Golden Age Foorumi

Pojan Harrikka. Poika ei kuulu mihinkään kerhoon.
Edellinen on venäläinen, Tula-merkkinen.
.

Kone temppuilee.

Poikani itse keräämä kimppu. Jokakesäinen rituaali.
juuli

Ei ole Taivaan olemus ollenkaan Kirjan mukainen. Kirja on kirjoitettu joskus kaksituhatta vuotta sitten. Kaikki on muuttunut. Taivaskin tietenkin  pysynyt muutoksessa mukana. Ei muuten tulisi yhtään mitään eikä mistään. Pönöttäminen on nykyisin rikesakon uhalla kielletty.

Ei taivaassa käyskennellä eikä kirmailla harput kätösissä pitkin kukkaketoja valkeissa kaavuissa kultakruunut päässä. Ja veisailla päivät päästään virsiä. 
Ei sinnepäinkään.
Valkeat vaatteet ja harput otetaan esiin vain juhlapäivinä ja juhlatilanteissa. Niinkuin esim. silloin kun taivaseen tulee uusi asukki. Silloin on juhlat riippumatta siitä kummalle osastolle, tavalliselle vai erikois, tulija sijoittuu.

Taivas on kuin tavallinen pikkukaupunki.  Nimeltään Taivaskaupunki. Siellä tehdään työtä.

Kaupungin pääjohtaja, pormestari on Isä Taivainen, lapsille Isi vaan. Tavallisille taivaskansalaisille Isä. Joka  aamu  huristelee Isä työhön Araratin asumalähiöstä keskikaupungille Taivaan kaupungintalolle ihan tavallisella Honda Civicillä, aj. 55 tuh., ei millään Rolls Roycella niinkuin tyhmempi saattaisi luulla.  Manailee katujen kuoppia, liian hitaita liikennevaloja.  On otettava liikennejaosto puhutteluun Ja pikapuoliin. Taitaa keskisormikin vilahtaa ... joskus. Tai ei kai sentään.. Löytää tänäaamuna parkkipaikan yllättävän helposti. Tavallisesti saa hakea Taivaan kissojen ja koirien kanssa.
Meinaa pinna palaa.

Saapuu Isä Taivainen työhuoneeseensa.
Siellä odottaa mahtavat pinot rästiin jääneitä töitä. Kuka on tullut ja mennyt, lähtenyt kuka minnekin. Taivaasta ei sinne mustaan paikkaan ketään lähetetä, vaan taivaan eri paikkoihin lähetetään työtä tekemään. Pelloille, rakennuksille jne. Kasvihuoneisiin. On sitä Taivaassakin syötävä.
Isän ahtaan työhuoneen vasemmalla puolella on huone jossa työskentelee Jeesus Kristus. Jumalan pojan huone. Siitä eteenpäin valtiovarainjohtaja Pietaripyhä,  joka vartioi kopissaan Taivaan avaimia. On kaksoiskaappaleet, abloyt kaikista taivaan tilojen avaimista sekä Iso kultainen avain taivaan porttiin.
Tulee sisäasiainjohtaja Gabrielarkkienkeli ja lapsiasiavaltuutettu Marianeitsykäinen. Gabrielia Maria joskus piloillaan kutsuu karkkienkeliksi koska usein karkkia tarjoilee ... Marialle. Gabriel vuorostaan kutsuu Marineitsykäistä Pikkukukakseen.  Viatonta, ystävien kesken leikkiä tämä. Piristystä. Rakennusinsinööri, Eläinaktivisti Joosef kun on vielä esikartanossa odottamassa pääsyä Taivaskaupunkiin.

Kaikissa huoneissa on nykyaikainen, viimeisin ATK. On kännykät, on näyttöpääteet. Musiikki tulee keskusradiosta. Usein soi  poppi, jatsi, räppikin jota Isäkin on yritellyt.
Huomasi turhaksi, ei opi.

Päivä uutterasti työskennellään. Alenee pinot Isän pöydällä huomattavasti. Päästään töistä, kaikki samat aamuiset manailut edessä. Ruuhka vain on vieläin kamalampi. Suoranainen kaaos. Nyt pinna tosissaan kiristyy. Vilahtelee se....

Saapuu isä rivitalohuoneistoonsa, kaksioon Araratin lähiöön. Vaihtaa oloasun, pois takki ja kiristävä kravatti. Reinot jalkaan. Syventyy Taivasuutisiin, lehteen odotaessaan  nakkikeiton valmistumista. Taivaskanavaa vähän tuijottaa mutta eihän sieltä tule kuin uusintoja. Kiinni kyllästyneenä nappaisee. Ja sitten nakkikeitolla ja ruispuikulalle. Voilla ja metwurstilla. Kevytmaitoa, ei täys, se lihottaa. Jälkiruuaksi rusinasoppa.
Emännöitsijä, mastecheef Elvineiti, ne on laittanut. Isä ei ole mikään erityinen kokki.
Lähenee nukumaanmenoaika.

Olisiko vallan kamalaa  jotta ottaa Isä jokailtaisen hömpsyn konjamiinia unensaantiin. Muuttihan  Poikansakin  veden viiniksi jonkun Kaanaan häissä kun oli ängennyt liikaa poppoota häihin. Pääsi loppumaan viini talosta. Olisiko ollut jotain Rannanjärven tai Pukkilan Jaskan esi-isiä siellä hillumassa.
Pitäisi oikeastaan lähteä vielä Taivaan golfradalle,  klubille, golf on Isän lempparilaji, mutta nyt on jo liian myöhä.

Isä sukeltaa untuvapeiton alle.  Laittaa suuret kämmenensä ristiin, suuret jotta voisi laajemmalti siunata  ja siunaa lapsensa Maassa ja täällä Taivaassa.  Siinä vierähtääkin pitkä tovi kun pitää elukitkin muistaa. Muistaa kaikkia pahantekijöitäkin toteamalla jotta jonkun äidin poikia ja tyttöjä nekin on.
Isä kääntyy lappeelleen.

Ja pääjohtaja, Isä Taivainen nukkuu.
Huomenna on kaunis, uusi päivä.

Semmoinen on Juulin Taivas.
.

WILJAMI, - UIMAMAISTER

Suvi hehkui.
Oli loma.
Kesäloma nimenomaan Pikkuveikalla sekä Juulilla.
Oli aherrettu täysi vuosi koulussa kumpikin.
Vihdoin koitti tämä kesäloma jota Veikka joululomasta lähtien oli ankarasti kaihoillut. Ei vapaus kummallekaan kumminkaan koittanut niistä arkiaskareista. Vaan Pikkuveikka syvästi inhoamaan kouluun ei nyt tarvinnut polkea. Veikan mielestä koulussa ei muuta tähdellistä ollut kuin matkat. Oli Veikalla uusvanha polkupyörä,sitä kelpasi kavereille näytellä. Oli nyt kasvanut Veikkakin kotihommissa kelvolliseksi avustamaan.

Oli vihdoin päässyt toisesta inhoamastaan taksvärkistä, hypinnarun pyörittämisstä. Vakioaskareet oli Veikankin askaroitava. Ei auttanut vaikka kuinka selitti jalkoihin sattuvan. Oravat pihalla kävyillä pommittivat.
Kipiästi käypi. Ei  huomioineet äiti eikä isäkään Veikan valituksia. Ädin sanassa pihapuissa ei viihtynyt yksikään orava, siitä piti Nalle tarkasti räkytyksellään huolen. Oli kitkettävä, heinäpellolla heinäkasakkana haravanvarressa oltava.

Kuuma oli kesä. Sateet jonnekin unohtuneet. Ei auttanut kuin haaveilla uimaan pääsystä. Joki tosin oli jo aikansa palvellut uimapaikkana. Olivat rakentaneet kylän pojat oikein uimalaiturin, hyppytornin, läheisen pikkujärven rantaan. Sielläpä sitä mukulakunta kaikki liikenevän aikansa vietti.
Naama sinisenä, hampaat kalisten.
Sinnepä sitä kerran uimareissulle ylkämies Wiljamikin..

Kuten joka kesä oli Wiljami pellolla hankomiehenä.
Vaihteleva oli pestuun pituus. Riippui täysin Hieroja-Annin pinnan pituudesta. Suoraan oli suhteessa nämä.
Ei malttaut Wiljami pysytellä poissa Korpi-Paaristaan, janottihan sitä heinäpellolla. Joten oli Wiljami mukavassa myötätuulessa hankoamisen loputtua.
Sai Anni loppuillan kuunnella laulun loilotusta, ruokottomia puheita. Ensin ne kuuli äiti heinahommissa. Ei auttanut äidin kuin kestää Wiljamin kehut sekä vitsit. Ei ketään muutakaan heinään saatu.
Niinpä ilmestyi Anni ennemmin tai myöhemmin pellon laitaan ilmoitusluonteisena asiaa toteamaan jotta Wiljamilla oli kaksi vaihtoehtoa, joko loppuu heinäarpeeti tai lähtö mökistä, Annin mökistä nimenomaan, kälppimään.
Ja Wilijami tietty lähti. Heinäarpeetista.
Vaan ennen sitä sai tarpeekseen Pikkuveikka.

