Sain soiton hammaslääkäriltä ja lupauksen ajasta, jos joku sattuu peruttamaan.
Nyt sitten ei muuta kuin odotetaan, että joku sattuisi sairastumaan.

Yksi vaihtoehto olisi ollut tilata aika 50 km:n päästä naapurikaupungin hammashoitolasta.
Tyttö on käynyt työkeskuksessa - tai toimintakeskuksen nimellä se nykyään tunnetaan - noin kaksikymmentäviisi vuotta ja huonontuneet ovat palvelut sielläkin.
Ennen kävi erityishuoltopiiristä terveydenhoitaja, tutkittiin ja otettiin kokeita samoin hammashoitaja kävi ja hoidettiin hammaslääkäriajat. Kun siirryttiin kunnalle, nämä kaikki ovat pois.
Olen koittanut sanoa, että muissakin työpaikoissa toimii työterveydenhuolto, miksi ei kehitysvammaisilla. Näiltä on niin helppoa ottaa palveluita pois, itse he eivät osaa vaatia, monet asuvat asuntoloissa ja monilla ei ole enää vanhempiakaan heidän puoliaan pitämässä.
Meitä on kuitenkin vielä tälläisiä kummajaisia, että pidetään vammaisemme kotona, nuoremmat laittavat heti koulun loputtua jo asuntoloihin. Asuntoloita ei ole edes tarpeeksi, hyvä kun intervalli paikalle joskus saa.
Tuntuu, että aika pian on edessä se luopuminen, vanhuus tulee eikä enää aina jaksaisi nousta aamulla laittamaan vammaistamme lähtövalmiiksi. Minä kun olen sellainen aamutorkku, siis talon hävittäjä.
(Illan virkku, aamun torkku, se tapa talon hävittää!)