Keskustelualueet > Yhteiskunta

Muutoksia yhteiskunnassamme.

<< < (2/6) > >>

kropsu1:
Aloin aatteleen miks espen porista raumalle liftaili viiskyt luvulla.
Etsunkas ollut Kuuskajaskarissa intissä,,vai kauppakoulussa, oli siellä
merikoulukin, seminaarista puhumattakaan..
Herää vaan vuoskymmenientakaisia muistoja.

Inkeri:

--- Lainaus käyttäjältä: pauliina - 16.07.2012 04:19:22 ---   Nuorisolla on monia muita "etuja" tänä päivänä,josta emme silloin ennen vanhaan osanneet edes uneksia.
 

--- Lainaus päättyy ---
Toden totta, joskus tuntuu niiden avustusten määrän olevan liian runsaskätisiä.
Olen kai vanhoillinen ajattelutavaltani, mutta mielestäni jos nuori kieltäytyy menemästä esimerkiksi manssikanpomintaan ei olisi oikeutettu saamaan työttömyyskorvausta.

Nostan hattua niille Thaimaalaisille, jotka maksavat lentomatkansa , ja tekemällä pitkää päivää suomalaisissa metsissä marjoja poimimalla. Samaan aikaan 25 vuotias nuori mies lähi naapurissa istuu kotona koneen ääressä, eikä ole päivääkään ollut töissä elämänsä aikana.

Joku on silloin yhteiskunnassa mennyt pahasti pieleen !

Ikäihmisillä on materiaalisesti melko hyvin "pullat uunissa", mutta varsin usein kuulee vanhuksien puhuvan ikävästä ja yksinäisyydestä.

Kylläpä tuntui hyvältä , kun sai ravistella ajatuksiaan ulos viikonlopun kunniaksi  ;D

Inkeri:
Olen harmistunut useiden tuttavapiiriini kuuluvien ikäihmisten haluttomuuden tietotekniikan käyttämiseen. :(
Lieneekö kysymyksessä laiskuutta uuden oppimiseen  vai onko  elämässä ollut sisältöä liiaksikin täyttäen “kovalevyn” reunoja myöten ?
Rahasta ei kuitenkaan heidän kohdallaan ole puutetta eikä aivojen toimimattomuudesta , vai eivätkö he ole elämälle uteliaita saadakseen uutta tietoa ja vaihtelua päiviinsä. Monia turhia askeleita säästyy, ja oman kunnon sekä terveyden huolto helpottuu tietokoneen avulla…sosiaalisia kanssakäymisiä unohtamatta. :) ;)

Olisihan kiva lähettää matkojen päähän yksin asuvalle ystävälle valokuva hänen kännykkäänsä tai t-koneelleen, mutta hän sanoo pärjäävänsä ikivanhalla nokialaisellaan.
Kai se niin on, että sitä mitä ei ole, niin sitä ei osaa vaatia ja kaivata!
Auta armias, jos tietokone on toimintakelvoton, niin tuntee itsensä aivan puolinaiseksi,,,onneksi nykyisin “älypuhelin” paikkaisi hiven tilannetta sellaisen sattuessa, ja ainahan sitä sattuu. ;)

Viola:
 
  Samaa mieltä, Inkeri. Olen jopa surren ajatellut niitä ystäviä joilta puuttuu halu ja sen mukana myös taito kuulua tähän tietoyhteiskuntaan.

  Pankkipalvelut on kilometrien päässä, käteisellä haluavat maksaa, onneksi kaupan kassalta saa rahaakin!

  90-luvun alkupuolella muuan ystäväni ihmetytti minua tekstiviesteillä, olin vain hämärästi kuullut semmosesta mahdollisuudesta. Nyt hän on jäänyt sinne tasolle edelleen, ei suostu älypuhelimeen.

  Joka tapauksessa tuo moitittu SOME on mukava seuralainen yksin elävälle, sieltä löytää katsottavaa vaikka minkämoista.

Inkeri:
Toden totta, yhteiskuntamme muuttuu ettei tahdo aina perässä pysyä, josta tietokoneelle tehdyt eri sovellukset laukkaavat eteenpäin nopeassa tahdissa.

Kuten Viola tuossa aiemmin mainitsikin pankkipalvelujen supistumisesta, joka on tapahtunut melko nopeasti. Kyllä meni minulla aivan yli hilseen 😉(ymmärryksen) kuullessani uutisista joidenkin pankkien aikovan lopettaa käteisen rahan ,,huohhh.
Siis, että raha täytyisi tilata etukäteen , onkohan tämä systeemi jo jossain käytössä ?
Joskus tuntuu, että raha ja pankkimaailma on kuin pyhä lehmä yhteiskunnassamme, sillä nehän pyörittävät jokaista päiväämme.

Jotain hyvääkin tietenkin olisi , ellei raha olisi käytössä maksuvälineenä, estäisihän se varmaankin harmaata taloutta ja veronkiertoa rehoittamasta.

Parkkimittarilla hiukseni harmaantuivat lisää vähäisten ropojeni vuoksi, kyllähän ohjeistettiin siinä lataamaan puhelimeen sovellus jolla olisi saanut lisää aikaa mittariin, mutta, mutta käy siinä sitten uusia sovelluksia lataamaan, kun silmälääkäri odotti vastaanotollaan. ::) :)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta