Aivan tässä illansuussa ajattelinkin Hemulin joulunalustunnelmia

Ei ole täälläkään joulutusta ilmassa, ei tipan tippaa. Tein ostoslistaa huomista varten. Meille ei tule kinkkua, ei torttuja, ei omatekoisia laatikoita, ei mitään perinteistä. Ostan kaupasta jotakin korvaavia sapuskoita. Pipareita leivoin, samoin yhden taatelikakun, joka tänä vuonna onnistuikin. Ystävältä tuli lakkaliköörikonvehteja. Niillä saa suun makeaksi.
Aattona saamme jouluaterian tyttären luona, jos jaksamme lähteä ajelemaan Keski-Suomeen.
Meillä ei hössötetä joulun eteen. Siinä se menee kuin muutkin päivät. Kirjoja varasin kirjastosta ja pukki taitaa tuoda taas yhden uutuuden. Jos sää sallii, yritän ulkoilla. Metsässä pääsee nyt hyvin liikkumaan, kun lumi ei ole esteenä. Mutta siitä huolimatta toivon valkoista joulua. No, sitä ei saada.
Miina Supinen on kirjoittanut hirtehisen kirjan jouluvalmisteluista. Miinakaan ei ole jouluihmisiä. Television Aamun kirjassa hän sanoi jotensakin näin: "Joulu on naapurissa, Facebookissa ja kiiltävissä lehdissä." Minusta se oli hyvin kiteytetty.