Olisi liian kornia jatkaa Kaikki hyvin -ketjuun. Henkilökohtaisesti kaikki on vielä hyvin Puupään mökissä ja läheisillä, mutta ei kaikkialla ja kaikilla.
Karanteeni ei juuri muuta mitään. Kotosalla olen tottunut elämään muulloinkin. Ruokahuolto onnistuu järjestelyin, kirjasto antoi sähköpostillaan pitkän lainausajan. Apteekkiin pitäisi päästä hakemaan kumppanin rohtoja. Niitä tarvitaan kassikaupalla. Apteekki on järjestänyt aamuaikoja meille riski-ihmisille, mutta aikainen ylösnousu ei ole leipälajini.
Jos mennään ulkonaliikkumiskieltoon, joutuu turvautumaan kotisairaanhoitoon. Heillä on taas liikaakin asiakkaita.
Onneksi on oma piha ja perämetsä ulkoilua varten.
Ihmisiin ei törmää vahingossakaan, paitsi lauantaina ovenraosta työnnettiin kaksi kuhafileetä naapurin kalamiehen toimesta. Viime perjantaiaamuna ani varhain ajelin kyläkaupalle - taas aika meille arestilaisille - ja yli 10 kilometrin matkalla näin kolme kaurista ja yhden kissan, en ensimmäistäkään autoilevaa tai muuten liikkuvaa ihmistä. Kaupassakin olin ainut asiakas.
On sellainen odottava tunnelma. Mitä esivalta määrää, tarttuuko tauti läheisiin, kuinka kauan tämä kestää, normalisoituuko elämä meillä ja muualla, kestävätkö ihmisten hermot poikkeusoloja..? Monta kysymystä ilmassa.
Kuka sanoikaan näin: "Siitä on lähdettävä että tähän on tultu"?
Voikaa hyvin!
