en vielä tunne, mutta en koskaan opikaan ellen nyt aloita.
Nyt kuitenkin kutsuu tuo Budoaari seslongilleen.
Joten jos ei nukuta , tai Koipirepsu haluaa seurustella, siirryn kirjoitushommiin.
Ai niin, viulu. musiikki, piirtäminen, lukeminen ovat exreme lajini.
Tosin en tiedä, onko tämä oikea paikka kirjoittaa, mutta kuten kansa
niin somasti sanoo
- Kokenut kaikkki näkee -.vai oliko se toisinpäin.
Nyt jo voin anoa, Ilkeilyihin en vastaa.
Ei kauan Unta riittänyt JalkaRepsu aloitti uusin Kidutusmetodien kokeilu.
Jatketaan,
Joten nyt lisää toiminnasta
Tällä toimivat Alaosastot
* Jurputus
* Nettipoliisi Hertta Serlokki
* Tarkoitus perustaa eri otsikolla YöKubi Golden Cats
Lisää toimintaa on luvassa, kunhan Matleena alkuun pääsee
Tänne ovat kaikki Tervetulleita Älylliset ja Älyttömät. Ainoa vaaatimus on,
Ilkeilyä toista kohtaa ei sallita, Tappelukset kielletty.
Myös Cyöpeli Times Noitamaa Aviisiil imestyy täällä. Siitä myöhemmin.
Siis Olkaa Tervetulleita , Kaikki Kuolevaiset.
matleena:
Kai on paras aloittaa Nykypäivästä, ennenkuin sinne Kivikauteen siirrytään. Eipä Matleenaa tippakkaan ensi alkuun naurattanut...
MATLEENA, - HATTUMANNEKIINI
Oli muuttunut Matleenan Elo kertaheitolla.
Eläke koitti piirusteluarpeetista, Pääkaupungista, Metropolitanissa.
Metropolista siirtyi Matleena Pikkukaupunkiin Asumisharjoittelijaksi, Harjoitteli elämistä ja oleilua pienemmissä ympyröissä. Eipä paljon olemisenlaatua muutto parantanut, Kaupunkivinkeet oli tälläkin .
Ratikat ei sentään jyristelleet ikkunan alla. Ei jyristelleet Metropolitanin Lokerolähiössäkään. Vaan oli JyristelyÖihin nuorena keskustassa asuessaan perusteellisesti tutustunut. Kaikkeen tottui, vaan ikuna ei tottunut aamuyöstä kolisteleviin Ratikkarattaisiin.
Nyt asusti täällä Kirkonkylässä Maalaispitäjässä, samassa missä Poika kera Vaimon sekä MatteMammon PikkuEnkulin , Jeremias-Pojan. Asusti nyt Lokerossa, Yksiössään, Synnyinpitäjässään. PikkuEnkuli, 3 v. Mammoksi ristinyt. Hyvä kun ei Kammoksi tai Kalmoksi sentään.
Aika oli varsin pitkää. Oli iskenyt jalkaan vielä Invakin. Kipsauksen, väärien hoitojen seuraamuksena luutui jalka väärin, oli Inva todettu. Makoilipa täyshalvaantuneena seitsemisen kuukautta Lasaretissakin. Selvisipa Matleena kuitenkin.
Ei pystynyt ulkona kuin RollatiMersulla liikkumaan, silläkin melko huterasti. Luki, haaveili viulun soitannasta, telkkaa tuijotti iltakaudet.
Pitkää ja tympäisevää oli Matleenan elo.
Vaan loppui tympyys. Tuttavat alkoivat vihjailla oudosta, Matleenalle oudosta vempelestä , Tietokoneesta. Vähitellen suli Matleenan Umpijää, Tiekkari eräänä päivänä ilmestyi talouteen.
Oli se laite. Kauan sai tehdä Matleena töitä ennenkuin pikkurikkiisen osan vempeleestä tajusi.
