Hienosti osasit Annuska linkin siirtää. Viivyin sivuilla pitkään ja luin kartanon mielenkiintoista historiaa. Samalla "poikkesin" Joutsenonkin sivuilla.
Työelämävuosieni aikana tein pankilleni matkatyötäkin ja mm. Lauritsalan konttorissa olin viikon. Samoin Lappeenrannassa. Joutsenossa oli Joutseno Pulp Oy ja yhden keväisen kauniin päivän olin ko. yrityksen talousihmisten kanssa neuvottelemassa paikallisen pankinjohtajan kanssa.
Tuon matkapäivän aamusta muistan omalla tavallaan hauskan jutun. Aamulento Hesasta Lappeenrantaan sujui hienosti, sitten lentokenttätaksilla Lappeenrannasta Joutsenoon. Samassa taksissa istui herrasmies, joka kysyi, että olenko opettaja, kun puhun puhdasta kirjakieltä!!! Opettaja en ollut, joniunlainen kouluttaja kuitenkin.
Kyllä Hesan kirjakieli muuttui aina lomien aikana keskisuomalais-savolaiseksi murteeksi. Keski-Suomessa (Jyväskylän alue) on sanottu olevan suomenkielen puhtaimmillaan.
Matkatyövuosieni aikana Tammisaaresta inariin - akselilla kielellisesti oli vaikeinta Raumalla. Siellä tuli vastaan sanoja, joittenka merkitystä ei aina ymmärtänyt kysymättä. Muuten kaupunki oli mielenkiintoinen vanhoine puutaloineen.
Matkailukäytössähän tuo Lauritsalankin kartano on tänä päivänä. Ja ilmeisesti rahakkaita turisteja riittää heillekin lähirajan takaa.