Nyt minä pulisen ja purnaan...30- metrinen ja 240-lankainen loimi saa odottaa luojaansa!!!
Olen sitä mieltä, että mielenkiintoisten juttujen löytäminen täältä on jopa hankalaa, jos on ollut muutaman päivän reissussa ilman kannettavaansa!!! Sen sata sivua saa kahlata läpi, kun yrittää muutaman päivän päästä katsoa esimerkiksi, onko omaan kirjoitelmaansa saanut kannanottoja.
Otan esimerkin. Luonto-otsikon alla Vuodenaika syksy-palstalla Anniliisa kirjoitti musiikista niin, että minulle tuli monia muistoja mieleen. Olisin toivonut, että itse Anniliisakin olise sen päässyt lukemaan. Mutta kirjoitus "vanhenee heti", kun joku ketju jatkuu. Samoin Matleena kirjoitti hauskasti vannehameista, minä jatkoin "pumpattavista hameista" ja 60-luvun alun koripallokentillä lentelevistä "irtokynsistä". Mutta jos on "allerginen Matleenan jutuille", eikä mene sivuille, ei pääse kertomaan, onko käyttänyt samanlaisia "pumpattavia" pönkköhameita, kuin minä keskisessä Suomessa!
Ja kaikki tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kiireisinä päivinään ei varmaankaan kaikkia mielenkiintoisia juttuja edes ehdi etsiä.
Kai tästä uudesta "näkymästä" jotain positiivistakin voisi löytyä, mutta näin pikavisiitillä en positiivista puhetta ehdi pitämään!!!
Rattoisaa sysspäivän ehtoota kaikille teille, minä menen kellariin luomaan loimen!!! Ja ajattelen vaikka vannehameaikoja!