Golden Age Foorumi
Keskustelualueet => Yhteiskunta => Aiheen aloitti: Inkeri - 01.12.2013 14:11:39
-
Historiaan vaipuvia asioita ja esineitä putkahtelee esille milloin miltäkin elämän alalta.
Viimeksi parituntia sitten kaivellessani ompelutarvikelaatikkoa jossa on mielestäni tuhatta erilaista nappia , nauhaa ja nepparia.
Mutta, kas kummaa ,,,silmiini osui kokonainen läpyskä uusia pieniä mustia NEPPAREITA !
Siinä sitten mietiskelin , että millähän vuosikymmenellä nuokin on tullut hankittua ja mitähän varten ? Tarratko ovat astuneet neppareiden tilalle , vai joku muu ? Valmisvaate teollisuusko on syypää neppareitteni hyllyttämiselle :-[,,,,oliko markkinat määränneet nepparitkin katoamaan vaatteistamme ? Ehkä-- mietiskelin niin tapahtuneen, käsityö on kallista eikä nepparien kiinnityskonetta ole kai keksitty ;)
Kukahan lienee senkin mekanismin niihin keksinyt, joka toimi hyvin, ja joskus ei !
Onko sinulla käytössäsi neppareilla varustettua vaatekappaletta ? :)
-
Onpa hyvinkin, useampikin. Johtunee ehkä siitä, että käytän paljon kirpparilta ostettuja vaatteita ja niitä täytyy ajoittain "tuunata".
Yksi pusero menee edestä ristiin ja mielestäni jättää "vaon" vähän liikaa näkyviin. Siis neppari avuksi. Toimii hyvin! :D
Kesäpuserossa on melko avoinainen kaula-aukko. Kovassa menossa saattaa pusero valahtaa olkapäältä alas. Siis nepparin yläpuoli puseroon kiinni ja alapuoli rintsikan olkaimeen. Kiinni on ja pysyy! ;) Juuri ostin kirpparilta puolihameen, jonka vyötärön nappikkiinnitys oli varmistettu vielä nepparilla.
Ompelukorissani on montaa eri kokoa nepparia. Aina joskus niitä tarvitsee.
-
Onpa hyvinkin, useampikin. Johtunee ehkä siitä, että käytän paljon kirpparilta ostettuja vaatteita ja niitä täytyy ajoittain "tuunata".
Oli aivan lohduttavaa kuulla nepparien olevan käytössä.
Jotenkin kohdalleni nämä ennen kaivosteollisuuden tuotteet (nykyisin kai osin muovia) eivät ole kohdanneet,,,ihmeellistä etten edes lapsenlapsillanikaan muista niitä nähneeni .
Jotkut asiat elämässä vaan ovat sellaisia , joita ei vaan "noteeraa" vaikka olisi nähnytkin .
Kirpputorit ovat jossakin oikeita aarreaittoja, tulipa taas kerran sekin huomattua. :)
-
Minulla ei taida olla neppareita kuin toppatakeissa. Ensin on vetoketju ja sitten vetoketjun päälle tuleva lista (onko se tuulilista) on neppareilla. Viime talvena kuljinkin usein pelkkien neppareiden varassa kun oli käsi paketissa lähes kainaloon asti ja vetoketjua oli hankala laittaa. Onneksi minulla sattui olemaan sellainen takki kun ei voinut kättä hihaankaan työntää.
-
Maailman muuttuessa entisiä tuttuja tavaroita tietenkin poistuu muodista, ja jos ei ole kysyntää, niin tuotteetkin karsiutuvat tuotannosta. ???
Niin kai on käynyt lapsuusajan kuusen karkeillekin kaikkine enkelin-ja pukinkuvineen.
Niitä tässä kaipailen, kai näillä kymmenillä alkaa "lapsettaa" , jonka suon kyllä itselleni ;)
Harmi, kun nykyajan pienokaiset eivät voi niitä ripustaa omaan kuuseensa,,,tai tietenkin voivat, sillä mikä estäisi niitä vaikka itse valmistamasta vanhempiensa kanssa syksyn pimeinä iltoina.
Mutta, sitä mistä ei tiedä, niin sitä ei osaa kaivatakaan, niinhän se elämässä menee !
Alla karkkikuva , toivottavasti avautuu !
http://wanhataarteet.suntuubi.com/?cat=10&img=2283 (http://wanhataarteet.suntuubi.com/?cat=10&img=2283)
-
Niin minäkin muistan kuusen karamelli härsykkeet muksuna.
Sota aikana kun ei ollut muuta kuin kirkasta paperia niin jotkut asian perinteen ymmärtäjät
leikkasivat Fanerista karkinmuotoisia paloja ,jotka käärittiin sellofaniin.
meilläkin niitä oli ,muksujen hampaanjälkiä täynnäolevia,,,
on suuri vahinko kun ne on hävitetty.
-
Kaipailette karkkeja joulukuuseen.Kyllä niitä löytyy myös nykyaikana.Seisoskelin iltapäivällä paikallisen K.Marketin kassajonossa.Samalla silmäilin valtavaa suklaarasia hyllyä vierelläni.Ja kas kummaa.Laatiko jossa luki..Tupakuusen karamellejä.Uteliaana menin katsomaan,olihan siellä sellaisia vajaan kymmenen sentin pituisia pötkylöitä.
Ei kovin värikkäitä eikä houkuttelevan näköisiä ja valmistusmaa Puola.
Tuli mieleen ,onko niitä edes makeistehtaita enää suomessa kun tuollaista tavaraa pitää Puolasta tuoda.
Tuolta meren takaa kyllä löytyy niitä kauniita punavalko-raidallisia koukkukeppi makeisia joulukuuseen jotka maistuvat piparmintulle.Eivät vaan säily kovin kauan kuusessa kun pikkuväki niitä koko ajan popsii jos vain silmä välttää..
Taatto läksi,läksi innoissaan joulukuusen ,kuusen hankintaan..
-
Kuusenkarkkeja voi askarella itsekin. Ehkä ei enää täksi jouluksi, mutta ensi vuonna joulu on taas.
Ei tarvita kummoisia tarvikkeita ja vot - entisajan nostalginen koriste on valmis. Toteutettu on!
Minulle tuli mieleen ikkunan tuplat. Onkohan sana tuttu?
Katsoin muutama viikko sitten Strömsötä ja siellä kunnostettiin "tuplaikkunoita". Ne tiivistettiin ja kiinnitettiin lopuksi ikkunaliimapaperilla kuten meilläkin tehtiin kaksinkertaisten ikkunoitten aikaan.
Ikkunoiden väliin ei Strömsössä laitettu mitään kosteutta imevää kuten minun lapsuudessani oli tapana. Muistatteko kuivan poronjäkälän, kuivakukat, avatut tulitikkulaatikot tai rikkihappoa sisältävät juomalasit ikkunoiden välissä? Kaikkia noita saattoi nähdä. Minusta sievimmiltä näyttivät juuri jäkälin ja puolukanvarvuin tai kuivakukin koristellut ikkunat.
Onkohan ikkunaliimapaperia vielä olemassa? Ehkä onkin. Jonkinlaista valkeaa teippiä Strömsössä käytettiin.
-
Eilisessä Joulupäivän kahvipöydässä isäntäväki valmisti uudella, hienolla kahviautomaatilla vierailleen espressot ja capuccinot.
Juttu kiertyi entisajan kahvimyllyyn. Ennenmuinoin talon ehtoisa emäntä piti kahvimyllyä tiukasti reisiensä välissä ja jauhoi kahvin"pöönistä" kahvia. Nykyajan automaattien myötä on aika pitkälle myös kahvintuoksu hävinnyt huusholleista.
Jossain välissä ovat kadonneet myös sokeritopat ja sokerisakset.
Suolasalkkari minulla mummonmökillä vielä on käytössä. Sieltä on mukava ottaa "hyppysellinen" tarvittaessa.
-
Ihanaa lukea näitä kirjoituksia, jotka tuovat muistojen kätköistä niihin liittyviä tuoksuja ja hajuja.
Aah, sitä jauhetun kahvin tuoksua, ja kuinka sillä liimapaperilla olikin taipumus mennä kurttuun tuplien laitossa ja muistin sen liiman hajunkin.
Vieläköhän "uuniluuta" on käytössä leipäuunien omistajilla, vai onkohan senkin tilalle keksitty jotain nykyaikaisempaa ? Siitä lähti aivan omaperäinen haju, kun äiti lopuksi laittoi hiukan kärventyneen luudan sihisevänä vesiämpäriin. Käytettiinhän siihen toimitukseen jo kertaalleen saunottua vastaa (vihtaa) joka oli herkkä syttymään kuumassa uunissa.
Kropsulle tiedoksi, että puuta ne oli meilläkin kuusenkarkkien sisukset . :(
-
Minun lapsuudenkodissa oli sellainen seinään ruuvattu
kahvimylly jossa kahvipavut jauhettiin.
Ne ikkunoiden liimapaperit muistan myös, oli sekin eri
homma, kun ne tuplaikkunat aina syksyisin laitettiin ja
paperit liimattiin ja kesäksi otettiin pois.
Mistähän se nykyinen kiire oikein johtuu, kun ajattelee
kuinka paljon on koneita ja laitteita työtä helpottamassa ?
-
En malta olla poissa, kun nenässä tuoksuu kahvi ja korvissa rätisee kahvimylly. Miten voimakkaita hajumuistoja syntyikään kertomuksistanne. Tässä välillä puuhasin muuta, mutta tulin kurkistamaan ketjun muistoja.
Kahvimyllyn lisäksi mieleen pulpahti rännäli. Piti oikein etsiä netistä kuvia ja juttuja entisajan kahvinkeitosta. Muistan vielä senkin ajan, jolloin kahvia ei saanut. Naapurilla oli sukulaisia Amerikassa ja sieltä lähetettiin hänelle lahjapaketeissa vaatteita, kenkiä ja jopa kahvia hienoissa peltipurkeissa. Tämä tapahtui heti sota-ajan jälkeen. Naapurintäti oli hyväsydäminen ihminen, niinpä hän kiirehti tuomaan kahvia meillekin. "Verkostoituminen" maalaiskylässä kannatti!
En muista pitäneeni kahvista, mutta aikuisten ilo teki hetkestä mieleenpainuvan juhlan.
Lisätäänpä ketjuun rännäli ja sikuripaketti... http://www.vartsi.net/2011/06/15/kahvikultaa/
Niinpä, mihin koneilla säästetty aika menee. Omalta kohdaltani voin sanoa, että ainakin se meni tänään netissä notkumiseen. ;D
-
En malta olla poissa, kun nenässä tuoksuu kahvi ja korvissa rätisee kahvimylly. Miten voimakkaita hajumuistoja syntyikään kertomuksistanne. Tässä välillä puuhasin muuta, mutta tulin kurkistamaan ketjun muistoja.
Kahvimyllyn lisäksi mieleen pulpahti rännäli. Piti oikein etsiä netistä kuvia ja juttuja entisajan kahvinkeitosta. Muistan vielä senkin ajan, jolloin kahvia ei saanut. Naapurilla oli sukulaisia Amerikassa ja sieltä lähetettiin hänelle lahjapaketeissa vaatteita, kenkiä ja jopa kahvia hienoissa peltipurkeissa. Tämä tapahtui heti sota-ajan jälkeen. Naapurintäti oli hyväsydäminen ihminen, niinpä hän kiirehti tuomaan kahvia meillekin. "Verkostoituminen" maalaiskylässä kannatti!
En muista pitäneeni kahvista, mutta aikuisten ilo teki hetkestä mieleenpainuvan juhlan.
Lisätäänpä ketjuun rännäli ja sikuripaketti... http://www.vartsi.net/2011/06/15/kahvikultaa/
Niinpä, mihin koneilla säästetty aika menee. Omalta kohdaltani voin sanoa, että ainakin se meni tänään netissä notkumiseen. ;D
Justina,,kumpi on oikea nimitys,,Rännäli , vai, rännäri.. eli mekäläisittäin Prännäri"??
-
Taitaa olla murrealueista kiinni onko rännäli, rännäri vai prännäri. Sana on lainaa ruotsin kielestä (brännas, paahtaa), silloin teidän länsimurteelaisten prännäri on eniten oikein. Me idän asukkaat puhumme pehmoisia ;D ja meille kahden konsonantin kuten pr sanominen peräkkäin on täysin vierasta. Rännäli on meille helpompi lausua. Tosin rännälikin lausutaan rännälj.
"Tyttö, tuo se rännälj tänne!"
Mutta:
"Laeta pöönät (pavut) rännäliin!" Ei siis rännäljiin.
Minkälaisia kahvinkeittovehkeitä vielä ehtii näkemään, mikäli ikä jatkuu. Ensimmäiset muistot ovat korvikekahveista. Nyt voi tilata kahvilassa "latteja" suuren maailman tyyliin.. Kahvikonetta meillä ei vielä ole, siis tätä joulun hittilahjaa.
-----
Mitähän kadonnutta vielä muisteltaisiin?
-
Josvaikka vieläki Justiinaa jututtasin vanhanaikasista vehkeistä ja sitäkautta murresanoistaki.
Ei huittislainenka ennää juur kahvelia syäresänsän käytä, haarukka on jo melkein matalimmisaki pirteisä.
Veittenkäyttäminen on kumminki vielä vanhemman väjen tavoisa ourompaa, ko sillo tarttee kahvelia pittää vasemmasa käresä.
On se aika tököttämistä ko jossain häisä yritettään syärä hianosti.
Tiäks mikä o kysseesä ko jaara o liiaasa prunnin partaalla ja vohla puskee sitä kinttuin? :)
-
Tiäks mikä o kysseesä ko jaara o liiaasa prunnin partaalla ja vohla puskee sitä kinttuin? :)
Tämä on mahdottoman hauska lause arvattavaksi.
Jaara, olisiko sama kuin jäärä... jääräpää eli pässinpää...jaara voisi olla pässi.
Liiassa... liekassa eli narussa, prunni on lähde tai kaivo tässä tapauksessa.
Vohla on vuona eli karitsa.
(Palasin muokkauksen kautta takaisin. Olisiko vohla kuitenkin vuohi?)
Puskee kinttuin... puskee kinttuihin?
Pässi on narussa kiinni kaivon reunalla ja vuohi puskee sitä jalkoihin.
Onko vastaus sille kirkollekaan? :D
Tein kerran luetteloa jo kadonneista kyökkiruotsin sanoista. Mummo ja äitinikin niitä käyttivät, mummo 1800-luvun ihmisenä enemmänkin.
Kahvelilla syötiin meilläkin!
Muita nyt muistuneita:
-taltrikki
-tassi
-tuslaa
-tuukki
-hantuukki
-vakstuukki
-vörkkeli
-sihti
-kommuutti
-rikkakihveli
-tampuri
-konttuorj
Aikaisemmin muistin niitä pitkän litanian, mutta nyt vain nämä tulivat äkkiseltään mieleen.
-
Jos mää sevverran korjaisin tota Justiinan vastausta, että prunni on lammikko, mukulainki täytyy aina joka prunnisa karata....Jaaraa en oo ikinä kuullu muuta ko kylän nimenä Kiikosisa, mut kyl toi Wikiperia sen pässiks tiäsi.
Hantuukista ja vakstuukista jättäisin sen toisen k-kirjaimen pois, niin ja tuukistakin.
Vörkkelistä ei oo mitään havaintoa ja tarkoittaako se viimeinen konttuuria, myös kompukaksikin sanottu?
Huntsein, että meillä oli ennen sähkön tuloa Petromax eli kaasulamppu. Luulin senkin olevan jo historiaa, mutta eikö mitä, netissä niitä näkyy vieläkin myytävän. Oli tarkkaa puuhaa sen sytytys, ettei mennyt sukka rikki.
http://varuste.net/tuotemerkintuotteet.php?_id=507
Tietysti oli myöskin öljylamppuja ja myrskylyhtyjä, mutta niitäkin on edelleen.
Sitten tuli mieleen tälläisenä "lumisena aikana" värkki millä suksen nirkkoja kiparrettiin eli taivutettiin, en vain muista miksi sitä sanottiin, oliks se suksirenki. Hienosti sen nimi on suksenkärjentaivutin!
Häkilät klihtat ja loukut ovat myös jo museotavaraa. Itse muistan, kun pidettiin pellavasaunoja, siellä sitten mummut ja pappat tomusena loukutti ja klihtasi.
Perunajauhojenkin teon muistan.
Maailma on muuttunut niin paljon tämänkin ikäluokan aikana, että seuraavien vuosikymmenien aikana tuskin muuttuu yhtä paljon, niin paljon on kaikki koneellistunut.
-
Kyllä on maailma muuttunut ettei tahdo aina perässä pysyä.
Useat asiat ovat onneksi menneet parempaan suuntaan, kuten muistini lokeroihin työntynyt joka syksyinen saippuan keitto. Lahtipäivän jälkeen äitini tomerana emäntänä puukolla avasi koko sian suolet nurin niskoin , huuhteli ja sitten isoon mustaan pataan valkoisen myrkyn sekaan. ( mitähän sekin myrkky liene ollut ?) Sitten valmis liemi saavien pohjalle jäähtymään ja hyytymään.
Komeaa vaaleaa saippuaahan siitä hän puukolla leikkasi sopiviksi palasiksi.
Kai niissä suolissa on jotain hyytymisainetta :-[
Nykypäivänä tyhjentäisin yhden parfyymipulloistani keitoksen joukkoon ;D
-
Hei Inkeri, se valkoinen myrkky oli lipeäkiveä. Siis todellista myrkkyä! ::)
Eikös siihen keitokseen laitettu kaikkia teurastusjätettä, luitakin ja niissä luissa kai oli se hyydyttävä aine - luulen mä...
-
Hei Inkeri, se valkoinen myrkky oli lipeäkiveä. Siis todellista myrkkyä! ::)
Eikös siihen keitokseen laitettu kaikkia teurastusjätettä, luitakin ja niissä luissa kai oli se hyydyttävä aine - luulen mä...
Juuh, oikein muistit Hemuli, kyllä sinne luitakin laitettiin, koska suuremmat eivät kaikki sulaneet siellä myrkyssä, niin äitini lopuksi kauhalla onki ne sieltä pois.
Se lipeäkivi oli vaalean ruskeassa pahvitölkissä ??? kas kun en muistanut sen nimeä.... :-\
-
Lipeäkiveä käytettiin liuoksena. Sitähän jotkut lapset joivat vahingossa, kun luulivat mehuksi. Kuolivat tai polttivat sisuskalunsa pahanpäiväisesti.
