ÄlyVähä

[matleena]

KULTALEHTI SYKSYN

Oli aamu varhainen
kuljetti tuuli rantaniitylle
syyslehden kultaisen.
Syliin harmaiden kaislojen
laski hellien.

Peitti niittyruoholla, kastehelmisellä.
Hiljaa peitossa nurmen,
sylissä kaislikon
lehti kultainen.
Kastehelmet kuin timantit kimalsi.

Oli peipot, sirkat vaienneet
ei vesipääskyt liidelleet.
Vain syystuuli huokaili
pilvillle tummille.

Himmeni ilta
loi aurinko purppurapilvet
niitylle kasteiselle.

Yöhön tummaan niitty nukahti
vielä hetken valvoi kultalehti.

Se kesästä unelmoi.



Juuli2015

[matleena]

LUODON YKSINÄINEN

Silloin oli ne tyynet vedet.  Tyyni, tuuleton kesä.
Pilviharsot taivaalla utuili ei liikkuneet lehdet puun.

Koitti päivät syksyiset,  toi tuulen kadonneen.
Kysyit lähtisinkö purjehtimaan merelle siniselle.
Auttaisit minut veneeseen veisit aavalle ulapalla.
Luodolle autiolle.

Me astuimme veneeseen.
Hiljainen tuuli,  keinuttavat aallot
Satamassa kirkuvat lokit.

Kalllioluodolle saavuimme
siellä se oli
luodon yksinäinen.
Oli tuulet sen kukat repineet merelle sirotelleet
vain paljaat oksat ulapalle katseli.

Sinä sanoit sen olevan villikaura.
Minä tiesin paremmin
se oli keijujen mekonhelma  pitsinen
kukkakuvioinen.

Se minulle hymyili.

Minäkin hymyilin.



Juuli2015

[Liena]

Saaren yksinäisestä tulee mieleen Myrskyluodon Maija.

[matleena]

SYKSYN VALKOISET

Laskeutui hämärä, syksyinen ilta.
Kerroit niityllä olevan vielä valkeita kukkia
joihin syksytuuli ei vielä ollut kajonnut.
Kysyit haluaisinko nähdä ne.
Halusin säilöä kesän sinun kanssasi.

Peitit minut pyörätuoliin.
Kuljimme tuttua rahisevaa hiekkatietä.
Pienet tattiarmeijat kohottivat meille lakkiaan
metsikössä tien varrella.
Pysähdyit,
sanoit tässä olevan muurahaisten suojatie
annetaan niiden kulkea ensin
meillä ei ole kiire.

Kallion kupeessa vielä vihreällä niityllä ne kumartelivat
ilta-auringon viiimeisissä säteissä
ne valkeat kukat.
Kaukaa  kuului kurkiauran huuto.

Ne saisivat syksyn väriloistoisen takin
ne peittäisi valkea lumihuntu.
Vielä minä sain ne nähdä
säilöä ne
pois nukkuvat valkeat kukat.

Tiesin
näkisin ne keväällä uudelleen.



matleena 2015


 

[matleena]

YLPEÄT KAISLAT

Ylpeät kaislat ne olivat
ne eivät uskoneet syksyn saapuvan
kylmentyvin vesin
vaikka syksytuulen riepottelemat
valkeat kuohupäiset aallot sen niille kuiskaili
ne katselivat vain sinisiä pilvilauttoja
kurkoittivat niihin
jo ruskeine kukintoineen.
Ne olivat ylpeät kaislat.

Pesänsä jättäneet kuikatkin sen niille kertoivat
ne ei kuunnelleet.
Vain sinisiä pilviä ne tavoittivat.

Pian oli niiden uskottava
kun saapuisi hallaiset yöt
jäinen riite peittäisi lahden.
Riitteenkin alta katselisivat sinisiä pilvilauttoja
ne
meren ylpeät kaislat.

Ne olivat hiljaa.



matleena 2015

[matleena]

KULTAMATTO

Aamulla kerroit, puistoon yöllä ilmestynyt kultamatto
syksytuuli riipinyt puiden lehdet
sirotellut  ne  huurteiselle nurmelle.
Halla oli ne värittänyt.
Kultamatto liekehti kilpaa  kera syksyisen auringon .

Halusit viedä minut katsomaan kultaista mattoa
hiekkatie rahisi pyörätuolin alla.
Viimeiset syksyasterit värittivät puutarhat.
Rastaat etsivät pudonneita marjoja.
Toruivat meitä kun häiritsimme.

Loistavana se  edessämme avauitui
hehkui kera auringon viime säteiden
syksyn kultamatto
Ei  sille laskeutunut muuttolintujen parvi
ei nousseet tattiarmeijat.
Se yksin kauneuttaan hehkui.
 
Me emme sillä kulkeneet
se oli liian kaunis.
Se oli varattu keijuprinsessoille
haltijattarille.
Kuun tyttärille.

Me katselimme
tiesimme
kohta peittäisi sen lumenvalkea
talven ruhtinattaren kärpännahkaviitta.

Se muistoissamme säilyisi
syksyn kultamatto.



matleena 2015

[matleena]

TULIAINEN

Syksytuuli sen syliinsä sulkenut
niityn kukalta viimeiseltä.
Oli kuljettanut sen läpi pilvien harmaiden
läpi lltaruskon
läpi hallaisen yön.
Laidalle niityn saapunut
aamuna kuuraisena.

Kivelle pienelle laskenut
mekkokankaaksi keijulle niityn
hellästi poimut oikonut.
Sen keiju ylttyisi kurkottamaan
päälllensä pukemaan.

Kelpasi siinä niityllä tanssia
pikkuisen niittykeijun.
Ei pääsisi halla yllättämään
kukkalehti vaaleanpunainen mekkonaan
sen viitaksi kietoisi öisin.

Tuliainen syksytuulen
suojana pikkuisen keijun.



matleena 2015

[matleena]

ÄÄNETTÖMÄT

Niillä ei ollut ääntä.
Syksyn hyytävä tuuli
harmaa usvaverho
jäätävä halla
hävittänyt tuulen huminan, lehtien kahinan
lintujen liverryksen.

Ne eivät kuulleet jäätyvän lammen ritinää
jäisten kastehelmitimanttien helinää
routaantuvan maan vaikerrusta
kuolevien kukkien itkua.
Ne eivät tunteneet
niiden ylle laskeutui  lumitähtien huntu.
Oli valkea  hiljaisuus.

Keväällä tulisivat uudet äänet.



matleena 2015

[matleena]

KIVIKKOLEHDET

Syksyntuuli merellä myllersi
vaahtopäiset aallot se loihti.
Rantaa sen suojasi kivikko
aallot takaisin merelle viskoi.

Tuuli yllätti pienen metsikön
se käsin kylmin lehdet riipi.
Vain lehti muutama jäljelle jäi
ne tuulelta aneli :
"Älä maahan routaiseen jätä
vie rannan kivikkoon.
Näemme meren ja aallot sen
värit kivien ilonamme. "

Tuuli kuunteli, myöntyi
kuljetti yli vaahtoisen meren
Varoen kivikkoon laski.
Kera kivikon syksyiset lehdet
lumiviittaa odotteli.
Se saapuisi, verhoisi kivikon
valkeat lumitähdet.

Koittaai kevät
herää kivikko

on uusien lehtien aika.




matleena 2015

[matleena]

LUKKO

Matara tuoksui.

Illan hämärät varjot hiipivät pihapiiriin loukkohin
Hiljaa vanha aitta niinkuin oli ollut vuosisatoja.
Se voisi laittaa peräjälkeen miljoonia sanoja
kertoa tuhansia tarinoita ajoista
jolloin se vielä eli.
Sittenkään me emme saisi tietää kaikkea.

Sen ruskeat, lahonneet hirret kätkivät salaisuudet
sen laskemattomia  kertoja avattu ovi  oli  suljettu.
Paikallaan oli vanha ruosteinen avain
joka ei avannut ovea menneisyyteen.
Hämärässä nurkassa verkkojaan kehräävät lukit
olisivat voineet  kertoa
ne vaikenivat.

Meillä ei ollut tietoa menneestä
emme tienneet mitä kysyä.
Me voimme vain arvailla.

Menneisyys oli kätketty aika.

Matara tuoksui.



matleena2015




 

[matleena]

PYYNTÖ

Pilvet mustat taivaalla purjenti
kesän  ne tieltään sysi.
Syksyn myrskytär matkaan lähti
pieneen metsikköön suuntasi.

Se raastoi puita se oksat katkoi
kaiken raivolla   tuhosi.
Se lehdet pilviin lennätti
minkä mihinkin viskasi.
kukat viimeiset tallasi.

Saapui luokse keltaisen koivun
pieni lehti oksalla odotti.
Se myrskyttären tulevan  kuuli
sille  kuiskasi
"Vie minut luokse sinisen penkin
meren rannalle.
Siellä on vesi tyyni
Rauha lumitähtiä odottaa. "

Lehti pieni on penkillä yksinään
vain kastepisarat seuranaan.
Saapuisi huntu valkoinen
kauniisti verhoisi.

Vain kastepisarat heräisi.



matleena2015

[matleena]

MOREENIN PUNAINEN

Se ei tiennyt missä se oli
oli kivialustalla aamulla  herännyt.
Oi yöllä myrskytär oksalta riuhtaissut
Sen lehden heikomman.

Pitkin taivaita kuljettanut
pimeisiin syövereihin
outoihin onkaloihin sukeltanut
pohjasoralle jättänyt.
Moreenilouhimoon.

Aamulla saapuivat työläiset
totesi :

"Se on syksy nyt."



matleena2015

[matleena]

KREIVITTÄRET

Kun väistyivät yön utuiset usvat
syysaurinko säteensä valjut suoniitylle soi
Maasta varkain kohosi
punahattuiset, valkopilkkuiset, omahyväiset 
ne sienikreivittäret.

Ei niihin kajonneet sudet
karhukin niitä väisti.
Ne oli noitien aamupala.

Noidat vuoreltaan niitylle  liiteli
ne aamupalansa nautti.
Ruokajuomana orvokin viimeisen mesi.
Ne päätteeksi tanssiksi pisti.

Ne niityllä temmelsi, ilakoi
käenpiikanen pakeni
kettu louhikostaan kauhisteli
männyt kaarnaansa suojasi.

Ne aikansa niityllä tanhusi
päivä jo mailleen hiipi.
Syksyn myrskytär koivun keltaiset lehdet
voimalla maahan riipi.

Noidat vuorelleen yöksi lepäämään
läpi pilvien tummien riensi.
Vain palatakseen aamulla uudelleen
kun syksyaurinko tietä näytti.

Oli niiden aamupalastaan luovuttava 
kun lumihuntu maan peitti.
Kävi noidatkin luolaansa nukkumaan

Kreivittäristä unta näki.



matleena 2015

[matleena]

HARMAA LEPPÄ

Se kuunteli kosken syksyistä kohinaa
suvantorannan  harmaa leppä.
Oli paikallaan seissyt vuosikymmeniä
nähnyt keväät ja syksyt.

Keväällä pienet sammakot sen juurilla loikki
niille se hymyili.
Kun säteet auringon veden pinnan tavoitti
vesimittarin, sudenkorennon leikkiä seurasi.
Tummassa vedessä kukkivat valkeat vehkat
kuin lootukset.
Niitä se kadehti.

Saapui syksy se maan jääti
vesi virtaava kylmeni.
Osui kohdalle  syksyn myrskytär
se lehdet lepän armotta riipi.

Nyt kadehtivat lehdet muut
lepän lehtiä loistavia.
Oli aurinko kauneimmat säteensä
maahan matkaaville lahjoittanut.

Ohi kiirehti syys
nukkui leppä
talven unta valkeaa.

Vielä raosta lumen
pilkisti
keltainen lehti lepän.




matleena2015

[matleena]

JÄÄPRINSESSA

Sen ei kuulunut olla siinä
värisevänä, kilmaltelevana
ohuella, lammen kristallinsinisellä jäällä
ritisevällä.
Sen kuuluisi olla pohjamudassa nukkumassa
kera sisarten.
Oikukas myrskytär oli sen säästänyt
tuonut läpi kulottuneiden niittyjen
lammen sinipilvistä värittyvälle jäälle.

Metsikön sirkut,  peipposet,  iloitsivat
katsokaa sen värit ovat vielä kesäiset
kenties palaa kesä.

Ei kesä palannut.
Seuraavana aamuna oli vaahteranlehti,
suuren taiteilijan maalailema  kadonnut.
Se oli kohhdannut sisarensa.
Hetken se iloa tuonut
katselijoilleen, ihalilijoilleen.

Nyt oli aika valkean viitan.

Keväällä lmestyisivät aahteraan
pienet. vihreät nuput.




matleena 2015