Taas ollaan pikkutunneilla! Huomenta saan toivottaa!!!
Ainulin innoittamana kuuntelin itsenäisyyspäivän iltana "Iltahuudon" ja annettujen osoitteiden lisäksi googletin vielä Jorma Hynnisen ja mahtavan Veteraanikuoron esityksenä "Iltahuudon" useampaan kertaan kyynelet silmissä. Mutaman rivin kirjoitin tämän ketjun sivulla 38. Äitini ja isäni tapasivat sotatantereella, missä isäni oli Heta-hevosensa kanssa. Kaikki kolme selviytyivät "ehjinä".
Odotin, että joku teistä minua enemmän sota-ajan asioita kokeneena olisitte jotain ko. aiheesta kirjoittanut. Olisin niin mielelläni juttujanne ja kokemuksianne lukenut. Mutta ei, alkoi väittely kiellettyjen kuvien näille palstoille tuomisesta. Ja väittely jatkui ja jatkui, useammalla palstalla. Eihän siinä muu auttanut, kun katkaista väittely "heittäytymällä maalitauluksi".
Olette kaikki heittoni jälkeen niin vaatimattoman vaatimattomia, melkein maton alle ryömitte. Te kaikki olette mahtavia, elämää monella tapaa kokeneita goldenilaisia. Onneksi emme kaikki ole samalla muotilla valettuja, se on rikkautemme. Ilo lukea, että Hemuli leipoo lauantaina sämpylöitä, joku toinen käy kirpparilla, kolmas tekee päivittäisen kävelylenkkinsä, tapaa sisa, rtaan, Justiinako käy PP:n kanssa jopa poliittisia keskusteluja, Anniliisa seurustelee lastenlastensa kanssa "kasvatuksellisesti". Tämä on elämän rikkautta.
Maalaistyttönä elin turvallisen lapsuuden. Omasta takaa löytyi, liha, maito ja leipä. Amerikan kummitäti lähetti kahvit, kretonkia mekkooni ja jopa polkupyörän. Työtä opimme veljieni kanssa tekemään, vielä lukiokesätkin hoidin eläimiä ja olin maalaistalon töissä mukana. Meillä töitä tekevä hampaaton Eemelikin sai perunamuusia (eihän äiti sellaista ehtinyt tehdä kovin usein!) kesälomieni aikana.
Työtä ovat poikanikin oppineet tekemään. Roskapussin viemisestä ei maksettu, karkkipäivää ei ollut. Heille tärkeisiin asioihin piti raha löytyä ja karkkeja syötiin, silloin, kun niin päätettiin. Vanhempi poika pääsi Etelä-Saksaan kahdeksi viikoksi, kun meillä oli ensin ollut vaihdokkaana saksalainen poika kaksi viikkoa. Toinen poika pääsi kolmen seurakunnan järjestämälle Taize-yhteisöön Ranskaan suuntautuvalle matkalle. Neljä vuorokautta tutustuivat erittäin askeettisiin olosuhteisiin, taisivat meidän Hetekoihin verrattavissa kerrossängyissä nukkuakin neljä yötä. Jatkoivat EU:n päämajan kautta Pariisiin, missä toiset neljä yötä.
Hesan poika ajoi linja-autokortin ja oli eilenkin tienaamassa opiskelurahoja "bussikuskina". Muutama vuosi sitten syötiin jouluateria Keski-Suomessa jo aatonaattona, koska hän lähti aattoillaksi ajamaan "mummoja" Malmin hautausmaalle. Seuraavan viikon erään "pikkulehden pulinapalstalla" "mummo" kiitteli "nuorta bussinkuljettajaa, jolla oli kravatti kaulassa ja joka toivotti kaikille hyvää joulua".
Eipä minulla ole ollut tarvetta suureen ääneen poikiani kehua. Nettimaailman kautta selviää, kuka on mihinkin päässyt opiskelemaan ja nuoret viestittävät ko. uutiset vanhemmilleenkin. Ainoa neuvo pojilleni oli opiskelun suhteen, että voisivat harkita ammattia, josta voi siirtyä vaikka yksityisyrittäjäksi. Toinen pojista valitsi isänsä ammatin ja toinen taisi mennä mieltymystensä mukaan.
Mutta kuten sanoin jo, en saanut muulla tavalla tiettyjen väittelijöiden rumaa kirjoittelua loppumaan. Ei tuntunut auttavan Aarno Korpelankaan tekstien poisto. Minulla on itsetuntoa ja elämänkokemusta sen verran, että otan vastaan minuun kohdistuvan arvostelun ja siitä huolimatta jatkan täällä lukemistani ja kirjoittelemistani.
Hemulille vielä muutama sana. Välitän oppikirjoja paikallisen ammattikoulun sähköpuolen opiskelijoille. Saan tavata pitkin vuotta "itsenäisyyttä opiskelevia nuoria miehiä", lähes kaikki poikia. Joskus joudun kirjaeuroja hakemaan useampaankin kertaa. Mutta kerran kaikilla lähes 20 opiskelijalla oli kirjaeurot eka kerralla mukana. Minä ajoin lähimpään kauppaan ja ostin kiitokseksi kaikille pienet suklaalevyt.
Vielä Hemulille. Kotikatuni päässä on kaupunkimme ns. Toimintakeskus, jossa kehitysvammaiset kutovat mattoja ja poppanoita ja askartelevat kauniita käsitöitä, puustakin. Heillä on myymälä ja olen monen monta kertaa poikennut siellä ja osasta heistä on tullut niin tuttuja, että kättä nostetaan, kun vastaan ajan. Ennen joulua heillä on ns. puuroaamu, jolloin me asiakkaat voimme mennä syömään puuroa, juomaan torttukahvit ja voimme tehdä jouluisia ostoksia.
Nyt tämä tavallinen tallaaja lähtee unten maille. En ole halunnut loukata ketään, mutta edelleenkin toivon, että osaisimme keskustella sivistyneesti, toisiamme kunnioittaen.
