Justiina, sinua lainaan:"Kun kaikki kunnon ihmiset jo nukkuvat" ja näkevät toiveuniaan, minäkin istun ja kirjoitan....
Viime viikonlopun ahersin toisen juniorin ja kaivurimiesten kanssa syntymäkotini pihapiirissä. Nyt alkaa tapahtua, kellarinurkka on avattu ja uusia harkkoja seinään. Onneksi päivät pian alkavat pitenemään ja valaistumaan, ettei tarvitse otsalampun kanssa ahertaa!!!
Maanantaina lähikaupungissa, mutta tiistaina ex-temporee auton nokka kohti Hesaa. Ilta seitsemältä join iltakahvia 89 vuotta täyttävän ex-anoppini ja toisen juniorini kanssa. Olisipa minulla tuon ikäisenä näkökyky, kuulo ja ennen kaikkea ajatusten juoksu samalla tasolla. Kielten opettajana tehnyt elämäntyönsä.
Tänään rekkoja tihkusateessa ohitellen polkaisin illan hämärissä keskiseen Suomeen takaisin. Onneksi "Kyllösen leikkaukset" eivät eteläisen nelostien remontteja ole pahemmin verottaneet, kun valmistuivat Jyväskylään saakka. Sai siinä ajella satasta ja hyödyntää ohituskaistapätkiä. Autoni täyttää tammikuussa kuusi vuotta ja mittarissa 232.000 km, mutta kiltisti tottelee minua. Ainoastaan yksi "tuhma rekkaohitus", lupaan parantaa tapani.
Vakavasti ottaen pyrin kyllä liikenteessä menemään nätisti, koska olen sitä mieltä, että minua vielä tarvitaan, enkä toivo aiheuttavani muillekaan ikäviä tilanteita. Mutta onneksi en ole vielä niin turtunut maantiehöylä, etten tunnistaisi tekemiäni virheitä.
Huomenna lähden kuuntelemaan Keski-Suomen matkailuparlamentin vuosittaista missä mennään- tilannekatsausta. Muutama matkailuyrittäjä esittäytyy, virkamiehet esittävät tilastoja jne. jne. Ja saattaapa tilaisuudessa syntyä pientä verkottumistakin.
Mutta perjantai-illan jälkeen, kun olen rusinakakkuni kanssa ottanut vastaan viikonloppuvieraani rannalle, heittäydyn LAISKAKSI. Otan käsiini Pentti-Oskari Kankaan "Onnellisen miehen tarinoiota ykkösen ja kakkosen" ja luen ja nauran ja nauran ja luen. Elävän elämän tarinoita, jotka tempaavat mukaansa.
Jotain piti jo raottaa kakkosesta. Lyhennelmä Pentti-Oskarin tarinasta Armas Puolimatka.
Hamburger Börssin uusi tarjoilijapoika, Armasta palvellessaan, ei tiennyt hänelle kuuluvia erityisyyksiä. Erään kerran, kun Isä-Yrjö oli kutsuttu tulevan rakennusneuvoksen seuraksi illalliselle Börssiin, tapahtui. Kuten yleensä aina, kun Armas oli pääosassa - sivurooleja hän ei harrastanut.
Sattuipa tänä kyseisenä vierailukertana, että ravintolan untuvikko tarjoilijapoika suihkahti palvelemaan herroja. Vanha kaarti henkilökunnasta ei ehtinyt ohjeistamaan poikaa. Puolimatkalla oli aivan oma käyttäytymis- ja vaatimusformaattinsa. Niinhän siinä sitten kävi, niin kuin pelättiin. Palvelu meni aivan solmuun ja katastrofi oli valmis. Armas räjähti tulipunaiseksi. Muu henkilökunta pakeni kauhuissaan keittiön perälle. Nyt tapahtuisi jotain aivan kauheaa. Vihdoin, äärimmäisessä suuttumuksessaan, tämä nousi seisomaan ja sai puristettua hampaittensa välistä:`OLEN ARMAS PUOLIMATKA! Tarjoilijanuorukainen ojensi iloisesti kätensä ja tokaisi: MARKKU LINDEN!
Siitä lähtien Armas Puolimatka vaati aina palvelijakseen Markku Lindenin ja heidän välilleen kehkeytyi hyvin toimiva asiakas- ja palvelusuhde."
Ja näitä tositarinoiota kun elävästä elämästä luen, saatan oppia vielä jotain uuttakin elämän koukeroisista poluista.
Nyt tarinani bittitaivaan kautta pulinapalstalle ja minä laitan pääni tyynykasaan ja kadun rumaa ohitustani vielä valojen sammuttua!
Hyvää yötä!