Wiljami oli nyt ottanut asiaakseen uimalaiturin sekä mukulakunnan uimiset.
Perusteellissti.
"Kun mie oli siel Jaappanin keisarin hovis yltallimestarin, siel sit vast uitii. Ei oo mittää nää pienet lätäkön rippeet. Jaappanis ol järvii joka sorlmel. Kaikk siel osas hienost uia, Miekii kaks maisterlin tutkintoo suorliti. Ei pärljaänneet kukkaan Jaappanist miulle. Nää pienet lätäköt, kurlavelliiihä nää....."
Kimpaantui Veikka moisesta uuden laiturin häpäisystä. " On se vaa kummallist ku sä oot paras joka asiassa. Eks sä vois tulla meille uimaopettajaks, kunei me vielä kaikkia sukelluksia osata. Ois se kivaa oppia. Tuu nyt ja näytä meil kuin ne tehään . Eihän me osata mitään ilman sinuu..."
Ja Wiljami lupautui.
Ei oikeastaan Wiljamilla muukaan hyvinyt.

Niinpä sitten iltasella lähti parivaljakko pyöräilemään Uimalaituria kohti. Veikka edellä uusvanhallaan, Wiljami Jakuaarillaan perässä. Ei ollut matka pitkä, rantaan pikapikaa saapui parivaljakko. Komea oli poikien rakentama hyppytorni, korkea ja oikein ponnistuslaudalla varustettu. Ei turhaan oltu uurastettu, mahtava oli lopputulos.
Ja väkeä ranta mustanaan Ilta oli, työt tehty. Sekä oli nyt isommillekin kelpaava uimalaituri. Wiljami tapansa mukaan morjensteli sinne ja tänne, oli jo tuttavina puoli pitäjää. " Mie noita nyrkiltapettavia opettammaa tuli. Ko pyys. Olinha mie Jaappanis Suurl-Uimamestarl."
Pusikon suojaan molemmat uimahousut vaihtamaan. Ylvääna tepasteli uusi uimaopettaja laiturille. Kröhi ja röyhisteli Wilijami. Ei epäilystäkään. Jaappanin Suur-Uimamestarihan se siinä.
Vaikeni rannan yleisö.
Jännityksellä seurattiin tulevaa näytöstä.
" Kyllähä mie tään nyrkiltapettavien lauman opeta. Kunnol opetankii."

Vippalaudalle ylvas Wiljami. Rinta rottingilla.
Poms, poms. Plums, plumps.
Sinne molskahti Wiljami.
Oli vanhempi väki , isomman mukulat huomaavinaan,
eipä sukeltanut Wiljami ollenkaan oikeaoppisesti.
Wilijami putosi.
Umpisukelluksiin.

Väki jännityksellä seurasi mestarin näytöstä. Lausuttiin arveluja koska pää pinnalle pulpahtaa. Kuinka pitkään mestari oikein sukelluksissa viipyisi. Varmaankin kovinkin pitkään. Voisi jopa aika pitkäksi odottajilla käydä.
Vaan eipä tullut aika pitkäksi.
Melkeinpä heti ponnahti Wiljamin pää veden pinnnalle.
Seurasi päätä ammollaan oleva suu, kuului hurja huuto.
"Appuu, appuu, mie huku. En mie ossaa uia. Appuu..."
Väki kauhistui .Isommat mukulakunnan pojat kiireellä veteen. Uimataitoiset aikaiset järveen säntäsivät. Osa karkasi pusikkoon, epähienosti tosin, nauramaan. Porukalla yskivä, vettä syljeksivä Wiljami äkkisyvästä vedestä kuiville kiskottiin.
Makasi Wiljami rannalla henkihaukkana.
Vaan oli pian Wiljami entinen Wiljami.

Yski suurimmat vedet :
" On outoo tuo veenlaatu miul. Ei olt Jaappanis näi upottavvaa tuo ves. Mie en oo tähä tottunt.Ol paljo rluoheeempaa Jaappanin veslaatu. Tuos on joku vika. Vaan kyl mie ko vähä opiskele. Eikä mee siinä kaua ko mie opi ".
Vaan meni siinä kauan. Wiljamin lupauksesta huolimatta.
Meni koko kesä. Ei näkynyt Wiljamia, mesrliuimarlia uimalaiturilla sen koommin. Loppuivat puheetkin mlkein kokonaan uimamestalrin tutkinnosta.
Ei ihan kokonaan. Muisti Wilijami Puodissa yleisölleen kehaista.
"Kylh mie muute. Mut se veslaatu. Iha tykkänää miulle outo ja iha on vierasta mallia."

Vierastapa se veslaatu,
hyvinkin.
Se ves.