"Auttamaton Pekka."

[Hemuli]

 Auttamaton Pekka.

Tämä tarina, jonka nyt luet tästä,
on kuvaus Pekasta järkevästä.
Hän itsepäinen oli kuin pakana,
mutta pysyi aina sanansa takana:
sanat poikasen nelivuotiaan
näet myöskin tarkoin punnitaan.

Oli Pekka todella järkevä mies,
ihan kaiken hän ties:
politiikan, tyttöjen laitteet fiinit
ja leivosherkkujen vitamiinit.
Mutta ässä-kirjainta kuitenkaan
hän ei oppinut oikein lausumaan.
Tuli sokerista tokeri ja isästä itä.
Mutta Pekka ei voinut auttaa sitä.

Oli Pekka äitinsä mukana
nyt kirkolla Osuuskaupassa,
kun villakoiran näki hän siellä.
Ei sellaista näe kotikylän tiellä.
Ja Pekkakos huudahti: ”Jellona, hui!”
niin että myyjäkin kauhistui.

Pekan äiti nyt lailla äidin parhaan
selitti – laps olis joutunut harhaan:
”Se on koira, lapseni, eikä saa
noin jellonaks sanoa leijonaa”.
”Te on jellona”, tokaisi Pekka vain.
(Voi äitejä tottelemattomain”)

Kotimatkalla äiti siis ankarasti
tästä nuhteli Pekkaa portille asti.
Kun vihdoin päättyi se saarnan pito,
niin Pekka tuumasi: ”Aika ito
te jellona tentään olikin.”
(Voi äitejä, huokaat sinäkin.)

Kun Pekkaa pantiin nukkumaan,
niin äiti puheli murheissaan:
”Nyt taivaan isälle kerro se,
miten paha olit päivällä äidille.
Ei taivaan isäkään sallia vois,
että äidin poika noin ilkeä ois.
Kun anteeksi pyydät sä Jumalalta,
myös päästät äitisi murheen alta.”

Heti aamulla äiti siis Pekalta kysyi
(miten ihmeessä mielessäänkin pysyi
tuo pikkujuttu kaiken yötä,
vaikka äideillä on niin paljon työtä):
”No lapseni, mitä Jumala sanoi,
kun omani häneltä anteeksi anoi?”

Ylen kirkkaat silmät Pekalla on
ja ne kilpaa kanssa auringon
nyt loistivat, Pekka kun haukotteli
ja vastasi: ”Jumala kummatteli
titä kovatti. Näin hänen tanovan kuulin:
Kat hattumpaa, ei hattumpaa,
titä jellonakt minäkin entin luulin.”
 - Oiva Paloheimo -
 
 - - - - -

Tässä tämä pumpulin mainitsema runo.
Tuttu oli se Pekan sanonta, mutta kokonaan en ole varmaan ennen sitä mistään lukenut.
Kannatti hakea...

[acca]

 Hassua, jostain tuolta syvältä aivolokerikosta pompahti muistikuva tuosta runosta.
Olen sen joko lukenut ennen muinoin tai kuullut, sitä ei enää muisti kerro, mutta kiva muistelo siitä kehkeytyi!
 Kiitos pumpuli ja hemuli

[Justiina]

Kiitos Hemulille! Tämän runon lausui usein lausuntataiteilija Yrjö Jyrinkoski koulukiertueellaan. Jyrinkoski kiersi 50-luvulla kouluissa lausumassa. Pohjanpään, Paloheimon ja Jylhän runot jäivät hänen tulkitseminaan voimakkaasti mieleen.

Auttamaton Pekka tuntui  lohdulliselta runolta, koska Jylhän sotarunojen ahdistava tunnelma lopulta väistyi Jellonan ja leppoisan Jumalan  myötä. Sodan päättymisestä oli silloin kulunut vain muutama vuosi ja ilmapiiri oli edelleen hyvin raskas.

[Piikatyttö]

Yrjö Jyrinkosken lausumista runoista parhaiten mieleen jäi Lauri Viidan ensimmäisen runokokoelman Betonimylläri-teoksen otokset. Eino Leinoa hän esitti ja Otto Mannisen "Lohen ja kiisken uimakilpailu" oli hauska Yrjö Jyrinkosken esittämänä.

Talentkisan v. 2012 voittanut Daniel Helakorpi esitti juuri tuon Lohen ja kiisken uimakilpailun finaalikappaleenaan.

Koulupäivän kohokohta oli, kun Yrjö Jyrinkoski saapui koulumme juhlasaliin esiintymään. Muutaman kymmenen penniä muistaakseni "hänen kolehtiinsa" laitoimme!

Myös "kaksi vanhaa, vanhaa varista" ja "lituskaiset lahnat" olivat esityslistalla.

[pumpuli]

Oho, uni loppui keskenkaiken! 

Kiitos Hemulille " Auttamattomasta Pekasta". On kiva sukeltaa muistojen maailmaan. Mieleen nousee sellainen nimi kuin Elli Tompuri. Jos oikein muistan, niin kävi koulun juhlasalissa lausumassa runoja.

Jotain järisyttävää tapahtui, kun Ella Eronen lausui Tukholman Stadionilla jotain. Milloin ja mitä? Näin aamutuimaan ei jaksa muistaa. Pitää tutkia.

Keväisin nousee aina mieleen pätkä: "Hei vaan, puro huus ohi rynnäten. Pois alta on kiire mulla. Koko metsä on tänään laastava, Kevät Hienohelman tulla!"

Tämänpäiväisellä kirjastoreissulla pitää poiketa runojen osastolla!

[Hemuli]

Voi voi, vanhoja, kouluaikaisia  runoja tulee mieleen useitakin.

Syksy.

"Kaksi vanhaa, vanhaa varista
nuokkuu hiljaa pellon aidalla.
Ruskea on rinta kaisliston, taivas harmaa. Sataa. Syksy on.
"Kurkikin jo lähti", veljelleen toinen virkkaa niin kuin itsekseen.
Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin
"niin maar; lähti", sanoo takaisin.
Sitten vanhukset taas vaikenee. Järven pintaan sade soittelee."
 - Lauri Pohjanpää -

Harakanpesä

Piti harakka puhetta vierailleen:
"Tilapäinen ihan on pesä,
- älä putoa, varis! - tein kiireiseen...
mut annas, kun on kesä,

niin, vannon, kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytään,
ei metsässä mointa, sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!"

Mut ennenkuin harakka huomaskaan,
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan
se itse kuolla ehti.

Älä hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon -
sai valmiiksi harakanpesän!
 - Lauri Pohjanpää -

Ella Eronen lausui Maamme-laulun Tukholman stadionilla talvisodan aikaan vuonna 1941.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/ella_eronen_maamme_44387.html#media=44389

Harmi, kun sitä Daniel Helakorven lausumaa runoa lohen ja kiisken uintikilpailusta ei löydy enää "juutuupista".

Nyt pitää jätää muistelut ja lähteä "isolle kirkolle!" asioille!

[pumpuli]

Lauri Pohjanpää

Kevät

Hei vaan! Puro huus ohi rynnäten.
Pois alta on kiire mulla.
Koko metsä on tänään laastava
kevät-hienohelman tulla.

Pois alta, tai kera vanhan muun
sinut laastaan, vanha veli!
Puro silmää iski ja nauraen
ohi mennä pärskytteli.

Oli nuori metsä ja nuori maa,
sini taivaan nuorna väikkyi.
Koko metsä viritti viulujaan,
koko metsä laulua läikkyi.

Kevät saattoi tulla tänään jo!
Oli kiirettä siks joka puolla.
Sinivuokot, silmät pestyinä,
piti vartiota jo tuolla.

Kas vaan! Oli palannut peippokin
jo etelän kylpylästä.
Akustiikkaa metsän tarkisti
se jo kaiun helinästä.

Ja varisten lentoharjoitus
oli sinisten ilmain alla.
Koko metsä nauroi äänehen
ja aurinko taivahalla.

[Hemuli]

Pumpulin runo oli mulle ihan outo, sitä en ole tainnut koulussa lukea. Hieno, keväinen runo.

Mutta laitan vieläkin lisää Lauri Pohjanpäätä. Tämä on varmaan kaikille tuttuakin tutumpi.

Jänikset.

Emojänis tuli pyrynä metsän rajaa, 
kun poikineen isä teki talvimajaa.

"Se tulee",huus emo ja ilmaa haukkas
ja huohottain yli kantojen laukkas.

"Mikä?" ärähti isä,"no tulla anna! -
Mitä tollotat, poika, käy kiinni ja kanna!"

- "Vielä kysyt" jo suuttui emo, "no Raiku
ja pamaus, tiemmä, ja haiku ja kaiku.

Se tulee jo suolla, sen näki rastas."
- "Ei meillä pelätä!", isä vastas -

"sull' aina on, äiti, se hätä ja hoppu",
isä pystyyn nous, "siit' on tehtävä loppu."

Putos haavasta lehti ja tuli polun poikki. -
isäjussi kuin ammuttu viitaan loikki.

[KROPSU3]

 Hemulin runo sai munkin muistamaan Auerin Maijan-sammun kansakoulusta.
-Minunkin esiintyvän taiteilijan-urani, noin niinkuin ,näyttämötaiteessa, jäi
osin hänen valintaansa.
- Äitiänpäivänä puhuin, (paloämpäri päässä) -ikimuistoisen riimin..
 "Äitini, minun  Äitini,,-oli ihmiseks  hyvä"..-- niin ne muistikuvat säilyy..
moni muu unohtuu..
  Silloinkin jo opettaja halusi syvällisyyttä, sanomaan, sik se ämpäri oli päässä,,
-tosin karttatelineen takana..