Minulla on mummonmökissä sellaiset tarvekalut kuin leipälapio, pranstakka, nokkapuntari. Saapaskoira on hävinnyt johonkin. Jatkuvassa käytössä on pranstakka. Muut on koristeena seinällä. Ai niin, ja nokkapuntaria käytän, jos tulee kutsumattomia vieraita! Pitääpä tutkia, paljonko se rautamötikkä painaa. ;D
-
Jos mää sevverran korjaisin tota Justiinan vastausta, että prunni on lammikko, mukulainki täytyy aina joka prunnisa karata....Jaaraa en oo ikinä kuullu muuta ko kylän nimenä Kiikosisa, mut kyl toi Wikiperia sen pässiks tiäsi.
Hantuukista ja vakstuukista jättäisin sen toisen k-kirjaimen pois, niin ja tuukistakin.
Vörkkelistä ei oo mitään havaintoa ja tarkoittaako se viimeinen konttuuria, myös kompukaksikin sanottu.
Lievässä kiireessä lukaisin kaikkien teidän muistelukset. Tuttua, tuttua! Perunajauhojen ja siirapin tms. makeutusaineen teon sokerijuurikkaista muistan, lipeäkiven pääkallomerkkeineen jne. Ihan varhaisimpia muistojani oli suopasaippuan keitto ja kynttilöiden valaminen.
Tuosta prunnista vielä. Johdattelin sen Iisalmen Runnista, vanhasta kylpylästä jossa nautittiin terveyttä edistävää vettä. Runnihan tulee ruotsin kaivo-sanasta.
Vörkkeli oli mummolle esiliina. Taas kyökkiruotsia.
Konttuuri oli oikein.
Oliko teillä kahveri? Meillä se oli viileä ruokakomero.
Nyt menen kyökkihommiin, on tulossa perikuntaa joulun rääppiäisille.
-
Virkistävää lukea jokaisen muisteluita, sillä ovathan melko saman oloisia kuin itsellänikin on ollut.
Milloinkahan saamme nähdä naisten lehdistä kuvan tulevan muodin muffin kuvan?
Onhan entisellä muodilla tapana tulla uudelleen käyttöön.
Käytännöllisyys oli kaukana tästä käsien lämmikkeestä, sillä eipä siinä pahemmin voinut käsien heiluttelua tapahtua.
Tädilläni oli minkistä valmistettu muffi, jossa muistaakseni oli jonkinlaiset nauhat molemmissa reunoissa. http://urbaanisanakirja.com/word/muffi/ (http://urbaanisanakirja.com/word/muffi/). Google tarjosi edellisen linkin asian osalta, mutta kuvaa ei löytänyt kuukkelikaan ;)
Autoilevilla naisilla voisi olla iltamenoissa aivan oiva kapistus nykyisinkin.
Minkkitarhurit asialle :)
-
Haa! Arvakkaas kenellä on ollut muffi - no tietysti Hemulilla!
Kuva on aikojen saatossa vähän rapistunut ja skannerikin on huono, pitäisi uusia, mutta saatte kuitenkin nähdä, että mulla on ollut muffi. Käyttöä en muista, mutta valokuvaajalle mennessä se on otettu mukaan. Niin ja muistan sitä sanotun muhviksi, murretta kai sekin.
_ _ _ _ _ _
Siitä lipeäkivestä vielä. Eikö sitä ollut myöskin "kivenä", mieleen on jäänyt sellainen valkoinen aine...
Ja konttuurilla tarkoitin ruokakomeroa, jota näillä nurkilla sanotaan kompukaksi, vaatekomerokin on kompukka.
Kiva ketju, saanut paljon viestejä!
-
Sinne meni bitti avaruuteen pitkä viestini hemulin muffista :(
Kaunis on kuvasi, oliko kani antanut henkensä kätesi lämmikkeeksi ?
Kanejahan oli silloin useimmassa taloudessa, ja kuten tiedetään, niin nehän ovat kovia lisääntymään.
Kanipaistia oli meidänkin pöydässä silloin tällöin, jonka sekaan äiti oli laittanut sianlihaa.
Äsh, meni vastaus aivan sivuraiteille, mutta muistot pyrkivät ulos luettavaksenne.
-
Muffeista juttelette,, onko "puuhka" sama..
Muistan sellasen jollakin likalla, joskus ammoisuudessa.
Siinä oli lupa käsiään lämmitellä , ei muiden vaatekappaleiden
sisässä.. :)
-
Voi ihana kuva Hemuli, mulla on itsestäni melkein samanlainen,
otettu joskus 40-50 luvun taitteessa olen siinä noin 3-4 vuotias.
Kummeillani oli kaneja ja ne karvat oli niistä otettu ja takki oli
sinistä samettia.
-
En tiedä mistä on peräisin muhvini karvat, kaneja en tiedä kellään olleen, voisko se olla jänistä.
Lähipiirissä ei tosin kukaan metsästänytkään. Jäänee arvoitukseksi, ei ole enää ketään keneltä kysyisi ja niin on monen muunkin asian kanssa. Nuorena ei kiinnostanut ja nyt kun kiinnostaisi vanhat asiat, niin....
Kuva on 40-luvun puolivälistä. Silloin ei ollut kameroita joka huushollissa, mentiin oikein valokuvaajalle. Kuinkahan monta kuvaa minustakin on mahdettu otattaa, ensimmäinen lapsenlapsi kun olin suvussa. Kaikki tädit mun kanssani kävivät kuvassa.
Kropsulle tiedoksi, että puuhka oli sellainen pitkänomainen (ketun nahka? ::)), joka laitettiin hienosti kaulalle.
Tätä muffiakin kai sanotiin käsipuuhkaksi.
-
Jospa vielä pysyisi näissä karva-asioissa, kun muistui belleriini mieleeni.
Sitä joskus sattumalta näkee vanhoissa elokuvissa ladyjen hartioilla.
Sehän oli usein minkistä valmistettu hartioille ja kyynärpäihin saakka muotoiltu asuste.
Ehkä tällekin asusteelle oli joku toinenkin nimike. :)
-
Ajatuksensiirtoa! Kun aamulla heräsin, muistin ensimmäiseksi belleriinin. Ja täällähän siitä jo puhutaan.
Minun belleriinini oli erivärisistä langoista virkattu ja pidin sitä samettileningin päällä. Koko komeuden olin saanut rikkailta sukulaisiltani käytettynä. Tunsin itseni hienoksi! 8)
Pitääpä kuukkeloida, mitä belleriinistä sanotaan.
-
Sana onkin pelleriini, olimme liian hienoja. Siellä niitä on vaikka millä mitalla. Käsityöihmiset niitä tekee edelleenkin.
Ja kas! Mökkinaapuripaikkaunnallani Keikyässä Anneli Keinosen Ateljee valmistaa niitä myyntiin. Pitääpä käydä kesällä katsomassa. On vähän eri kuosinen, kuin minun muistamani. Nimi lienee myös hartianlämmitin. Käykääpä googlella!
Se turkiksesta valmistettu taitaa olla nimeltään stoola.
Pitää perehtyä tarkemmin, mutta nyt mentävä! Heips! :-\
Ps. Kropsulle vielä. Sinne stoolan alle olisit varmaan päässyt! ;)
-
Huomenta!
Tämä ketju poikikin mielenkiintoisen aiheen.
Kuukkeloin vähän ja mielestäni kaikki, puuhka, pelleriini ja stoola ovat oman mallisiansa.
Puuhka kapea, kaulalla pidettävä ja pelleriini leveämpi hartoille ylettyvä. Stoola taas pitkä, suorakaiteen muotoinen hartioille.
http://images.search.conduit.com/ImagePreview/?q=kettupuuhka&ctid=CT3196716&SearchSource=15&FollowOn=true&PageSource=Results&SSPV=&CUI=UN75993618120286326&UP=&UM=false&start=0&pos=3
http://images.search.conduit.com/ImagePreview/?q=pelleriini&ctid=CT3196716&searchsource=15&CUI=UN75993618120286326&UM=false&start=0&pos=30
http://www.google.fi/search?q=stoola&nord=1&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=lHbCUry1B6Oo4gTkt4GwCw&sqi=2&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1280&bih=551#facrc=_&imgdii=_&imgrc=8HtCCQMOcN_AoM%3A%3Bzud_yDWvD6-KLM%3Bhttp%253A%252F%252Fny-image2.etsy.com%252Fil_fullxfull.83513678.jpg%3Bhttp%253A%252F%252Fhaatkiikarissa.wordpress.com%252Fpage%252F34%252F%3B533%3B800
Jestas, miten pitkiä linkkejä! ::)
-
Poistuneita asioita ja esineitä tulee melkeinpä päivittäin lisää elämäämme lisää tekniikan keksiessä uusia tuotoksia elämäämme helpottamaan.
Laitoin koko huushollini remonttiin tammikuun aikana viiden viikon ajaksi. Valitsin yhdelle pienelle seinälle tapetin, jossa kirjoitus on kuin mustekynän jälki, jossa usein sanan lopussa jälki kapeni huomattavasti. Laitankin kuvan oheisena, sillä kai tämä mustekynien aikakausikin on sitä elettyä elämää joka ei ole enää käytössä. Vai löytyykö vielä keneltäkään oikeaa mustekynää ?
Muistuipa mieleeni samalla imupaperit ja kaatunut mustepullo pulpetin sisään...huh huh :( ja melko usein se teräosa oli penaalin sisässä vaurioitunut ja vääntynyt. Opettajallahan se oli pystyssä sille varatulle paperista kierretyssä telineessä.
