Ainulilta kauniita "runokortteja". Usvattaria näin pilvihahmoissa.
Lauri Viita kirjoitti "voimakkaasti". Olen joskus täällä kertonutkin, että 60-luvulla kouluja kierteli lausuja, joka esitti mm. Lauri Viidan "Betonimyllärin". Veikko Sinisalo esitti sen todella mahtavasti, mutta nimeltä mainitsematon, kiertävä lausuja esitti sen myös erinomaisesti.
Kovasti mietin esittäjän nimeä. Muistelin Oiva Paloheimoa, mutta olisiko hän rahapulassaan lausumaan lähtenyt. Runoja hänkin on kirjoittanut.
Poikani pienen Alisa Lyydian kastejuhlan kiitoskortissa oli mahtavien kuvien lisäksi runo. Tekijää en vielä tarkistanut, mutta minun mielestäni kaunis.
"Ei pieni puu vielä
myrskystä tiedä,
ei pieni puu vielä myrskyä
siedä.
Olethan suojana pienelle
suuri puu,
jotta pienellä juuret
vahvistuu"
Neiti täyttää kuun vaihteessa neljä kuukautta. Toukokuinen syntymäpäivä tuntuu eiliseltä. Kyllä aika juoksee!
Tänään keskityin sisätöihin. Oli sadetta ja pohjoistuulta. Seurasin joutsenperheen pyrkimistä ruokapelloltaan kotipesälle saareen. Näytti siltä, etteivät ainakaan suoraan onnistuneet aallokossa pesälleen uimaan.
Huomenna otan vastaan neljä nuorta miestä rannalle. Kalastamaan tulevat. Lauantaina tulee ensimmäiset puolalaiset, kolme aikuista.
Toivotaan, että keskiviikkoaamu puhaltaisi pilvet taivaalta ja hieman tyynnyttäisi tuulta. Säätieteilijät lupailivat keskiseen Suomeen mukavahkoa säätä.