Täälläkin alkoi sataa, joten istahdan koneelle. Aikomus oli lähteä katsastamaan lähimetsän puolukoita ja kantarelleja. Olisikohan niitä kasvanut taas entiselle paikalle. Yhden muhennoksen tarpeet keräsin jo heinäkuussa, mutta muuten sieniä ei ole paljoakaan näkynyt.
Puolukassa kävin ihan tässä pihapiirissä puolukka-ruispuuron ja puolukkapiirakan tarpeiksi. Muistelin haikeana lapsuusajan uudispuuroa (uutispuuroksi sitä meillä sanottiin, mutta nyt puuroutuvan uutispaljouden keskellä pitänee varmuudeksi käyttää herrasdeetä erottamaan asiat). Karkeiden puurojauhojen puuttuessa jouduin käyttämään hienompaa laatua, niinpä puurosta tuli enemmänkin tapettiliisteriä. Syödyksi tuli sekin entisajan puuroja muistellen.
PP on kuntouttanut itseään marjanpoiminnalla. Eilenkin toi kotiin melkein 10 litraa puolukoita. Se on paljon mieheltä, joka vielä kesäkuussa köpötteli rollaattorin kanssa.
Tänä vuonna tyrnitkin tuottivat satoa. Saatiin pakastimeenkin yli 12 litraa. Meillähän on vain kolme hengissä olevaa tyttöpensasta ja niistäkin ainoastaan kaksi tuottaa marjoja, kolmas kasvaa pituutta ja lehtiä.
Sade lakkasi. Viitsisiköhän tuonne ulos vielä hinautua?
Kirjoitelkaapa toisetkin palstalle poikkeilevat!