Tapetti sopi mielestäni hyvin, kun viereiselle valkoiselle seinänosalle laitan vanhoja esi-isien ja äitien kuvia.
-
Hieno tapeetti sinulla, inkeri, remppaaminen vaatii isosti energiaa.
Minä olen vanhemmiten tullut niin mukavuudenhaluiseksi ettei iso remppa enää kiinnosta, tällä mennään mikä on tähän asti ikää saatu :)
Vaikka aina mieltä virkistää jokin uusi asia, vaikka pienikin.
-
Energiaa, ja pitkää pinnaa todellakin vaatii talvella toteutettu remontin teettäminen, mutta hauska on tuoksutella uusia raikkaita tuulia näin kevään kynnyksellä sisätiloissakin. Auringollahan on tapana tuoda esille varsinkin kaikki likaan ja pölyyn liittyvät asiat esille, joten hyvillä mielin annan päivän porottaa jokaiseen nurkkaan joita vielä parikin kuukautta aiemmin kauhistelin edesmenneiden kissojen ja koirien aikaansaannoksien raapimisista.
Kai näillä kymmenillä, kun elämää on varmasti vähempi jäljellä, kuin ennen eletty elämä, niin tulee miettineeksi millaisen kuvan itsestäni jätän niille ihmisille, jotka tulevat tästä itselleen uutta kotia katsomaan ja valitsemaan.
Melkein kolmevuosikymmentä tuli katseltua alkuperäsessä asussa rakasta kotiani, jonka jokaisen yksityiskohdan on joku toinen valinnut , nyt kohteet ovat minua omaa itseäni, ja omia tuntemuksiani.
Tuntui hyvältä kirjoittaa tämä, ja paljon mieltä virkisti kuten Violakin tuossa edellä totesi, vaikka pahasti sivusikin ketjun aiheesta !
-
Äitini elätti meidät ompelemalla naapurustolle vanhalla Singerillä.
Olen raahannut Singeriä mukanani tähän päivään asti. Uudessa kodissani se ei millään mahtunut sisälle ja niin se on patiolla sään armoilla.
Päätin, että tänä keväänä sen hävitän romukauppaan.
Tänä aamuna tuli pojantytär käymään. Hän tekee koulussa esitelmää vanhoista ompelukoneista ja ompelutavoista. Rähjääntynyttä konettani kuvattiin monelta kantilta. Löysinpä albumistani vanhan kuvan, missä äitini ompelee, minä ja Astrid -kissa iltumme seurana. Sitäkin kuvaa kuvattiin.
Nyt nousi mummun kone arvoon arvaamattomaan.
Enkä minä sitä hävitä!
Mummonmökillä olisi vielä vanhempi kone. Sen merkki on Anker.
-
Pumpuli kertoi omistavansa nokkapuntarin tuolla edellisellä sivulla, niinpä muistoihini kiertyi kuva äidistäni punnitushommissa.
Jäinpä miettimään, että kummaltako puolelta , nokan vai perän puolelta se paino katsottiin?
Alkoiko nollalukema peränmotikan puolelta ? ;D :D
-
Oli niin mielenkiintoinen tuo Inkerin kysymys että otan kantaa.
Ensin vastaan että olen sitä mieltä että paino luetaan sieltä punnuksen puolelta,ei sieltä missä se mitattava riippuu.
Torikaupias varmaan tietää paremmin.
Meillä on mökillä tuollainen vanha puntari jolla aina ..suuria kaloja..mitataan.
Kesällä vähän tilanne kärjistyi kun kymmenvuotias lapsenlapseni sai virvelillä ison ahvenen.Ensin sitä ihailtiin,sitten haettiin puntari.Lapsen Englantilainen isä mittasi ja sanoi että painaa yksi kilo.Huomasin että katsoi väärältä puolelta.
Minä otin puntarin ja kala painoi noin 0,8kg.En muuttanut jo sovittua vaan oli saatu iso,noin kilon ahven...
-
Anniliisa sai aamuni alkamaan hymyllä lukiessani hänen lapsenlapsensa kalansaaliin punnitustapahtumaa, sillä ahven suureni kerralla parisataa grammaa. :)
Samalla selveni nollien olevan punnuksen puolella.
Joskus sen ilon ja tyytyväisyyden onnistuu saamaan elämän pienistä probleeman ratkaisuista !
-
Päivä oli hektinen, että nyt istahdin päätteeni ääreen! Ja "Kahden keikkakin" alkaa vasta 21.50.
Luin tämän ketjun alusta loppuun ja tutun tuttuja vanhojen esineiden tarinoita Hemulilla, Anniliisalla, Justiinalla, Pumpulilla, Inkerillä ja palstoilta kadonneella Kropsulla. Muistinhan melkein kaikki nimet.
Minulla on kaksi "nokkapuntaria" ja niille löytyy vielä välillä käyttöäkin. Jos jollekin asialle ei riitä keittiövaaka, nokkapuntarin haen apuun. Tuota häiriötekijöiden karkotusta en ole vielä ehtinyt kokeilla!!!
Kun koulu toukokuun viimeinen päivä loppui ja tultiin velipojan kanssa koulukauppalasta kolmen kuukauden kesälomalle, ensimmäisenä toteutettiin äidin kanssa "tuplien" alasotto, pesu ja yläkertaan kanto.Ja paikalle jääneiden ikkunoiden pesu. Päivä siinä meni. Ei odotettu juhannussiivouksia.
Sitten lähdettiin 300 metrin päähän rantasaunalle pesemään talven vaihtopellavalakanat. Siinäkin touhussa käytettiin lipeäkiveä, niin kuin joku teistä muisteli saippuantekoa lipeäkiven kera. Jos kaikki lakanat ja pyyhkeet eivät mahtuneet nuottakoppeliin, viritimme heinäseipätäkin apuna käyttäen pyykkinarut ja oli ihanaa katsella lakanoiden heiluvan aurinkoisessa säässä ja kuivuvan - hetkessä. Kahvitermospullo ja hyvät voileivät olivat eväinä!
Kun tuplia sitten syksyllä laitettiin paikalleen, jotain tiivistettä mahdollisiin rakoihin ja veteen kastettava valkoinen ikkunapaperi päälle. Ikkunapaperia on vieläkin, mutta teippinä.
Äidin siskoja oli Amerikan Bostonissa ja paketteja tuli. Muistan yhden heinäkuisen päivän, kun paketti oli tullut ja äiti jauhoi kahvia rappusilla. Eikä aikaakaan, kun mahtava kahvin tuoksu ntuli keittiöstä. Äiti keitti aina vahvan kahvin ja maitohuoneesta haettiin kermaa maitotonkan päältä! Sokerikin taisi olla kortilla, mutta meillä sitä kyllä aina oli. Näin muistelen.
Rännälin käyttöä en muista, mutta ko. kapistus meiltäkin löytyy.
Uuniluudan käytön muistan. Äiti taisi koivuvastasta karistaa lehdet pois. Ei syttynyt niin herkästi. Veteen luutaa kasteltiin siitäkin huolimatta.
Kahveri sanan muistan, mutta meillä kyllä puhuttiin ruokahuoneesta. Lattialla oli iso luukku ja valetut portaat veivä kellariin. Kellariin oli myös ulkoa. Perunaa viljeltiin paljon ja lomatalojen rannassa oli kaksi perunakuoppaa, joissa perunat säilyivät hienosti. Joskus olenkin heittänyt pojille, että jos tehtäisiin toisen perunakuopan paikalle lomalaisille oikea maalaiskellari!
Puna-valkoraidallisiin koukkukarkkeihin olen törmännyt, mutta en ole katsonut, missä valmistettuja.
Singereissä löytyy. Olen tainnut pari ostaa kirppariltakin. Luulen niillä olevan paikkansa, kun syntymäkotini remontti on valmis.
Ihanaa oli muistella vanhoja aikoja!!!
-
Muistellen luin minäkin ketjun ja kaivaten ajattelin sitä aikaa kun innokkaina viestejä kirjoiteltiin...
-
Joskus poden lähes huonoa omaa tuntoa, kun kirjoittaminen jää niin vähiin. Päivittäin käyn katsomassa ja lukemassa teidän kaikkien kirjoitukset. Milloin on hirmu kiire, milloin jo kello seuraavan päivän puolella....
Päätteen ääreen minulta ei liikene liikoja aikoja. Iltalehdet täältä luen, tv-ohjelma-aikataulut tarkistan niistä harvoista ohjelmista, jotka katson. Ajankohtainen kakkonen tuolla taustalla menee, kohta siirryn ykköselle ja nautin keittämästäni kaakaosta. Saas nähdä, laitanko hieman rommia joukkoon, räntäsadepäivän illan kunniaksi!!
Mukavia iltahetkiä teille kaikille.
-
Tää on muuten mahdottoman hieno ketju! Kannattais jonkun muinaistutkijan tähän tutustua! ;)
Piikatyttö kertoi tuolla edellä pellavalakanoiden pyykkäyksestä. Jo varmaan hyvin aikaisessa vaiheessa suomalainen ehtoisa emäntä on halunnut liinavaatteet myös sileiksi. Naapurin ökytalon vintillä oli hervottoman iso mankeli. Sitä käyttämään tarvittiin muistaakseni kaksi riuskaa naista. Googlettamalla löytyy kuvia kyseisestä värkistä.
Sitten oli kaulinpuut ( Huittisissa kaulauspoukkurat!). Niistäkin löytyy kuvia ja jossakinpäin vielä käytetäänkin.
Minulla on "maatilan" uunin päällä muutamia eri aikakausien silitysrautoja. Vanhin on tosi painava rautamötikkä. En muista sitä koskaan käytössä. Hellalla vai uunissako se kuumennettiin? :-[ Siitä on pitkä matka tämänpäivän hienoihin silitysrautoihin.
Pyykkäämisestä tuli mieleeni pyykkilauta.
-
Sitten oli kaulinpuut ( Huittisissa kaulauspoukkurat!). Niistäkin löytyy kuvia ja jossakinpäin vielä käytetäänkin.
Minulla on "maatilan" uunin päällä muutamia eri aikakausien silitysrautoja. Vanhin on tosi painava rautamötikkä. En muista sitä koskaan käytössä. Hellalla vai uunissako se kuumennettiin? :-[ Siitä on pitkä matka tämänpäivän hienoihin silitysrautoihin.
Pyykkäämisestä tuli mieleeni pyykkilauta.
http://www3.jkl.fi/ksmuseo/paivaeilisessa/paja/pajat/pajaark/teh.html
Tuollaisella välineellä kaulasin lakanoita lapsena. Homma hoitui tuvan penkillä, kunhan penkki ensin pyyhittiin likaisten sarkahousujen jättämistä jäljistä. Penkillä siksi, etten pöydälle ylettynyt.
Ensimmäinen näkemäni silitysrauta oli luotirauta, jonka sisälle laitettiin hellalla tai hellan tulipesässä kuumennettu rautamötikkä. Pian sekin katosi käytöstä ja korvattiin modernimmalla versiolla, jota toki sitäkin kuumennettiin hellalla. Lopulta saatiin sähköt ja painavien rautojen sijaan saatiin sähkösilitysrauta. Ensimmäiset sähköraudatkin olivat tosi painavia nykyisiin verrattuna.
Minulla on tallessa lelurauta lähes noin 70 vuoden takaa. Jostakin syystä se on kulkenut mukanani muutosta muuttoon.
Vertailukohteena on tuttu tulitikkurasia. Koko on pieni, mutta painoa tälläkin yli ½ kg. Voi vain kuvitella, miten painavia valurautaiset silitysraudat olivat ja miten vaikea niillä oli silittää polttamatta vaatteita. Pikku raudallani on poltettu monta nuken mekkoa pilalle.
-
Hei!
Oli mukava aiheista jutustelua.
Justiinan luettelossa oli myös sana -tuslaa - en huomannut kommenttia siitä, että mitä se tarkoittaa. Siispä olisi kiva tietää se.
-
Hei!
Oli mukava aiheista jutustelua.
Justiinan luettelossa oli myös sana -tuslaa - en huomannut kommenttia siitä, että mitä se tarkoittaa. Siispä olisi kiva tietää se.
Hei vaan,
tuslaa on lävikkö kyökkiruotsiksi. Tarkistin sanakirjasta oikean muodon: (ett) durkslag - eli pikkuisen veti vanha kansa mutkat suoriksi. Joskus muistan kuulleeni tuslaaki-muodon. Pitiköhän minun huuhdella viinimarjat tuslaakissa vai tuslaassa? En muista enää.
Tässä kuvassa on samanlainen emalinen lävikkö kuin lapsuuskodissa oli.
http://www.huuto.net/kohteet/vanha-emalinen-lavikko/377040425
Kai näitä Huutonetin kuvia saa linkittää, varsinkin kun huuto on jo loppunut?
-
Hei, kiitos vaan vastauksesta. Lävikkö on kyllä tuttu vehje.
Pukkisänky oli myös entisajan yksi kaluste. Muuta ei nyt tule mieleen.
-
Huittislainen sanoi tuslain tai tuslaaki ja suomeksi se oli siivilä ( ei lävikkö). Mulla on vielä Justiinan kuvaama lävikkö keittiön laatikossa. Sen reunus ja kahva ovat vaaleanvihreät. Käytänkin sitä, jos pitää jotain siivilöidä! :)
Palaan vielä pyykkäämiseen. Pyykkilautahan oli puukehyksinen ja lasi oli aaltoilevaa lasia (pyykkilautavatsa). Muistan hyvin vielä lapsuudenkodistani moisen tarvekalun. Oli myös pesukarttu. Muotoiltu puupalikka, jolla pyykkiä esim.painavia lakanoita hakattiin.
Pukkisängyn muistan ja haitarisängyn. Mummolassa oli haitarisänky vierailevaa nuorisoa varten. Se oli helppo kasata päiväksi. Voi olla, että se on vielä "maatilan" vintillä. Pitääpä kiivetä tutkimaan! ;D
Sitten oli kirnu ja separaattori, joilla maidosta eroteltiin kermaa ja voita. Nykyäänhän kirnu on hienoissa taloissa sateenvarjotelineenä!
-
Ketjua lukiessani huomasin, että eri nimityksiä käytetään monista esineistä tässä armaassa Suomenmaassamme.
Eräs mummu selitti taannoin, että hänen lapsenlapsensa pyysi, että mummu opettaisi hänet neulomaan.
Mummu oli sanonut, että ei hän nyt viitsi ottaa konetta esille, johon tyttö oli vastannut, että ei siinä mitään konetta tarvita vaan puikot. Tämä mummu ei ollut ymmärtänyt lainkaan puikoilla neulomista.
Sitä on taidettu joskus täälläkin keskustella kutomisista ja neulomisista, vai oliko se jo siellä "entisessä elämässä".
Joka tapauksessa täällä kudotaan puikoilla ja kangaspuilla ja koneella neulotaan. ;)
-
Samoin tehdään täälläkin hemuli...puikoilla kudotaan ja koneella neulotaan.
Sitten täällä on tumput...eikä mitkään rasat tai lapaset...
Siivilää koskaan käytetä...vielä vähemmän lävikköö...tuslain se on.
-
Sitten täällä on tumput...eikä mitkään rasat tai lapaset...
Siivilää koskaan käytetä...vielä vähemmän lävikköö...tuslain se on.
Menee pois otsikosta, mutta väliäkö sillä...
Meillä on vanttuut ja villasukat ovat tillukkaat. :D
Synnyinpitäjässäni oli tikkurit ja hipulit, onkohan ne pumpulille tutut, mullakin ne jo ovat melkein unohtuneet.
Juu ja ettei teidän tarvii kovin päätänne vaivata, niin ne ovat lapaset ja villasukat!
Ja se siivilä on tuslain....
-
Tässä muistelin näitä poistettuja asioita ,kadun lakaisijat,heillä oli oma kärri & roskakori yhditelmä.Sen kansi toimi jalkavivulla ja avautu rikka keräimeksi,sulkeutuessa roskat putosi pönttöön.Mukana kulki katuharja ja lapio.Valurautaiset miesten pisuarit,niitä oli puistojen nurkissa,Helsinki ne hävitti olisko viisikymmen- kuusikymmen luku taiteessa? Parisissa näin vielä -80 alkupuoli? Radion hiihtokeli tiedoitukset "uutta lunta hangella,luistava keli" Linja 14,trolleibussi,viimeksi Riikassa pakko päästä kyytiin. Kietävät veitsen teroittaja kahvipanun tinaajat.
Tässä muutama.
-
Hei!
Kivoja nuo eri alueiden sanonnat ja nimikkeet.
Villasukille en muista muita nimityksiä. Tillukkaat on aivan outo sana. Tumput, joista käytettiin myös rasa nimitystä. Ja tallukkaat, jotka oli pakkasjalkineet. Puikot tai vartaat - sama asia. Voi olla, että puikot on uudempi sana ainakin minun kotonani.
-
Tätä ketjua selaillessa tulvii mieleen rakkaita muistoja, siellä vilahtaa mieleen mummoni kiikkustuolissa harmaata villasukkaa papalle neulomassa ( Hemuli kai olisi kutonut ) oman lampaansa villoista. Ensin oli karstattu ja kehrätty ja yhdistämällä sopivan määrän valkoisen ja mustan lampaan villoja oli tuloksena kauniit hopean harmaat sukat papan kippurakärkisiin lapikkaisiin valmiit.
Kettu 5 palautti kivoja kaupungin elämään kuuluneita muistoja, joista trollikan kuskin muistan nousseen pitkällä kepillään laittamaan irronneita johtoja takaisin paikoilleen.
Rahastaja istui omassa pömpelissään takaoven vieressä, eikä kukaan päässyt maksamatta sisään. Onkohan sekin ammattikunta poistunut tyystin markkinoilta? ::)
Varmaankin 1800-1900 lukujen vaihteessa eläneet ihmiset ihmettelisivät tätä maailman menoa jos näkisivät tätä nykyistä touhua ja meininkiä , sillä uskomattoman paljon on maailma muuttunut sadassa vuodessa, ja aina vain lisää muuttuu. ;)
-
Jossakin ketjussa olenkin kertonut tinurista, joka tuli aina (minun muistini mukaan) talvella. Oli karvahattu päässä, sisäturkki päällä, pussihousut, "moottoripyörärukkaset" = varsi melkein kyynärpäähän saakka, kädessä ja töppöset jalassa. Hän söi, joi kahvit ja kiipesi yhteen vinttikammareista nukkumaan. Kammariahan ei oltu lämmitetty, hänen tulostaan ei tiedetty. Veljeni kanssa mentiin yläkertaan ihmettelemään, nukkuiko hän kaikki varusteet päällään!!!
Aamulla tinuri sitten tinasi talon pannut ja kattilat ja nautittuaan talon antimet lähti seuraavaan taloon. En muista paljonko palkkaa maksettiin. Kuittia ei kyllä käsitelty!!!
Hesan raitiovaunujen rahastajarouvat muistan. He olivat aina naisia ja kuljettajat olivat aina miehiä. Heitä oli vielä raitiovaunuissa v.1967, jolloin Hesaan muutin. Vappuna ajettiin "kolmosen kahdeksikkoa" monen monta kierrosta. Täyttä oli aaton ja vapunpäivän välisenä yönä, laulu na nauru raikuivat. Ja vahvennettua vappusimaa oli lähes kaikki raisikkalaiset nauttineet!
Tavarataloissa oli valkokäsineiset ja "virkapukuiset" hissitytöt. En muista varmasti, oliko hissipoikia. Elannon tavarataloissa ja Stockmannilla oli hissiovien avaajat.
Ja olihan ainakin pitempien bussireittien linjoilla rahastajat. Jyväskylä-Kuopio välillä serkkutyttökin toimi koulukesälomansa ajan rahastajana.
Ei ollut työttömiä noihin aikoihin!
-
Kyllä, Hemuli, tikkurit ja hipulit ovat tuttuja. Pitäisi vieläkin käyttää niitä nimityksiä, mutta pakkaavat unohtumaan! :) Ovat hauskoja ja kuvaavia nimityksiä. Ja entäs sitten tollukkaat?
Entisajan kiertäviä ammatti-ihmisiä muistelin. Mummulan mökissä pidettiin yhtä possua. Syksyllä tuli mies, Klinkkulan pappa, teurastamaan possun. Oli siinä naisväellä kiiretta, kun piti vispata verta, tehdä makkaroita, pääsylttyä ym. Varmaan lähes kaikki possusta käytettiin hyödyksi. Mihinkäs sitä sian "kusirakkoa" käytettiin?
Missä oli hevosia, siellä kävi kengittäjä, jollei omassa väessä ollut osaavaa.
Eräs ammattikunta, on jäänyt elämään, nuohooja. 8) Enää eivät kulje suteinen ja muine tarvekaluineen vanhalla polkupyörällä, vaan autolla. Ja aika pitää sopia.
Tinurista tuli mieleene vanha tarina. Erään tinurin hautakivessä luki: " Kauan tinasit, paljon pilasit. Nyt on kolvisi kylmennyt. "
-
Kas kummaa, kun minulle tuli probleema jonka halusin ratkaista. ;)
Muistini mukaan äitini sanoi separoidessaan maitoa ettei kaikki kerma enää erotu maidosta. Muistini mukaan hän sanoi kuulan levyjen olevan kuluneet.
Tinattiinko niitä entisiä levyjä, vai ostettiinko niitä kuulan levyjä lisää?
Lisä kysymys :D Tuliko se kerma ylimmästä vai alimmasta torvesta ulos ?
Kiitos vastauksista etukäteen ! Nimim. pikkutyttö !
ps. Kiitos pumpuli nostaessasi esille entisen sanonnan siitä “kolvin kylmenemisestä” ;)
-
Tuosta tinaamisesta en kyllä muista muuta kuin kiertävän kahvipannujen tinaajan, jonka kolvi kylmeni jo vuosikymmeniä sitten.
Maidon separoinnin muistan hämärästi. Naisen logiikalla päättelin, että kerma tulee ylemmästä torvesta, nouseehan se muutenkin pintaan. Asiaa piti oikein tutkia netistä, kun meidän kummankaan muisti ei riittänyt varmistamaan tätä.
Löysin tällaisen videon:
https://www.youtube.com/watch?v=SjAWPWH-ENo
Alussa on huonolaatuisempi pätkä, sitten tulee Parikkalan käsityökeskuksessa tallennettu osuus, jossa kerman ja kurrin tulo selviää. Jatkossa sitten on video kirnuamisesta. Pidemmälle en ehtinyt katsoakaan olisiko ollut vielä muuta vanhaa ja mukavaa...
-
Hyvin siitä Justiinan laittamasta linkistä selvisi koko “ kerman kuorinnan “ tapahtuma, jopa äänen kuulomuistikin virkistyi sepäraattorin käynnistyessä, sekä kerman tulo, aivan oikein selvisi sieltä ylimmäisestä torvesta.
Lapsuuden tapahtumista huomaan muistaneeni parhaiten sellaiset asiat, jotka olen silloin pienessä mielessäni tuntenut epäoikeudenmukaisiksi.
Mielestäni molemmista torvista olisi pitänyt tulla saman verran.
Kai siksi muistiini on jäänyt hyvin äitini vastaus kerman vähyydestä.
Suurkiitos Justiinalle avusta ! :) Nimim. pikkutyttö
-
Kiitoksia Justiinan linkistä! Parikkalan separaattori toi mieleen lapsuuden juuri lypsetyn maidon (maito mieluusti lämmintä) ja separaattorin toiminnan. Ja sitten kerma puukirnuun ja sitten etusormella maistelemaan voita ennen suolausta. Melkein makuelämyskin tuli mieleeni.
Tavanomainen separaattori meillä on vielä tallessa,mutta äitini oli hankkinut jostakin koristeellisen omilla jaloillaan seisovan separaattorin, joka pääsee kunniapaikalle syntymäkotini remontin valmistuttua. Jos laite todetaan toimivaksi, haen kolmen kilometrin päästä lypsytilalta maitoa ja kirnuan. Ja puukirnukin löytyy! Naapuruudessa maalla on vielä kaksi maitotilaa. Toivottavasti EU ei aiheuta maitotilojen lopettamista!
Tuletteko kirnuamis- ja voitalkoisiin?
Viime viikollakin minulla oli vieraita, joittenka kanssa ruokailimme, tutustuimme noin 40 km:n päässä sijaitsevaan Tiinan tupaan ja illalla nautimme valkoviiniä! Saunomaankaan emme ehtineet ja juttua riitti aamukolmeen saakka!
Miehet sitten nukkumaan eri taloon!!!
Tänään ajelin kotikaupunkiini Naisten messuile ostoksille ja takaisin rannalle. Valkoviinin loppuja tuossa maistelin ja kohta unten maille.
Hyvää yötä ja kauniita unia teille kaikille.
-
Kiitos kiittäjille. Kiitoksista tulee aina hyvä mieli :). Kiinnostun joka päivä jostakin asiasta ja sitten etsin lisätietoja, vaikka pitäisi tehdä jotakin muuta tarpeellista.
Vanhuksillehan suositellaan muisteluterapiaa, ja entisajan työtapojen, esineiden ja sanontojen muistelu on juuri sitä.
Äsken kaipasin suurireikäistä tuslaakia lapsuuskodin keittiöstä. Tein perunalunta ja rutistelin perunoita muovisiivilän lävitse. Ei tullut kovin ilmavaa. Perunapuristinta en omista ja valkosipulipuristin on liian pieni, mutta syötävää nytkin tuli, vaikkei niin tyylikästä kuin Strömsössä.
Onko piakka tuttu sana? Entä ranstakka?
-
Tunnen itseni joksikin muinaisjäänteeksi kun kerran tätä ketjua lukiessani huomasin olleeni töissä sellaisissa ammateista joita ei enää ole.
Ensimmäinen on "sentraalisantra" ja toinen "asistentti", virallisemmin tarkastuskarjakko sittemmin tarkkailukarjakko.
Myöhemmin vielä olivat karjantarkkailijoita ja nyt on koko ammattikunta kadonnut.
Ei enää saavu "asistentti" ison, puisen laatikon kera maitoja punnitsemaan ja rasvakokeita tekemään.
Maidontuottajat ottavat itse maitonäytteet ja kokeet tehdään meijerien laboratorioissa ja tiedot kai käsitellään enimmäkseen tietokoneilla. En enää ole pysynyt kehityksessä mukana eikä ole mitään erikoista kiinnostustakaan...
Tosin kiva olisi, jos vielä voisi kokeilla, luonnistaisiko rasvanmääritykset.
Niin se maailma muuttuu ja meidän kai pitäisi muuttua siinä mukana. ::)
Justiinalle tiedoksi, että ranstakka on ainakin meillä päin hiilitanko.
Olen kova plikka kuukkeloimaan, niinpä nytkin tunnustan niin tehneeni ja sain piakasta vastaukseksi leipälapion. En ole
koskaan kuullut kyseistä nimeä leipälapiolle.
Ja sade jatkuu ja jatkuu... :(
-
Ranstakka ja hiilihanko oli meillä molemmat käytössä, mutta Hemulin selvittämä piekka on tuntematon. Presidentti Kekkonen loi leipälapiosta hauskan "näköiskappaleen", lienekö Tamminiemessä näytteillä. :)
Tänään googlasin -40 luvulla käytössä olleen kansanhuollon lanseeramman yleisostokortin kuvan. Aivan siinä itselle nousi tunteet pintaan sitä kuvaa katsellessa, ja muistoista vyöryi kuva kaupan tädistä, joka otti tylppäkärkiset sakset isosta taskustaan ja leikkasi äidin ojentamasta kortista kuponkeja irti. Maito-ja voikortti oli keltainen ja lihakortti punainen (muistaakseni).
Toivottavasti säästyisimme samanlaisesta kuponkien käytöstä tulevaisuudessa . ::)
-
Hei!
Ranstakka tosiaan on tuttu, mutta piakka ei lainkaan. Leivontaan liittyen oli pullasuti, huhmare, ja niitä käytetään vieläkin, ei siis aivan muinaisjäänteitä. entä vormu?
-
Kyökkiruotsia puhuvalla mummolla oli kakkuvormu käytössä, siis kakkuvuoka. Huhmare oli mortteli. Paljon hänen käyttämiään sanoja on jo unholassa. Meille leipälapio tuli uunin kylkiäisinä. Eräänä päivänä muistin jutun emännästä, jonka lähitaisteluaseet olivat naapurien kertoman mukaan ranstakka ja piakka. Ihan tarkasti ottaen leipälapiolla ja piakalla on eroa. Piakka on kapeampiteräinen kuin lapio. Sillä käänneltiin ja siirreltiin uunissa paistumassa olevia leipiä. Meillä piakka oli tavallinen leveäteräinen leipälapio, jolla leivät saatiin uuniin, siirreltiin ja sieltä poiskin.
Leivonnasta puhuttaessa muistui mieleen varpuvispilällä vatkaaminen. Varhaisimmassa lapsuudessani ei ollut sähkö- eikä muitakaan vatkaimia. Munavaahto ei syntynyt käden käänteessä.
-
Istun 30 asteen helteessä patiollani ja parsin hipuleita. Mukavaa kesäpuuhaa! 8) Ompelukorista otin värkin, jota ei nykyemännällä taida enää olla: parsimussienen. Puusta sorvattu sienen mallinen tarvekalu. Sen kun pujottaa hipulin sisään, reijän alle, niin jo tulosta syntyy.
Vanha konsti on parempi, kuin pussillinen uusia. Tämä ketju alkoi neppareista. Keskiviikkona lähdin KK.LLe. Olin ottanut mukaan puseron, jossa oli turhan avara pääntie. Ei hätää, onhan keksitty tarranauha! ::) Vaan ei toiminut, rintsikan olkain pilkisti. Ei hätää, olihan se (rintsikka) samanvärinen puseron kanssa. Siis matkaan!
Talutin ensimmäisen partnerin parketille (naistentanssit). Hän katsoi ja sanoi: " Haa, sulla on rintsikat!" Senverran ärsytti, että nyhtäisin koko olkapään paljaaksi. " Aika seksikästä " kuului kommentti.
Onneksi on niitä neppareita vielä laatikossa! :-[
-
Hei pumpuli! Arvaa tuntuiko mukavalta lukea kirjoituksesi hipulien parsimisesta. :D
Mutta - kuinkahan moni tietää mitkä ovat hipulit? ::)
Ps. Voi hitsi, luin nyt koko ketjun ja sieltähän ne hipulit selviää...
-
Heipä, hei, Hemuli! Kiva kuulla sinusta. Jatka vaan. :)
Tässä taannoin, kaupassa käydessäni, huomasin erään puuttuvan asian: Ei ollut Tokmannilla hyllypaperia. Ei tehdä enää, sanoi kauppahenkilö.
Olis kiva vanhassa mökissä vuorata vanhat hyllyt ja laatikot kauniilla hyllypapereilla. Jotain täytyy keksiä. Muistin tässä ensi vuonna 100 vuotta täyttävän sukulaistädin. Aika usein hän vaihtaa hyllypaperit ja pesee ja silittää hyllyjen virkatut reunapitsit! ???
Nyt kaipaan morttelia. Mulla oli niitä kaksikin, rautainen ja puinen. Ei ole enää. Seurakunnan ruokajakelusta jää ylitse leipää. Varsinkin patongit ym. kuivuu nopeasti. Nyt nuukat emännät on keksineet tehdä niistä korppujauhoa. Morttelilla se kävisi hyvin.
Heleätä heinäkuuta!
-
Hipulit ovat minulle tuntemattomat, mutta arvelen niiden olevan joko sukat tai lapaset. (menikö aivan metsään ?) Vanhoja esineitä , asioita ja tapoja häipyy nopeaa tahtia pois käytöstä uusien tieltä.
Aivan havahduin asiaa jälleen ajattelemaan luettuani lehdestä , jossa pyydettiin vastausta kysymykseen : Oletko joskus käyttänyt puhelinluetteloa ?
Varmaankin on paljon lapsia sekä nuoriakin joille sellainen luettelo on täysin tuntematon , ja seuraavaksi postimerkit ovat pian siellä poistuneiden joukossa...ikävä kyllä. Toivotaan kuitenkin niiden merkkien pysyvän kauan käytössä, sillä onhan niiden "nuolleskelemisessakin" entisaikojen elämäntapaa jota voi kertoa hämmästyneille lapsenlapsille ;D
-
Tässä iltana muutamana pojanpoika seisoi tohkeissaan oveni takana. "Huomenna pitäisi viedä kouluun joku vanha esine, oliskos sulla?"
Tsekkasin nopeasti huushollini. Mökillä niitä vanhoja kaluja olisi ollut. Kahvimylly oli liian iso repussa polkupyörällä viedä. Sitten muistin: rihvelitaulu. Se lähti matkaan. Historianope oli ihmetellyt. Ei ollut tainnut ennen moista värkkiä nähdä. Aika vanha se taulu varmaan on. Kuka tietää, mikä on rihvelitaulu?
Tuolla aiemmin kyselin, oliko sota-aikana sukkahousuja. Kukaan ei reagoinut! ;) Yritetääs uudelleen. Siis oliko? Mulla ei ollut vielä 50-luvullakaan.
-
Rihvelitaulu on sanana tuttu, ulkonäkökin museoreissujen perusteella, mutta itse en ole sitä käyttänyt.
http://www.napialanwanhakoulu.info/tapahtumat-2/rihvelitaulu/
Alakouluaikoihin meillä oli vihreäksi maalattuja pieniä vaneritauluja, joihin harjoiteltiin kirjaimia ja numeroita. Sitten harjoiteltiin isolle taululle ja lopuksi vihkoon. Niissä kaunokirjoituksen koukeroissa olikin vääntämistä. "Nyt ei ne nuoret, nyt ei ne nuoret... opi kaunoakaan..." Tässä vähän mukailin kahta vanhaa tukkijätkää. Kuka sen laulun muistaa?
Sukkahousut tulivat joskus 60-luvulla - muistaakseni. Ensimmäisiä omiani en kyllä muista. Mutta ne inhat nailonit ja liivit ennen sitä aikaa muistan. Ja ne vinoon kiertyvät sukansaumat. Niitä ei ole ikävä. Senkin muistan, että sukkahousujen tultua varoiteltiin naisia, miten korsetin hylkääminen pilaa vartalon. Eipä silloin juuri puhuttu vartalon lihasten tärkeydestä, paitsi tietysti Hilma Jalkanen opetti "keskustakoontamista". Kukapa muistaa sen? (Ei ollut kyse keskustaväen kokoontumisista, hymiö ei synny.)
-
Kuka tietää, mikä on rihvelitaulu?
Jaa rihvelitaulu, että mikä se on - eikös se ole liitutaulu pienoiskoossa?
En ole aikoihin kirjoitellut, ei vaan tunnu tulevan mitään tuolta pääkopasta, lukemassa kyllä "rookaan" käydä mitä olette kirjoitelleet....
Hyvää ja aurinkoista syksyä hyvät ystävät teille kaikille! :D
-
Hemuli, paas kriivaten ny vähän usseemmin. ;D
"Kaksi vanhaa tukkijätkää" on kyllä mielen sopukoissa. Justeeri. Mieleen tuli: "Kaksi vanhaa, vanhaa varista, istui aatoksissaan pellon aidalla......" Jonkun (Pohjanpää) runo. Sen on joku laulanutkin.
Oispas somaa, jos joku linkittämään pystyvä sais ne tänne linkitettyä.
-
Huomenta kaikille!
Meillä on ollut ihan hienoa syyssäätä, ei ole ollut paljoa sateista harmia.
Ei ole ainakaan Luojan syy elleivät viljelijät saa viljojansa katon alle.
Tässä pumpulille "Kaksi vanhaa varista" kuunneltavaksi.
https://www.youtube.com/watch?v=zyGZvwvvGYM
Ps. Niin ja se rihvelitaulu, osuinko oikeaan?
-
Niin-rihvelitaulu. Mun rihvelitauluni on aivan samannäköinen, kuin Justiinan linkittämässä kuvassa se päällimmäinen. Käsittääkseni se on kiveä ja reunat puuta. Puuhun on porattu pieni reikä, ilmeisesti ripustamista varten. Mun taulussani on leimana kruunun kuva ja n:o 7. Mitat 26x18 cm.
En tiedä, mistä taulu on minulle tullut. Itse en sellaista ole käyttänyt. Ymmärtäisin, että jokaisella oppilaalla oli pulpetilla oma taulu, johon piirrettiin liidulla. Justiinan kuvassa on jonkinlainen piirrin. Jos jollakin on enemmän tietoa, niin kertokaa! :)
Muistatteko vielä helmitaulun ja jäniksenkäpälän?
-
Onpa ihan ilo lukea näitä teidän kirjoituksia,vähän jo näytti että loppuu koko palsta.Pitäis kai vähän ottaa itseään niskasta ja opetella myös tuo kuvien laitto.
Pumpuli kyselee että kuka muistaa vielä jäniksen käpälän.Minulla on kaksikin muistoa moisesta kupineesta.Kun aikoinaan menin miniäksi maalaistaloon niin törmäsin sellaiseen.Tuvassa oli iso pirtinpöytä,se käännettiin aina kun ruisleipää leivottiin.Ja siellä oli pöydän alla sellainen säilytyslaatikko.Jäniksen käpäläkin siellä oli,sillä aina jauhot pöydältä ..lakaistiin..Samasta laatikosta löytyi myös kaaluupulikat,sen ajan mankeli. Toiseen käpälään törmäsin aikoinaan vanhan kyläkaupan jäämistöä selatessani,oli varmaan sillä entinen kauppias tiskinsä aina sipaissut jos oli jauhopussi vähän tupsahtunut.Minulle sanottiin että se on onnenkäpälä.. Helmitauluja löytyy nyt sellaisista lasten puuhatelineistä,on siinä muutakin tarpeellista ,myös liitutaulu.Vähän kuin se entisajan rihvelitaulu,vain uudistettuna.Näin muuttuu maailma.
-
Niin vain söin sanani ja pyörsin päätökseni olla kirjoittamatta ennen kuin joku toinenkin pääsee samoihin lukemiin kuin minä. Olisi tullut aika pitkäksi odotellessa.
Tikkailla täristessäni (tyrnien yläoksille kurkottaessa) olen miettinyt rihveliasiaakin. Äsken kaivoin hyllystä Nykäsen = Nykysuomen sanakirjan ja etsin sieltä rihvelitietoutta. Nykänen sanoo, että rihveli on kivikynä ja rihvelitaulu on kivitaulu. Etsin netistäkin tietoja, millaista kiveä kynä ja taulu olivat, mutta en tullut hullua hurskaammaksi. Mietin vain, että jos kivellä kiveen nirhaa, tulos on ikuisesti luettavissa. Omassa päässäni ajattelin, että jospa kivikynä on ollut jotakin kalkkikiveä tai vastaavaa. Ei ainakaan graniittia! Pumpuli hoi, näkyykö sinun taulussasi entisajan koululaisen raapustuksia?
-
Kyllä näkyy, Justiina. Kummallakin puolella on naarmuja ristiin rastiin. Ei niistä selvää saa. Eivät ne kyllä liidun jälkiä ole. Mielenkiintoista! :) Kuvittelen, että joku pieni lettipää on kieli poskella yrittänyt saada kirjaimia syntymää.
-
Nyt rihvelitaulun materiaaliongelma on ratkaistu. Onneksi en ole hävittänyt vanhoja tietosanakirjoja. Facta 7 tietää, että "rihveli ( saks.) on kivikynä, joka jättää valkean tai harmaan kirjoitusjäljen kynää kovemmalle kivi- eli rihvelitaululle. Aines on molemmissa pääasiassa Saksasta saatavaa saviliusketta".
Mitä ei löydä netistä, löytyy sanakirjoista. Onko kuitenkin vanhassa vara parempi - tässäkin tapauksessa?
-
Olet sinä, Justiina, melkoinen tietopankki. Kiitos!
Ne tietosanakirjat on katoava luonnonvara. Itsekin jouduin muutossa ne poistamaan. Ainoastaan Kodin suuren lääkärikirjan jätin. Kirpparimmekaan ei enää ota kirjasarjoja vastaan. Kukaan ei huoli niitä! Nuorten kodeissa ei enää ole kirjoja esillä.
Jotain kuitenkin löytyy viimeisen päälle stailatuista kodeista. Olohuone on hulvattoman korkea ja ikkunat seinän suuruisia. Olohuoneen keskellä lattiaa on sitten kuormalavoista ja vanhasta navetan ovesta tehty pöytä. Lypsyjakkara on nurkassa. ??? Olen ajatellut, että viimeinen trendi voisi olla, että niihin olisi jätetty " sitä ihteään " kuivuneena!
Hi-hi! ;)
-
Ei ole kodeissa kirjoja näkyvillä, ei. Joskus katselen huvikseni sisutusjuttuja, mutta yhtään kirjavitriiniä, -hyllyä tai -kaappia ei ole sattunut silmiin. Sähköiset kirjat kai kuluvat kansan käsissä tai sitten lukeminen on menneen maailman juttuja.
Kaikenlaisten tietovisojen ystävänä tarjoan mahdollisuutta arvuutella poistuneita esineitä tässä:
http://yle.fi/uutiset/3-9201787
-
Hupsista, 5/7 pointsia tuli. En tiennyt sitä onkimatojen säilytysastiaa ja sekoitin pärepihdin ja tulusraudan.
Tukkilaisten jälkeläisenä selvisin kunnialla tukinuittoon liittyvät asiat. Lapsena hypittiin Loimijoella tukkilauttjen päällä! Pudottiinkin joskus sinne väliin ja ylöspääsy oli tuskan takana. :'(
Mulla on tallella kuvia tukinuitosta. Olen niitä joskus paikallislehdessä esitellyt.
Nyt on hakusessa loikkarisetäni Neuvostoliittoon lähtö. Hänen siellä olonsa ja kuolemansa (teloituksensa) on selvitetty, mutta lähtö on hämärän peitossa. Jotain tietoja olen saamassa, mutta taidan "ajaa myöhäistä hevosta".
-
Pitihän minunkin testata historiallisten "kapineiden" tietämystäni. Tulos 6/7 hämmästytti, ehkä hyvää tuuriakin osaksi! Pärepihdiksi luulin Tulusrautaa.
Lokakuiset terveiset.
-
Yksi ..poistunut... asia on ollut nuo Sata-vuotiaan suomen alkuajat sotineen.Monta ihmistä ihan väärinkäsitykset ajoi tuonne itärajan taakse..Antti Tuurin Ikitie kertoo näistä muilutuksista.
Nyt on samoin tuo Ville Suhosen kirja Ompelijatar mielenkiintoinen lukukokemus.Sata vuotta näitä asioita salailtiin,Kellähän oli ne puhtaat jauhot pussissa.Nyt on sama tilanne tuolla lähi-idässä,mutta nyt puhutaan siitä liikaakin..Uusi asia on kyllä nyt nämä värilliset maahanmuuttajat.Alkaa tuntua paikallisbussissa että olenko joutunut Lontoon metroon .Onko se niin että... Isona minusta tulee valkoinen...
Hyvää Pyhäinpäivää.
-
Anniliisa, olen lukenut aika monta Antti Tuurin kirjaa, Ikitien myös.
*Tässä ketjussa aiemmin on ollut puhetta loikkareista ja heidän kohtaloistaan. Pumpuli on vinkannut parikin kirjaa, joissa kerrotaan tosiasioita Stalinin vainojen kohteiksi joutuneista suomalaisista Vorkutan leireillä. Paljon suomalaisia loikkasi rajan yli paremman elämän toivossa, osa muilutettiin kuten Ikitiessä kerrotaan. Neuvostoliittoon houkuteltiin ihmisiä Suomen lisäksi Amerikasta ja Kanadasta rakentamaan ihannevaltiota, mutta toisin kävi.
Jos asia kiinnostaa edelleen, lue Sirpa Kähkösen Graniittimies. Äskettäin luin Timo Sandbergin Murhakujan. Siinä kuvataan 30-luvun Suomen ilmapiiriä Lapuan liikkeineen ja muilutuksineen.
Tästä tuli nyt kirjajuttua menneitä muistellessa. Onneksi sota ja toisinajattelijoiden vaino Suomessa on mennyt asia - vai onko kuitenkaan?
* Palasin korjaamaan. TÄSSÄ ketjussa ei ole ollut puhetta NL:oon loikanneiden suomalaisten kohtaloista, vaan tietysti harrastusten yhteydessä olevassa kirja-ketjussa. Siellä muistaakseni kirjoitan Katja Ketun Yölinnusta, joka sekin liittyy Vorkutan kaivoksiin ja vankileirien saaristoon. Yölintu on tietysti fiktiota, mutta tosiasiaa on taustalla.
-
Uskollinen 9 vuotta palvellut simpukkapuhelin siirtyi elektroniikan välivarastoon - yhteen piironginlootaan.
Tämä mummo teki vihdoin digiloikan ja osti älypuhelimen. En ole vielä sinut sen kanssa, josko koskaan. Tutustumisessa auttaisi mummonkieltä (anteeksi me mummot tämä vähättelevä sanonta) puhuva myyjä tai muu tukihenkilö. Kun ne nuoret eivät tajua, miksi vanhus ei tajua.
Tämä mummo on syntynyt sähköttömään kotiin sotatalven pakkasten keskelle. Kylän vauraimmassa talossa oli puhelinkone seinässä. Sinne ei menty soittelemaan ihan pikkuasian vuoksi. Piti olla tulipalo tai kätilön haku kyseessä. Kauas on niistä ajoista tultu.
-
Eilen taas niin mieleni pahoitin HS:n kulttuurisivuilla. Jukka Petäjä esitteli italialaisen Suomen-ystävän taidekirjaa. Kirjassa on Suomen luontoa ylistäviä kuvia ja tekstejä. Jutun kuvituksena oli kaksi kuvaa. Toisessa kuvassa oli muka "heinäpaaleja Keski-Suomesta". Ei ollut, oli heinäseipäitä.
Heinäseipäät ovat kadonneet maisemasta, mutta että koko sanakin on kadonnut kulttuuripersoonan sanavarastosta!
-
Asiasta Justiina purnaa kun heinäseipäistä.Meitä on vielä varmaan aika monta jotka ollaan nosteltu heinää ja viljaa seipäille.
Olisi tarpeen ne heinäseipäät taas tälläisenä vaikeana syksynä.
Mutta nythän jo eletään jotakin tekoäly-aikaa ja koneet ne tekee raskaat työt.
Ja onhan sitten ne kuntosalit jos pitää jotain nostaa...