Ei ole helle vielä nitistänyt, muita kiireitä ja menopelissä onneksi ilmastointi.
Kalastajaseurue vauhditti tiistain ja keskiviikon, torstaina paperiasioita ja perjantaina Hesaan vanhemman poikani kummitädin pojan lakkiaisjuhlaan. Komia 198 cm pitkä poika. Äitinsä 178 cm ja isä lähes poikansa pituinen. Siinä taas kerran juhlapojan äidin kanssa naisten pituussenteistä lyhyet kommentit. Hänkin muisteli, että kyllä sitä kouluaikana yritti vähän "toinen jalka mutkalla seisoa". Hänen nuoruusvuosinaan tytöt eivät niin usein olleet lähes 180 cm pitkiä. Ja näitä pitkiä tyttöjä oli kaksi, identtiset kaksoset.
Lähdin Hesaan kuomuperäkärryäni vetäen, toin Lundiaa tullessani. Aioin tankata ST1:n kylmäasemalta. Asetin summaksi 60 eur ja odotin tankkausvalmiutta. Automaatti tulostikin lapun "Tapahtuma hylätty, ei veloitusta". Aloitin alusta samalla summalla, tulostui samanlainen lappu. Lopetin, vaikka katetta olisi ollut.
Ajoin kadun toiselle puolelle pankkiautomaatille, kate oli varauksessa eli saldo pienentynyt 120 eur. Soitin ST1:lle ja sieltä kehoitettiin menemään pankkikorttirahalaitokseen, minun kohdallani Nordeaan. Konttori oli menomatkani varrella melko lähellä. Kesti puoli tuntia ennen kuin asiaa järjestelmä päästi edes korjaamaan. Tämän jälkeen ajoin ABC:lle ja valitsin mittarin, jolta saa ensin tankata ja sitten mennä maksamaan kassalle. Sinne pankkikorttini kelpasi.
Jo edellisenä päivänä Nordean pankkikortti oli aiheuttanut harmia tankkaajilleen. Ja syy oli pankin järjestelmissä. Eka kerran sattui minun kohdalleni.
Kyllä järvien vesi on todella lämmintä. Meidänkään järvi ei ole pienimpiä, mutta "ei varpaita paleltanut", kun katiskoita katsoimme ja venettä telakoin järvessä seisten. Uimaan ilman saunaa olisi voinut mennä aivan hyvin.
Edessä onkin arkinen viikko, rannalle ei voi mennä ruikuttamaan. Pärjätkää helteen kanssa, nestettä pitäisi juoda paljon.