Vaikka olenkin sota-ajan "jälkituotosta", kyyneleet silmissä paikkapaikoin katselin runsaan sotaveteraani, lotat jne. kättelyyntulemista. Äitini oli lottana ja isä oli Humu-hevosemme kanssa taistelutantereilla. Onneksi saivat palata kotiin ilman invalideettejä. Humukin oli mukavan rauhallinen ajettava, minullekin, vaikka rintamalla olikin käynyt.
Niin musikaalinen kuin muukin kerronta oli tilaisuuteen hyvin valittua.
Täyden kympin annan presidenttiparillemme ja heidän avustajilleen ohjelman suunnittelusta.
Minä olen jo ennen sotaa "tuotettu" ja myöskin katselin itsenäisyys- juhlallisuuksia pala kurkussa.
Taas jouluaattona mieleenipalaa aika jolloin isäni uhrattiin ns. itsenäisyytemme alttarille.
Kovin pienelle kansanryhmälle vaan se itsenäisyytemme kunnia jaetaan, vain yksi sotaorpo mainittiin
kutsutuissa.
Uhosin kyllä sotatalvena pyhää kostonhenkeä, jota 5 vuotias vaan voi tuntea, sotilaspoikiin liityin vapaa-
oppilaaksi,,saatan olla nuorin heistä.
Hyvinpitkän orpouteniaikana olen kuitenkin hukannut kaikenmoisen aatteellisuuden isänmaallisuuteen..
Lähinnä tunnen vaimeaa säälittelyä kaikkeen sankaruuteen. Tuntemukseni olisi et kaikki tekisi "Mandelat"