Vaan sitten löysi Skypen, kamerapuhelimen. Löysi luonnollisesti myös kameran. .Alkoi hyödyntää melkoista OlkiHattukokoelmaansa, vanhaa. Kuvata.
Pitkät päivät kuluivat nyt huristellen. Ei ollut enää Aika pitkää. Matleena sovitteli, asetteli, mallaili näitä Vanhoja Olkihattuja kameran edessä, hymyili, ja hymyili. Yritti olla Vintsin Mona-Lisa. Heikko oli tulos.
Oikein suupielet kipeytyivät Leonardon Monalisan-hymyä harjoitellessansa. Välillä askaroi nytkin Lokerossaan, nyt suuremmassa vain, päiväaskareensa. Monta kertaa joku Hatuistaan päälaella. Ei raaskinut pois ottaa, oli juuri sen prikulleen oikeaan asentoon, sopivasti kallelleen, saanut. Siispä tiskattiin, imuroitiin ja toimellettiin ylipäätään jonkinnäköinen Hattuviritys päälaella keikkuen. Ketä se nyt haittasi. Ei ketään Päiväkausiin käynyt kahvittelemassa. Eikä muutoinkaan ketään poikkeillut.
Ei käynyt ketään, ei käynyt Matleena missään, ei käynyt kun ei päässyt. Tiekkarikamerastaan oli Juuli saanut uuden seurustelukaverin.
Pitkiä aikoja kameraa Skypessä räpsytteli. Ei ollut luotu Seurustelukameraa kuin nammavärkin kuvaamiseen.
No päiviä kului. Matleena kuvasi. Hajamielinen kun oli, käveleksi ympäri Lokeroaan milloin minkin näköinen HattuHirvitys päässään keikkuen.
Sitten soi eräänä päivänä ovikello, Maleenan suureksi hämmästykseksi. Mietti josko avaisi. Oli käytäntö jotta soitetaan etukäteen koska tullaan Tietää Matleena ovensa avata. Nykyään kun liikkui kaikensortin hipsijää . Hyvinkin Mattemammo vielä vaikkapa Orjaksi tai Haareminaiseksi kelpaisi. Viimeksimainittua ajatusta ei Matleena niinkään pahana pitänyt.
Olisi Sheikin huomassa varmaankin leppoisat oleskelut.
Vaan toistamiseen klinkutteli ovikello, nyt melko vaativaan sävyyn. Ei auttanut kuin yrittää ovisilmästä klinkuttelijasta selvää saada, tihrustella, vaan eipä saanut.
Oli siis riski orjaksi joumisesta otettava, Ovi avattava. Avasi Matleena ovensa.
Seisoi ovella Huoltomies, Kiinteistönhoitaja. Se Uusi. Seisoi ja tuijotti.
Ei sanaakan suustaan saanut, tuijotti ja tuijotti.
Matleena ehti jo ajatella muuttuneensa vähintäänkin Kirahviksi, niin kiinteää ja epäuskoista oli tämän Huoltomiehen tuijotus.
Sitten välähti.
Oli Matleena, hajamielinen kun nykyisin tuppasi olemaan, päähänsä yhden Hattuhirvityksen, sen vinon ja tulipunaisen Huopahatun, sulalllisen, rusettisen, vielä riikinkukon sulalla varustetun Kammotuksen unohtanut, mitä ei edes kuvaamaan suostunut. Lisäksi senhetkinen muu asustus oli kirkkaanpunaisen Hattukammotuksen kanssa osapuilleen samaa luokkaa.
Oli Yöpaita ruusukuvioinen, aamutakki keltainen sekä reinot. Pojan vanhat. Viisi numeroa liian suuret, Naama oli, silmät, kajalisoitu pikimustiksi, luomet vihreiksi, suuvärkki kirkkaanpunaisina loimotti. Ja yläpäässä Hattukammotus. Oli Huoltsikka uusi ja komea, vasta äskeittäin arpeetinsa vastaanottanut.
