Kunnioituksen osoitus

[kropsu1]

Mikähän meidät saa kunnioittamaan , eri aikoina erilaisia asioita ja ihmisiä.
Sana kunniotus" maistuu melkein samalta kuin imartelu.
Kohteena on esim.
_ Sotaveteraanit; ovat noin viiden vuoden aijalta ansioituneet.
_ Huippuurheilijat;.. eivät ole koskaan oikein tehneet mitään.
_ Poliitikot; ........... No jaa..
_ Isää ja Äitiä;       on vain jäänne Raamatusta
_ Jumalaa ;                       "
_ Rikollisia;   toiset rikolliset kunnioittavat, me muut pelkäämme ja siks kunnioitamme.
 
Yleensäkin kunnioitetaan kaikkea johon ei itse pystytä...
Viisauttakin kunnioittavat he jotka ovat tyhmiä..
Kunnioitettu usen hyödyntää "paisteensa" jotenkin.. vaikkapa riistämällä kunnioittajaansa.
 Todelliset "kuhnurit. jotka vaan puurtavat toisten hyväksi, usein jäävät huomiotta.
   Hassua....           

[merituuli]

Panitpa pahan kysymyksen, ilmankos ei kukaan ole uskaltanut vastata. periaatteessahan sitä
pitäisi kunnioittaa läheisiään ja kanssaeläjiään. Mutta kun alkaa miettiä esim. entisiä opettajiaan,
pomojaan, poliitikkoja ym. niin montako on niitä joita todella voi kunnioittaa ?

[Justiina]

   Todelliset "kuhnurit. jotka vaan puurtavat toisten hyväksi, usein jäävät huomiotta.
   Hassua....           

Pistitpä vaikean ajatuksen. Aloituksesi ansaitsee tulla huomatuksi.

Eilen puuhailin ulkona aurinkoisella pihamaalla ja ajattelin kunnioittamiseen liittyviä asioita. Vaikka kuinka pähkäilin, en osaa nimetä ketään, jota suorastaan kunnioittaisin tekojensa tai ominaisuuksiensa puolesta. Kunnioittaminen on ylevä sana, se kajahtaa koulun uskontotunnilta. Minusta kukaan ei voi vaatia kunnioitusta, kunnioitus pitää ansaita.

Itse ajattelen arvostavani joitakuita ihmisiä, mutta en pelkästään heidän asemansa tai saavutustensa vuoksi.  Jotkut arvostukseni kohteet ovat mainitsemiasi maan hiljaisia, itsestään melua pitämättömiä puurtajia.

Juuri tällä hetkellä tunnen arvostavani kauppaneuvos Leevi K. Laitista. Luen hänestä kirjoitettua kirjaa Lapsuus lahkon vankina. Viime vuonna hän esiintyi televisiossa muistaakseni Voimala-ohjelmassa. Laitinen pystyi kertomaan kokemistaan julmuuksista huumorintajuisesti, vailla katkeruutta ja jopa ymmärtäen.

****
Tänä aikana Merituuli on kirjoittanut vastauksen. Hyvä!

[Justiina]

Mikähän meidät saa kunnioittamaan , eri aikoina erilaisia asioita ja ihmisiä.
Sana kunniotus" maistuu melkein samalta kuin imartelu.
 

Tänään "muistoa kunnioittaen" meillä lippu liehuu. Sattuneesta syystä.

Olen kai tällä kylällä viimeinen mohikaani, joka liputtaa toukokuun kolmantena sunnuntaina.

[Anniliisa]

Kyllä ainakin meidän taloyhtiön salossa liehuu Siniristilippu.
Laitoin sen omin käsin ja vasta klo.9 .
Olin tyttären perheen kissapiikana ja tulin kotiin aamapäivällä.
Surukseni huomasin että ei oltukaan laitettu lippua tankoon.
Vähän suututti kun ei ollut kukaan vaivautunut.sitten ajattelin että parempi myöhään kuin ei ollenkaan..
Kyllä tälläinen Kunnianosoitus ei ole liikaa sankarivainajien muistolle.Oma isänikin taisteli ne kaikki viisi vuotta mutta tuli onneksi tervennä takaisin..Siis.KUNNIOITUS HEILLE JOILLA EI OLLUT PALUUTA ELÄVÄNÄ.

[Liena]

Jopa sä "repäsit"!Kyllä tuli aihetta pohtia ja miettiä.Hyvä!

[anemoonia]

Minne on jäänyt maininta itsekunnioituksesta? Mielestäni on montakin syytä kunnioittaa myös itseään:
- ei alennuta halveksimaan pintapuolisten tietojen perusteella ketään,
- ei juosta joka tuulen perään,
- jaksetaan asioita, joissa moni sortuisi,
- noustaan ylös, vaikka kukaan ei uskoisi, jne...

Silti itserakkaus ja itsekunnioitus ovat kaksi eri asiaa.

[kropsu1]

Siinäpä tässä ollaan. Löysit anemoonia todellisen kunnioittamisen kohteen,
-minä itse. Sen kaikki hyväksymme,,olkoonkin että ulkopuolisten antamana
sitäkin epäilee, vaan hyväksyy silti. Esimerkkiesi valossa saa juuri sen hyödyn
jota aiemmassa sanoin,, "kunniotuksen kohteen hyödyntävän saamansa"...
  (Olisko jo tarpeeksi sekavaa?)

 
   

[merituuli]

Kunpa sitä osaisikin elää niin ,että aina voisi itseään kunnioittaa.
Kyllä joskus tulee mokattua niin, että tekisi mieli painua maan-
rakoon, no on sitä sitten taas varovasti uskaltauduttu maan
pinnalle. Elämä jatkuu....

[Justiina]

Kyllä joskus tulee mokattua niin, että tekisi mieli painua maan-
rakoon,

Sanopa muuta. Joskus harmittaa niin vietävästi omat mokailut. Toisten virheet on paljon helpompi unohtaa ja selittää parhain päin, muttei omia.

Tästä keskustelusta on tullut mieleen että miten me ikäihmiset osaisimmekaan kunnioittaa itseämme, kun kasvatus ennen vanhaan oli tahdon nujertamista ja nöyryyttämistä. Lasta ei saanut kehua, ettei siitä tule ylpeä. Olin ilmeisesti lapsena hyvin itsetietoinen ja siten hankala, koska äitini kertoi opettajan kyselleen enkö koskaan saanut selkääni. Opettajalla oli ilmeisesti huoli leskiäidin kyvystä kasvattaa villikkoa. Ei äiti minua piiskannut, neuvoi vain parhaansa mukaan.

Tällainen juttu tuli mieleen kesäillan hämärtyessä.