Keskustelualueet > Yhteiskunta

Muutoksia yhteiskunnassamme.

<< < (3/6) > >>

Justiina:
Siskot keskustelevat täällä moderneista vempeleistä, joita me monet ikäihmiset vierastamme. Tietokone on meillä ollut käytössä jo viime vuosituhannella, mutta silloin lähinnä minulla kirjoituskoneena. Tarvitsin sitä työhommissa. Nettiyhteys hankittiin eläkkeelle jäämiseni jälkeen juuri pankkiasiointiin ja yhteydenpitoon muuhun maailmaan. Enpä enää netistä luopuisi.

Kännykkä onkin toinen juttu. Olen empinyt älykännykän hankkimista. Tuntuu liioittelulta hankkia älypuhelin näinkin älyttömälle käyttäjälle. Viime sunnuntaina lapsenlapset olivat käymässä täällä, ja silloin sovittiin että mummo ostaa itselleen älykkään puhelimen joululahjaksi ja pojat opettavat mummoa, jos lupaavat olla hermostumatta. Semmoinen diili.  ;) Menen taas ensi vuoden puolella sairaalaan ja siellä jos missä tulee aika pitkäksi. Yleensä olen lukenut osastolla kirjan tai pari, mutta joskus on vaikea metelissä keskittyä lukemiseen.

Pankissa tulee harvoin käytyä sisällä. En edes muista milloin olisin käynyt kantamassa kuraa pankkisalin lattialle. Rahaa saa vielä kirkonkylän pankin seinästä, S-Pankin kortillakin voisi nostaa kaupan kassalta. Pidän pientä määrää käteistä, maksan mielelläni pikkuostokset rahalla, vaikka kortti on tietysti kätevä.
Oudolta tuntuu, jos pankista ei saa rahaa nostaa! Olen lukenut juttuja, miten vaikeaa saattaa olla tallettaa käteistä rahaa omalle tilille. Pitää osata selittää rahan alkuperä. Hyvin ymmärrettävää tuokin rahanpesua ja harmaata taloutta ajatellen.

Pitäkäähän peukkuja, että opin sitten uuden kännykän kaikki mahdollisuudet. - Mikä olisi hyvä älypuhelin mielestänne? Ei mainosteta, mainitaan vain, eiks nii?

kukka:
Pankkiasioista toteaisin, että DB ja Nord.. ainakin ovat olleet täälläpäin "edelläkävijöitä" siinä, että raha tiskiltä pois.  Ei voi tallettaakaan, vaikka olisi hyväkin selitys, mistä raha on peräisin.  Kassapalveluita ei ole kumpaankaan suuntaan.  DB:llä on hieman vaihtoehtoa rahan saamiseen, siis kun etukäteen tilaa pankkiin itselleen rahapussukan, niin sen voi noutaa ehkä noin viikon jälkeen tilauksesta.  Vaivalloista on.  Lattian liastuttajat ovat heikoilla. 

Inkeri:

--- Lainaus käyttäjältä: kukka - 11.11.2015 16:26:58 ---Pankkiasioista toteaisin, että DB ja Nord.. ainakin ovat olleet täälläpäin "edelläkävijöitä" siinä, että raha tiskiltä pois.  Ei voi tallettaakaan, vaikka olisi hyväkin selitys, mistä raha on peräisin.  Kassapalveluita ei ole kumpaankaan suuntaan.  DB:llä on hieman vaihtoehtoa rahan saamiseen, siis kun etukäteen tilaa pankkiin itselleen rahapussukan, niin sen voi noutaa ehkä noin viikon jälkeen tilauksesta.  Vaivalloista on.  Lattian liastuttajat ovat heikoilla.

--- Lainaus päättyy ---

Niinpä ovat ajat muuttuneet, siinä missä ennen pankinjohtaja  toivotti asiakkaan tervetulleeksi  tallettamaan tilipussinsa sisältöä, niin nyt tuntee itsensä suorastaan pahantekijäksi ja epäilyksen alaiseksi jos sattuisi rahaa olevan jota tilillensä laittaisi.
Kengät pitäisi olla puhtoiset ettei soraa kantaisi lattialle, sillä kai niille siivojillekin on lähtöpassit annettu.
Anteeksi, olin hiven ilkeä, mutta harmittaa ainainen pankkimaksujen nousu ja veropakolaisuus >:(

Inkeri:

--- Lainaus käyttäjältä: Justiina - 10.11.2015 16:51:47 ---Pitäkäähän peukkuja, että opin sitten uuden kännykän kaikki mahdollisuudet. - Mikä olisi hyvä älypuhelin mielestänne? Ei mainosteta, mainitaan vain, eiks nii?

--- Lainaus päättyy ---

Peukut ovat pystyssä ;) Aivan varmasti opit sen perusasiat nopeasti, mutta koska toimintoja ja sovelluksia on valittavana melko paljon, niin uutta tulee melkein päivittäin pähkäiltäväksi....ja sehän on mannaa aivoille !
Minulla on ollut älypuhelin kaksi vuotta, ja viikko sitten löysin sovellusluettelosta "vatupassin" niinpä taulut ovat nyt oikosissaan :)Taskulamppu oli myös iloinen yllätys, sillä saman valmistajan kaikissa malleissa sovellusvalinnat vaihtelevat. Auton käytöstä on nyt täsmätiedot tallessa , eivätkä ne muistutus hälytyksetkään näillä kymmenillä ole turhuutta.

Sain näytenumeron Kuluttaja lehdeltä 7/15 jossa on kattavasti älypuhelimien testi, suosittelen tätä linkkiä.  http://kuluttaja.fi/ ainahan niistä saa jotain apuja.

Keväällä sain hyvän testin sieltä ruohotrimmereistä, johon olin tyytyväinen.

Peukutan kaikille kännykän ostajille :D

Justiina:

--- Lainaus käyttäjältä: Inkeri - 12.11.2015 11:59:41 ---ain näytenumeron Kuluttaja lehdeltä 7/15 jossa on kattavasti älypuhelimien testi, suosittelen tätä linkkiä.  http://kuluttaja.fi/ ainahan niistä saa jotain apuja.

Keväällä sain hyvän testin sieltä ruohotrimmereistä, johon olin tyytyväinen.

Peukutan kaikille kännykän ostajille :D

--- Lainaus päättyy ---

Kiitos vastauksesta ja hyvästä vinkistä.  :)
Ajattelin vielä kysellä jälkikasvulta ja liitännäiseltä (=vävy), heillä on perheessä useita älypuhelimia henk.koht. sekä työn puolesta ja niissä näyttää olevan monia sovelluksia. Ihastelin perheen ottamia kuvia lomamatkalta. Kuvan laatu ei häpeä yhtään tavallisen digikameran otosta. Jos kamera kulkisi mukana, saisi ohikiitävätkin hetket tallennettua.
Tuo vatupassi huvitti oikeasti.  ;D Saisko sillä elämänkin tasapainoon?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta