Huomenta!
Kiitos Annuskalle, Justiinalle ja Matleenalle!
Noin vähän ajattelinkin että Annuskalla on kädet touhua täynnä. Sitä vain ajattelee että onko jotain sattunut jos ei useampaan päivään näy. Käyn kuitenkin täällä vilkaisemassa vaikka ei keksi kirjoittamista joka kerta.
Kiitos Justiina Luontoportin linkistä. Olen sieltä tietoa etsinyt aikaisemminkin. Siinähän tuli vastaus siihen miksi nokka on erivärinen, samoin lintukaan ei ole aivan yhtä musta kuin se keltanokkainen. Täällä on nyt kovat yöpakkaset. Pyrstötiaisetkin tulivat tänään ihan aamusta tuohon nokkimaan. Olen laittanut erilaisia ryynejä ja kauroja maahan.
Matleenalle matoista. En oikein osaa siitä tyylitajusta sanoa, ehkä on värisilmästä kysymys tai sitten siitä millaisia kuteita sattuu löytymään
. Solmisin kaikkien 5 matonpäät kun katsoin Rukan kisoja lauantaina. Kävihän se sormiin mutta nyt voin viedä jo mökille aitan hyllyyn. Kun säilyisivät hiiriltä, niillä kun on tapana ottaa pesäntekotarpeita varastossa olevista matoista. Loimilangat ovat suosikkeja mutta jos sattuu mieleistä matonkudetta esim. vaikka chenilleä niin silloin syödään matto pilalle.
Olen pakkaillut yläkerrassa matonkuteita ja käynyt komeroita läpi. On ihmeellistä kuinka paljon olen tämän 11 vuoden aikana ehtinyt koota tänne tavaraa. On tullut uuttakin ostettua mutta osa on vähitellen kulkenut tuolta omasta huushollista. Rankkaa karsintaa täytyisi pitää. Ei kaikki millään mahdu pieniin tiloihin.
Hyvää huhtikuun jatkoa!