Maa- ja kotitalousnaisten Koti-lehti ilmestyi tänään ja pääkirjoituksen aihe oli mielenkiintoinen. Siteeraan päätoimittaja Liisa Niilolaa:" Kuulin tarinan Suomessa toimineen Yhdysvaltain suurlähettilään äidistä. Hänellä oli kaksi tytärtä. Hän laittoi tytöt kirjoittamaan paperille sanat I can not eli minä en voi. Hän vei tyttäret puutarhaan, kaivoi maahan kuopan ja siihen tyttäret laittoivat kirjoittamansa lappuset, kuoppa täytettiin. Sanat haudattiin maahan. Äiti halusi hyvin konkreettisesti näyttää, että ei ole olemassa mitään mitä tytöt eivät voisi tai osaisi, vain siitä syystä, että ovat tyttöjä. Toisesta tytöstä tulikin Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs".
Maalaistyttönä toki oppi tekemään työtä, olipa se sitten miesten tai naisten työtä. Koulukesälomien aikana se olin minä, joka hain kolme hevostamme Jymyn, Hetan ja Humun laitumelta miehille valjastettavaksi. Velipoikaa taas eivät hevoset kiinnostaneet, vaan piikkilangankiristäjä-Valmet oli hänen "ykkösensä".
Rakennusprojektivuosina tuli todistettua, että kyllä tällaisia aikuisiakin "tyttöjä" tarvitaan. Kilometritolkulla vahasin lautaa, olin niin timpureiden, muurarin ja kaikkien muidenkin raksamme ammattimiesten juoksutyttö. Niin, ja se tuli selväksi rakennuksilla siivoojan tehtävä oli melkoisen tärkeä. Oli laudan pätkää, sähköjohdon pätkää, ym. ym., mikä kaikki oli seuraavaksi aamuksi oltava pois ammattinsa osaavien miesten tieltä.
Joskun käyn (melkein itseltäni salaa) ihailemassa "virkanaisvuosieni" vaatekertoja, kenkiä ja muuta "hilpetööriä". Käyttöä niille ei ole paljon ollut, kun vyötäröltäkin saattaisivat hieman kiristää, mutta ei niitä poiskaan ole voinut laittaa. Mene tiedä, jos vielä joskus....
