Olipa mukava tavata koulukavereita kansakouluajoilta. Viisi vuotta ramppasin viiden kilometrin koulumatkaa veljeni ja kyläkunnan muiden nuorten kanssa. Sitten opettaja ehdotti vanhemmilleni, että tyttö ja poika oppikouluun ja siinä tiet erosivat. Mutta nyt kun syntymäjuurilleni olen palaamassa, on mukavaa tutustua uudestaan sen ajan koulukavereihin. Monet heistäkin paluumuuttajia. Tai ainakin kotipaikkansa kesäkäyttäjiä.
Meillä oli koulussa kaksi oppilasta joilla oli ns. kaatumatauti eli epilepsia. Kerronpa kuulemani koulumatkatarinan toisen epileptikon seurassa:" Olimme eräänä syyskesän päivänä tulomatkalla koulusta. ...... kannaksen kohdalla, kun Eila kaatui äkisti tielle,alkoi nykiä ja ravistella ruumistaan hyvin rajusti siinä tiellä ja korista äänekkäästi. Me arvasimme heti, että nyt on se kaatumatautikohtaus kyseessä. Veikko ja minä otimme Eilaa kiinni hartioista ja vedimme hänet tienvarteen ojan penkalle. Anna-Liisa etsi jostain tukevan ja sileän männynoksan kappaleen ja laittoi sen Eilan suuhun hampaiden väliin. Eila korisi ja vapisi siinä tien penkalla ja me istuimme penkalla, kaivoimme eväiden loput koulurepuista ja aloimme syödä.
Samalla ajoi paikalle hieno, musta auto ja pysähtyi meidän kohdallemme. Autosta nousi kaksi hyvin pukeutunutta herraa ja he kysyivät hämmästyneinä, että mitä on tapahtunut, kun näkivät vapisevan tytön maassa ja kapula suussa, josta tuli lisäksi valkeaa vaahtoa. Me selvitimme heille tilanteen ja kerroimme, että ei tässä mitään hätää ole. Herrat olivat .......voimalaitosta tarkastamaan ja kysyivät vielä, että pääseekö tätä tietä voimalaitokselle. Me kerroimme, että pääsee ja neuvoimme tietä. Herrat nousivat autoonsa ja katselivat meitä hyvin hämmästyneinä. Päätään pyöritellen he moikkasivat meille autonsa ikkunasta ja jatkoivat matkaansa.
Eila virkosi siitä vähitellen. Hän ei muistanut tapauksesta mitään, puisteli vähän likaantuneita vaatteitaan ja me jatkoimme taas koko porukalla kotimatkaa".
Siinä oli porukkahenkeä, arkisesti sanottuna. Yhden koulutunnin aikana olleen kohtauksen muistan minäkin. Osa oppilaista hyppi ikkunoista ulos, loput opettaja käskytti käytävään. Ei meille koulussa selvitetty Eilan sairautta, noille samaa koulumatkaa tekeville nuorille heidän vanhempansa olivat asiasta valistaneet.
Eila sai aikanaan lääkityksen, meni naimisiin, sai lapasia ja nauttii nyt ansaituista eläkepäivistään.
Nurkassa seisominen oli noina aikoina muotia, mutta niistä kokemuksista toisten lisää.
Rauhaisaa iltaa toivotellen.