Hetkeen ei lausuttu sanaakaan, Ei puolin eikä toisin. Sitten sai Huoltsikka suunsa, jo valmiiksi auki olleen, kautta sanojakin muodostettua. Peruuttaneena selkä kiinni vastapäiseen naapurin oveen, piipitti, sai Matleena juuri ja juuri selvää, silmät viiruina tuijottaen:
" Päivää. Minä tulin laittamaan se vuotavan lavuaaritiivisteen. Taisin tulla pahalla hetkellä, tuntuu Rouva olevan jonnekin lähdössä. Minä taidankin lähteä, tulen paremmalla ajalla, Muuten, onko Rouvalla kaikki nyt yleensäkin hyvin. Ei särje päätä ja muutassemmoista pääoiretta ilmene. Ei näy harhoja ja muuta erikoista."
VoiVoivoi ja voivoi.
Ei sentään tiedustellut, näkyykö sarvipäisiä, hännällisiä Pikkuelukoita.
Vaan ei särkenyt rouvan päätä, ei näkynyt harhoja. Ei, ei ollut oireita. Ei minkäänlaisia. Sopi oikein hyvin, passasi mainiosti Huoltsikan tulla.
Ja niin tupaan astui, ympärilleen vilkkuillen, tämä Komistus - Huoltsikka. Vaihtoi lavuaarin tiivisteen ennätysajassa. Työtä haittasi vain jatkuva Matleenaan-vilkuilu. Varuillaan, valmiina pakoon pinkaisemaan, mikäli Matleena, vaikkapa leipäpuukon kanssa, keittokomerosta äkisti ilmaantuisi. Ties vaikka silpaisi. Matleena
Ei ilmaantunut Matleena edes kahvikupin kera. Työ tehtiin kireässä, vakavassa äänettömyydessä. Ovella sentään muisti peloltaan Näkemiin-Hyvää Päivänjatkoa Komistus-Huoltsikka toivotella.
Huhuhuhuhuh. Kiikustuliin istahti Matleena, naurattikin jo.
Voi Pojat , mikä Huoltomies. Voi Pojat , mikä Komistus.
Olsisipa Matleena parikymmentä vuotta nuorempi. vaan kun ei ollut. Eikä nuorru.
Voi pojat, voi Pojat.
Alkoi Matleena suunnitella huushollinsa remontointia, aluksi vaikkapa kattokruunun lamppujen vaihtoa, energiaystävällisiksi.
Eihän niistä yksinäinen Naispolo mitään käsittänyt. Hioltomiestä ehdottomasti tarvittaisiin.
Vaan ei tarvittaisi minkäänvaltakunnan Pääkappaletta.
Ei.
Asia ei tähän jäänyt. Miten voisikaan. Törmäsi Matleena Siwassa, lähipuodissa, vaivalla sinne könyttyään, tähän HuoltsikkaKomistukseen.
Kauppa oli Väkeä täynnään.
" Hyvää Päivää. Jaahas, Rouva ei sitten sitä Ihanaa Ovenavaushattua nyt laittanutkaan. Vaan mitäpä sitä näin kauppareissulle. Oli muuten erittäin Pukeva se Hattu. Se sulallinen , punainen muistaakseni."
Ei kommentoinut Matleena.
Matleena poistui Siwasta.
Tämä Huoltsikka ei Matleenan kattokruunun lamppuja vaihda.
Ei.
matleena:
LOMA ESPANJASSA
Lipaston laatikkoa kaivellessani sattui silmiini n. v. 1970 oleva Espanjanmatkan aikainen taskualmanakka, johon lyhyitä lausahduksia kunkin päivän kohdalle mahtui.
Oli mm. seuraavaa :
1. PÄIVÄ. Ei sada. Lähtö Seutulasta. Saattoi lentoasamalle espanjalainen, Suomessa asuva Poikaystävä.
2. PÄIVÄ: Sataa. Perillä Espanjassa. Nouti lentoasemalta suomalainen, Espanjassa asuva Poikaystävä. Iltap. ei sada. Rannalla 2 t., yksin, ei muita. Kylmä. En ruskettunut. Ruokailut Vuorineuvos & Pojan kanssa. Sama pöytä. Yökerho myöhään. En tanssinut, sanoin olevani saksalainen. Huonekaveri Grand of Lady paheksui.
3. PÄIVÄ Sataa. Iltap. ei sada. Rannalla 2 t., yksin, ei muita. Kylmä. En ruskettunut. Ruokailut Vuorineuvos & Pojan kanssa. Sama pöytä. Yökerho myöhään. En tanssinut. Lady paheksui.
4. PÄIVÄ. Sataa. Iltap. ei sada. Rannalla 2 t., Kylmä. Yksin. En ruskettunut. Espanjanpoika myi simpukankuoria. Annoin pesoja, en tiedä kuinka paljon. Poika tuli hyvin iloiseksi. Ruokailut Vuorineuvos & Pojan kanssa. Sama pöytä. Yökerho myöhään. En tanssinut. Lady paheksui.
5. PÄIVÄ. Sataa. Iltap. ei sada. Kävin Malagassa. Yksin. Kylmä. En rusketu. Otti vossikkakuski kuvan, istun vossikassa. En ajellut. Annoin pesoja, en tiedä kuinka paljon. Kuski tuli hyvin iloiseksi. Ruokailut Vuorineuvos & Pojan kanssa. Sama pöytä. Yökerho aamuun. En tanssinut. Lady sekä paheksui että oli oli ilmoittanut Policelle kadoneeksi. Perui ilmoituksen.
6. PÄIVÄ. Sataa. Kotiin. Malagaan saattoi suomalainen, Espanjassa asuva Poikaystävä.
7. PÄIVÄ. Ei sada. Kotona. Lentoasemalta haki espanjalainen, Suomessa asuva Poikaystävä. Kylmä. En ruskettunut.
Lisäksi tipahti kalenterin välistä Äidille postittamatta jäänyt rantamaisemapostikortti, jossa luki :
Heipsan, Äitikkä.
Hyvin meni matka. On hienoa täällä, kuuma.
Hieno hotelli ja mukava huonekaveri. Rusketun.
Oikein on monenlaista menoa ja meininkiä. Ihanaa.
terveisin
Matleena
Niin.
matleena:
VEIKAN LAULU
Syys tuli.
Kesä muistoihin kirjattiin, harvinaisen aurinkoinen, kuuma Intiaanikesä.
Oli nyt väriloiston aika, vaaan ei kauan sekään kestänyt, pois syksyn
tuivertavat tuulet lehdet riipoivat.
Alastomat puut lumipeitettä suojakseen odotivat.
Oli alkanut sekä matleenan että Pikkuveikan, oikeastaan nyt -Veikan-, koulu.
Veikalle oli vihdoin viimein hankittu uusi pyörä, siis uusvanha sekin.
Sininen ja musta oli.
Ei ollut kellään, tuskin koko naapuristossa varaa uusiin, upouusiin pyöriin.
Oliko niitä sodan jälkeen heti saatavissakaan, ei ole matleenalla tietoa.
Joka tapauksessa oli pyörä uusi Veikalle.
Vanha oli loppuunajettu, ensin ties kuinka moni ajaja, sitten matleena, vielä Veikkakin koulumatkansa poljeskellut.
Oli ylpeä, pyöräänsä kehuskeleva nyt Veikka. Kelpasihan sitä kehua, oli pyörä liki uuden veroinen. Vanha oli isän sanaassa jo hengenvaarallinen romisko, kaatopaikalle jouti. Ei viety, Isä pyörän osiin purki, jospa joskus noitakin osia tarvittaisiin.
Mitään ei hävitetty, vanhaa, oli pula kaikesta silloin.
Sodanjälkeinen pula-aika.
Näin sitten poljeskelivat koulumatkansa kumpikin pieni Koululainen uusvanhoilla polkupyörillään. Nopeasti taittui näillä matka. Vihreät, ne olivat uudet kuitenkin, reput kummallakin selässään.
Koulunkäynti, se Veikan niin kaihoten suuresti odottama,
ei osoittautunutkaan pojalle niin erityisen mieluiseksi.
Lukemisen opettelu oli vaivalloista, laskeminen sujui sensijaan, päinvastoin kuin siskolla, hyvin. Oletti poika ilmanmuuta lukemaan oppivansa pelkällä opettajan kuuntelemisella.
Laulu, se oli Veikan toinen haittatekijä. Suuri.
Ikänsä oli Veikka lauleskellut. Ensin Äidin opettamia lastenlauluja lauloi poika. Sitten ilmestyi lasten elämään tämä Väinö-Merenkulkija.
Tämä se, Väinö, varsinaiset viisut, renkutukset Veikalle sekä matleenalle opetti. Suutarintyttärestä Rovaniemen Markkinoihin. Kaikkea mahdollista siltä väliltä. Nämä olisi Äiti ilman muut Pannaan julistanut, vaan olipa tämä Väinö kaukaa viisas, kielsi Äidin kuullen lauleskelemasta oppimaansa. Isästä ei ollut niin väliä, kuulemma.
Niinpä stten monet eläinystävä-ristimiset, Sylvi-Kukon, Jussi-Kanin, Mirkku-Kollikin, sujuivatkin Suutarintyttäret-Rovaniemen Markkinoilla säestyksellä. Varmuudeksi veisattiin kuitenkin Ystävä sä lapsien-virsikin. Se tuntui jotenkin enemmän asiaankuuluvalta. Ainakin hautajaisissa.
Nyt oli tästä laulamisesta kehittynyt ylitsepääsemätön pulma Veikalle.
Tiedossa oli, ettei Veikalle ollut lahjoitettu, Laulunhaltijattaret ilman jättäneet, ei antaneet Veikalle laulunääntä ollenkaan.
Päin seiniä, nuotin vierestä täysin, meni jokaikinen Veikan laulama laulu.
Koulussa kuitenkin opetettiin lauluakin, kuului laulu ilmanmuuta oppiaineisiin.
Oli jopa laulupakko.
Vaan ei ollut pakko, - ei Veikan mielestä.
Tuli Veikan kammoamat laulunkokeet. Ensimmäiset laatuaan Veikan elämässä.
Oppilaat, kukin vuorollaan, Opettaja soittaman urkuharmonin viereen seisomaan ja laulamaan. Opettaja harmonilla laulajaa säesti. Kaikki sinne astelivat sovinnolla, osasi sitten laulaa tahi ei.
Veikka ei.
Ei millään. Ei suostunut edes pulpetistaan nousemaan. Istua tökötti paikollaan, pulpetin kantta äkäisenä, yrmeänä katseli.
Kuuroille korville kaikuivat Opettajan käskyt. Ihan viereenkin tuli Opettaja, maanitteli, melkeinpä rukoili, mutta, - ei. Opettaja luovutti. Oli keinot Veikan laulamiseen saamiseen lopussa.
Opettaja tiesi Veikan kuitenkin laulevan, vaikkakin nykyisin yksikseen. Mitä nyt tehdä, vihdoin keksi Opettaja.
Pyysi, käski siis, Veikan luokkaan jäämään koulun päättymisen jälkeen.
Poika tietenkin jäi. Pakko kun oli.
Koulu loppui siltä päivältä, Veikka luokassa jurona, yksikseen mökötti. Opettaja katseli Veikkaa pöytänsä takaa, kysyi mököttäjältä :
"Mitenkäs nyt, kukaan ei kuule, jospa nyt joku helppo laulu laulettaisiin. "
Ei, ei käynyt laulaminen.
Nyt tuskastui Opettja kunnolla, alkoi Veikkaa sättimään, uhkasi poikaa jopa luokalle jäämisellä.
Tämä naula veti. Suinsurminkaan ei halunnut poika, ei halunnut yhtään päivää, ei tuntia käydä kolua enempää kuin oli pakko.
Pulpetissa istuen , suorastaan karjaisi poika, antoi tulla kaikin äänivaroin :
" Rovaniemen markkinoilla möin mä Lapin Kultaa, sitähän on mulla..."
Oli tämä Opettaja uskovainen. Sen tiesivät oppilaat, Veikkakin varsin hyvin. Tiesi lisäksi,
ettei tätä laulua ei Opettaja uskovaisena kuuntelisi. Siksi sen valitsikin.
Suorastaan itku kurkussa kiljaisi Opettaja Veikkaa lopettamaan tällä punaisella minuutilla laulamisen.
" Riittää, riittää, ihan kokonaan nyt hiljaa."
Loppui siihen paikkaan Veikan laulu.
Loppui Opettajan laulukäskyt.
Poika kotiin pyöräilemään.
Isä kysymään, mikä Veikka viivytti, oliko rallia ajeltu naapurin Tanelin kanssa sorakuopalla.
"Ei ajeltu, minä lauloin. Opettaja käski."
Isä vielä enemmän ihmettelemään, miksi sitä laulamista koulun jälkeen harjoitettiin
Tunnithan sitä varten olivat. Ainakin Isän kouluaikoina. Poika syyn selitti. Isä kyselemään, minkä laulun sitten oli Veikka Opettajalle uhkailtuna luokalle jäännistä laulanut.
Kertoi Veikka.
Nauramaan purskahti isä, nauroi ihan kaksinkerroin. Oli Isänkin tiedossa, tietenkin, tämä Opettajan uskonnollisuus.
Koulua käytiin tavalliseen tapaan, läksyt tehtiin, Veikkakin jotenkuten ne selvitti.
Tuli Joulutodistusten jako , komeili Veikalle todistuksessa laulun kohdalla pelkkä viiva.
Ei ollut kuitenkaan kukaan vihainen. Oli Äiti sitä mieltä, ettei ketään, varsinkin laulutaidotonta,
saisi laulamaan pakottaa. Ei osanneet kaikki laulaa, oli oppimaton taito se. Jos ei, ei oppinutkaan.
Koko kouluaikanaan ei Veikka laulanut luokan edessä. Eikä koulun jälkeenkään.
Ei jäänyt luokalleenkaan, kertaakaan.
Viiva.
Kuitenkin oli Veikka edes yrittänyt.
Eikä yrittänyttä laiteta.
Olihan se jotain, -sekin.
matleena:
VALKOLEHDOKKI
Purppurapilvet Tummat Taivaanrannalla väreilee
Yö Tumma utuiset harsot syliinsä peittelee.
Astelen Lehdokkilehdossa yön ääniä kuunnellen.
vainneet Libretot Satakielen, Yöhön kadoneet.
Tunnen Yön Lehdokin tuoksun, kuulaan ja hennon
Se kutsuu luokseen , Yön Perhoset vieraakseen.
Tummassa Yössä hohtaa, nuput Kukan avautuu
Suviyössä loistamaan, hentoa tuoksua huumaavaa
Yön jakamaa. Tuoksun Lehdokin tuntee Perhonen.
Luonto hiljainen, Lehdokin hehku, valkea Loisto
Kauniinpaa ei Kulkija Yön nähdä voi kai toista.
Annettu minun nähdä se, Yön Lehdokki valkea.
Kuunsilta hohtaa, Linnunrata himmeä luo valoa.
Uinuva lehto, Rauha Öinen sen syliinsä sulkenut.
Pois Lehdosta astelen, tuikkivat tähdet taivaan.
Yönkukkaa kaunista ajattelen. Kesässä kerran
Kukkansa avautuu. Lehto tuoksusta huumantuu.
Kukka kaunis Yön, Valkolehdokki luotu elämään
vain yhden Kesän,
Luojaansa kiittämään.
matleena -12
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta