Liikuttavaa tekstiä on Hilja-mummon muistelo. Mutta totisinta totta. Tuon ajan 18-vuotias oli vielä lapsi, vaikka toisaalta jo 12-vuotiaana monen pienen paikan tytöt ja pojat joutuivat työhön niihin taloihin, joittenka isäntä oli sotatantereella. Minulla on 85-vuotias ystävä-vanhus, joka oli 12-vuotia, kun teki talon emännän kanssa miesten töitä. Siinä varsotettiin hevoset, hakattiin halot, hoidettiin navetta-asiat jne. jne.
Helsingissä tutustuin Viipurin Tennisseuran kautta Viipurissa syntyneeseen Iltaan, joka oli kävelevä historian kirja. Professori Arvo Hirn jututti monta kertaa Iltaa, kun hän kirjoitti Viipuri-kirjojaan. Tänäkin päivänä harmittelen, etten aikanaan järjestänyt suomenkielen tai historianopiskelijoita keräämään arvokasta tietoa, mitä Ilta vei mennessään pois nukkuessaan.
Hänen perheensä asui Suitsaaressa, Viipurin lähellä ja hänen miehensä heitti polttopullon talon sisälle, kun he toisen kerran jättivät talonsa. Itse sen halusi tuhota. Perhe asui evakkona Porin lähellä suuressa maalaistalossa, ennen kuin muuttivat Helsinkiin. Ilta oli pojilleni enemmän kuin oikeat mummot yhteensä!
Täällä Keski-Suomessa tunnen perheen, joka asui Laatokan suurimmalla saarella. Liikuttuneena kuuntelin, kun silloin vielä tyttösenä kotinsa jättänyt Liisa kertoi viimeisestä venematkasta mantereelle. Isä toi ja toi tavaraa perunoista lähtien veneeseen. Toisten oli lopetettava hamstraus, jotta matka mantereelle olisi ollut turvallinen.
Voi vaan kuvitella sen tunteen, kun joutuu jättämään kaiken taakseen.
Viipuristahan Helsinginkin menestyneet kauppiassuvut ovat tulleet.
Paljon meillä olisi oppimista.