Keskustelualueet > Matkailu

En voi lähteä lomamatkalle

<< < (3/3)

Anniliisa:
Ensin vastaan Pumpulille  tuosta Ikitiestä.Minä luin kirjan aikoinaan heti kun se ilmestyi.Olen ihan Antti Tuurin Fani .Pidän hänen kerronta tyylistään,on niin helppoa lukea.

.Aihekin liippasi läheltä.Minulla on ystävätär joka on syntynyt Amerikassa vuonna 1926.
Hän oli pieni tyttö kun tuli vanhempiensa mukana takaisin Suomeen.
 
.Laiva oli ollut täynnä Amerikasta takaisin tulevia suomalaisia.
Suurin osa juuri näitä itänaapuriin haluavia hyväuskoisia joista tuo Tuurin IKI-tie kertoo.

 Suomeen tulevat olivat vilkuttaneet valkoisella liinalla ja näillä matkaa jatkavilla oli punaiset liinat.
Elokuvaa en ole minäkään vielä nähnyt.

Mielenkiinnolla myös nyt seuraan mitä Justiina sanoo tuosta Hurmeen Niemi-teoksesta.

Hyvää Palmusunnuntaita. 

Anniliisa:
Olen nyt vähän väärällä kaistalla mitä lukunurkkaan tulee mutta haluan antaa tilaa ja lukurauhaa näin useammalle.
Kuten jo kerroi olen lukenut kaikki Antti Tuurin kirjat sitä mukaa kun olen ne käsiini saanut .Monet lähihistorian tapahtumat näin avautuvat.
Niitä ruumiitakin kuljettanut Jussi aina vaihtoi punaista nauhaa valkoiseksi tarvittaessa.
 Kaikki tämä vain antaa ymmärtää miten turhaan ihmisiä lahdattiin silloin sisällis- sodan aikaan .Politiikka ja ahneus ovat usein  syy ja pienet ihmiset kärsii. Ja sama meno maailmalla vain jatkuu vieläkin.
Mutta nyt taas pihaa putsaamaan,Huoltovirma vei lunta katoilta mutta rapunedusta on nyt vielä siistimättä..

Anniliisa:
Ensin kiitos Justiinalle,hyvin taas käsittelit  lukemaamme kirjaa Niemi.
Mielestäni mielenkiintoinen asia oli myös nuo Pietarin kanavien kaivajat.
Hurme kertoo kolmekymmen vuotisesta sodasta.
Silloinen Suurvalta  Ruotsi taisteli Turkkilaisten kanssa Venäjää vastaan.
 Hävinneet Ruotsalaiset sotavangit kaivoivat Pietarin kaupungin kanavia,oli kai siellä joku  Suomen sukuinenkin vanki joukossa.
Mielenkiintoni heräsi kun on aikomus tehdä kevätretki Pietari-Viipuri seuduille.
Jospa siellä Karjalan kunnailla käkönenkin kukkuisi.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta