Paljon on äitimuistoja minullakin aktiivisesta työtä pelkäämättömästä äidistäni, mutta harmi vaan, kun jo 11-vuotiaana veljeni kanssa lähdimme oppikouluun vieraalle paikkakunnalle ja vaan viikonloput ja loma-ajat olimme kotona. Sitten oltiinkin jo melkein parikymppisiä, kun koulut loppui ja sitten lähdin "maailmalle".
Amerikan kummitätini, äidin sisko, Suomessa käydessään oli sitä mieltä, että olin liian villi ja vitsan hän haki jonkun oven ylänurkkaan. Vitsan, jonka äitini heitti pois. Vitsasta tai remmistä emme koskaan saaneet.
Joskus äiti laittoi meidät rauhoittumaan ruokahuoneeseen (mikäs siellä oli ollessa) tai vintin rappujen alla olevaan komeroon, jonka oven haan saimme pienillä sormillamme helposti auki sopivan tilaisuuden tullen.
Omia poikiani sain olla hoitamassa kotona niin kauan, kun nuorempi oli kolme vuotta vanha ja sitten tuli hoitaja kotiin. Olin "vanha ensisynnyttäjä", olin kaikki juoksuni saanut juosta, joten pojille oli aikaa ja kun vielä kaupungissa asuttiin. Kaikki oli lähellä.
Oikein kertasin tässä "menneitä vuosia" ja totta se on, ettei minun koskaan tarvinnut poikia "pelotella". Meillä oli mahtava Viipurissa syntynyt tenniksen kautta tutuksi tullut ihmissuhde, joka "korvasi" isoäidit. Puhumalla, en uhkailemalla, olen poikieni kanssa selvinnyt kohta 27 vuotta.
Meillä maalla mustalaiset saivat asua saunassa, kun meille päin tulivat. Niin kauan, kun kerran varastivat luvattujen heinien mukana perunalaatikon. Varmaan olisivat saaneet vaikka kaksi laatikollista perunoita, mutta kun luvatta... Toki siinä vaiheessa ei enää paljon hevosromaaneja ollut liikkeelläkään. Taisivat aloittaa Volvo-aikakautta!!!