[acca]

  Ihania vanhoja koulurunoja olette löytäneet.
  Minun pienessä maalaiskoulussani ei Ella Eronen käynyt, Yrjö Jyrinkoski kylläkin monet kerrat.

  Mutta herätyspuhujia kävi usein, esim.Eljas Lemmetyinen, toinen opettaja oli uskovainen. Hänen kauttaan varmaan puhujat löysivät koululle.
  Sieltä varmaan jäi kipinä sydämeen niin että uskon asiat eivät ole vieraat edelleenkään.

[kukka]

Tervehdys.
mukavia runoja olette taltioineet tänne luettavaksi.

Tuossa kaksi vanhaa varista- runossa on lisäksi vielä hauska loppukin...

Kaksi vanhaa, vanhaa varista
 nuokkuu hiljaa pellon aidalla.
 Ruskea on rinta kaisliston,
 taivas harmaa. Sataa. Syksy on.

”Kurkikin jo lähti”, veljelleen
 toinen virkkaa niinkuin itsekseen.
 Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin
”niin maar; lähti”, sanoo takaisin.

Sitten vanhukset taas vaikenee.
 Järven pintaan sade soittelee.
 Sukii siivenselkää toisen pää.
 Toinen joskus silmää siristää.

Höyhenihin niskat kyyristyy
 Sataa. Hiljaista on. Hämärtyy
 yli pellon mustan kynnöksen.
 Tuntuu riihen tuoksu etäinen.

Kaksi märkää, vanhaa varista
 nuokkuu aatoksissaan aidalla.
”Täytyy tästä…”, toinen havahtuu,
 lentoon verkkaisesti valmistuu.
”Käyhän taaskin tarinoimassa.
 Oli oikein hauska tavata.”

 -L.  Pohjanpää -

[Hemuli]

Ihan tuttu on kukan laittama varis-runon loppukin.
Ei vain tullut mieleen, kun sitä runoa tänne kopsasin, että sitä on enemmänkin.

Nyt paistelee aurinko, ei tarvii varisten märkinä nuokkua....

[Justiina]

Nyt se löytyi! Edessäni on Valistuksen Lukutunnin kirja lV ja siellä kaivattu Pohjanpään runo oli! Runosta keskusteltiin Pulinoissa, mutta laitoin sen tänne Harrastuksiin. Runon metsästys meni melkein harrastuksen puolelle!

KALAJUTTU
Oli ruuhessa poika, ja koukkuhun
se sylkäs: tulkoon kala!
Ja eikös kohta korkkia
veden alle viedä ala!

Mut katsoppas, kalan millisen
soi onkeen veden valta:
pikkirikkinen, piikkinen kiiskinen
nous ilmoille aaltojen alta!

Mut kuka nyt kiiskejä onkisi,
sanoi pojalle pojan järki.
Ja uljaasti huutaa kuikkasi:
- Hei vaan, ja taas tuli särki!

- Se on, poika, jo kohta kalamies,
isä niitulla hymähteli.
Tais saada oikein ahvenen,
siihen veisteli iso veli.

Ja pikkusisko kotihin
jo piennarta mennä väänti.
- Näin suuren kalan veikko sai,
se jo veräjän alla äänti.

Joku eukko tuvassa kahvia
joi ryysti, ja suu jäi auki:
- Voi ihmettä, - paljon kiitoksia! -
jopas oli emähauki!

Pian kolmannessa talossa
joku kahvikullan luona
jo kertoi: Villekin kalan sai,
joka oli kuin lampaan vuona!

Ja tuskin vaan oli aamunsuu
se kullankallis ohi,
kun viaton kiisken-poikanen
oli suuren suuri lohi.

-Lauri Pohjanpää-

Runon toisessa säkeistössä sanat kalan millisen tekisi mieli muuttaa sanoiksi kalan millaisen. Mutku kirjassa on millisen. Painovirhekö? Vai kalan pienuutta korostava tehokeino?

[Inkeri]

Olipa kiva löytää tämä mainio Hemulin aloittama ketju kaikkine tuttuine runoineen.

Aivan liian vähän olen selaillut entisiä kirjoituksia, joista löytää asioita jotka on vallan unohtanut.
Tuntuu kuin olisi löytänyt lapsuuden ajan leikkikalun,,, lukiessa runoa , jonka oli oppinut lapsena koulussa ,  vanhempien tai isovanhempien avustuksella.

Itselläni on tapana joskus sanoa, että kukaan ei oo mitään sanoi Rannanjärvi, niin poikani kysyi, että kuka Rannanjärvi?  Huomasin ettei uusi sukupolvi enää tuntenut laulua Rannanjärvestä 
Uudet ovat kiinnostuksen kohteet nuorilla kuten meillä vanhemmillakin.

Toivottavasti ilmojen kylmetessä kirjoittajat löytävät tiensä näille sivustoille, kai  potut kellarissa ja marjat purkissa, joten laitetaan kynät savuamaan .