Ei tarvitse mennä kuin kaksi sukupolvea taaksepäin, kun omalta syntymäkotikylältäni löytyy esimerkkejä "karsinoinnista". Kun oli syntymäpäiviä, häitä hautajaisia jne., eräässäkin mukamas vähän paremmassa talossa vieraita kävi kolmena päivänä. Säädyn mukaan!
Maaseudulta löytyy hyviä esimerkkejä, siitä, kuka kelpasi miniäksi tai vävyksi. Ei siinä painanut osaamisen taso, sukupuu oli määräävämpi tekijä. Ja voi kauhistus, jos jostain syystä "naitiin aidon rakkauden" perusteella, oli miniällä/sulhasella liian monta kertaa erittäin hankalat oltavat.
Omakohtaista kokemusta vähän minullakin. Olin juuri lopettanut ns. keskikoulun ja vasta siinä vaiheessa kävin rippikoululeirini Petäjävedellä ja Petäjäveden vanhassa kirkossa pääsin juhannuksena ripille.
Parin viikon kuluttua äiti kunnallispoliitikkopoikansa kanssa tuli meille sunnuntaikylään ja äidiltä ja isältä olivat minua emännäksi kyselleet. Äitini oli topakasti vastannut, että jatkan vielä koulunkäyntiä. Vanhana poikana "äidin poika" vieläkin elelee, äidilleen ei kukaan kelvannut. Mies teki arvokkaan saran politiikassa, kunnallisneuvos jne., mutta kyllä äitini oli viisas!!!
Vasta kirjoituskeväänäni äitini mainitsi ko. kosioretkestä.
Kunnallisneuvos kirjoitti kaksiosaisen päiväkirjamaisen kirjasarjan. Ensimmäisessä osassa on mainittu vierailu meillä, mutta kosimisesta ei ole mainintaa!!! Ostin kirjat ja hain tekijän "luovutustekstin" kirjoihin, en kosijalle enää kaunaa kanna!
Onneksi luokkarajat maaseudullakin ovat haalenneet, mutta toinen peikko joillekin on sukuun tulevien koulutustaso. Eikä moinen peikko rajoitu vain maaseudulle.
Oikein sydämestäni alan kohta olla maalainen. Tuleva sukupolvi tehköön itsenäisesti valintansa. Ja toinen junioreista on jo tehnytkin ja äiti on erittäin tyytyväinen poikansa valintaan!
