Keskustelualueet > Koti

joulurauhaa.

<< < (2/3) > >>

Piikatyttö:
Minun piparitaikina on vielä tekemättä, mutta oikeasti hyvä niin, muuten kävisin maistelemassa ja maistelemassa taikinaa! Muistan jouluja kymmenien vuosien takaa, kun tehtiin mm. Hannatädinkakkutaikinaa joskun viisinkinkertainen annos. Kellarin rapussa vierailin aika useasti etusormeni kanssa ja hyvää oli. Vähemmän oli leivottavaa.

Olen parina iltana tehtaillut rusinakakkujani. Teen neljä per ilta. Tänään jaoin puolet rusinakakuistani (on yhtä kuin joulukukkani) ja huomenna lähteen kaksi kakkua eteenpäin. Vielä sitten aatonaattona tennisparilleni, joka ojentaa minulle joulukukan ja ystävättärelleni, jolta tulee jokajouluinen havukranssi.

Tämän vuoden jouluaatto poikkeaa aikaisemmista. Jo meidän jouluksi tulee asukkaita itänaapurista. Itse luovutamme avaimet ja neuvomme talon tavat. Mene tiedä, kuinka tullijonot vievät saapumisen myöhäiseksi.

Rauhaisaa joulun aikaa Teille kaikille Goldenilaisille. Herkutelkaa ja rauhoittukaa. Ja kaikkea hyvöää uudelle tulevalle vuodelle.

Anniliisa:
Eilen kuuntelin radiosta kun toimittaja kertoi Näsin hautausmaasta Porvoossa.
Korvaani särähti kun hän sanoi että on tänne haudattu aivan tavallisiakin ihmisiä.
Mieleeni muistui meidän seurakunnan vanhan Rovastin kertomus haudankaivusta.
Pitäjän edesmenneelle MAHTIMIEHELLE piti kaivaa hauta .
Kun haudankaivaja sai työn valmiimsi hän tuli virastoon kertomaan että hauta on kaivettu.
Rovasti kysyi että minkälaisen haudan sinä kaivoit.
Haudankaivaja ensin vähän hämmentyi mutta sitten vastasi.
Kaivoin ihan tavallisen haudan...

Anniliisa:
Sain uuden vuoden valvojaisiin ja rakettien paukkeeseen seurakseni Finlandia palkatun kirjan Hytti nro 6.
Mielenkiinnolla sitä olin odottanut,minua on aina kiinnostanut tuo junamatka halki siperian.
Oli aika mielenkiintoinen kuvaus.Alkuun mietin miten tämän jaksaa loppuun kahlata.Suurimmaksi osaksi pyörittiin siellä navan alapuolen puutteissa...
Mutta kyllä silti kannatti lukea,matka ja maisemat olivat kiinnostavia.Loppuun kun pääsi jäi aivan hyvä mieli.
Tästä neuvosto-miehestä löytyi myös ihminen..
Lukekaa hyvät ystävät ja antakaa mielipiteitä.

pauliina:
Sain joululahjaksi Raija Orasen "Nimeltään Kekkonen".Se on kait faktaa ja fiktiota sekaisin,jahka tässä pyhistä päästään niin on aikaa tarttua kirjaan.

kropsu1:
...joulurauhan jatkeeksi: loppiaiseenkohan joulunaika loppuu, että siitä vieläkin...
Oma jouluni oli entistähaikaileva,, jota oon nykyisin kaavaillut pitäväni.
Kutsuja oli niin kuin ennenkin, tulla lapsien tykö jouluksi, vaan olinkin omassa
pesässäni..omien mietteitteni seurana, enkä ollenkaan haikeella mielellä.
Aaton-aattona tyttäret kävivät,, ja taisi olla molemminpuolinen tyytyväisyys,
kun sovimme että paapa" viettää ns.- hernekeittojoulun".
-Kiitosta siitä myös Agelaisille!  :)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta