Keskustelualueet > Yhteiskunta

Mikä mättää?

<< < (4/11) > >>

Anniliisa:
 Väärinkäsitysten välttämiseksi sinulle Viola kerron että ei meidänkään  pesänjaossa riitaa ollut.
Olisin saanut asua leskenoikeudella vaikka koko loppuikäni siinä omakotitalossamme.
Mutta en halunnut enkä jaksanutkaan. vaikka olinkin terve ja vielä enerkinen mummu.
Moni varmaan tietää kuinka paljon on puuhaa isossa talossa ja sen pihaalueissa.
Kaikki lapseni asuvat senverran kaukana että apua en aina voinut saada.
Niinpä aloin ehdotella että haluan vaihtaa maisemaa.
Koska perijänä oli myös alaikäinen ja siksi vajaavaltainen lapsenlapsikin niin tarvitaan maistraatin lupa ja ulkopuolinen Edunvalvoja.Ei siihen sukulaiset kelpaa.Nyt on kaikki kunnossa,lapsukainenkin on jo aikuinen ja meillä on kesäpaikka jonne lapseni tulevat perheineen aina kun on mahdollista.
Tietenkin sitten jos  järkeni alkaa sumeta voivat taas perilliset puuttua asiaan että en haksahda jonkun Dimitrin kelkkaan..

Anniliisa:
Varmaan ainakin joku katsoi tuon Inhimillisen tekijän.Siitä tulee aina tuo uusinta ihan ..ihmisten aikaan..
Nyt oli keskustelemassa pankkeihin pettyneitä ihmisiä.
Kumpa sen jokainen itse huomaisi että pankki on vain liikelaitos.
Niinkauan antaa ohjeita ja neuvoja kuin sinne jaksaa rahaa korkoina kantaa tai on paljon sijoituksia.
Usea kuitenkin pankin apua tarvitsee ,pitää aina huomioida myös omat kykynsä.
Jos luottaa liikaa ..hyviin ..neuvoihin niin useimmiten käy huonosti.

pumpuli:
Olen vakaasti sitä mieltä, että meillä Suomessa mättää pahasti vanhusten hoidon valvonta!  >:(

Että tänne voi "puskista" tulla virolaispariskunta, perustaa hoivayrityksen, hoitaa vanhuksia väärennetyillä ammattipapereilla. Vanhus on useamman kerran myrkytykseen viittaavien oireiden kanssa sairaalassa. Kukaan ei tajua mitään. "Sehän on sairas vanhus."

Jossakin olisi hälytyskellojen pitänyt soida!

Ennen oli terveydenhuollon ammattilaisista rekisteri Lääkintöhallituksessa. Vaikea uskoa, että siihen rekisteriin olisi päässyt väärillä papereilla.

Puoskarit oli sitten erikseen!

Saas nähdä, mitä tässä jupakassa vielä ilmeneekään?

Puhuin tuolla aiemmin edunvalvojista. Tässäkin tapauksessa alkoi tapahtua, kun vanhukselle hankittiin edunvalvoja.

Silloin oli vaan jo liian myöhäistä.

pumpuli:
Nyt sitten Opetus- ja Kulttuuriministeriö, Valvira ja Korkeakoulut yrittävät siirtää vastuuta toinen toisilleen!

Tutkinnanjohtaja sanoo, että väärennökset ovat tökeröitä. Ne on helppo havaita väärennöksiksi. Leimat ja tekstit voi havaita väärennöksiksi katsomalla.

Mistä me oikein maksamme suurta palkkaa virkamiehillemme?

Mukavaa lauantaipäivää!  :)

Anniliisa:
Minua nyt mättää ylimieliset ja laiskat koirien ulkoiluttajat.
Onko se niin vaikeaa napata mukaan se kakkapussi ja siivota hoidokkinsa jätökset jos kerran haluaa esitellä koiraansa asutuilla alueilla ja kaduilla.Ainakin täällä on vielä sellaisiakin alueita että voi viedä koiran metsään jos ei viitsi jätöksistään huolehtia.Koiravero takaisin ja niillä rahoilla saatais monille nuorille töitä koirapoliiseina.

Oli kerrankin kauniinpi aamu ja hehkutin ystävättärellini siitä kun saattelin häntä Onni-Bussille.
Mutta voi kauhistus,siinä aivan bussikopin vierellä olikin sellainen jätös että ihmiset katselivat kauhuissaan.
Oli sellainen ilonpilaaja taas ollut koiran kanssa aamulenkillä.

Mutta Pääsiäisen jatkoja kaikille.Täällä ei nyt Aurinko tanssi,on pilvistä ja nollakeli.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta