Ah, Anniliisa! En kertonut, kun minä täällä aina höpisen.

Matka oli viime lauantaina. Pikkubussilla Valkeakosken Teatteriin. Pieni, kiva teatteri vanhassa puutalossa.
Kappale oli: Tähti ja sen sisko. Siis farssiksi meni. Mutta oli ihan hauska ja katsottava. Päätähden nimeä en muista. Esiintynyt joskus Salkkareissa, mutta kun en katso salkkareita, niin nimi hukassa. Hänellä oli kaksoisrooli. Oli sekä tähti, että sen sisko. Sai siinä viuhuen mennä ja vaatteita vaihtaa.
Teatterin jälkeen oltiin paikallisessa ravintelissa syömässä. Ei nyhtöpossua, vaan kunnon pihvi. Nam.
Kakkoa syötiin ennen Huittisissa.
Viikon päästä lauantai on oikea kulttuuripäivä. Ensin on runoja Yrjö Jylhän teksteihin ja sitten Karjalakuoro esittää Talvisodan lauluja.
Illalla on Logomossa Kvartetti.
Saatan kertoa, tai sitten en!
