Kyllä on maailma mennyt vähän väärille raiteille tässä susipolitiikassa, kun niitä pitää suojella ja hyysätä ihan ihmisasumustenkin lähellä.
Voi vain kuvitella huittislaisen lampurinkin mietteitä tällä hetkellä.
Vaikka sanotaan, että susi ei ole tappanut ihmistä Suomessa miesmuistiin, niin kyllä siinä varmasti vähän miettii ennen kuin pimeän aikana itsensä ulos pistää ja jos on lapsia niin susikyydityksiä tarvitaan.
Kerronpa miten Huittisissa suhtauduttiin suteen (huom! vain yksi susi) vuonna kuokka ja kirves elikkä talvella 1957.
Olin siellä syrjäkylän puhelinkeskuksessa Sentraali-Santrana, kun konstaapeli Manninen soitti, että nyt on ilmoitettava joka huusholliin missä puhelin on, että on havaittu susi jossain lähimetsissä.
Minä plikka tietysti kiltisti soittelemaan ja saihan siinä kaikenlaisia kommentteja kuulla, mutta tiettäväksi asia kylällä tuli.
Itse lähdin kotiin iltapimeällä vajaan kolmen kilometrin matkan ja taisi siinä se susikin mieleen tulla, mutta ei muuta kuin polje pyörää vain tuhatta ja sataa kotiinpäin.
En muista kauanko sitä sutta jahdattiin, mutta suuri sankari Lauri Mannisesta tuli, kun hän sen sitten ampui.
Että näin silloin ja nyt ei mitään jahteja, vaikka niitä laumoittain kulkee ihan pihapiireissä.
Yhdelle voi saada määräaikaisen kaatoluvan ja jos se susi ei juuri sinä aikana ilmesty näkyville niin ohi meni luvat.
Mistä tietää, vaikka "joku joskus jossain" voi suden ampuakin, meillä ei kylläkään ole ensimmäistäkään ampuma-asetta.
Sattumoisin voivat kulkea varmaankin joka puolella, ainakin tällä kylälläkin ovat jälkiä nähneet.
