Taidan olla kummajainen tällä foorumilla, kun olen todella paljon seurannut kisoja.
Päinvastoin, olen pitänyt itseäni kummallisena, koska en ole enää kiinnostunut kilpaurheilusta. En vihaa kilpaurheilua tietenkään, se on vain sarjassa EVVK.
Toisaalta ihastelen ihmisiä, jotka pystyvät haltioitumaan suomalaisten suorituksista tai hyvistä suorituksista yleensä. Onko itselläni kyse tunne-elämän latteutumisesta, kun mikään ei ole enää mitään? Entisaikaan jännitin muitten mukana "kun kello käy ja Hakulista ei näy".
Jos katsoisin urheilua televisiosta, katsoisin sitä ilman ääntä. Inhoan huutoa ja melua ylipäänsä. Kiekkoselostukset ovat kuin menoa helvetin esikartanosta.
Iloitsen kuitenkin iloitsevien kanssa
. Urheilijat menestyivät ilmeisesti kohtalaisen hyvin ja ilahduttivat penkkiurheilijoitten mieltä.
