Golden Age Foorumi

LUOJAN PIENI

Yksi Luojan pienimmistä
pikkuinen  olen varpunen
Oksalla istun ja ihmettelen
niittyä suurta,  kummallista.

Mitä on nuo siniset kellot
jotka vienosti tuulessa helisee
Mitä on nuo pyöreät auringot
jotka pilviä tavoittelee.
Mitä ihmettä voi nuo pienet, 
punaiset olla
kun lintuset niitä kanniskelee.

Mitä lie ovat pehmeät hattarat
jotka taivaalla purjehtii.
Mikä niityn  reunassa lirisee
kuin harppu soittelee.

Jostain kuuluu siritys
näy ei soittajaa.

Niin paljon ihmettä, opittavaa
minulla, Luojan pikkuisella.



matleena2014
,

.



SYNNIN SIELU 

Oliko synnillä sielu
sitä miettivät Synti ja Kulkevainen.
Oli Synti paikan valinnut
meren tumman, metsän synkän
taivaan tähdettömän.
Lukki musta harmaata lankaa kehräsi.

Onko synnillä sielulle tilaa,
onkaloissa syvissä, mustissa syövereissä.
Äaneen ajatteli Kulkevainen:
" Sielu on luoduista jokaisella
toisille annettiin sielu vitivalkea
sinulle suotiin sielu pikimusta. "
Oli Synti hetken vaiti :
" Se oikein on. Minun sieluni jos valkea oisi
yössä sudenmustaksi muuttuisi ".

Ei tarvitsisi Sielu kuin kapean laverin
jolla yönsä nukkuisi
kun Synti pahojaan tekisi.
Sen Synti hankki.
Jostain varasti.

Aurinko nousi, valkeni aamu
ei Syntiä näkynyt.
Etsi pävän Sielu, etsi toisenkin
oli tyystiin Synti hävinnyt.

Kohtasi Sielu korpin mustan
siltä kyseli.
Korppi vastasi :
" Vei Synnin Manalan Herra
syvyyksiin maan, orjaksi.
Ei palaa, ei kukaan kaivanne "

Yksi, Sielu, se Sielu kaipasi.

Ei kaivanut Kulkevainen.




matleena2014
.

UNENUNI

Myöhäinen ilta.
Unta vuoteessa odottelin.
Kuu raosta verhojen  kurkki.
Ei sitäkään näemmä nukuttanut
joten seuraa vailla alkoi jutella.

"Kuulehan, ihminen pieni, "
se alkoi ja jatkoi :
" Oletko kuullut taioista  kuun
jos unetonna valvoo.
Minä kuu voin unen antaa
laatua en pysty takaamaan.
Se olla voi kaunis tai ruma
sinun täytyy tahtoa,  uskaltaa. "

Hetken mietin mitä tekisin
en valvoakaan yötä tahtoisi.
Siispä suostuin taikaan kuun.
Kuu hymyili, kättään heilautti
salamana uneen vaivuin.

Oli talo rakenteilla siinä unessa
oli pihalla kukkaset mustat.
Oli tunnelma outo, pelottava
minä silmät suurina katsoin.
Oli talossa kissa, rukkanen
viivoja, sahalaitoja, ympyröitä.
Pahvilaatikoitakin pinossa
yhdessä minä istuin.

Oli tunnelma sininen hämärä
ei ollenkaan mukava.
Kissalla kieli ulkona roikkui
olikohan se elossa.

Minä kauhusta kiljaisin
katosi kissa, rukkanen
Koko talo outo haihtui.

Oli kadonnut kuukin, katala
pilveen sukeltanut.

Päätin , vannoin
koskaan, en ikinä
kuu-uniin suostuisi.




matleena2014.
.

.



KULTAVIRTA

Solkina purppuraviitan
kultavirrassa keinumme.
Tuuli hopeainen sinipilviin kuljettaa.
Kesän kauniin me iloitsimme
oksistossa elämänpuun.

Rakensi oksahaaraan  pesän peipponen
Meille vain se  sirkutteli.
Me näimme kultaiset kuunsillat
kesäsöinä hämärinä.
Lauloi kaunemmat laulunsa suvtuuli
Kukki siniset , hauraat lemmikit
seurassa metsätähtien.
 
Lahjoitti aurinko kultaisen värinsä
iltaruskon purppuran.
Se tiesi syksy saapusi
harmaat, sateiset päivät.
Yöt hallaiset, pimeät.

Säteet aurngön katoaisi
sini lemmikin sammuisi.
Tulisi nyrskyiset tuulet
oksiin ne tarttuisi.
Pois meidät ne riuhtaisi.

Matkaansa jatkoi , oli tehtävä kesken
oli saatava vaimiiksi tulo talven.
Me jäimme syliin kultasen virran
hopeisen tuulen, solkina purppuraviitan.

Me olemme syksyn purppuralapset.
kultavirrassa keinumme.

Kunnes on aika nukahtaa
syliin hopeatuulen.


matleenaa2014
.

.




KESÄ NUKKUVA

Luonto  syksyn aavistaa
käy kesä  nukkumaan.
Meri tummuu, laineet väsyneet
rantoihin saaren piiloutuu.
Kaislat  kumartuu
mereen vaikenevaan.

Aurinko laskee taa ulapan
hehku ei pilvet purppuraa
säteet  sen haalenee.

Puut, kukat värin saa uuden
värit kesän katoaa.
Harmaus syksyn hallitsee
luontoa kesän unohtavaa.

Paenneet linnut kylmää talvea
maihin lämpimiin.
Vaiennut laulu kaskaiden,
peippojen, kiurun.
Vain lokin yössä yksinäisen
laulu soi merellä.

Hiljaa saapuu tumma yö
loistaa tähtien vyö.
Tietää nekin on poissa kesä
syksyyn kaikki hiljentynyt.

Lepoon käy ihmiset, luonto
himmenee aurinko.

Syksy on saapunut.




matleena2014
.

.




PEHMEÄ HUNTU

Kutoo verkkonsa
sininen hämärä.
Illan peittää huntu pehmeä.
Tummaan syliin meren
suru katoaa.
Kyyneleet.

Unohdan miksi tulin
pakeninko elämää.
Vai tahdoinko vain nähdä
illan himmeän.

Vaienneet on aallot
kuiskii kaislat rannan.
Nukkuu tuuli.
Ääni ainoa
lokin yksinäisen vaikerrus.

Kaksi yksinäistä
meren sylissä.

Hiljaa tummuu ilta.
On huntu pehmeä.



matleena2014
.

.





ÖINEN MATKAAJA

Se kulki ohi yön pimeän, synkän maiseman.
Oli kulkenut jo kauan.
Vain metsä autio kuuli kolinan rautapyörien.
Vain taivaan kuun ja tähdet matkaa seurasi.
Vihellykseen rautahevosen
vastasi vain vuorten kojootti.

Esi-isät sen oli kulkeneet vuosia satoja
aikaan kultakuumeen, ameriikan marien.
Aikaan junaryöstöjen, miesten kovien.
Veristen intiaanisotien.
se oli juna öinen

Kertomukset esi-isien oii jääneet mieleen.
Muisteli kulkiessaan läpi mustan kanjonin.
Se muisti kuinka kerrottin kullankaivajista,
miehistä kullanriivaamista.
Käytiin raa`at taistelut kultahipuista
Päivä raadettu, ilta armaalle sulkakynällä,
öljylyhty, mustetolppo hökkelin  pöydällä.
kaipausta vuodatettiin paperille hauraalle.
" Kultaa löydän, rakas, palaan luoksesi."
Vain harva palasi.

Se muisti marit ameriikan, piiat missiksien.
Melkein nälkäpakalla nämä vuodet
kuin orjat raatoivat.
Suomeen ei palattu, ei kehdattu.
Sama mekko oli edelleen, isosiskon vanha
ainoana asuna.
Ihme tapahtui, rikastui, palkka maksettu
Kiireellä oli kotimaahan palattu.

Näitä mietti junavanhus raiteilla ikitutuilla.
Matka jatkui  kohti vanhaa asemaa.
Nousi  aurinko kun saapui vanhus perille
asemalaiturille. Ikitutulle
Hetken sai huokaista, hetken levätä.
Matka  uudelleen samana toistuisi.

Se toistuisi kunnes vanhus kumpikaan
ei öinen veturi eikä kuljettaja
enää jaksaisi.
Poissa kuljettaja, rautahevonen.

Muistoja ei silloin olisi.



matleena2014
.

.




MARMORIRUUSUT SINISET

Siniset ruusut paadella sun,
äitini armas, rakastetuin.
Väri sininen on haalennut
terälehdet ruusujen murentunut.

Ei virtaa ajan kukaan pysäyttää voi
On hetken aamu, ilta pian koittavi.
Tuonen kellot kutsuen soi.

Sinä yösi valvoit vierellä lapsesi pienen
kehtoa keinuttaen.
Annoit kaiken, mitään et pyytänyt.
Vain lapsellesi onnea nyörästi rukoilit.

Onko aika seisahtunut
kun katson hautaasi sun.
Tuntuu kuin seisoisit vierellä mun
katsoisit silmiin
poskeain silittäisit.

Tiedän sen nyt
en sinua koskaan tarpeesi kiittänyt.
Äiti, kiitoksen vastaan otathan.
Kyyneleeni pyyhkisitkö.
Anteeksi anna.

Äiti. Äitini mun.




matleena2014
.