Golden Age Foorumi

Ottamatta sen enempää kantaa nykyiseen maahanmuuttaja-, pakolainen-, turvapaikanhakija -keskusteluun, kerron, että huomenna vien kirppikseltämme kaikki löytämäni liinavaatteet keräilypisteeseen. Paljon muutakin lahjoitettavaa olisi, mutta kaikki vastaanottopaikat ovat tällä hetkellä jumissa! Tulevan perjantaina seison Spr:n lippaan kanssa S-marketin pihassa.

Sensijaan olen paljon miettinyt 40-luvun alun tilannetta, jolloin otimme vastaan suuren määrän Karjalan siirtolaisia. Kouluumme heitä tuli. Meille satakuntalisille oli ihme heidän murteensa. Sitä sitten koulussa pilkattiin ja matkittiin. Viisas opettajmme HH piti meille tiukan puhuttelun karttakeppiä heiluttaen ja irvistely loppui siihen. Myöhemmässä vaiheessa sain heistä hyviä ystäviä ja tanssitovereita. Monet ikäiseni evakot olivat myöhemmin hyvinkin korkeissa viroissa esim. seurakunnan ja puolustusvoimien palveluksessa.

Joku "viisas" keskustelija ehdotti, että jokaisella suomalaisella eläkeläisellä olisi oma maahanmuuttaja, jotta vanhuksen yksinäisyys poistuisi ja maahanmuuttaja oppisi suomen kielen. Suostun, jos saan teettää sillä pakolaiskaverilla pieniä puuhia, mattojen tamppausta, nurmikon ajoa ym. Siinähän sitä samalla oppii kieltä!

Ei sentään. Olen vaatimattomista oloista lähtenyt, joten perintökalleuksia en omista.

Kuitenkin vuosien saatossa on kaikenlaista tavaraa kertynyt. Muuttaessani pienempiin tiloihin, pakkasin vanhat Arabiat varastoon. Nyt olen niitä laittanut esille.

Eilen istuin iltaa miniöiden kanssa. He alkoivat "inventoida" vanhoja astioitani. Googlestahan löytyy kaikki. Aloin itsekin innostua! Huomaan, että minulla on aarteita. Esim. Arabian Seitysemän veljestä kulhosarja. Olen sen saanut Nurmijärveläiseltä anopiltani. Kaikki tallella Juhanista Eeroon. Vähän poretta jossakin. Ikivanhat voipytyt ja maitokannut, maustetölkit ym.

Huomaan, että mummonmökillä sitä vanhaa vasta onkin. Aarre lienee esim. Lotta-Svärd-muki.

Nyt alan käydä lasitavaran kimppuun! Huomaan, että minulla on hyllyssä mm. kaksi Tapio Wirkkalan Revontuli-maljaa! Olen niitä siirrellyt paikasta toiseen, kun eivät mahdu mihinkään. Hyvä, kun en ole hävittänyt! 

Mummonmökillä on myös ikivanhoja saviastioita. Niilläkin taitaa olla tänä päivänä arvonsa.

En minä mitään myy, mutta kiva katsella hintoja. Tämä päivä taitaa mennä kuukkeloidessa! 

Lapsuudenystäväni kanssa olimme taas kotiseuturetkellä. Olemme siinä kylässä syntyneet lähes samoihin aikoihin. Joten ystävyys on pitkäaikainen.

Aluksi suunnistimme uimapaikalle, vanhan myllyn uomalle. Hulvaton hirsihuvila on noussut vanhan myllyn paikalle. Jotenkin Loimijoki on kutistunut. Sitä ruuhta ja tammea ( liittyy myllysanastoon ), jossa uimme, oli vaikea hahmottaa.

Seuraava etappi oli 87-vuotias vanhaisäntä. Kirkkain silmin hän meitä katsoi, vaikka ei minua heti tunnistanutkaan. Kertoi, että kaverit hävisivät, kun hän lopetti ryyppäämisen!

Sitten ajelimme kotikylän läpi ja muistelimme siellä asuneita ihmisiä. Hervoton nauru muuttui herkästi itkuksi. " Muistaks? "

Hemuli, emme käyneet Hirvenpään löytöpaikalla.

Lounas Wanhalla WPK:lla kruunasi matkan.

Oletteko muut tehneet kotiseuturetkiä?

Lähdin jokinaika sitten etsimään itselleni " henkistä kotia " tuolta toiselta keskustelupalstalta. Täällä kun on niin turhauttavan hiljaista. 

Hätäpäissäni rekisteröidyin palstalle. Tarjosin yhtä haluamaani nimimerkkiä, mutta se oli varattu. Sujautin sinne siis "pumpuli" ( taas hätäpäissäni ). Kun aloin katsella ympärilleni, niin lähes kaikkien kirjoittajien nimimerkki on "anonyymi" Aikas vaikea kommunikoida, kun ei tiedä, kuka anonyymi milloinikin puhuu!  Siis ei olisi ollut rekisteröitymispakkoa. Täällä sentään tietää, kuka on Justiina ja kuka Hemuli jne. Onhan siellä joitakin mielenkiintoisia "ketjuja", mutta aika usein niihin ilmestyy häiriköitä tai seksin vonkaajia!

Joihinkin sanaleikkeihin olen ottanut osaa, kun tykkään niistä, mutta nimimerkkini on ollut anonyymi.

Siis tyydytän kirjoitustarpeeni täällä ja päiväkirjassa pöytälaatikossa.

En kalastele tällä kannanotollani mitään "älä lähde"-lässytystä. Odotan asiallista keskustelua aiheesta.

Jossakin täällä joku epäili tulleensa vanhaksi. Niin minäkin. 

Huomaan, että kaappini alkaa olla täynnä rohtoja. On verenpaine-, ja kolesterolilääke, paria sorttia kipulääkettä, vatsansuojalääke. Pakastimessa odottaa kylmä-kuuma-haude. Kohta pitänee hankkia dosetti.

Tanssikurssilla uusi ohjaaja tuli sisälle 60-plus ryhmään. Pysähtyi ovella ja hihkaisi: "Täällähän pitäisi haista linimentti." Ei haissut! 

Tunnistan kyllä oireet itsessäni. Kuin varkain on ilmaantunut kiinnostus tiettyyn vastakkaisen sukupuolen edustajaan.  Suuren salin toisellepuolelle etsiytyy katse väenväkisin. Ja , auta armias, sieltä vastataan katseeseen!

Seuraava vaihe on tiedostaminen. Tiedät tasan tarkkaan, missä "kohde" liikkuu, kenen kanssa juttelee, mitä tekee.

Asia etenee lähentymisen suuntaan. Hakeudutaan, kuin varkain, samoihin porukoihin. Ihan kahdestaankin juttelemaan. Huomaamatta askel kulkee yhtämatkaa kotiinpäin.

Nyt ollaan siinä pisteessä, että puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet on vaihdettu. Yksi puhelu (kesto 1 tunti) on puhuttu ja yhdet sähköpostit vaihdettu.

Ja sitten iskee epäilys ja pikku pelko. Uskallanko ottaa vääjäämättömän seuraavan askeleen? Ja entä sitten? Seuraako mukavaa yhdessäoloa vai hulppea alamäki, joka päättyy kinokseen. 

Tosikot, älkää vaivautuko! toivoo pumpuli 

Tiedän, että monet goldenilaiset ovat matkailleet etelässä ja vaikka missä. Kukaan ei vaan kirjoita. Se yx Anniliisakin on siellä rapakon takana. Terveisiä sinne!

Maanataiaamuna oli lähtö Viroon. Klo 5.30 lähdettiin, kun laiva lähti klo 9.00. Meitä oli pikkubussissa 12 henkilöä. Kuljettaja oli kokenut ja varmaotteinen.

Laivan nimi oli Finlandia. Luullakseni vanhasta kunnostettu. Heti laivaannousun jälkeen menimme aamiaiselle. Oli siinä notkuvat pöydät!

Tallinnassa majoituimme mukavaan, pieneen hotelliin. Tallinnan kadut olivat liukkaita eikä lunta juuri ollut kuljetettu pois. Autolla etupäässä liikuimme. Illalla kokoonnuimme yhteen huoneeseen kuohuvalle ja seurustelemaan. Omassa huoneessamme ilta kului pienemmällä porukalla.

Tiistaiaamuna lähdimme aamiaisen jälkeen kohti Tarttoa. Siellä en aikaisemmin ollut käynytkään. Keli oli kurja, mutta hyvin selvittiin. Lähinnä auton ikkunasta katselimme kaupunkia. Ruutikellarissa söin villisikaa elämäni ensimmäisen kerran. Hyvää oli! 

Illalla oli hotellissamme karaokea. Kuljettajamme on musiikkimies, joten saimme kuulla hänen kaunista ääntään. Lumiperhonen ym.

Aamiaisen jälkeen, keskiviikkona, oli hotellin luovutus. Kävimme vielä parissa "tavarataivaassa". Olin päättänyt, että en ostele mitään. Päätös piti.

Ennen laivaannousua vielä SuPer Alkoon. Siellä sitten minunkin ostamattomuuspäätökseni repesi. Punaviiniä, Vana Tallinnaa ym.

Kotimatka sujui sukkelasti.

Kyllä nämä reissut aina kotiolot voittaa!