Golden Age Foorumi

LUKKO

Matara tuoksui.

Illan hämärät varjot hiipivät pihapiiriin loukkohin
Hiljaa vanha aitta niinkuin oli ollut vuosisatoja.
Se voisi laittaa peräjälkeen miljoonia sanoja
kertoa tuhansia tarinoita ajoista
jolloin se vielä eli.
Sittenkään me emme saisi tietää kaikkea.

Sen ruskeat, lahonneet hirret kätkivät salaisuudet
sen laskemattomia  kertoja avattu ovi  oli  suljettu.
Paikallaan oli vanha ruosteinen avain
joka ei avannut ovea menneisyyteen.
Hämärässä nurkassa verkkojaan kehräävät lukit
olisivat voineet  kertoa
ne vaikenivat.

Meillä ei ollut tietoa menneestä
emme tienneet mitä kysyä.
Me voimme vain arvailla.

Menneisyys oli kätketty aika.

Matara tuoksui.



matleena2015




 

ÄÄNETTÖMÄT

Niillä ei ollut ääntä.
Syksyn hyytävä tuuli
harmaa usvaverho
jäätävä halla
hävittänyt tuulen huminan, lehtien kahinan
lintujen liverryksen.

Ne eivät kuulleet jäätyvän lammen ritinää
jäisten kastehelmitimanttien helinää
routaantuvan maan vaikerrusta
kuolevien kukkien itkua.
Ne eivät tunteneet
niiden ylle laskeutui  lumitähtien huntu.
Oli valkea  hiljaisuus.

Keväällä tulisivat uudet äänet.



matleena 2015

KULTAMATTO

Aamulla kerroit, puistoon yöllä ilmestynyt kultamatto
syksytuuli riipinyt puiden lehdet
sirotellut  ne  huurteiselle nurmelle.
Halla oli ne värittänyt.
Kultamatto liekehti kilpaa  kera syksyisen auringon .

Halusit viedä minut katsomaan kultaista mattoa
hiekkatie rahisi pyörätuolin alla.
Viimeiset syksyasterit värittivät puutarhat.
Rastaat etsivät pudonneita marjoja.
Toruivat meitä kun häiritsimme.

Loistavana se  edessämme avauitui
hehkui kera auringon viime säteiden
syksyn kultamatto
Ei  sille laskeutunut muuttolintujen parvi
ei nousseet tattiarmeijat.
Se yksin kauneuttaan hehkui.
 
Me emme sillä kulkeneet
se oli liian kaunis.
Se oli varattu keijuprinsessoille
haltijattarille.
Kuun tyttärille.

Me katselimme
tiesimme
kohta peittäisi sen lumenvalkea
talven ruhtinattaren kärpännahkaviitta.

Se muistoissamme säilyisi
syksyn kultamatto.



matleena 2015

SYKSYN VALKOISET

Laskeutui hämärä, syksyinen ilta.
Kerroit niityllä olevan vielä valkeita kukkia
joihin syksytuuli ei vielä ollut kajonnut.
Kysyit haluaisinko nähdä ne.
Halusin säilöä kesän sinun kanssasi.

Peitit minut pyörätuoliin.
Kuljimme tuttua rahisevaa hiekkatietä.
Pienet tattiarmeijat kohottivat meille lakkiaan
metsikössä tien varrella.
Pysähdyit,
sanoit tässä olevan muurahaisten suojatie
annetaan niiden kulkea ensin
meillä ei ole kiire.

Kallion kupeessa vielä vihreällä niityllä ne kumartelivat
ilta-auringon viiimeisissä säteissä
ne valkeat kukat.
Kaukaa  kuului kurkiauran huuto.

Ne saisivat syksyn väriloistoisen takin
ne peittäisi valkea lumihuntu.
Vielä minä sain ne nähdä
säilöä ne
pois nukkuvat valkeat kukat.

Tiesin
näkisin ne keväällä uudelleen.



matleena 2015


 

LUODON YKSINÄINEN

Silloin oli ne tyynet vedet.  Tyyni, tuuleton kesä.
Pilviharsot taivaalla utuili ei liikkuneet lehdet puun.

Koitti päivät syksyiset,  toi tuulen kadonneen.
Kysyit lähtisinkö purjehtimaan merelle siniselle.
Auttaisit minut veneeseen veisit aavalle ulapalla.
Luodolle autiolle.

Me astuimme veneeseen.
Hiljainen tuuli,  keinuttavat aallot
Satamassa kirkuvat lokit.

Kalllioluodolle saavuimme
siellä se oli
luodon yksinäinen.
Oli tuulet sen kukat repineet merelle sirotelleet
vain paljaat oksat ulapalle katseli.

Sinä sanoit sen olevan villikaura.
Minä tiesin paremmin
se oli keijujen mekonhelma  pitsinen
kukkakuvioinen.

Se minulle hymyili.

Minäkin hymyilin.



Juuli2015

On ihana asia,ettei sinun runoratsusi lakkoile,eikä se liian pitkiä yöuniakaan tunne.Kiitos!

Kiitos Liena ja mukavaa syksyä sinulle.
toivoopi
matleena

KIVEN UNIKOT

Kesäntuuli syksystä kuiskaili
usva niityn varjoissa harhaili.
Oli lintusen laulu hiljennyt
puro jääkantta odotteli.

Vaan auringon noustessa vielä
varjoihin pidentyviin
nosti unikko uhmalla päänsä
kivikkorinteeseen.

Se uskoi kesän  jatkuvan
oli syysviimat se unohtanut
Se oli unikko kesän.
Vielä sen puna loisti
kesän viimeisen säteen tavoitti
kunnes syyshalla sen nujersi.

Hehkuu, hehkuu kiviunikko
kesään luottaen.



matleena 2015

VIIME PERHO

Pientareella odotti syksy
varjot oli päivä pidentänyt.
Lähdimme vielä katsomaan kesäniittyä
Peittelit minut pyörätuoliin
työnsit tuttua rahisevaa hiekkatietä.
Pihlajien varjot ylittävät tien.
Orava  naksutteli aidan vieressä
varoitti koskemasta terhovarastoihin.
Tikka rummuttii päivällistään haavasta.

Niityn kukkameri oli törmännyt syksyyn
oli jäljellä ruskeat siemenkotelot.
Vain ohdakkeet jaksoivat puolustautua
syksyn  varjovirtaa  vastaan.

Katselimme väsynyttä nittyä.
Perhonen lennähti ohdakkeen kukkaan.
Viipyili siinä
kuin näyttäkseen on vielä kesä.

Illalla  kysyin
olitko sinä sen tilannut
kesän viimeisen perhosen.



matleena2015